Jos olet työsuhteessa, voit hyvin varata ensin ajan työterveyslääkärille ja kertoa hänelle millainen olo sinulla on. Muussa tapauksessa varaa terveyskeskuslääkärille tai yksityiselle lääkäriasemalle, ajanvarauksessa osaavat ohjata sinut oikealle lääkärille, kun kerrot että olet masentunut. Saattaa olla, että sinua alkaa lääkärissä itkettämään, kun kerrot olostasi, mutta ei se haittaa. Et ole ensimmäinen joka lääkärissä itkee. Lääkäri osaa kysellä sinulta asioita, ei sinun tarvitse kantaa huolta siitä sen enempää, kunhan menet ja kerrot millainen olo sinulla on.
Saat varmaan aluksi viikon tai kaksi sairauslomaa, ja pyynnön mennä lääkärin vastaanotolle ennen kuin sairauslomasi loppuu ja tarvittaessa sairauslomaasi jatketaan, niin kauan, kuin tarvii. Jos sairauslomasi jatkuu niin kauan, että työterveyslääkäri ei enää voi kirjoittaa sinulle sairauslomaa, hän ohjaa sinut mieleterveystoimistoon, jossa pääset lääkärin vastaanotolle ja saat lisää sairauslomaa ja ehkä tarvittaessa masennuslääkereseptin. Ja halutessasi pääset siellä myös juttelemaan sairaanhoitajan luokse viikottain. Saat olla sairauslomalla niin kauan kuin on tarpeen. Ei tarvitse pelätä, että töypaikallasi joku saa tietää. Sinun ei tarvitse kertoa kenellekään miksi olet sairauslomalla. Nämä asiat ovat salassa pidettäviä asioita, eikä lääkärintodistustasi näe muu kuin esimiehesi. Joten tämänkin asian suhteen saat olla turvallisin mielin.
Varmaan kaikkia pelottaa ottaa tuo ensimmäinen askel, varata lääkäri ja alkaa kertoa millainen olo on ja kuinka kauan se on vaivannut, että on väsynyt ja heräilee yöllä eikä saa nukuttua ja että on itkuinen olo jne Mutta niin moni muukin on uskaltanut, kyllä sinäkin uskallat. Lääkärit tekevät työtään, tuo on tuttua heille, eivät he ihmettele ja hämmästele. He kyllä uskovat mitä sinä sanot.
Tärkeätä olisi hakea apua, eikä viivytellä oireiden kanssa. Mitä nopeammin saat apua masennuksen hoitoon, sitä nopeammin se paranee. Viivytteleminen pitkittää myös masennuksesta toipumista.
Itse en hakenut apua ajoissa, koska en ymmärtänyt olevani masentunut. Olin yksinhuoltaja, ja ajattelin, että väsymys ja itkuisuus "kuuluu" yksinhuoltajuuteen ja että kaikki yksinhuoltajat ovat väsyneitä. Pitkitin avun hakemista niin kauan, että lopulta aloin itkemään työpaikalla keskellä kirkasta päivää, ilman mitään syytä. Työkaverit passittivat minut samantien työterveyslääkärille enkä siltikään moneen vuoteen myöntänyt, että olisin masentunut. Lopulta, kun enää mitään muuta mahdollisuutta ei ollut, myönsin itselleni, että olen masentunut ja pääsin mielenterveystoimiston asiakkaaksi ja sain masennuslääkeet. Ne ovat auttaneet vaihtelevasti. En kuitenkaan enää ole parantunut masennuksestani, tie on ollut pitkä, taistelin lopulta 20 vuotta kunnes jäin työkyvyttömyyseläkkeelle.
Toivon sinulle voimia masennuksesi kanssa taisteluun!
Siksi sanon jokaiselle joka miettiin uskaltaako hakea apua, että kyllä sinä uskallat! Parempi hakea ajoissa!
Saat varmaan aluksi viikon tai kaksi sairauslomaa, ja pyynnön mennä lääkärin vastaanotolle ennen kuin sairauslomasi loppuu ja tarvittaessa sairauslomaasi jatketaan, niin kauan, kuin tarvii. Jos sairauslomasi jatkuu niin kauan, että työterveyslääkäri ei enää voi kirjoittaa sinulle sairauslomaa, hän ohjaa sinut mieleterveystoimistoon, jossa pääset lääkärin vastaanotolle ja saat lisää sairauslomaa ja ehkä tarvittaessa masennuslääkereseptin. Ja halutessasi pääset siellä myös juttelemaan sairaanhoitajan luokse viikottain. Saat olla sairauslomalla niin kauan kuin on tarpeen. Ei tarvitse pelätä, että töypaikallasi joku saa tietää. Sinun ei tarvitse kertoa kenellekään miksi olet sairauslomalla. Nämä asiat ovat salassa pidettäviä asioita, eikä lääkärintodistustasi näe muu kuin esimiehesi. Joten tämänkin asian suhteen saat olla turvallisin mielin.
Varmaan kaikkia pelottaa ottaa tuo ensimmäinen askel, varata lääkäri ja alkaa kertoa millainen olo on ja kuinka kauan se on vaivannut, että on väsynyt ja heräilee yöllä eikä saa nukuttua ja että on itkuinen olo jne Mutta niin moni muukin on uskaltanut, kyllä sinäkin uskallat. Lääkärit tekevät työtään, tuo on tuttua heille, eivät he ihmettele ja hämmästele. He kyllä uskovat mitä sinä sanot.
Tärkeätä olisi hakea apua, eikä viivytellä oireiden kanssa. Mitä nopeammin saat apua masennuksen hoitoon, sitä nopeammin se paranee. Viivytteleminen pitkittää myös masennuksesta toipumista.
Itse en hakenut apua ajoissa, koska en ymmärtänyt olevani masentunut. Olin yksinhuoltaja, ja ajattelin, että väsymys ja itkuisuus "kuuluu" yksinhuoltajuuteen ja että kaikki yksinhuoltajat ovat väsyneitä. Pitkitin avun hakemista niin kauan, että lopulta aloin itkemään työpaikalla keskellä kirkasta päivää, ilman mitään syytä. Työkaverit passittivat minut samantien työterveyslääkärille enkä siltikään moneen vuoteen myöntänyt, että olisin masentunut. Lopulta, kun enää mitään muuta mahdollisuutta ei ollut, myönsin itselleni, että olen masentunut ja pääsin mielenterveystoimiston asiakkaaksi ja sain masennuslääkeet. Ne ovat auttaneet vaihtelevasti. En kuitenkaan enää ole parantunut masennuksestani, tie on ollut pitkä, taistelin lopulta 20 vuotta kunnes jäin työkyvyttömyyseläkkeelle.
Toivon sinulle voimia masennuksesi kanssa taisteluun!
Siksi sanon jokaiselle joka miettiin uskaltaako hakea apua, että kyllä sinä uskallat! Parempi hakea ajoissa!
Vastaukset 6
Vanhimmat
AMEN! Kerrankin hyvä kirjoitus tällä palstalla.
Hieno uppitunti masennus näyttelijöille.
Noin sitä pitää tehdä.
En minä ainakaan mitään näytellyt, kun masennus diagnoosin sain. Enkä usko, että kovin monta % diagnoosin saaneista on niin tehnyt. Tietysti niitäkin varmaan pieni prosentti on.
Minkä takia et selvittänyt syytä miksi olet masentunut ja lähtenyt ratkaisemaan sitä?
Itse vetkuttelin kauan ennen avun hakemista, sillä enhän MINÄ nyt VOI masentua nuori ja elämänhaluinen ihminen. Monet sekoittavat alakulon ja masennuksen useasti toisiinsa. Alakulo on sitä että päivän tai kaksi on mieli maassa ilman ihmeempää syytä ja masennus sitä, että useamman viikon paska fiilis. Itselläni nyt viikko numero 60 taitaa olla menossa ja toipumista tapahtunut onneksi.
itse tein noin myös ja en ole katunut sitä päivääkään, mitä kadun on se että menin liian myöhään..vasta kun vahinko oli oikeasti jo pääkopassa tapahtunut korjaamattomaksi.