Olen mustasukkainen kaverinaisestani

turhaanko?

Hei!

Olen kohta 32v täyttävä mies, ja tässä nyt haluan kertoa kuinka olen alkanut tuntea mustasukkaisuutta erästä vähän vanhempaa kaverinaistani kohtaan.

Olen tuntenut tämän kaverinaiseni n. puolitoista vuotta, ja alussa meillä oli jotain juttuakin ja harrastimme seksiäkin jonkin verran. Suhde kuitenkin kuivui kaveritasolle ennen pitkää, ja silloin ajattelinkin että parempi ehkä niin, kun olimme kuitenkin aika erilaisia. Kuitenkin senkin jälkeen kun suhteemme oli jo kaveritasolle suistunut, niin harrastimme kuitenkin vielä seksiä joskus harvoin. Mikäpäs siinä, kun kumpikin sinkkuja olimme. Enää hän ei kuulemma halua seksiä minun kanssa harrastaa, koska hänen mielestä siihen vaaditaan syvempiä tunteita, mikä nyt on ymmärrettävää. Nykyisinkin tämä nainen pitää minuun yhteyttä melko tiiviisti, ja näemmekin hyvin usein, ja hän on erittäin sosiaalista tyyppiä.

Jostain kumman syystä, jonkinlainen kiintymys kait minulla häneen on, kun olen alkanut tuntemaan nykyisin mustasukkaisuutta häntä kohtaan, ja siihen on aina ollut hyvä syykin, joka tulee esille tuossa edempänä. Hänellä on paljon miehiä kavereina, mutta läheskään kaikki heistä eivät herätä minussa mustasukkaisuutta. Mustasukkaisuutta herättää lähinnä vain yksi heppu, jota tämä kaverinaiseni näkee joskus ihan muutaman kerran vuodessa. Tämä heppu on kuulemma hänen nuoruuden rakastettu, jonka kanssa hän on joskus aikoinaan seurustellut vuosia. Kuullostaa, että joka kerta kun he tapaavat tämän kaverinaiseni luona, niin he harrastavat aina seksiä, vaikka kaverinaiseni ei hänen kanssa seurustele sen enempää kuin minunkaan kanssa. Kaverinaiseni on vielä kehunut minulle kuinka hyvä hän on sängyssä, ja kuinka hän on ihana ja sensuelli ihminen, joka osaa naista käsitellä, ja kehunut kuinka meillä on sitä seksuaalista jännitettä. Jopa hänen varustuksensa koosta hän on kehunut minulle.

On sanomattakin siis selvää, että tuollainen herättää minussa mustasukkaisuutta. Alan heti jotenkin vertailla itseäni siihen jätkään, ja ajattelen, että onko hänen kanssa tosiaan parempaa seksiä kuin mitä minun kanssa oli, kun seksi kuitenkin hänen kanssa vielä kelpaa. Tulee muutenkin sellaisia tuntemuksia, että minä en ollut varmaan mitään verrattuna häneen, ja että olen varmaan ihan täysi tumpelo naista rakastamisen saralla. Aina kun kaverinaiseni on kertonut tavanneensa sitä jätkää, ja sen että sänkykamarin puolellakin on vierailtu, niin pahoitan aina mieleni. Jotenkin se voi olla vähän kateuttakin, kun kaverinaisellani on seksielämää ja itsellä taas melko pitkä kuiva kausi meneillään. Tuntuu myös, että haluaisin vielä kerran hänen kanssa sänkyyn hypätä, ja näyttää että kyllä minäkin osaan yhtä hyvin kuin se jätkä.

Totta kait hänellä on oikeus harrastaa seksiä kenen kanssa haluaa, mutta miksi aina raportoida siitä? Senhän pitäisi olla jokaisen henkilökohtainen asia. Se ei vaan tunnu kivalta se kamumiehen osa, jolle kerrotaan kaikki panojututkin.

Olenko siis mustasukkainen ihan suotta, ja onko muilla vastaavanlaisia kokemuksia?

2

356

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Munkaasenkaatonkaa

      voi että.....miks verrata itseä yhtään keneenkään? SÄ oot kaverinaises kaveri koska kaverinaises tykkää SUSTA. sinähä oot ihan akka kun tuollaisii ajatuskuvioita oot mennyt kehitteleen :DD

    • älyyyyyyyyyyyyyyyyyy

      Aika typerää mielestäni ylipäätänsä tarinoida toiselle jonkun miehen peniksen koosta ja sitä rataa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?

      Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos
      Maailman menoa
      381
      5450
    2. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      15
      1452
    3. Onko kaivatullasi ruuvit löysällä

      eli himmeä pääkoppa? 🪚
      Ikävä
      106
      951
    4. Miltä se tuntui

      Miltä se tuntui, kun ymmärsit minun ikävöineen sinua?
      Ikävä
      78
      841
    5. Minkä biisin omisit sun kaivatulle?

      Pieni perustelu olisi kiva. ❤️
      Ikävä
      50
      822
    6. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimaisin ihminen jonka olet ikinä tavannut?
      Ikävä
      41
      813
    7. Haikeaa miten kaikki meni

      Ei ole rohkeutta enää nähdä. Koska pelkään, että haavat aukeaa. Ikävä on silti, vaikka en vastannut...tiedät mihin.
      Ikävä
      56
      807
    8. Asentajako putosi radiomastosta

      https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2000011707236.html Ihminen on kuollut pudottuaan radiomastosta Tampereen Teiskoss
      Tampere
      43
      799
    9. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      56
      794
    10. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      39
      779
    Aihe