Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

APUA

Olen jo vuoden käynyt täällä katselemassa juttuja ja aina tullutepätoivoisemmaksi omien vaivojen suhteen!
Olen jo puol vuotta kärsinyt muutamasta ongelmasta! Minulla jokapäivä esiintyy voimakasta tunnetta että olisi virtsahätä mutta oikeesti ei niin kova ole, joskus tulee vain pikkuloraus ja joskus vähän enemmän, mutta hätä ei ole todellinen. Toinen vaiva on joskus peniksessä virtsaputken sisällä tuntuva kova vihlaisu, joka tuntuu melkein virtsaputken päässä, vihlaus kestää noin 1sek ja esiinty viikon - kuukauden välein. Myös kirkasta vuotoa virtsaputken päästä esiintyy joskus, erityisesti aamuisin, joka kyllä näkyy selvästi tummissa alushousuissa. Yksi ongelma on että ulostaessa käytäessä paperiin jää kirkasta verta, mutta sen en usko liittyvän näihin vaan johtuvan peräpukamista. Peniksen varressa myös on kovia pieniä toisistaan erillään olevia näppyjä(enemmän alempana ja olleet niin kauna kuin muistan, näkyy vain oikeastaan seisokissa mutta tuntee muutenkin), joita puristaessa ulos tulee jotain valkoista mönjää, ilmeisesti jotain vaikkapa talia. Ja viimoinen esiitynyt vaiva on penikseen varteen ilmestynyt tumma läiskä (tuli yhdessä yössä) jonka tosin uskon johtuvan verisuonen "poksahtamisesta", myös terskasta löytyy pieni luomi.
Tiedoksi vastaajille että olen ottanut klamydia ja tippuri testin eikä kumpaakaan pitäisi olla, tosin kerran minulla on ollut klamydia 2vuotta sitten, mutta se on hoidettu. Tämä klamydia pääsi minulle tulemaan tyttöystävän petettyä minua.
Itse olen 22v nuori mies, joka on hyvin arka ja ujo eikä uskalla mennä näitä vaivoja selittämään lääkärille. Toivoisin paljon asiallisia vastauksia, sekä kannustavia että saisin edellä mainitun asian kohdalta masennuksen poistumaan joka on jo vaivannut pitkään! Asialliset vastaajat/ vastaukset on minulle kullan arvoisia! KIITOS!
92444
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

"Klamydia-infektion oireita miehillä ovat kirvely virtsatessa, kellertävä, vaaleanharmaa vuoto virtsaputkesta tai harvemmin tihentynyt virtsaamisentarve. Klamydia-bakteeri voi infektoida myös lisäkiveksen ja peräsuolen. Lisäkivestulehduksen yhteydessä esiintyy tavallisesti toispuoleista arkuutta ja turvotusta lisäkiveksen seudussa ja tutkimuksissa on saatu viitteitä hoitamattoman tulehduksen aheuttavan steriliteettiä miehillä."
Laitoin googleen sanan sukupuolitauti ja sain tämän vastauksen. Oireet on mielestäni aika selvät. Mene ihmeessä lääkäriin!!!!

Äänestä
  • en kyllä usko klamydiaan ku ei testissä näkynyt, ei kai se ihan piilossa voi olla.

    Äänestä

  • eikä ne vihlaisut tosin tunnu virtsatessa...

    Äänestä

  • tosi masentunut kirjoitti:

    eikä ne vihlaisut tosin tunnu virtsatessa...

    Terveydelläsi leikit! Kyllä oikeesti pitää lääkäriin mennä, täytyyhän ne lääkkeet sieltä joka tapauksessa hakea, vaikka täällä maallikko"lääkärit" mitä sanoisivat. Oireita sulla on joka tapauksessa eikä niitä voi kunnolla täällä palstoilla selvittää, saatikka hoitaa. Tuttavan miehellä oli lisäkivesten tulehdus, heti luuli ystäväni miehen käyneen vieraissa, mutta se olikin jonkin muun sairauden jälkitila, hoitamattomasta taudista johtuen, eli sun vaivat voi toisaalta johtua ihan mistä vaan, ei välttämättä edes ole sukupuolitauti!!

    Äänestä

...Luulin että oon ainut!!!!Olin just kirjoittamas omasta ongelmasta, kun luin tään!!!!Mulla on kuule sama ongelma!Mä oon tutkinut asiaa monta kertaa erilaisesta kirjallisuudesta ja netistä!Oireet muistuttavat kyllä klamydiaa ja jopa visvasyylää, MUTTA ne ei kuiteskaan ole täysin samanlaiset ja muitakin huomattavia eroavaisuuksiakin on...Muun muassa se, että ne pienet näpyt kyrvän varressa ovat kiinni esinahassa!Ja lähellä jopa alavatsaa..Ei siis terskassa!Tosin terskaan on parin vuoden aikana ilmestynyt muutama pieni näppy tai luomi siihen terskan ja varren muodostamaan pieneen koloon tai uurteeseen....
Itse olen huomannut saman ongelman joskus 13-14 vuotiaana ja silloin vasta aloittelin tutustumistani heppiin....Eli eka kokemus seksistä oli 16vuotiaana....!!!Lisäksi olen ainoastaan kerran nykyistä tyttöystävääni ennemmin ollut suojaamattomassa seksissä....No, se ei vielä tarkoita mitään....Mutta mun nykyinen tyttöni kävi pari kuukautta sit sukupuolitautitestissä ja sil ei ollut mitään oireita mistään taudista!!!Ja tottavie olen painanut paljaalla niin että vereslihalla on ollut!!!!
Lisäksi mulla tulee kans talia tai jotain valkoista mönjää sieltä näpyn sisältä, eikä se ota kipeätä...Mä luulen että kyseessä on VAIN jokin ihohuokosiin liittyvä juttu....Lisäksi sun mielipide on että se ei voi olla klamydia.....Mulla tosin ei ole sitä vuotoa....Eikä kipeää vihlaisua paitsi joskus sellanen ikävä "puristus" tuntuu tuolla kyrvän tyvessä, kun on kusella pitkästä aikaa....
Kerro toki lisää omia kokemuksia!!!

Äänestä

Toki kaikki on aina mahdollista mutta...
-Virtsaongelmat saattaa olla psyykkisiä(koska pelkäät tautia) tai sinulla on virtsatietulehdus(harvinaisempi kylläkin miehillä). Virtsavaivoja tekee myös jostain syystä suurentunut eturauhanen(joka painaa virtsaputkea) mutta harvinaista ikäiselläsi miehellä.
-Kirkas vuoto luultavasti on ihan vain sitä nestettä mitä usein tihkuukin sieltä. Etenkin seksin/käteenvedon aikana, ennen siemensyöksyä(se neste mihin siemenet sitten sekoittuvat tullessaan ulos).
-Peniksen varressa näpyt luultavimmin niitä mitä yleensä kaikilla on...niistä tulee valkoista voiteluainetta nimeltä smegma ;D hauska sana mutta tosi. Se mönjä hoitaa ja voitelee siitintä.
Toki kannattaa aina vaikkapa varmuudeksi käydä testissä jos pelottaa mutta jotta nyt saat selvyyttä ennen mahdollisia testejä niin tässä oli kait hiukan apua?! :) Tsemppiä. Ja jos virtsavaivat jatkuu...kannattaa mennä lääkärille.

Äänestä
  • Voiko sitä kirkasta nestettä tulla vaikka ei olisi ollu tyydytystäkään, onko sekin normaalia? Kävin muuten jo lääkärin puheilla!

    Äänestä

  • tosi masentunut kirjoitti:

    Voiko sitä kirkasta nestettä tulla vaikka ei olisi ollu tyydytystäkään, onko sekin normaalia? Kävin muuten jo lääkärin puheilla!

    ...no en varmaksi tiedä mutta luulisi että sitä voi tihkua muutenkin. Mutta mitä se lääkäri sitten sanoi? Vai otettiinko jotain testejä joista ei vielä ole tuloksia?

    Äänestä

  • LurtzinOrja kirjoitti:

    ...no en varmaksi tiedä mutta luulisi että sitä voi tihkua muutenkin. Mutta mitä se lääkäri sitten sanoi? Vai otettiinko jotain testejä joista ei vielä ole tuloksia?

    joo ne otti jotai kokeit minkä tuloksii ei oo näkyny...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tosi masentunut kirjoitti:

Olen jo vuoden käynyt täällä katselemassa juttuja ja aina tullutepätoivoisemmaksi omien vaivojen suhteen!
Olen jo puol vuotta kärsinyt muutamasta ongelmasta! Minulla jokapäivä esiintyy voimakasta tunnetta että olisi virtsahätä mutta oikeesti ei niin kova ole, joskus tulee vain pikkuloraus ja joskus vähän enemmän, mutta hätä ei ole todellinen. Toinen vaiva on joskus peniksessä virtsaputken sisällä tuntuva kova vihlaisu, joka tuntuu melkein virtsaputken päässä, vihlaus kestää noin 1sek ja esiinty viikon - kuukauden välein. Myös kirkasta vuotoa virtsaputken päästä esiintyy joskus, erityisesti aamuisin, joka kyllä näkyy selvästi tummissa alushousuissa. Yksi ongelma on että ulostaessa käytäessä paperiin jää kirkasta verta, mutta sen en usko liittyvän näihin vaan johtuvan peräpukamista. Peniksen varressa myös on kovia pieniä toisistaan erillään olevia näppyjä(enemmän alempana ja olleet niin kauna kuin muistan, näkyy vain oikeastaan seisokissa mutta tuntee muutenkin), joita puristaessa ulos tulee jotain valkoista mönjää, ilmeisesti jotain vaikkapa talia. Ja viimoinen esiitynyt vaiva on penikseen varteen ilmestynyt tumma läiskä (tuli yhdessä yössä) jonka tosin uskon johtuvan verisuonen "poksahtamisesta", myös terskasta löytyy pieni luomi.
Tiedoksi vastaajille että olen ottanut klamydia ja tippuri testin eikä kumpaakaan pitäisi olla, tosin kerran minulla on ollut klamydia 2vuotta sitten, mutta se on hoidettu. Tämä klamydia pääsi minulle tulemaan tyttöystävän petettyä minua.
Itse olen 22v nuori mies, joka on hyvin arka ja ujo eikä uskalla mennä näitä vaivoja selittämään lääkärille. Toivoisin paljon asiallisia vastauksia, sekä kannustavia että saisin edellä mainitun asian kohdalta masennuksen poistumaan joka on jo vaivannut pitkään! Asialliset vastaajat/ vastaukset on minulle kullan arvoisia! KIITOS!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu