Ei tule mieleen toista "hoitomuotoa",joka perustuu suurelta osin valheelle, niin kuin psykiatria on.
Psykiatria perustuu valheelle
50+2
30221
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Mikäs se totuus on? Ja mikä on sitten oikeaa hoitoa vai tarvitaanko edes hoitoa ja jos niin millaista?
Minä en todellakaan olisi halunnut tutustua tähän kieroon uskonlahkoon missä potilas "hoidetaan" psyykelääkkeillä hoitokuntoon,laitetaan potilaalle sanoja suuhun ,syytetään jostain mitä ei ole edes tehnyt ja koko elämänhistoria kirjoitetaan vääristellen uusiksi.
Tässä oli vain muutama esimerkki miten psykiatria minua kohteli.
No niin.
Nämä puheet tuntuvat menevän vähäsen sinneppäin kuin Hitlerilläkin. Heikot rodut väistyköön Vahvojen tieltä?? Ei ihminen voi aivokopallensa yhtikäs mitään jos esim pelkää,jännittää,sydän tykytää tuhatta ja sataa. Se on yhtä helvettiä koko elämä ja siltikin vielä kaikkien pilkankohteena pitäisi jaksaa käydä töissä. Se on henkisesti/fyysisesti tosi raskasta ja sitten kuin on pyhät kun ei päässä pyöri kuin jo pelko Maanantaista mitenkä selviytyy siitä edes hendissä. Ne ei ymmärrä sitä ettei sairas ihminen voi edes olla rauhassa viikonloppuakaan. Kyllä mielenterveyspotilaat ovat samallalailla sairaita kuin esim syöpäpotilaat tai jotakin joka sairastaa tautia joka lopulta tappaa. Siihen ei aina vain ne rauhoittavat auta ja eikä rauhoittavat paranna koskaan ihmistä vaikkakin niin moni sitä luuleekin. Rauhoittavat ovat potilaan ainut lääke että edes pystyvät suoriutumaan edes yhdestä päivästä eteenpäin. Itse olen syönyt jo 20vuotta rauhoittavia ja sitäkin ennen jo olen pienestä pitäen jännittänyt ja pelännyt. Se tuntuu ehkä monistakin uskomattomalta ,mutta ei siihen ole ainakaan minun osaltani muutakaan ratkaisua ollut. Joten kuten pääsen vain päivästä toiseen vaikkakin vieläkin tuskailen/jännitän ja koskaan en ole halunnut niillä laittaakkaan päätäni sekaisin. Aina noudattanut lääkeannoksia miten pitääkin ja itse aikanaan sykiatrilla käynyt apua hakemassakin. Tiedän että mitä kerroin tästä saidaudestani, niin tulee paljonkin ritiikkiä. Et puhut soopaa senkin narkkari tai sinneppäin. Mutta kaikki jotka sairastavat pelko/jännitystiloja niin tietävät mitä tämä oikeastikin on.
Pelko- ja jännitystiloja ei sairasteta. Niitä koetaan.
Psykiatria on ihmisten kontrollointia. Psykiatriset sairaanhoitajat erityisesti syyllistävät ja vähättelevät potilaita. On alalla hyviäkin ihmisiä mutta valitettavasti ne ovat vähissä varsinkin julkisella puolella. Tosi asia on että monet voivat huonommin psykiatrisessa hoidossa oltuaan. Miksi ihmiset alkavat voimaan paremmin kun pääsevät lopulliselle eläkkeelle ja lopettavat jatkuvan hoidossa ravaamisen? Siksi koska ei ole ketään enää pakottamassa ja potkimassa sua perseelle. Välillä tuntuu siltä kuin psykiatria olisi sitä että maassa makaavia aina tasaisin väliajoin potkitaan että "no nouse nyt ylös", "miksi et nouse", "yritä edes vähän" jne. jne. Psykiatrisesta hoidosta puuttuu _inhimillisyys_ ja ihmisten kohteleminen tasa-arvoisina normaaliälyisinä ihmisinä. Tässä omia kokemuksia.
Totuus on se,että mielenterveysongelmat eivät ole sairauksia,eikä niitä voi lääkkeillä parantaa. Ne ovat ihmisten elämässä tapahtuneita asioita,ja miten ihmiset kokevat tulleensa kohdelluksi. Ne eivät ole aivosairauksia, mitä psykiatria valheellisesti väittää.
Paitsi skitsofrenia on olemassa oleva aito oikea sairaus.
Ei ole. Skitsofrenia kuuluu niin ikään 'psykiatrisiin sairauksiin' eli on sairaus ainoastaan kielikuvallisessa merkityksessä. http://www.wayneramsay.com/schizophrenia.htm
Kummasti ne lääkkeet silti auttavat osaa niistä ihmisistä jotka kärsivät psyykkisistä sairauksista.
On se jännä juttu.
Sinulla taitaa olla omat lääkkeet ottamatta kun jauhat tuollaista pascaa täällä. Yhtä hyvin voisi väittää ettei syöpä ole sairaus vaan heikkokuntoisten ihmisten kuvittelua.
Nimimerkki Niinpä niin. Minua lääkkeet ei ät ole auttaneet, vaan ovat tehneet elämästäni täyden helvetin olen joutunut koukkuun niihin, enkä ole päässyt irti niistä vuosien yrittämisenkään jälkeen.
Käyttämäsi argumentti on virheellinen ja usein kuultu. Se, että jokin psykoaktiivinen aine, kuten alkoholi, SSRI, marijuana tai neurolepti, saa henkilön voimaan paremmin ei tarkoita, että kyseessä on sairaus.
Syövällä ja vaikkapa 'skitsofrenialla,' tai millä tahansa muulla psykiatrisella sairaudella, ei ole mitään tekemistä keskenään.
Pääasia että ihmiset voivat paremmin lääkkeiden avulla. Itse pidän silti skitsofreniaa sairautena. Perustuslain mukaan sinulla on oikeus olla asiasta eri mieltä.
Ai voi paremmin lääkeiden avulla vai? En ainakaan minä voi. En ole koko elämäni aikana voinut huonommin kuin neurolepteissä. Jokainen minuutti on yhtä kärsimystä. Ja oletko itse käyttänyt neuroleptejä? Arvaan kyllä, että et ole edes yhtä tablettia kokeillut syödä mielipiteittesi perusteella. Olet lukenut vain psykiatrian oppikirjasta tietosi,et kokemuksen kautta.
Tuonko takia skitsofreenikoilla on niin alhainen hoitomyöntyvyys? He siis kokevat hyötyvänsä lääkkeistä, mutta eivät vain käytä niitä mielellään. Todellisuudessa lääkkeillä on vaikutuksia, jotka heikentävät terveyttä. Neuroleptien ainoa hyöty on, että ne lyhyellä aikavälillä vähentävät ahdistusta (joillakin potilailla). Mieli taantuu ja ahdistus lievittyy. Niiden "sivuvaikutukset" kohoavat pidemmällä aikavälillä kaikkia hyötyjä suuremmiksi myös monien tutkimusten mukaan. Skitsorenian ymmärtäminen sairautena johtuu todennäköisesti siitä, että sinä et tiedä koko asiasta mitään muuta kuin sen, mitä sinulle on kerrottu. Lääketiedettä imitoiva psykiatria sotkee epänormaalit kokemukset epänormaaleiksi kehontiloiksi, jotka syntyvät kehossa ja ilmenevät käytöksessä. Skitsofreniaa sairastavat ne, jotka käyttäytyvät epänormaalisti ilman spesifiä, fyysistä toimintakykyä alentavaa poikkeavuutta. Siksi se on psykiatrinen häiriö, ei fyysinen sairaus. Silti sitä halutaan psykiatriassa hoitaa fyysisenä sairautena, mitä se ei ole. Skitsofrenia ei ole dopamiinin ylituotannosta johtuva sairaus, vaan psykiatrinen häiriö. Siksi sen primäärinen hoito lääkityksellä tuottaa niin surkeaa tulosta. Sinä et ilmeisesti ole tietoinen näistä hoitotuloksista, koska et ole aiheeseen tutustunut. Ne ovat polkeneet paikallaan tai jopa huonontuneet viime vuosikymmenien aikana. Lääkitys ei siis ole parantanut sktsofeenikoita mistään, keitä he sitten ovatkaan.
Psykiatria ei tosiaankaan, laajasta kansan keskuudessa elävästä harhaluulosta huolimatta, ole lääketiedettä tai yksilön auttamista varten vaan todellisuudessa yhteiskunnan sosiaalikontrollin väline, jolla hallitaan ei-haluttuja, ei-tuottoisia, "vääränlaisia" tai toisinajattelevia kansalaisia, vain muutamia mainitakseni.
Psykiatria on funktioltaan poliisitoimi niin uskomattomalta kuin se saattaa joidenkin asiaan aikaisemmin tutustumattomien lukijoiden mielestä kuulostaa. Tästä todistavat mm. rikos- ja mielenterveyslain vertailu sekä psykiatrian toimintatapojen analysointi. Lääkärit eivät lääkärin etiikan mukaisesti saa kohdistaa henkilöön toimenpiteitä vastoin hänen tahtoaan, riippumatta siitä voidaanko potentiaalista hoitotoimenpidettä pitää henkilön kannalta edullisena vai haitallisena. Siksi kaikilla on oikeus kieltäytyä mm. syöpähoidosta, jos näin itse katsovat parhaaksi. Vapaassa valtiossa jokaisella henkilöllä (tai potilaalla) on oikeus kieltäytyä mistä tahansa hoidosta, missä tahansa tilanteessa, pois lukien vakavat tartuntataudit, jolloin henkilö voidaan pakottaa karanteeniin.
Toisin on poliisien kanssa. Poliisi saa, ja on velvoitettu, kohdistamaan lakia rikkovaan henkilöön tarvittaessa pakkotoimia mikäli hän vastustaa kiinniottoa. Loppujen lopuksi, jos henkilö todetaan syylliseksi oikeuden edessä, seuraa vangitseminen, joka on luonnollisesti pakkotoimi (henkilö voi mennä vankityrmään joko "vapaaehtoisesti" tai hänet laitetaan sinne pakolla).
Samoin kuin poliisitoimien kohdalla psykiatriassakaan, lääketieteistä ja terveydenhuollosta poiketen, henkilöllä ei ole oikeutta kieltäytyä aijotusta "hoidosta" (lue: kontrollista/rangaistuksesta). Psykiatria eroaa jopa poliisitoimista siinä, että edes poliisi ei saa vangita henkilöä ilman objektiivisia todisteita. Poliisilla/valtiolla on oltava todisteet siitä, että henkilö on rikkonut lakia, jotta vangitseminen voidaan suorittaa. Psykiatriassa tällaista tarvetta ei ole. Kohde voidaan julistaa "mielisairaaksi" ilman objektiivisia todisteita ja vangita mielisairaalaksi, kutsuttuun vankilalaitokseen.
Poliisivoimat ja psykiatria vastaavat yhteiskuntajärjestyksestä. Poliisin vastuu on kirjoitetun rikoslain noudattamisen valvonta, psykiatrit toimivat orwellilaisina "ajatuspoliiseina" ja vastaavat yhteiskunnan "kirjoittamattomien lakien" noudattamisesta (esim. että et ole liian eri mieltä hallituksen kanssa, et usko avaruusolioihin ja reagoit oikein läheisesi menehtymiseen).
Psykiatria ja psykologia perustuvat teorioille tieteellistä faktaa ei ole. Psykiatrit sallivat armeijankin ja siitä seuraavan tappamisenkin koska se on heille eduksi ja yleinen mielipidekin sen sallii.
Voisi kuvitella tappamisen olevan aina väärin ja psykiatrien ottavan kantaa asiaan näin ei kuitenkaan ole koskaan tapahtunut joka on osoitus siitä ettei noilla raukoilla ole hajuakaan siitä mikä on oikein tai väärin rahan takia sitäkin työtä tehdään.
Oletetaan että valtiossa on 1000 asukasta josta 900 on sitä mieltä että on oikein hyppiä tasajalkaa kaduilla väittäisin ettei yksikään psykiatri joka kyseisessä valtiossa asuu pitäisi ajatusta outona vaan taipuisi enemmistön tahtoon.
Komppaan kohdassa "tieteellistä faktaa ei ole", silllä se on osoitettu Amerikan tutkimuksin:
http://www.madinamerica.com/2014/06/lingering-doubts-psychiatrys-scientific-status/
Kaikki tieteenalat perustuvat teorioille. Kun noita jorinoita tästäkin ketjusta silmää, niin teidän kannattais ehkä lukea sellainen kirja kuin "Hulluuden historia", muistaakseni Gaudeamuksen ja erittäin hyvä, kirjoittajien nimeä en muista. Kyseissä erittäin älyllisessä opuksessa kerrotaan muunmuassa se, että vaikkapa samaa vesikidutusmenetelmää jota jenkit käytto irakilaisiin sotavanheihin, käytti suomalainen "mielenterveysAUTTAMISjärjestelmä" vielä tossa 1900-luvun alkupuolella ja senkin jälkeen pöpilöiden asukkeihin, aika rumaa.
Minua ainakaan ei häitritse psykiatriassa ja psykologeissa muu,kuin se, että miten ihminen voi asettua terveydeltään toisten yläpuolelle olemaan titteliammattiterve tyyliin että muut onn sairaita mutta mä en, esimerkiksi kertomalla asiantuntijana televisiossa, että mitä vikaa jonkubn toisen kuupassa on, jos joku toinen ihminen ihminen ei siivoa vessaa saman vessaharjamerkkivalmistajan vessaharjalla, kuin mitä psykologi itse käyttää arkisiivotessaan. Toki psykologeissa on inhimillisiäkin, mutta mitä ihan itsestäni oppimisen kansssa muuatamankin kanssa olen joskus aikoinaan - aina vapaaehtosiesti tai ainakin osin- keskustellut, olen ihmetellyt lähinnä sitä, että miksi ne alkaa puhua asiakkailleen lässyttävällä ja teennäisellä äänellä. Miks jokaisella psykologin vastaanotolla ne tuolit eivät ole vastakkain, niiinkuin että "asiakas" puhuisi ihmiselle ja mikä oikeus niillä on aiheuttaa psyykkisesti terveille traumoja. Kävin aikoinaan yhdessä vaikeassa elämäntilanteessa psykologin juttusilla ja ällöttää se asia, että sille tyypille maksetttiin siitä, että se vaan kuunteli. Tyyliin ei yhtäkään sanaa, että "tsemppiä" tai mitään, vaan kalansilmät ja tietysti kaiken laittoi tiedostoihinsa keskustelemiensa kanssa...
Joku on pielessä suomalaisessa psykologiassa - sen alan koulutuksessa, jos entiselle asiakkaalle, erittelemättä missä no sanon nyt että tavisopiskelijaterveydenhuollossa, "asiakkaalle" jää se olo, että "asiakasta" ei mitenkään ole edes yritetty auttaa, vaan kirjata tietoja "asiakkaasta" ja saada mahdollisimman paljon "asiakkaita", jotta oma työpiakka säilyisi. Ja jos luottamuksellisesti kertoo psykologille jonka palkanmaksu ei ole "asiakkaasta" riippuvainen, että ei ole ruokaa tai rahaa edes bussilippuun uten issä tilanteissa olen usein säntillisenä laskujenmakaajana ollut elämässäni, ei siinä halua kuulla kysymystä, että "no onko sulla nyt rahaa?", kun pyytää empatiaa, kun kaikki laskunsa on aina maksanut, vaan ehkä toivois saavansa kommentin, että "on se ihan hirveää, että todellakin oletetaan ihmisen pärjäävän melkein ilman mitään yhteiskunnan tukia mistään koskaan".
Ai vitjat parempia psykologeja ja psykiatreja on aina muut, kuin kermaperseet. Kukaan esimerkiks akateeminen ei halua sellaista psykologia, joka on suurinpiirtein oman ikäinen, samaa sukupuolts ja opiskellut samassa yliopistossa ja joka on suhteilla saanut psykologin viran, ei sellasille halua avautua yksityisasioista. Minä ylipäätään en usko, että mitään empatian tajua on millään muunlaisilla ihmisillä, joilla on joitakin isompia vaikeuksia ollut elämässä ja jotka on niistä selvinneet. Psykologina siis jonkun toisen vaikkka järkyttävään yllättävään fyysiseen sairauteen ei voi toimia ihminen, jonka oma sairaushistoria on flunsssa ja joka itkee viikonloppuisin tyynyynsä, että onpa kamalaa työtä.
Eli yhteenvetona ilmeisesti mitään ns. mielenterveys ongelmaa tms ei ole olemassa. Lääkkeet eikä keskustelukaan tai kuuntelu ei ole oikeaa hoitoa. Jokaisella pitäisi olla täysi vapaus ilmaista itseään ja elää siinä maailmassa, harhaisessakin, ihan vapaasti kenenkään siihen puuttumatta.
Olenko ymmärtänyt oikein? Eli ihminen joka on psykoosissa ja esimerkiksi kertoo näkevänsä asioita ja kuulevansa asioita joita ei ole ja jopa näiden äänien pakottamana käy kimppuun niin siihen hänellä on oikeus ja tämän jälkeen oikeus kieltäytyä ns.hoidosta niinkö?
mielenterveys ongelmaa
Olet ymmärtänyt väärin. Mielenterveysongelmat ovat hyvin todellisia, ei kai sitä nyt kukaan kiistä. Ihmiset ovat onnettomia, surullisia, itkuisia, ahdistuneista, harmissaan, epätoivoisia ja itsetuhoisiakin välillä. Joskus elämän huolet johtavat päätökseen tehdä itsemurha. Ihmiset käyttäytyvät välillä hassusti, oudosti, 'sekavasti' ja niin pois päin, mutta mikään aikaisemmasta ei ole sairaus.
Kuten valtaosa kansasta ja lääkärikunnasta, sekoitat kaksi eri asiaa. Se, että on surullinen ei tarkoita, että kyseessä on sairaus. Paha mieli tai mikään muukaan tunne, reaktio tai käytös ei ole eikä voi olla sairaus, koska se ei täytä lääketieteen sairaudelle asettamaan määritelmää. Sairaus tarkoittaa fyysistä poikkeavuutta ihmisessä.
Toisin sanoen ei ole mitään väliä miten paha (tai hyvä) mieli ihmisellä on, tai kuinka kauan suru (tai ilo) ovat kestäneet, kyseessä ei ole sairaus. Ihmisillä on tapana sanoa, että he ovat sairaita, kun ovat masentuneita ja eivät halua tai voi keskittyä työntekoon, mutta tällöin sanaa sairaus käytetään metaforisessa eli kielikuvallisessa merkityksessä.
Psyykkinen sairaus eli "mielisairaus" on aina subjektiivinen havainto, arvio ja lausunto jonkin toisen henkilön käytöksestä. Sairaudet eivät ole tietenkään koskaan subjektiviisia vaan aina objektivisia. Syöpä havaitaan röntgenillä, diabetes verikokeella ja virtsatietulehdus virtsanäytteestä. Mielisairaudet havaitaan arvioimalla toisen käytöstä, onko se oikein vai väärin, hyväksyttävää tai ei-hyväksyttyä, haluttua vai ei-haluttua. Koska kaikki "mielisairaudet" ovat subjektiivisia (ja siten metaforallisia sairauksia, josta niiden yhteydessä halutaan käyttää sanaa sairaus) ei "mielisairauksia" ole hyväksytty koskaan lääketieteessä (oikeiden/kirjaimellisten) sairauksien joukkoon.
"Eli ihminen joka on psykoosissa ja esimerkiksi kertoo näkevänsä asioita ja kuulevansa asioita joita ei ole ja jopa näiden äänien pakottamana käy kimppuun niin siihen hänellä on oikeus ja tämän jälkeen oikeus kieltäytyä ns.hoidosta niinkö?"
Ensiksi sinun pitäisi määritellä mitä on psykoosi. Huomaa, että psykoosi ei ole lääketieteellinen vaan psykiatrinen termi! Lääketieteessä ei tunneta sanaa psykoosi. Myös psykiatrialla on vaikeuksia määritellä mitä psykoosi tai psykoottisuus on. Samalla tavalla meidän on vaikea määritellä mitä rakkaus on, koska tarkoittaa kaikille eri asiaa, eli on subjektiivista.
Kenellekään ei ole oikeutta käydä toisen ihmisen kimppuun. Mistä ihmeestä keksit jotain tällaista? Sellainen tapaus, jossa ihminen käy toisen kimppuun kuuluu poliisille.
Sanaa hoito taas käytät yhtä vastuuttomasti kuin psykiatrian alakin (eli metaforisessa merkityksessä). Oikea hoito on aina vapaaehtoista. Jos ihmiselle pakotetaan jotakin mitä hän ei halua, se on rankaisemista. Vertaa esimerkiksi pankkirosvon "hoito." Oikeus määrää hänelle "hoidoksi" pankkirosvouteen viisi vuotta vankilaa, eli oikeammin, ilman kielellisiä temppuja pankkirosvoa rangaistaa rikoksesta. Samalla tavalla henkilöä, joka pahoinpitelee toisen ihmisen "hoidetaan" psykiatrisessa laitoksessa, eli ilman kielellistä kikkailua rangaistaan, yleensä pakottamalla häneen aivoja lamaavia, ja siten hänet passivoivia, aineita, joita vaan kutsutaan julkisuuskuvasyistä lääkkeiksi. Oikeasti ne ovat "lääkkeitä" eli hermostolamaajia ja toimenpide ei ole hoitoa vaan "hoitoa" eli rankaisemista.
Jos kyseessä olisi oikeasti hoitaminen ja henkilön auttaminen niin mahdolliset toimenpiteet olisivat vapaaehtoisia. (Oikeassa) lääketieteen sektorilla jokaisella ihmisellä on oikeus kieltäytyä hänelle tarjotusta hoidosta syistä riippumatta. Se on perusihmisoikeus. Lainvalvonta- ja rangaistuslaitossektorilla ei ole mahdollista kieltäytyä rangaistuksesta vaan vankila (tai muu rangaistus esim. sakot) kutsuu, jos henkilö todistetaan syylliseksi lain rikkomiseen.
Kyllä tuo nyt on kikkailua eri termeillä ja oikeuksien venyttämistä. Tuohon ei viitsi edes alkaa kommentoimaan.
Puhut puolestani. Hesarissa löytyi teoriamalli, joka perustuu mm. biologisiin tekijöihin, joita ei tutkita psykiatriassa.
http://www.hs.fi/paivanlehti/25112014/tiede/
Psykiatrien elämäntyö on lähimmäisten leimaaminen yhteiskuntakelvottomiksi.
No ihan varmasti kaikki ne ihmiset kuuluvatkin psykiatriseen hoitoon ja psykiatrisen hoidon piiriin, jotka näkevät hallusinaatioita, jotka ovat fyysisesti aggressiivisia toisia kohtaan ilman itsepuolustussyytä ja muuta. Ongelma tuskin kenelläkään oikeasti psyykkisesti terveellä olisi se, etteivätkö sellaiset kuuluisi hoitoon... Kukaan ei halua saada puukosta kadulla miltään lääkkeillä hoitamattomalta skitsofreenikolta, eikä kukaan oikeasti halua nähdä kaduilla tai muualla kävelemässä hoitamattomina vakavasti mielenterveysongelmaisia ihmisiä, jotka eivät edes peseydy tai kykene millään tavoin hallitsemaan arkeaan ja eämäänsä.
Luulis, että psyykkisesti terveet saattaisi arvostella psykiatriaa esimerkiksi vaikka siitä tällaisilla nimettömillä netin palstoilla, että terveillekin yritetään olla lyömässä diagnoosia, jos terve uskaltautuu psykologin tai psykiatrin pakeille: ne puhuu p*skaa, jotka väittää, että esimerkiksi Kelan keskusteluterapiaa saisi Suomessa ainakaan kukaan pienivaraisempi, joka kieltäytyy esim. masennuslääkemömmöistä tarpeettomina. Minä esimerkiksi olisin itse ollut oikeinkin valmis Kelan terapiaan aioinaan ja olisin uskonut sen auttavankin minua luonteeni perusahdistuksessa - koska vaikka olen psyykkisesti terve, olen kroonisesti jokseenkin ahdistunut, mutta sellaisen Kelan terapian saadakseen olisi ensinnäkin pitänyt voida sitoutua olemaan yhdellä samalla paikkakunnalla tulottomana opiskelijana määräämättömän ajan vuotta ja elää ilman mitään tuloja - olin tilanteessa, että oli pakko mennä töihin vaikka toiselle paikkakunnalle eli ei sopinut, ja lisäksi olisi pitänyt syödä mielenterveyslääkkeitä, mikä kohdallani on tarpeetonta, kun ei ole mielisairautta. Lisäksi olisi sitten saanut ikuisen mielenterveysleiman "bonuksena" Kelankin papereihin, mistä en oikein usko hyötyväni edes mielenterveydeltäni.
Ja kun sanoin, että en usko että kukaan sellainen psykologi tai psykiatri pystyy auttamaan ketään toista, jonka suurin kriisi omassa elämässään on ollut joku flunssa, tarkoitin mitä sanoin. Törkeintä on, jos alle kolmikymppisiä laitetaan "asiantuntijoiksi" mielenterveydestä tai elämästä. Kaikki tieteellinen koulutus korostaa vain teorioiden osaamista, kaikilla aloilla ja myös mielensairauksien- tai terveyden ymmärtämisen osalta. Täten en usko, että mikään läski leipiintynyt psykiatrian alalle kouluttautunut lääkäri ( anteeksi ruma ilmaus, ei yksilöintiä), jonka kuukausipalkka on 7000 euroa - 10000 euroa, pystyisi käsittämään empaattisesti sellaisen itseään kolkytvuotta nuoremman ihmisen tilannetta, joka on ensin taistellut päästäkseen akateemiseen koulutukseen anoreksian ja koulukiusaamisen jälkeen, sairastunut nuorella iällä elinikäiseen fyysiseen sairauteen, nähnyt elämän kääntöpuolia laidasta laitaan ja joka ei ole ollut hyysättävänä koskaan, että mikään sellainen ihminen pystyisi kokemaan empatiaa vaikka nuoria akateemisia kohtaan, jotka eivät heidän silmissään ole "menestyjiä". Itsestäni voin sanoa, että osin minä varmaan olen ollut laiska ja vätys, koska periaatteessa ja verraten mun taustallani minä voisin olla mitä vain menestynyttä yhteiskunnassa, mutta kyllä minä toisaalta olen kokenut sellaisiakin vaikeuksia elämässäni nuorella iällä, että monet keskivertoihmiset ei ikinä, vaikka mulla on ollut hyvä ja välittävä perhe.
Itse koin vaikeana, että lääkärit ehdotti salaamaan fyysisen sairauteni. Siitä lähtien olen kokenut itseni spitaalikseksi, vaikkei sairauteni edes ole mitenkään outo tai mitään kamalaa tai normatiivisesti halveksuttavaa. Psyykkistä sairautta ei ole, mutta inhottaa, että yhteiskunta on sellainen, että jos ihminen sairastuu itsestään riippumattomista syistä kivualiaaseen fyysiseen sairauteen, vielä siitäkään ei saisi puhua: mikä muu syynä kuin asenteet, jos ei saa kertoa.
Pitää olla pokkaa, jos väittää, että mielenteerveysektori ei ole sidonnainen muuhun yhteiskuntaan. Kyllä on. Aina kun yhteiskunnassa jyllää kovat arvot, ne siirtyvät myös "auttamistyöhön", jota psykiatriaksi tai mitä lie psykologiaksikin kutsutaan. Olen aina sanonut, että parinsadan vuoden sisällä psykiatria kielletään noitatieteenä ja huuhaana.
Kyllä kun näitä juttuja lukee niin vetää vakavaks. Ymmärrän kyllä hyvin, että kriittinen asioihin pitää olla ja jokaisella on oma näkemys ja oikeus siihen, mut kyllä nämä sanailut menee jo yli ja alkaa oikeesti kuvottamaan. Potilaan oikeudet on tärkeitä, mut sen verran näiden asioiden kanssa tekemisissä olleena, nämä näkemykset menee yli.
Se on totta, että niin lääkäreissä kuin hoitajissakin on niitä jotka on väärällä alalla, mutta ei näiden pientä osaa edustavien kokemusten perusteella voi kaikkia tuomita ja pitää muistaa, että löytyy paljon ihmisiä jotka hyötyy lääkkeistä ja terapiasta. Samalla on niitä joille ei löydy hoitoa.
Se pitääkö jokaisen saada päättää omasta hoidostaan niin ei, varsinkaan mielenterveyden osalta.
On turhaa sekoittaa paha mieli, suru ym normaalit tunnereaktiot vakaviin psyykkisiin ongelmiin. Suru ym on normaaleja reaktioita aikansa, mutta jos ne tunteet alkaa pitkittyä ja hallita elämää niin silloin pitää hakeutua hoitoon tai jos itse ei sitä tajua niin läheisten kuten puolison ohjaamana.
Itse kokenut ja läheisellä nähnyt näitä ongelmia ja ilman tätä länsimaista hoitoa ei olisi selvitty. Aina löytyy vaihtoehtohoitoja, eikä siinä mitään, aina kannattaa kokeilla jos muu ei auta, mutta ei se sulle mitään muuta pois.
Itse olen kyllä nähnyt tarpeeksi mitä se varsinkin julkisen puolen mielenterveyshoito on joten koen olevani pätevä sanomaankin asiasta jotain. Miksi jokainen ei saisi päättää hoidostaan? Tuo asenne on juuri se mikä on tuossa mielenterveyshoidossa pilalla. Ei ihmisiä voida kohdella kuin pikkulapsi tai vajaaälyisiä. Jos ihminen on selvästi psykoosissa, maniassa tai harhainen niin silloinhan hän ei ole pätevä tekemään itse päätöksiä hoidostaan mutta jos on lievempiä ongelmia niin jo potilaan oikeuksissa lukee että potilasta on hoidettava yhteisymmärryksessä hänen kanssaan. Ihmiset jotka eivät halua uskoa näitä juttuja ja väittävät että ihmiset liioittelevat eivät oikeasti tiedä mitä se TODELLISUUS tässä Suomen muutenkin surkeassa terveydenhoidossa on. Tervetuloa todellisuuteen sitten kun uskallat aukaista silmäsi. Enkä tarkoita etteikö sitä hyvää hoitoa olisi ollenkaan, mutta puhun mielenterveyshoidosta kokonaisuutena. Se on vielä hyvin lapsenkengissä. Ei ole kauan aikaa siitäkään kun ihmisille tehtiin lobotomioita ja tällä hetkellä sitäkin asiaa kauhistellaan.
Suomen terveydenhoidossa kieltäydytään hoitamasta (lääkärit) monia ihmisiä, jotka ovat täysin vastullisia aikuisia, mutta he haluavat hoitaa 2-tyypin diabetestään vähähiilihydraattisella ruokavaliolla, jonka on monissa tutkimuksissa todettu olevan tähän parempi kuin vähärasvainen THL:n suosittelema ruokavalio. Silti niin ei saa tehdä, vaikka voidaan kokeella ja testillä osoittaa, että kyseisen potilaan veriarvot ovat paremmat hänen omalla ruokavaliollaan.
Tällä perusteella uskon myös, että sama toistuu muualla terveydenhoidossa. Lääkärit tietävät paremmin kuin potilas miltä tästä tuntuu, milloin potilas on sairas ja milloin terve eikä siihn vaikuta edes tutkimuksien tulokset, jotka osoittavat päinvastaista.
Jos kieltäydyt hoidosta, kieltäydyt KAIKESTA hoidosta. Pysy siis kaukana sairaalasta tai terveyskeskuksesta, jos kerran osaat hoitaa itseäsi paremmin kuin lääkäri!
Sama juttu toistuu kilpirauhasen vajaatoiminnan hoidossa. Jotkut lääkärit ovat hoitaneet sitä ei-perinteisesti ja heiltä on viety lääkärioikeudet! Vaikkakin potilaat voivat paremmin ja muutama on jopa saanut mielenterveytensä takaisin. Kun heidän mielenterveydessään ei mitään vikaa ollutkaan! Oireet vain ovat samnakaltaisia. Mutta hoitaa ei saa, paitsi tyroksiinilla, joka ei vie kaikkia oireita kaikilta potilailta. Mielialalääkkeillä saa hoitaa, se on käypä hoidon mukaista! Vaikka siis ei ole mitään mielenterveyden häiriötilaa.
Paljon olisi peiliin katsomista lääkärikunnalla.
Tiedetäänkö jo nykyään mistä psykoosi johtuu tai tunnistetaanko sellaista? Tavallaan Hitlerkin oli jonkinmoisessa psykoosissa kuten muutkin johtajat sille ei vain voinut mitään koska hän oli johtavassa asemassa.
Tavallaan yritysjohtajatkin ja poliitikotkin jotka hokevat samoja mantroja vuodesta toiseen tai hurmostilassa yrittävät saada jotain visioitaan läpi ovat jonkinasteisessa psykoosissa. Kuten myös armeijan henkilöstö näille ei kuitenkaan tehdä mitään koska yleisesti nähdään heidän olevan oikeassa.
Totuus taitaa olla taruakin ihmeellisempää psykiatrian saralla, tätähän eivät ne yksilöt käsitä jotka eivät ole tuolla joutuneet / päässeet asioimaan.
Se että ihmismieli leimataan sairaaksi sekä määrätään loppuikäiselle neuroleptilääktykselle tietyn ajattelumallin tai käytöksen perusteella on varmasti ihmiskunnan suurimmista rikoksista ihmisyyttä kohtaan.
Syyt jotka saavat yksilön toisinaan käyttäytymään hassusti tai oudosti eivät saisi olla kovin kevyesti diagnosoitavissa ns mielensairauksiksi. Valitettavan usein psykitarian puolella ollaan kiihkeästi lyömässä yksilön päälle mielensairauksen leima ja tähän asianmukainen virallisesten tahojen suosittelema lääkitys. Harvoin (paitsi Keroputaalla) yksilö kohdataan aidosti häntä kuunnellen ja aidosti tilanteeseen paneutuen.
Mielivaltaisesti psykiatrian puolella sanoja laitetaan asiakkaiden suuhun, oireita liioitellaan ja suurennellaan. Esim jos kerron kärsiväni unettomuudesta, ei ketään kiinnosta kysellä tai selvitellä miksi olen uneton. Tämä on vääjäämätää merkki psykiatrille mielensairaudesta.. se on manian oire vaikka todellisuudessa unettomuuteni syyt ovat vaikeissa työoloissa.
Todellisuus on sitä, että mielensairauksien piiriin pääsee nykyisin aivan mitättömin oirein, oirein jotka arkijärjellä ajatellen ovat aivan normaaleja tapoja reagoida ympäröiviin olosuhteisiin ja epävarmuustekijöihin. Arkipäivän normaaleista asioista on tehty mielensairauden oireita. Enää ei tarvitse olla psykoottinen, ei erakoitunut omiaan kuuleva epäsiisti kansalainen. Dg kriteerit ovat löyhentyneet ja aivan jokainen meistä on nykyisin diagnosoitavissa mieleltään sairaaksi.. ja sen psykiatrit tekevät ilomielin.
En voi vain ymmärtää kenen etuja tässä enää ajetaan, ei ainakaan asiakkaan joka hyväuskoisena lähtee hakemaan apua esim masennukseen. Nykyisin saa jo 10min tk lääkärikäynnin jälkeen masennuslääkeresptin. Tästäpä onkin monen mielenterveyspotilaan ja kuntoutujan ura eläkeputkessa alkanutkin.
Itse olen tämän helvetinmoisen koneiston jyräämänä ollut ja tuolla reissulla melkein hengestäni päässyt. Monet lääkekokeilut takana ja rankkojakin dg saanut aika heppoisin perustein. Olen ollut psykiatriasta vapaa vuosien ajan, ja tiedän jatkossa ettei elämääni niin suurta tapahtumaa tai asiaa tulekaan, että lähtisin itseäni tuohon koneistoon ajamaan. Koneistoon joka ei minulle mitään helpotusta elämään tuonut, vaan päinvastoin.
Meni luotto terveydenhuoltoon, siksi toivonkin etten lähivuosikymmeninä sairastelisi muuta kuin kausiflunssia joiden hoito onnistuu kotonakin ilman lääkärikäyntejä.