Yritän selventää sotkuista suhdettani lyhyellä esimerkillä, joka on vain 1/1000 osaa koko tarinasta. Jos kumppani ensin kertoo itkien kuinka paha toinen on ollut ja kuinka väärin toiminut koko suhteen ajan että voisi jopa sen vuoksi tappaa itsensä, ja silti sen jälkeen kun tilanne on rauhoittunut, sanoo rakastavansa, onko se normaalia? Eli jos olen toiminut täysin väärin kaikessa, melkein pilannut toisen koko elämän, miten toinen seuraavassa hetkessä kykenee sanomaan rakastavansa, ja koskettaakin toista hellästi? Ja tämän jälkeen on yöllä seksiä jolloin toinen vaikuttaa oikeasti nauttivan, mutta orgasmin saaminen on hankalaa. Ja kun orgasmi tulee, se on vaisun oloinen, ja sen jälkeen toinen alkaa itkeä. Hetki sen jälkeen sitten selittää että halusi, mutta oli vaikea saada orgasmia henkisten paineiden ja klitoriksen herkistymisen vuoksi (jota ei noin paljon ole juuri ollut), sitten tilanne päättyy siihen että toinen sanoo kuinka paljon inhoan häntä ja olen haukkunut, mutta panemiseen hän silti kelpaa. En syytä ketään enää. Olen miettinyt liikaa syytä itsestä ja toisesta. On totta että olen pilannut asioita, mutta miksi? Ja onko kumppani toiminut oikein aina kuten antaa ymmärtää, minä en enää tiedä edes sitä.
Olen yrittänyt kertoa mikä on mielestäni pielessä mutta hän ei myönnä ja jos myöntää, kieltää sen joku toinen päivä. Ja hän saattaa sanoa ihan mitä vaan minulla ja kun kysyn asiaa vaikka seuraavana päivänä, olenkin ymmärtänyt kaiken väärin tai en ole kuunnellut. Tätä tapahtuu kokoajan. Se tekee minut hulluksi.
Mutta nyt ajattelen vain että olen todella itsekäs. Mokasin kaiken.

Vastaukset 1
Vanhimmat
yrittää manipuloida sut hakkaan entisensä?