...myös tänne keskustapalstalle. Näyttelijäkoomikko Kari Ketonen kiteytti aiheesta hyvin Helsingin sanomien haastattelussa:
""On hyvä, että sisällöistä keskustellaan, mutta nettikirjoittelussa on vallalla asenne, jota voisi verrata siihen, että kulkisi kadulla ja haukkuisi jokaisen vastaantulijan pukeutumisen ja kävelytyylin.""
Täällä vallitsevat samat käyttäytymissäännöt kuin tuolla kaduilla ulkona. Miksi jotkut kuitenkin katsovat oikeudekseen räkiä tänne asiaankuulumattomia yhden lauseen solvausviestejään?
Niitä joutuu poistamaan kymmeniä päivässä.
Yleisesti keskustelukäyttäytymisestä...
60
213
Vastaukset
Esimerkiksi tuosta kapi-vaari nikillä kirjoittavan aloituksesta jouduin poistamaan n.40 asiatonta solvausviestiä. Samoin päivittäin palstalta joutuu poistamaan kymmeniä vastaavanlaisia viestejä.
- pahin
vihapuhuja ja muiden commendatööörien haukkuja on palsta kunkku kapi.
raakaa kapin ja sen lukemattomien apupoikien vihapuheet, vaikka vuoden ajalta, niin nuo poistot on rikka rokassa. Se ei minua kiinnosta mitä kukin on kirjoittanut ennen luotsiksi palstalle tuloani.
Tosiasia on, että, että kun täällä kirjoitetaan asiallinen avaus ajankohtaisesta aiheesta saisi avauksen kirjoittaja kymmeniä solvaavia herjausviestejä jos en poistaisi niitä.
Pidetäänkö täällä näitä solvausviestejä asiallisena kirjoitteluna joita ei tulisi poistaa?
Hyväksyttäisiinkö live-elämässä tuo Ketosen lausahduksen mukainen käytös?
""On hyvä, että sisällöistä keskustellaan, mutta nettikirjoittelussa on vallalla asenne, jota voisi verrata siihen, että kulkisi kadulla ja haukkuisi jokaisen vastaantulijan pukeutumisen ja kävelytyylin.""
Epäilen.
Miksi se pitäisi täällä nettipalstalla sitten hyväksyä?- ????????????????????
Hyväksyisitkö sinä Kapi-herran jokaiselle ihmiselle lausumat solvaukset "kepusta" joita tällä palstalla on joka kerta kun Herra tänne kirjoittaa? Aloitta muka herttaisesti mutt muutaman rivin jälkeen sinne tulee "Kepuloista" "kepulia" kepureppanaa" "Kepulandiaa" solvauksien kera.
Jos alkaisi kadulla tuollaisia haastamaan ei menisi kovin kauan kun veri tirkuisi nenäaukoista.
H
Jos pidät prioriteettina sitä mitä kadulla voisi haastella, noissa Herran viesteissä ei täytä noita vaatimuksia yksikään.
Lisäksi kun antaa asiallisen vastauksen tuo Herra ei kiinostu keskutelemaan asiasta yhtään. MUTTA SOlvausvietihin on 100%:nen vastaus. Alkaa heti rakentamaan marttyyrin kehää päänsä päälle. ???????????????????? kirjoitti:
Hyväksyisitkö sinä Kapi-herran jokaiselle ihmiselle lausumat solvaukset "kepusta" joita tällä palstalla on joka kerta kun Herra tänne kirjoittaa? Aloitta muka herttaisesti mutt muutaman rivin jälkeen sinne tulee "Kepuloista" "kepulia" kepureppanaa" "Kepulandiaa" solvauksien kera.
Jos alkaisi kadulla tuollaisia haastamaan ei menisi kovin kauan kun veri tirkuisi nenäaukoista.
H
Jos pidät prioriteettina sitä mitä kadulla voisi haastella, noissa Herran viesteissä ei täytä noita vaatimuksia yksikään.
Lisäksi kun antaa asiallisen vastauksen tuo Herra ei kiinostu keskutelemaan asiasta yhtään. MUTTA SOlvausvietihin on 100%:nen vastaus. Alkaa heti rakentamaan marttyyrin kehää päänsä päälle.Palstan luonteeseen kuuluu, että puolueita ja ideologioita saa kannattaa tai vastustaa teräväkielisestikin mutta toisia kirjoittajia EI SAA herjata. Jos sitä ei pysty sietämään on parempi pysyä sitten poissa palstalta.
Täällä en ole siivonnut kirjoituksia sillä perusteella, että kommunisteja on sanottu kommareiksi ja demareita vasureiksi ja punikeiksi ja keskustaa kannattavia kepuleiksi ja perussuomalaisia persuiksi.
Ne henkilökohtaiset solvaukset jotka olen nähnyt olen siivonnut ja juuri niistä on kysymys tässä aloituksessani.- ????????????????????
aito-arska kirjoitti:
Palstan luonteeseen kuuluu, että puolueita ja ideologioita saa kannattaa tai vastustaa teräväkielisestikin mutta toisia kirjoittajia EI SAA herjata. Jos sitä ei pysty sietämään on parempi pysyä sitten poissa palstalta.
Täällä en ole siivonnut kirjoituksia sillä perusteella, että kommunisteja on sanottu kommareiksi ja demareita vasureiksi ja punikeiksi ja keskustaa kannattavia kepuleiksi ja perussuomalaisia persuiksi.
Ne henkilökohtaiset solvaukset jotka olen nähnyt olen siivonnut ja juuri niistä on kysymys tässä aloituksessani.Yleinen johonbkin ryhmään kuuluvien sovaus on ihan yhtä törkeää kuin henkilöön koihdistuva solvaus.
Ryhmään kohdistuvana se on vielä vaarallistakin. Se saattaa provosoida jopa väkivaltaan sitä solvattua ryhmää kohtaan. Yksittäistä hekilöä kohtaan ei atrida samanalaista uhkaa olla. Kapin tapa kirjoittaa on juuri sitä joka saattaa aiheuttaa tuollaista provokaatiota. - RTYUGFGHJKOP
aito-arska kirjoitti:
Palstan luonteeseen kuuluu, että puolueita ja ideologioita saa kannattaa tai vastustaa teräväkielisestikin mutta toisia kirjoittajia EI SAA herjata. Jos sitä ei pysty sietämään on parempi pysyä sitten poissa palstalta.
Täällä en ole siivonnut kirjoituksia sillä perusteella, että kommunisteja on sanottu kommareiksi ja demareita vasureiksi ja punikeiksi ja keskustaa kannattavia kepuleiksi ja perussuomalaisia persuiksi.
Ne henkilökohtaiset solvaukset jotka olen nähnyt olen siivonnut ja juuri niistä on kysymys tässä aloituksessani.Eli Kapi saisi mielestäsi mennä Kepun tilaisuuteen ja alkaa solvata henkilöitä ryhmänä jotka siellä on kunhan kyse ei ole yksittäiseen ihmiseen kohdistuvaa solvausta??? Kuka sellaista lähtisi tekemään "kadulla"???
Tarkoitatkohan ihan sitä millä kriteereillä karsit??
Logiikkasi pettää. ???????????????????? kirjoitti:
Yleinen johonbkin ryhmään kuuluvien sovaus on ihan yhtä törkeää kuin henkilöön koihdistuva solvaus.
Ryhmään kohdistuvana se on vielä vaarallistakin. Se saattaa provosoida jopa väkivaltaan sitä solvattua ryhmää kohtaan. Yksittäistä hekilöä kohtaan ei atrida samanalaista uhkaa olla. Kapin tapa kirjoittaa on juuri sitä joka saattaa aiheuttaa tuollaista provokaatiota.Höpö höpö. Mikä tässä on vaikeaa ymmärtää?
Palstan sääntöjen mukaan tässä kuitenkin toimitaan. Annan kirjoittaa politiikasta, poliitikoista ja puolueista hyvinkin terävällä kynällä.
Poistan seuraavanlaiset kirjoitukset:
- Toisten kirjoittajien ja luotsin solvaukset.
- Avauksessa lyhyt otsikko ja itse tekstissä pelkkä linkki.
- Palstalle kuulumattomat kirjoitukset.- ????????????????????
aito-arska kirjoitti:
Palstan luonteeseen kuuluu, että puolueita ja ideologioita saa kannattaa tai vastustaa teräväkielisestikin mutta toisia kirjoittajia EI SAA herjata. Jos sitä ei pysty sietämään on parempi pysyä sitten poissa palstalta.
Täällä en ole siivonnut kirjoituksia sillä perusteella, että kommunisteja on sanottu kommareiksi ja demareita vasureiksi ja punikeiksi ja keskustaa kannattavia kepuleiksi ja perussuomalaisia persuiksi.
Ne henkilökohtaiset solvaukset jotka olen nähnyt olen siivonnut ja juuri niistä on kysymys tässä aloituksessani.Nyt ollaan ottamassa korkeammallakin taholla kantaa noihin keskutelupalstoilla esiityneisiin "viha puheisiin". Oletko ymmärtänyt mitä ne on?
Kiihottamsita Ihmisryhmää vastaan. Sisältää myös keskustalaiset ryhmänä. Sisäsltää myös uskonnolista ryhmää, mm. Lestadiolaisia kohtaan sunnattua vihakirjoittelua. Sitä ei rajata pelkästään etniseen taustaan perustuvana vihapuheena.
Tämän pitäisi koskea myös Vanhan-Herran kirjoituksia. Kirjoitukset joissa tällaista esiintyy kanattaa alkaa jo nyt karsia pois.
Vanhalla-Herralla on paljon siivottavaa omassa kirjoittelussaan.
Tosiasiassa on myös Paavo Lipposella, vaikka Lipponen ei juuri tälle palstalle kirjoittelekaan. Mutta kun sitä esiintyy noinkin korkealla tasolla, Pääministerin tasolla, niin se on mielletty lailliseksi myös näillä palstoilla.
- Tulihan tuota!
Vähän nyt kuin Ruotsissa.
Ruotsi demokraatteja vasemmisto suorastaan solvaa.
Laittavat aina heidän syykseen asioita,kun oma suksi tökkää..
Kuten tuokin opastaa, että poistaa niitä, kuin hra kapin.
Hra kapi niitä laittanut, ei kukaan muu. Sieltä ne pitää poistaa.
Sitten ei voi kopioida niitä.
Älkää nyt herran tähden tehkö oikeusmurhaa, ja poistatat syyttömien kirjoituksia.
Kapi on rääveltänyt, rumasti suorastaan kepustaan. Henkilöitä nimellä mainitsen.
Joka arvostelee kapia, niitä nyt poistettu.
Ei uskoisi, että tuolla suulla oltu toimessaan/virassaan, valtionkin palveluksessa.
Ja palstahan on keskustan.
Ei kapin henkilökohtaisille asiolle.
Vai mitä arska?
Toivotan sullekkin hyvää itsenäisyyspäivää, kuten kaikille muillekkin.
Ja painotan "kaikille tasapuolisesti", johon kuulun itsekkin.
ps kyllä se kapi aina itse aloittanut, saa sitten mitä pyytää.
Itse en ole pahimpia, pidän kuitenkin suuni suunnilleen puhtaana.
Mutta kun aihetta on....
Aikanaan en edes olisi voinut kuvitella, että olisin asettunut jonkun puolelle asioissa.
Jos jotain ollutkin.
Asioita pitää käsitellä rehdisti ja reilusti.
Kun on sanomista, sanotaan, ja sillä siisti.
Itse poistun tältäpäivää, huomisen valmisteluihin.Kuten tuossa aiemmin kirjoitin, minua ei kiinnosta se mitä kukin on aiemmin kirjoittanut enkä ole poistanut kirjoituksia jotka ovat kirjoitettu palstalle ennen tuloani.
Tällä hetkellä tilanne on se, että joudun poistamaan ainoastaan tänne puskista räittyä muutaman sanan herjauksia jotka useimmiten ovat kohdistuneet kapi-vaari nikillä kirjoittavaan kirjoittajaan, joitain itseeni kohdistuvia mutta harvemmin muihin kohdistuvia herjauksia.- Entä tämä ?
aito-arska kirjoitti:
Kuten tuossa aiemmin kirjoitin, minua ei kiinnosta se mitä kukin on aiemmin kirjoittanut enkä ole poistanut kirjoituksia jotka ovat kirjoitettu palstalle ennen tuloani.
Tällä hetkellä tilanne on se, että joudun poistamaan ainoastaan tänne puskista räittyä muutaman sanan herjauksia jotka useimmiten ovat kohdistuneet kapi-vaari nikillä kirjoittavaan kirjoittajaan, joitain itseeni kohdistuvia mutta harvemmin muihin kohdistuvia herjauksia."LAITON RAHANKERÄYS ilman minkään poliisilaitoksenlupaa.
Pankkisiirtolaput laitetaan vaikka on toisen puolueen jäsen,niin tuota toimenpidettä minä pidän ennenkuulumattomana.
Totuus on se että KEPU SYYLLISTYY MINUN MIELESTÄ LAITTOMAAN VARAINKERUUSEEN." - 7k+
Entä tämä ? kirjoitti:
"LAITON RAHANKERÄYS ilman minkään poliisilaitoksenlupaa.
Pankkisiirtolaput laitetaan vaikka on toisen puolueen jäsen,niin tuota toimenpidettä minä pidän ennenkuulumattomana.
Totuus on se että KEPU SYYLLISTYY MINUN MIELESTÄ LAITTOMAAN VARAINKERUUSEEN."Minustakin tuon voisi poistaa. Kyllä poliisi sitten taas tutkii vanhaan tapaan kepun vaaliraharötöstelyt aikanaan.
- Liekö poliisi
7k+ kirjoitti:
Minustakin tuon voisi poistaa. Kyllä poliisi sitten taas tutkii vanhaan tapaan kepun vaaliraharötöstelyt aikanaan.
enää innokas "tutkimaan" kun poliisia on vedelty muutaman kerran kölin alta ja "tutkittavat" tulevat valtaan..
7k+ kirjoitti:
Minustakin tuon voisi poistaa. Kyllä poliisi sitten taas tutkii vanhaan tapaan kepun vaaliraharötöstelyt aikanaan.
Samaa mieltä. Jätetään syytökset rikoksista oikeuslaitoksen syyttäjille. Ja tuomiothan ovat sitten vielä asia erikseen.
- hyvin lyhyesti
Liekö poliisi kirjoitti:
enää innokas "tutkimaan" kun poliisia on vedelty muutaman kerran kölin alta ja "tutkittavat" tulevat valtaan..
Kepulaisille on jaettu vankeustuomioitakin. Poliisin innokkuutta tutkia asioita ei kysytä siinä vaiheessa, kun poliisin velvollisuus on tutkia.
- Vähän pidemmälti..
hyvin lyhyesti kirjoitti:
Kepulaisille on jaettu vankeustuomioitakin. Poliisin innokkuutta tutkia asioita ei kysytä siinä vaiheessa, kun poliisin velvollisuus on tutkia.
Nyt keskeiselle toimijalle Toivo J. Kanniselle rätkäistiin Rovaniemen hovissa puolitoista vuotta ehdollista vankeutta. Kannisen todettiin syyllistyneen törkeään avustuspetokseen ja 17 törkeään kavallukseen. Hän on suunnitelmallisesti kavaltanut yhteiskunnankin rahaa saaneen säätiön varoja.
Asuntotuotannon ohella on kerätty rahaa ja omaisuuksia oululaisille sosialidremokraateille. Rahaa järjestettiin muunmuassa opiskelijoiden stipendeihin, mutta rahat kulkeutuivatkin vaalimainontaan.
Sama säätiö on rahoittanut mm. Lasse Lehtisen (sos.dem) kirjallista toimintaa.
No, ainahan roiskuu kun rapataan. Mutta kas kummaa, meidän roskalehdistömme ei ole tapauksesta juurikaan vetänyt isoja lööppejä. Ei ole taidettu mainita edes maltillisesti että " demareita lähellä oleva", puhumattakaan koko puolueen leimaamisesta. - Vaikka,
Pystyyn_kuollut kirjoitti:
Samaa mieltä. Jätetään syytökset rikoksista oikeuslaitoksen syyttäjille. Ja tuomiothan ovat sitten vielä asia erikseen.
katselitteko oikeudenkäynnin Jäätteenmäkeä vastaan suorana televisiossa, syyttäjällä ei ollut yhtään mitään näyttöä mistään, mikä oli tälläisen näytelmän tarkoitus ?
- Ei katseltu
Vaikka, kirjoitti:
katselitteko oikeudenkäynnin Jäätteenmäkeä vastaan suorana televisiossa, syyttäjällä ei ollut yhtään mitään näyttöä mistään, mikä oli tälläisen näytelmän tarkoitus ?
Kun sitä ei esitetty suorana televisiossa.
Sinulla arvatenkin kuitenkin on taas maailman ainoana ihmisenä sellianenkin tallennettu VHS-nauhalle kuten Halosen vappupuhekin; heh.
Se oli Tony Halmeen oikeudenkäynti, jota sai katsella televisisosta.
Jäätteenmäen oikeudenkäynnissä ei ole suoraa lähetystä esim. siitä, kun Helsingin käräjöoikeus erityisesti vaatii oikeuden pöytäkirjaan merkinnän, että se pitää Martti Mannisen lausuntoja tapahtumien kulusta uskottavampana kuin Jäätteenmäen lausuntoja. - Onpa outoa
Vaikka, kirjoitti:
katselitteko oikeudenkäynnin Jäätteenmäkeä vastaan suorana televisiossa, syyttäjällä ei ollut yhtään mitään näyttöä mistään, mikä oli tälläisen näytelmän tarkoitus ?
Syyttäjällä ei mitään näyttöä mistään ja silti Manninen tuomittiin?
Vaikka, kirjoitti:
katselitteko oikeudenkäynnin Jäätteenmäkeä vastaan suorana televisiossa, syyttäjällä ei ollut yhtään mitään näyttöä mistään, mikä oli tälläisen näytelmän tarkoitus ?
Ei ollut mahdollisuutta katsoa, enkä olisi nähnyt kertomaasi, vaikka mahdollisuus olisi ollutkin:
"Tosin vielä suurempi harmi on se, että Helsingin käräjäoikeus (ainoa oikeus, joka ylipäätään on sallinut televisioinnin Halme- ja Jäätteenmäki-jutuissa) aikanaan rajoitti Irak-oikeudenkäynnin alkupuheenvuoroihin.
Jutussa syytettyjen Martti Mannisen ja Anneli Jäätteenmäen asianajajien Matti Wuoren ja Aarno Arvelan briljantit loppupuheenvuorot olisivat ansainneet tulla tallennetuiksi oikeushistoriaan."
http://blogit.mtv.fi/elinkautinen/2010/01/25/ruususjuttu-televisiointi-olisi-ollut-tarpeen/- Etkö muista,
Ei katseltu kirjoitti:
Kun sitä ei esitetty suorana televisiossa.
Sinulla arvatenkin kuitenkin on taas maailman ainoana ihmisenä sellianenkin tallennettu VHS-nauhalle kuten Halosen vappupuhekin; heh.
Se oli Tony Halmeen oikeudenkäynti, jota sai katsella televisisosta.
Jäätteenmäen oikeudenkäynnissä ei ole suoraa lähetystä esim. siitä, kun Helsingin käräjöoikeus erityisesti vaatii oikeuden pöytäkirjaan merkinnän, että se pitää Martti Mannisen lausuntoja tapahtumien kulusta uskottavampana kuin Jäätteenmäen lausuntoja.vai etkö halua muista, no ei moni muukaan, se oikeuslaitoksemme häpeän päivä..
- Asoa läsitelty
Onpa outoa kirjoitti:
Syyttäjällä ei mitään näyttöä mistään ja silti Manninen tuomittiin?
täälläkin miljoonaan kertaan, Manninen tuomittiin virkavelvollisuuden rikkomisesta. Jäätteenmäki vapautettiin kaikista syytteistä..
- Et muistanut
Pystyyn_kuollut kirjoitti:
Ei ollut mahdollisuutta katsoa, enkä olisi nähnyt kertomaasi, vaikka mahdollisuus olisi ollutkin:
"Tosin vielä suurempi harmi on se, että Helsingin käräjäoikeus (ainoa oikeus, joka ylipäätään on sallinut televisioinnin Halme- ja Jäätteenmäki-jutuissa) aikanaan rajoitti Irak-oikeudenkäynnin alkupuheenvuoroihin.
Jutussa syytettyjen Martti Mannisen ja Anneli Jäätteenmäen asianajajien Matti Wuoren ja Aarno Arvelan briljantit loppupuheenvuorot olisivat ansainneet tulla tallennetuiksi oikeushistoriaan."
http://blogit.mtv.fi/elinkautinen/2010/01/25/ruususjuttu-televisiointi-olisi-ollut-tarpeen/mainita että Jäätteenmäki vapautettiin kaikista syytteistä..
- öjulojuirsdtuloöyf
Asoa läsitelty kirjoitti:
täälläkin miljoonaan kertaan, Manninen tuomittiin virkavelvollisuuden rikkomisesta. Jäätteenmäki vapautettiin kaikista syytteistä..
Jäätteenmäki vapautettiin, koska oikeus katsoi Mannisen olleen niin innokas asiassa, ettei Jäätteenmäen pyyntöjä Manniselle (jotka pyynnöt Jäätteenmäki kielsi) voitu katsoa yllyttämiseksi tai avunannoksi rikokseen, joista Jäätteenmäkeä syytettiin.
Kuitenkin Jäätteenmäki sai ikuisen valehtelijan leiman otsaansa, kun hän sitkeästi kielsi Manniselta edes mitään pyytäneensä.
Siitä tuli oikeudenkäyntipöytäkirjaankin oikeuden vaatimuksesta maininta, että oikeus katsoo Mannisen selonteoen olevan uskottavampi kuin Jäätteenmäen. Mutta sillä ei ollut vaikutusta tuomioihin. Jäätteenmäellä on siis kuitenkin oikein oikeuskäsittelyn tuloksena valehtelijan maine taakkanaan.
Kumpikaan kepulaisista syytetyistä ei valittanut Helsingin käräjäoikeuden päätöksestä. Manninen tyytyi tuomioonsa ja Jäätteenmäki tyytyi siihen, että oikeuskin piti häntä valehtelijana. - On se tiedossa
Et muistanut kirjoitti:
mainita että Jäätteenmäki vapautettiin kaikista syytteistä..
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/aho-varoitin-jaatteenmakea-irakin-kaytosta-vaaleissa/1992080
mielestäni se, mitä Lipponen Bushin kanssa puhui, oli täysin linjassa Suomen yleisen linjan kanssa. - Se oli
öjulojuirsdtuloöyf kirjoitti:
Jäätteenmäki vapautettiin, koska oikeus katsoi Mannisen olleen niin innokas asiassa, ettei Jäätteenmäen pyyntöjä Manniselle (jotka pyynnöt Jäätteenmäki kielsi) voitu katsoa yllyttämiseksi tai avunannoksi rikokseen, joista Jäätteenmäkeä syytettiin.
Kuitenkin Jäätteenmäki sai ikuisen valehtelijan leiman otsaansa, kun hän sitkeästi kielsi Manniselta edes mitään pyytäneensä.
Siitä tuli oikeudenkäyntipöytäkirjaankin oikeuden vaatimuksesta maininta, että oikeus katsoo Mannisen selonteoen olevan uskottavampi kuin Jäätteenmäen. Mutta sillä ei ollut vaikutusta tuomioihin. Jäätteenmäellä on siis kuitenkin oikein oikeuskäsittelyn tuloksena valehtelijan maine taakkanaan.
Kumpikaan kepulaisista syytetyistä ei valittanut Helsingin käräjäoikeuden päätöksestä. Manninen tyytyi tuomioonsa ja Jäätteenmäki tyytyi siihen, että oikeuskin piti häntä valehtelijana.oikeuslaitoksemme häpeän päivä..
- kaksi kepua....
Se oli kirjoitti:
oikeuslaitoksemme häpeän päivä..
Niin minustakin. Jäätteenmäki olisi tullut myös tuomita eikä sälyttää syyllisyyttä pelkästään Mannisen niskoille.
Et muistanut kirjoitti:
mainita että Jäätteenmäki vapautettiin kaikista syytteistä..
Mitä se oikeuden päätös televisionkatseluun kuuluu? Ja vaikka kuuluisikin, päätöstä ei julistettu noiden televisioitujen alkupuheenvuorojen yhteydessä.
- Monta kertaa
Pystyyn_kuollut kirjoitti:
Mitä se oikeuden päätös televisionkatseluun kuuluu? Ja vaikka kuuluisikin, päätöstä ei julistettu noiden televisioitujen alkupuheenvuorojen yhteydessä.
se mitä jätetään kertomatta sa paljon enemmä kuon se mitä sanotaan tai kirjoitetaan..
- Siitä ei
On se tiedossa kirjoitti:
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/aho-varoitin-jaatteenmakea-irakin-kaytosta-vaaleissa/1992080
mielestäni se, mitä Lipponen Bushin kanssa puhui, oli täysin linjassa Suomen yleisen linjan kanssa.nyt ollutkaan kyse..
- Millä,
kaksi kepua.... kirjoitti:
Niin minustakin. Jäätteenmäki olisi tullut myös tuomita eikä sälyttää syyllisyyttä pelkästään Mannisen niskoille.
perusteella ?
- MInun mielestäni
Millä, kirjoitti:
perusteella ?
Sillä, että olisi katsottu Jäätteenmäen osoittaneen riittävää aktiviivisuutta kinutessaan Manniselta tietoja. Nythän oikeus katsoi Mannisen olleen niin aktiivinen, ettei Jäätteenmäen kinuamisen katsottu täyttävän yllytyksen eikä avunannon rikokseen tunnusmerkistöä.
Noin sen näkisin, mutta oikeudella toki oli enemmän taustaa asialle, joten haluan kuitenkin uskoa, että oikeus päätyi oikeaan ratkaisuun. - Olet hakoteillä
MInun mielestäni kirjoitti:
Sillä, että olisi katsottu Jäätteenmäen osoittaneen riittävää aktiviivisuutta kinutessaan Manniselta tietoja. Nythän oikeus katsoi Mannisen olleen niin aktiivinen, ettei Jäätteenmäen kinuamisen katsottu täyttävän yllytyksen eikä avunannon rikokseen tunnusmerkistöä.
Noin sen näkisin, mutta oikeudella toki oli enemmän taustaa asialle, joten haluan kuitenkin uskoa, että oikeus päätyi oikeaan ratkaisuun.Mitään lainvastaista ei olisi tapahtunut vaikka Jäätteenmäki olisi tarjonnut tussua Manniselle tiedoista, kyse oli siitä antoiko Jäätteenmäki vääriä tietoja eduskunnalle ja tästä ei ollut mitään näyttöä, oikeudenkäynti järjestettiin siitä huolimatta..
- Kuinka tollo olet?
Olet hakoteillä kirjoitti:
Mitään lainvastaista ei olisi tapahtunut vaikka Jäätteenmäki olisi tarjonnut tussua Manniselle tiedoista, kyse oli siitä antoiko Jäätteenmäki vääriä tietoja eduskunnalle ja tästä ei ollut mitään näyttöä, oikeudenkäynti järjestettiin siitä huolimatta..
Kukahan on hakoteillä? Ota nyt edes perustiedot selville ennen kuin alat ihan höpöjä kirjoitella. En viitsi niitä sinunlaisillesi hakea toistuvasti, kun ei näytä menevän perille millään.
- Liian vaikea tajuta?
Olet hakoteillä kirjoitti:
Mitään lainvastaista ei olisi tapahtunut vaikka Jäätteenmäki olisi tarjonnut tussua Manniselle tiedoista, kyse oli siitä antoiko Jäätteenmäki vääriä tietoja eduskunnalle ja tästä ei ollut mitään näyttöä, oikeudenkäynti järjestettiin siitä huolimatta..
Oikeudessa käsiteltiin syytteitä, joita oli esiteltty kahta kepulaista vastaan.
Jos siellä käsiteltiin muutakin, niillä asioilla ei ollut vaikutusta tuomioihin, koska tuomioita ei jaettu muusta kuin syytteenalaisista asioista.
Jäätteenmäki sai vapauttavan tuomion ja Manninen sai langettavan tuomion.
Sillä ei ollut mitään tekemistä syyteharkinnassa ja syytteen nostamisessa, mitä Jäätteenmäki eduskunnan edessä valehteli. Ei häntä valehtelusta syytetty.
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/1073954664/Karajatuomari uskoi enemman Manniseen kuin Jaatteenmakeen - Golgatan Olga
Liian vaikea tajuta? kirjoitti:
Oikeudessa käsiteltiin syytteitä, joita oli esiteltty kahta kepulaista vastaan.
Jos siellä käsiteltiin muutakin, niillä asioilla ei ollut vaikutusta tuomioihin, koska tuomioita ei jaettu muusta kuin syytteenalaisista asioista.
Jäätteenmäki sai vapauttavan tuomion ja Manninen sai langettavan tuomion.
Sillä ei ollut mitään tekemistä syyteharkinnassa ja syytteen nostamisessa, mitä Jäätteenmäki eduskunnan edessä valehteli. Ei häntä valehtelusta syytetty.
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/1073954664/Karajatuomari uskoi enemman Manniseen kuin Jaatteenmakeen>>>Oikeuden mielestä päivää ennen vaalitenttiä Jäätteenmäki tuskin olisi halunnut keskustella presidentin kanslian virkamiehen kanssa päivälliskattauksesta, kuten Jäätteenmäki on kertonut.
- Annukan pussy
Olet hakoteillä kirjoitti:
Mitään lainvastaista ei olisi tapahtunut vaikka Jäätteenmäki olisi tarjonnut tussua Manniselle tiedoista, kyse oli siitä antoiko Jäätteenmäki vääriä tietoja eduskunnalle ja tästä ei ollut mitään näyttöä, oikeudenkäynti järjestettiin siitä huolimatta..
-Mitään lainvastaista ei olisi tapahtunut vaikka Jäätteenmäki olisi tarjonnut tussua Manniselle tiedoista-
Kyllä se olisi asian käsittelyn asettanut aivan uusiin ulottuvuuksiin, jos olisi todettu Jäätteenmäen jopa tussun tarjoamisella hankkineen tietoja.
Sillä tuomiota jaettaessahan sekin juuri oli merkittävä seikka, kuinka aktiivinen Jäätteenmäki oli saadakseen ne tiedot, jotka Manninen hänelle toimitti. - !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
On se tiedossa kirjoitti:
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/aho-varoitin-jaatteenmakea-irakin-kaytosta-vaaleissa/1992080
mielestäni se, mitä Lipponen Bushin kanssa puhui, oli täysin linjassa Suomen yleisen linjan kanssa.Tarja oli eri mieltä...niin kauan kuin lipponen laskeutui koneesta.
Moitti Lipposta siitä että oli mennyt tointille joka kuuluuu Presidentille. Sotaan liittyminjen on tai oli silloin Presidentin käsissä. Sitä Helonen moitti että Liipponen oli liittänyt Suomen sotaan ilman että edes keskusteli presidentin kanssa. - En löytänyt
!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! kirjoitti:
Tarja oli eri mieltä...niin kauan kuin lipponen laskeutui koneesta.
Moitti Lipposta siitä että oli mennyt tointille joka kuuluuu Presidentille. Sotaan liittyminjen on tai oli silloin Presidentin käsissä. Sitä Helonen moitti että Liipponen oli liittänyt Suomen sotaan ilman että edes keskusteli presidentin kanssa.>>>Sitä Helonen moitti että Liipponen oli liittänyt Suomen sotaan ilman että edes keskusteli presidentin kanssa.
Toistan vielä tässä tuossa aiemmin kirjoittamani:
Palstan luonteeseen kuuluu, että puolueita ja ideologioita saa kannattaa tai vastustaa teräväkielisestikin mutta toisia kirjoittajia EI SAA herjata. Jos sitä ei pysty sietämään on parempi pysyä sitten poissa palstalta.
Täällä en ole siivonnut kirjoituksia sillä perusteella, että kommunisteja on sanottu kommareiksi ja demareita vasureiksi ja punikeiksi ja keskustaa kannattavia kepuleiksi ja perussuomalaisia persuiksi.
Ne henkilökohtaiset solvaukset jotka olen nähnyt olen siivonnut ja juuri niistä on kysymys tässä aloituksessani.- Niitähän ei koske
Entä kapin kapin kepun haukunnat.
"Nyt Suomella ei mene kovin hyvin ja huonompaa saattaa olla tulossa. Se kepulainen junttimeininki valitettavasti taannuttaisi isänmaata, mutta väliaikaista vain se olisi. "
1 esimerki vain.
Yli sata löytyy lisää.
" meidät opetettiin jo siellä rottakoulussa, ja sanottiin, että heikoimminkin onnistuvasta täytyy löytää jotain hyvää sanottavaa, jotta tälle jäisi motivaatiota yrittää tulla paremmaksi. Olen tuota opetusta pyrkinyt noudattamaan myöhemmin niin sotaväessä kuin siviilissä alaisteni suhteen ja huomannut sen yleensä tuottavan myönteistä tulosta. Ehkäpä näemme tällä palstalla sen tuottaneen sellaista"Mikä kohta tässä oli sellainen jota nimimerkki "Niitähän ei koske" ymmärtänyt:
"Palstan luonteeseen kuuluu, että puolueita ja ideologioita saa kannattaa tai vastustaa teräväkielisestikin mutta toisia kirjoittajia EI SAA herjata. Jos sitä ei pysty sietämään on parempi pysyä sitten poissa palstalta."- Nyt höpäjät omiasi
aito-arska kirjoitti:
Mikä kohta tässä oli sellainen jota nimimerkki "Niitähän ei koske" ymmärtänyt:
"Palstan luonteeseen kuuluu, että puolueita ja ideologioita saa kannattaa tai vastustaa teräväkielisestikin mutta toisia kirjoittajia EI SAA herjata. Jos sitä ei pysty sietämään on parempi pysyä sitten poissa palstalta."Nii kenenkä pysyä poissa palstalta?
Keskustalaisen
Persun
Kokoomuslaisen
Tämähän kait keskustan palsta.
Vai joko muuttunut persupalstaksi.
Miksette te mee omille palstoillenne?
Taitavat nauraa pihalle! Nyt höpäjät omiasi kirjoitti:
Nii kenenkä pysyä poissa palstalta?
Keskustalaisen
Persun
Kokoomuslaisen
Tämähän kait keskustan palsta.
Vai joko muuttunut persupalstaksi.
Miksette te mee omille palstoillenne?
Taitavat nauraa pihalle!Persupalstalle meno ei ole ratkaisu, jos tarkoituksena on herjata toisia kirjoittajia. Nimittäin sielläkin on nykyään luotsi!
Suosittelen kokoomuksen tai demarien palstaa. Niillä voi luotsin puuttuessa herjata käytännössä miten vain haluaa, kuten täälläkin ennen.- Jokohan tuossa
Pystyyn_kuollut kirjoitti:
Persupalstalle meno ei ole ratkaisu, jos tarkoituksena on herjata toisia kirjoittajia. Nimittäin sielläkin on nykyään luotsi!
Suosittelen kokoomuksen tai demarien palstaa. Niillä voi luotsin puuttuessa herjata käytännössä miten vain haluaa, kuten täälläkin ennen.kapin kanssa toimittu niin, että laitettu vastaherja.
Toki siinä joku tai jotkut menee liian pitkälle.
Toisaalta kapi kyllä paljolti sitä kerjääkin.
Mutta samoin on toisinkin päin.
Kepua haukutaan raakasti tästä kapi porukasta. (jos nyt porukan jakaa kahteen).
Joka sekään ei niin kaunista katseltavaa.
Yleensä, kun tasapaino säilyy, ei ole mitään hätiä.
Taas, jos näitä kiihkeimpiä olisi (lasken kapin siihen) palsta
olisi aika kuiva.
He/me tuo aloitteet yleensä. Aloitteen teko on vaikeinta, helpompi siihen sitten ottaa kantaa.
Jos et tee aloitetta raflaavasti, se tyssää siihen sitten.
Mutta asian täytyy olla kuitenkin suurinpiirtein oikein.
Pian leimataan "huuhaaksi" muuten, ja sekin vähentää kiinnostavuutta.
esim. yksi hokee jatkuvasti "kepu pettää aina", se jotenkin menettänyt kiinnostavuuden, että miten pettää, edes viitsi kysyä.
Kylläkait kaikki ovat siinä samassa veneessä, puolueet.
Kaikilta toinen osapuoli löytää sanomista.
Hyvin menee, mutta menkööt. Kokonaisuutena.
Kunhan vihreät ja vasemmistoliitto pysyvät poissa hallituksista.
Se pysähtyy siihen sitten kehitys. Heillä vain politiikkana, että muut maksaisi heidät.
Paljolti ilman omaa työpanosta.
Hyvät Yöt! Nyt höpäjät omiasi kirjoitti:
Nii kenenkä pysyä poissa palstalta?
Keskustalaisen
Persun
Kokoomuslaisen
Tämähän kait keskustan palsta.
Vai joko muuttunut persupalstaksi.
Miksette te mee omille palstoillenne?
Taitavat nauraa pihalle!"Suosittelen kokoomuksen tai demarien palstaa. Niillä voi luotsin puuttuessa herjata käytännössä miten vain haluaa, kuten täälläkin ennen. "
Suosittelen minäkin mutta pikaisesti. Tilanne voi jo olla huomenna toinen.
- pienet kaposet vain
siitä mitä
"Emeritus" jo 2006 on alla sanoiksi pukenut.
En ansaitse Kapi kunnioitusta, nnyttenkin kilistelee meidän piikkiin ja huomenna jatkaa itsensä korostamista ja toisten alentamista.
Arskan hellässä huomassa...
"Emeritus
17.1.2006 16:58
0
Sulje
Korhonen ei ansaitse puolustusta.
Korhosen ainoa hyvä ominaisuus on hyvä verbaalinen ulosanti, ja sitäkin hän käyttää niin väärin kuin olla ja voi. Hänen "kepukaunansa" on niin syvää, että sitä voidaan jo hyvällä syyllä määritellä "kepuvihaksi" joka on saavuttanut jo raivon asteen.
Se on toistaiseksi epäselvää, mikä hänet tähän raivoon on saattanut?
2004 loppukesällä, kun Korhosen aviopuoliso oli vakavassa sairaudessaan saavuttanut eräänlaisen kulminaatiopisteen, pani Korhonen tämänkin seikan peliin leppymättömässä kepuvihassaan.
Korhosen sanoin sanottuna: "Vaimoni syöpää ei parhaimmatkaan lääkärit pysty parantamaan, mutta tulen tekemään kaikkeni, että koko Suomea raastavaa kepusyöpää tulen kaikin voimin vastustamaan, että se tulisi juurituksi koko Suomesta"!
Voiko tunteensa sen selvemmin ilmaista?"- Mutta muistappa
mikä sai kapin noin sanomaan. Syy oli se valtava herjatulva, jota hän oli saanut pitkään kerikseltä, silloiselta city-keskustalta. Sitähän sitten kepun puoluetoimistokin joutui kapilta anteeksi pyytämään.
Eikä siihen ihan syytön ollut tuo emerituskaan, joka tossa noin hurskastelee.. Mutta muistappa kirjoitti:
mikä sai kapin noin sanomaan. Syy oli se valtava herjatulva, jota hän oli saanut pitkään kerikseltä, silloiselta city-keskustalta. Sitähän sitten kepun puoluetoimistokin joutui kapilta anteeksi pyytämään.
Eikä siihen ihan syytön ollut tuo emerituskaan, joka tossa noin hurskastelee..En nyt täysin ymmärrä logiikkaasi. Eihän Emerituskaan väittänyt, että kapi olisi herjannut häntä tai muita yksittäisiä kirjoittajia. Kepua vain.
Oli sitten muuten niin tai näin, niin nykyiselle luotsille vuosien vanhat herjat ja kaunat eivät kuulu.Pystyyn_kuollut kirjoitti:
En nyt täysin ymmärrä logiikkaasi. Eihän Emerituskaan väittänyt, että kapi olisi herjannut häntä tai muita yksittäisiä kirjoittajia. Kepua vain.
Oli sitten muuten niin tai näin, niin nykyiselle luotsille vuosien vanhat herjat ja kaunat eivät kuulu.Oli sitten muuten niin tai näin, niin nykyiselle luotsille vuosien vanhat herjat ja kaunat eivät kuulu."
No näin juuri. Olen ymmärtänyt, että useat teistä vakituisista kirjoittajista ovat tänne kirjoitelleet useita vuosia, jopa yli kymmenen vuotta. Siinä ajassa sana säilä on varmasti heilunut kovastikin kiivaana. Nyt kun toisinaan olen vanhoja keskusteluja lueskellut jotenkin tuntuu, että palsta oli yleisilmeeltään siistimpi vuonna 2005 kuin nyt.- Noin oli
aito-arska kirjoitti:
Oli sitten muuten niin tai näin, niin nykyiselle luotsille vuosien vanhat herjat ja kaunat eivät kuulu."
No näin juuri. Olen ymmärtänyt, että useat teistä vakituisista kirjoittajista ovat tänne kirjoitelleet useita vuosia, jopa yli kymmenen vuotta. Siinä ajassa sana säilä on varmasti heilunut kovastikin kiivaana. Nyt kun toisinaan olen vanhoja keskusteluja lueskellut jotenkin tuntuu, että palsta oli yleisilmeeltään siistimpi vuonna 2005 kuin nyt."Nyt kun toisinaan olen vanhoja keskusteluja lueskellut jotenkin tuntuu, että palsta oli yleisilmeeltään siistimpi vuonna 2005 kuin nyt".
Silloin myös oli palstalla luotsi, sheriffiksi häntä silloin kutsuttiin, ja hänellä laajemmat oikeudet kuin ilmeisesti sinulla nyt. Hän pystyi sulkemaan tien tänne pahimmilta törkimyksiltä aina viikoksi kerrallaan. Edellä mainittu keris niitä sulkuja sai monta kertaa. Kun hän taas palstalle päästyään niistä valitti, sheriffi valisti häntä sanoen syyksi vain palstan säännöt. aito-arska kirjoitti:
Oli sitten muuten niin tai näin, niin nykyiselle luotsille vuosien vanhat herjat ja kaunat eivät kuulu."
No näin juuri. Olen ymmärtänyt, että useat teistä vakituisista kirjoittajista ovat tänne kirjoitelleet useita vuosia, jopa yli kymmenen vuotta. Siinä ajassa sana säilä on varmasti heilunut kovastikin kiivaana. Nyt kun toisinaan olen vanhoja keskusteluja lueskellut jotenkin tuntuu, että palsta oli yleisilmeeltään siistimpi vuonna 2005 kuin nyt.Näin minunkin mielestäni ja johtuu nähdäkseni siitä, että palstalta on pudonnut pois hyviä kirjoittajia, joilla oli asiaa, olkoonkin että paljolti samoja toistellen. Mainittu Emeritus oli yksi heistä, samoin Oiva Härkönen, Jäbä (Transit-mies) ja City-Keskusta. Vaikka nuo kaikki olivat luonteeltaan vähintään yhtä provosoivia kuin keskustelussa yhä mukana olevat Kapi ja Mielipidepankki, mielipiteitä keskustan harjoittamasta politiikasta tuli monesta suunnasta, jolloin vasta-argumenttien esittäjien huomio hajaantui asiaan, eikä ollut aikaa keskittyä epäolennaisuuksiin, kuten kirjoittajien siviiliminään.
Toinen olennainen ero nykyiseen oli että käytettiin vakionikkejä, joten myös riski joutua itse leimatuksi oli suuri. Itseäni ärsyttää, ettei täällä useimmilla riitä enää rohkeus käyttää samaa nimimerkkiä edes yhdessä ketjussa. Sitten kuitenkin niillä vaihtelevilla nimimerkeillä yritetään pitkänkin ajan perästä vedota siihen, mitä joskus vuosia aiemmin olen tullut sanoneeksi.
- Avoin itsestä
Sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistelee. Jotenkin noin meni vanha sanonta.
Noin näkisin luotsin kannalta.
Kapi tunnetaan täällä aika hyvin, tekemisensä, menemisensä, todistuksensa, valokuviakin runsaasti.
Itse ne avarakatseisena tuonut näytille. Tottakai siitä "iloa" piisaa.
Nytkin kertoi tämän illan menonsa, näytti jopa kutsukorttinsakin.
Jopa kertoi kenraalin kanssa menevänsä Hameenlinnaan paraatia katsomaan.
Ei mikä tahansa maatuska kelpaakkkaan. Pitää olla aina vähän prameampaa.Täällä tuli pyyntöjä poistaa tuo kapin avaus. Luin sen ja jopa vastasin hänelle enkä nähnyt syytä poistaa avausta koska se oli ajankohtaiseen aiheeltaan ja selvästi politiikkaan liittyvä.
Se, että kertoo asiallisesti itsestään, tekemisistään ja menemisistään ei ole sääntöjen vastaista vaikka se kuinka ärsyttäisi lukijaa. Tästä ärsyyntyvälle voi todeta vanhalla fraasilla: "If you can't stand the heat, get out of the kitchen"Valokuviani olen täällä esittänyt ihan oma-aloitteisestikin, kun mielestäni minulla ei ole hävettävää ulkonäössäni, vaikka te olette tuhannet kerrat sen hirvittävän rumaksi nähneet.
Joistakin menemisistäni olen myös kertonut ihan oma-aloitteisesti, esim. matkoistani, mutta enemmän oikoakseni teidän vääriä väittämiä. Siitä samasta syystä olen esittänyt niitä todistuksianikin, kun ne ovat todistaneet aivan muuta kuin sitä, mitä te olette kertonet minun olevan.
Pitkän avaukseni loppulauseessa vain lyhyesti mainitsin eilisen illan menostani, kun näin sen hyvin kuuluvan asiaan. Kutsukortin sinne näytin vasta sitten, kun te olitte varmoja, että en minä sinne kutsuttuna mene, vaan änkeän sinne, vaikka minua ei sinne toivottaisi. Enkä sanonut meneväni Hämeenlinnaan kenraalin kanssa, vaan arvelin meneväni sinne erään hyvän, hyvin monikymmenvuotisen kaverini kanssa, joka sattuu olemaan nyt paraatia komentavan kenraalin isä. Voin helpottaa mieltäsi ilmoittamalla, että en mene ollenkaan sinne Hämeenlinnaan vaan katson paraatin kotitelevisiostani, josta näkyy tänään tulevan paljon muutakin kiinnostavaa ohjelmaa.
Siitä olen tyytyväinen, että olen ollut ilona elämässäsi - niin ymmärrän sanomisestasi - sillä ilojesi ilman minua täytyy olla kovin vähäisiä.- Kepulireppana
aito-arska kirjoitti:
Täällä tuli pyyntöjä poistaa tuo kapin avaus. Luin sen ja jopa vastasin hänelle enkä nähnyt syytä poistaa avausta koska se oli ajankohtaiseen aiheeltaan ja selvästi politiikkaan liittyvä.
Se, että kertoo asiallisesti itsestään, tekemisistään ja menemisistään ei ole sääntöjen vastaista vaikka se kuinka ärsyttäisi lukijaa. Tästä ärsyyntyvälle voi todeta vanhalla fraasilla: "If you can't stand the heat, get out of the kitchen"Kuinka sinä nyt noin. Tylysti käsket meitä lähtemään keittiöstä, jos ei siedä kuumuutta. Mitä me sitten tehtäisiin? Ei meillä ole elämää muualla kuin täällä. Koita ymmärtää!
- Poistettu
"Nyt kun toisinaan olen vanhoja keskusteluja lueskellut jotenkin tuntuu, että palsta oli yleisilmeeltään siistimpi vuonna 2005 kuin nyt".
Silloin myös oli palstalla luotsi, sheriffiksi häntä silloin kutsuttiin, ja hänellä laajemmat oikeudet kuin ilmeisesti sinulla nyt. Hän pystyi sulkemaan tien tänne pahimmilta törkimyksiltä aina viikoksi kerrallaan. Edellä mainittu keris niitä sulkuja sai monta kertaa. Kun hän taas palstalle päästyään niistä valitti, sheriffi valisti häntä sanoen syyksi vain palstan säännöt.
6.12.2014 00:09 nm. Noin oli
Olen samaa mieltä nimimerkin kanssa.
Vaikka aito-arska ei siitä pidäkkään, koska poisti edellisen samaanieltäoloni.
Pitääkö alkaa olla erimieltä, kuin nm. noin oli.
Jäätteenmäestä en ole mitään mieltä, kun siitäkin näkyy ohi aiheen keskusteltavan "yleisesti keskustelukäyttäytymisesta". Kehitä nyt edes jotain omaa asiaa koska siis haluat postata uudestaan jo kerran julkaistua tekstiä tässä ketjussa? Tämän siis poistin:
Minä pistelehdin
6.12.2014 16:24
0
Sulje
Julkaise | Siirrä
yöllä muitta mutkitta palstalle, tsot tsot ei täällä törkimyksiä ole.
"""Noin oli
6.12.2014 00:09
0
Sulje
"Nyt kun toisinaan olen vanhoja keskusteluja lueskellut jotenkin tuntuu, että palsta oli yleisilmeeltään siistimpi vuonna 2005 kuin nyt".
Silloin myös oli palstalla luotsi, sheriffiksi häntä silloin kutsuttiin, ja hänellä laajemmat oikeudet kuin ilmeisesti sinulla nyt. Hän pystyi sulkemaan tien tänne pahimmilta törkimyksiltä aina viikoksi kerrallaan. Edellä mainittu keris niitä sulkuja sai monta kertaa. Kun hän taas palstalle päästyään niistä valitti, sheriffi valisti häntä sanoen syyksi vain palstan säännöt."""Kovin on köyhänlaista keskustelu nykyisin Keskusta-palstalla,
Tässä aloituksessa nostin esille keskustelukulttuurin palstalla. Ei se ainakaan näistä liki viiden vuoden takaisista ajoista ole parantunut.
Ketjusta on poistettu 54 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3107221Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662126- 1751817
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151337- 1121277
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie81203Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691200RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541136Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411071Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901009