PS ja Venäjä

Soini ainakin, kun on EU-vastainen, pönkkää millä tahansa, jos saa sitä kritisoida. Tämä tuli ilmi ainakin, kun EU asetti Venäjää vastaan pakotteita ja Soini ilmoitti, ettei niitä kannata. Tuota linjaa en itse niin kannata, mutta se lienee se persujen linja, jos sellaisesta voidaan puhua. Tuskin mikään puolue kuitenkaan Venäjän kaupan lopettamista kannattaa.

Venäjä on aina ollut ja tulee aina olemaan naapurimme. Vaikka väliaikaisesti näköjään heittäydytään taas meistä kaukana olevien "osan ihannoimien" jenkkien kelkkaan, Venäjän kanssa meidän on tultava toimeen ja viime kädessä sieltä on otettava ja tulee maamme elanto. Mikä olisikaan yksinkertaisempaa, jos eivät nämä liian pieniin pukuihin pukeutuvat tviittarit repisi isoa suutaan ja rehvastelisi "lihaksilla" joita ei ole, eikä tule.

Hoito moskovalaisessa sairaalassa oli tehokasta eikä maksanut ruplaakaan

Pari kilometriä Gorkin puiston jalkakäytävää on taas jäädytetty luistelijoiden käyttöön Moskovajoen rannalla. Kolmensadan ruplan eli nykykurssilla noin viiden euron sisäänpääsymaksusta huolimatta rata on viikonloppuisin täpötäynnä.

Niin viime sunnuntainakin, kun työnnyimme sekaan Yleisradion Moskovan-kirjeenvaihtajan Marja Mannisen kanssa. Tuhansien terien auringonpaisteessa raapima rata oli ennen iltapäivän huoltotaukoa jo melkoista muhkuraa.

Puolen tunnin luistelun jälkeen Manninen hujahti hiljaisesta vauhdista nurin vasen olkapää edellä. Muutamassa minuutissa alkoi selvitä, että vamma ei ollut aivan harmiton.

"Kohta menee taju", Manninen kommentoi pystymättä liikkumaan mihinkään suuntaan. Pysyi kuitenkin tajuissaan.

Henkilökunta toi paikalle ahkion kymmenessä minuutissa, ja potilas kuljetettiin huoltorakennuksen ensiapuun, jossa tekaistiin tilapäinen lasta ja annettiin kipulääkettä. Parinkymmenen minuutin päästä paikalla oli ambulanssi, joka tarjosi kipupiikin ja kyydin puiston etelälaidalla sijaitsevaan Kliiniseen kaupunkisairaalaan numero 1.

Sisään kirjautuminen hoitui saman tien, ja kymmenen minuutin päästä potilas oli lääkärin vastaanotolla. Toiset kymmenen minuuttia, ja röntgenkuva oli otettu käytävän toisella puolella. Viidentoista minuutin jälkeen oli magneettikuvakin tehty ja diagnoosi valmiina: luuta poikki ja kunnolla.

Onnettomuudesta oli kulunut alle kolme tuntia, kun Manninen oli olkapää puudutettuna matkalla vakuutusyhtiönsä suosittelemaan sairaalaan.

Pirulliset ajatukset hiipivät mieleeni. Muistan oikein hyvin, kun ranteeni murtui vuonna 1999 Lauttasaaressa ja menin silloiseen Marian sairaalaan, koska se oli lähellä. Antoivat Buranan ja käskivät mennä omin kyydein Peijas-Rekolaan, koska olin vantaalainen. En uskalla ajatella, miten olisi käynyt, jos olisin ollut venäläinen.

Eikä meno Suomessa kuulemma ole nykyisinkään kummoista. "Poliklinikalla saa aina odottaa monta tuntia. Jotain alkaa tapahtua sitten, kun pääsee osastolle", suomalainen sairaanhoitaja paljastaa.

Moskovan kliininen kaupunkisairaala numero yksi ei ole mikään provinssin puoskarikeskus. Ensimmäinen potilas otettiin sisään vuonna 1833. Ja kuten kaikki vähänkin merkittävät paikat Venäjällä, tämäkin sairaala on nimetty jollekin sankarille – tässä tapauksessa 1800-luvulla eläneelle kirurgille Nikolai Pirogoville. Kenttäkirurgian ja anestesian uranuurtaja nousi maineeseen korjaamalla pirstoutuneita sotilaita Sevastopolin piirityksessä Krimillä vuonna 1855.

Silti kummastuttaa, mihin suomalaisten sairaanhoitomiljardit menevät. Pirogovin seuraajien sairaalasta en muuta huomauttamista keksi, kuin että sisätilat ovat vähän kulahtaneet. Mutta jos jostain pitää säästää, niin ehkä odotustilojen somistelun voi jättää vähemmälle.

Venäläisten ikuinen valituksen aihe on, että lääkäreille pitää maksaa lahjuksia. Nyt kaikki kulut Pirogovin sairaalassa olivat tasan nolla ruplaa.

Ja tuleepa mieleen sellainenkin kerettiläinen ajatus, että entäs sitten, vaikka vähän pitäisi pöydän alta antaakin? Suomen poliklinikkamaksut ovat kai ulosottokelpoisia, mutta silti kunnat antavat mieluusti karhuamisen perintätoimistojen työksi. Ne osaavat kyllä pitää puolensa. Helpompi olisi työntää tohtorin kouraan parikymppiä.

Asioiden mutkaton hoitaminen Moskovan sairaalassa näytti olevan ennen kaikkea osa työkulttuuria. Ei se ainakaan vieraskoreutta ollut. Hoitava lääkäri kertoi tehneensä kirurgin hommia 30 vuotta ja vaikutti mieheltä, joka ei esitä kenellekään yhtään mitään muuta kuin itseään.