tuki nyt vai 2015?

Minulla oli parin kk ajan alivuokralainen, joka nyt sai oman asunnon.
Omistusasuntoni koko on 40m2, josta alivuokralaisen huone oli 15m2.
Vastikkeesta vähennettiin alivuokralaisen maksama kk-vuokra, samalla kun Kelan virkailija merkitsi virheellisesti, että käytössäni on 20m2, vaikka tosiassa 40-15 = 25m2. Asumistuki maksetaan nyt noiden 20m2 mukaan eli tulos on joitakin kymppejä.

Nyt siis alivuokralainen sai oman asunnon, kysymys kuuluu kannattaako minun tehdä asumistuen tarkistus nyt joulukuussa (jolta olen jo saanut ne pari kymppiä tukea kuun alussa) vai odottaa tammikuuhun 2015?

Samallahan asuntoni pinta-ala "pitäisi palautua" alkuperäiseen 40m2.
3213
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Todennäköisesti tammikuussa, tsekkaa asia joulukuun puolella, tee laskelma laskurilla sekä 1.12. alkaen, että 1.1.2015 alkaen.. jos joulukuun alusta haettu on parempi, jätä hakemus 1.12. alkaen, jos taas 1.1.2015 alkaen haettu on parempi, jätä se hakemus ihmeessä 1.1.2015 alkaen! Laskuri toimii kuulemma vasta 13.12. alkaen www.kela.fi

Äänestä

Vuoden 2015 alusta lähtien yleisestä asumistuesta poistuu neliömäärien rajoitukset. Ja asumistukeen tulee omavastuu osuus mikä on tulosidonnainen. Yleisen asumistuen laskuri päiviteään 13.12.2014 ottamaan huomioon 2015 muutos. Pääsääntöisesti kannattaisi tehdä asumistuen muutos vasta vuoden 2015 puolella, kun monien kohdalla asumistukea voi saada nyt täydet 80% vuokraansa tai yhtiövastikkeeseen. Mutta en tunne omistusasunnon tapausta, mitenkä heidän ehtonsa vuoden vaihteen jälkeen uuden lain myötä muuttuvat.

Äänestä

Sori mutta et voi itse päättää mistä lukien tarkistutat tuen. Sen määrää laki ja riippuu siitä miloin alivuokralainen muutti pois. Sitä paitsi kun sulla oli alivuokralainen niin sillä sun neliömäärällä ei ollu mitään väliä. Osa-asunto näet.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lukkaa kirjoitti:

Minulla oli parin kk ajan alivuokralainen, joka nyt sai oman asunnon.
Omistusasuntoni koko on 40m2, josta alivuokralaisen huone oli 15m2.
Vastikkeesta vähennettiin alivuokralaisen maksama kk-vuokra, samalla kun Kelan virkailija merkitsi virheellisesti, että käytössäni on 20m2, vaikka tosiassa 40-15 = 25m2. Asumistuki maksetaan nyt noiden 20m2 mukaan eli tulos on joitakin kymppejä.

Nyt siis alivuokralainen sai oman asunnon, kysymys kuuluu kannattaako minun tehdä asumistuen tarkistus nyt joulukuussa (jolta olen jo saanut ne pari kymppiä tukea kuun alussa) vai odottaa tammikuuhun 2015?

Samallahan asuntoni pinta-ala "pitäisi palautua" alkuperäiseen 40m2.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu