Kun NL menetti vaikutusmahdollisuutensa Suomen sisäpolitiikkaan kepulaisen K-linjan ja Kekkosen kautta.
Suomi itsenäistyi 1982
35
80
Vastaukset
Mauno Koivisto oli presidenttinä kekkoslaisempi kuin Urho Kekkonen itse, koska paitsi jatkoi samalla peruslinjalla, oli Kekkosta varovaisempi, suorastaan ylivarovainen. Itsenäisintä Suomen sisäpolitiikka lienee ollut vuosina 1920-1939 ja 1991-1994.
- Kekkonen oli vasalli
Mutta Mauno Koiviston kautta ei NL kyennyt vaikuttamaan Suomen asioihin likimainkaan siinä määrin kuin Kekkosen kautta!
Koivisto ei kysellyt Kremlistä, millaisen hallituksen NL Suomeen haluaa.
Koivisto oli jo pääministerinä sillä linjalla, ettei NL:N ohjailema Kekkonen voi määräillä hallitusta.
Koiviston sanat kuuluivat jokseenkin näin:
--->Hallitus ei kaipaa presidentin, vaan eduskunnan luottamusta. Kekkonen oli vasalli kirjoitti:
Mutta Mauno Koiviston kautta ei NL kyennyt vaikuttamaan Suomen asioihin likimainkaan siinä määrin kuin Kekkosen kautta!
Koivisto ei kysellyt Kremlistä, millaisen hallituksen NL Suomeen haluaa.
Koivisto oli jo pääministerinä sillä linjalla, ettei NL:N ohjailema Kekkonen voi määräillä hallitusta.
Koiviston sanat kuuluivat jokseenkin näin:
--->Hallitus ei kaipaa presidentin, vaan eduskunnan luottamusta.Myös Kremlin johto oli vaihtunut pariin kertaan sitten 1950-luvun yöpakkashallituksen.
- Fagerholmin sanat
Pystyyn_kuollut kirjoitti:
Myös Kremlin johto oli vaihtunut pariin kertaan sitten 1950-luvun yöpakkashallituksen.
”En halua kieltää, että häpesin isänmaan joutumista sellaiseen tilanteeseen, etteivät Suomen kansa ja eduskunta itse saaneet määrätä, millainen hallitus maalla tulisi olla. Se tuntui jollakin tavoin alentavalta.”
Noin K.A. FAgerholm.
Kuka kaipaisi enää kekkosaikaa? Tuo Koiviston aiemassa viestissä esitetty lausahdus osoittaa suurta lujuutta Suuren ja Mahtavan edessä, jolle Kekkonen tuolloin vielä kumarsi. Se oli Kekkoselle suuri järkytys, ettei Koivisto tanssinutkaan NL:n marionetin pillin mukaan. - vanhaan juuttunut
Fagerholmin sanat kirjoitti:
”En halua kieltää, että häpesin isänmaan joutumista sellaiseen tilanteeseen, etteivät Suomen kansa ja eduskunta itse saaneet määrätä, millainen hallitus maalla tulisi olla. Se tuntui jollakin tavoin alentavalta.”
Noin K.A. FAgerholm.
Kuka kaipaisi enää kekkosaikaa? Tuo Koiviston aiemassa viestissä esitetty lausahdus osoittaa suurta lujuutta Suuren ja Mahtavan edessä, jolle Kekkonen tuolloin vielä kumarsi. Se oli Kekkoselle suuri järkytys, ettei Koivisto tanssinutkaan NL:n marionetin pillin mukaan.Kuka kaipaisi kekkosaikaa?
Brysselin kananmunavaras ainakin? Fagerholmin sanat kirjoitti:
”En halua kieltää, että häpesin isänmaan joutumista sellaiseen tilanteeseen, etteivät Suomen kansa ja eduskunta itse saaneet määrätä, millainen hallitus maalla tulisi olla. Se tuntui jollakin tavoin alentavalta.”
Noin K.A. FAgerholm.
Kuka kaipaisi enää kekkosaikaa? Tuo Koiviston aiemassa viestissä esitetty lausahdus osoittaa suurta lujuutta Suuren ja Mahtavan edessä, jolle Kekkonen tuolloin vielä kumarsi. Se oli Kekkoselle suuri järkytys, ettei Koivisto tanssinutkaan NL:n marionetin pillin mukaan.Se Koiviston lausahdus ei liittynyt Neuvostoliittoon millään lailla.
Mielenkiintoisempaa on kuitenkin, ettei Koivisto itse pitänyt kiinni lausahduksestaan vuoden 1987 eduskuntavaalien jälkeen.- Tyrannia kaatui
Pystyyn_kuollut kirjoitti:
Se Koiviston lausahdus ei liittynyt Neuvostoliittoon millään lailla.
Mielenkiintoisempaa on kuitenkin, ettei Koivisto itse pitänyt kiinni lausahduksestaan vuoden 1987 eduskuntavaalien jälkeen.Koiviston lausahdus oli selvä merkki Kekkoselle, ettei parlamentarismia ohiteta sen mukaan, mitä presidentti milloinkin saa päähänsä jonkun ulkovallan ohjailemana.
Tyrannia kaatui kirjoitti:
Koiviston lausahdus oli selvä merkki Kekkoselle, ettei parlamentarismia ohiteta sen mukaan, mitä presidentti milloinkin saa päähänsä jonkun ulkovallan ohjailemana.
Ei saisi ohittaa parlamentarismia henkilökohtaistenkaan intressien ohjailemana.
- spekulointia
Fagerholmin sanat kirjoitti:
”En halua kieltää, että häpesin isänmaan joutumista sellaiseen tilanteeseen, etteivät Suomen kansa ja eduskunta itse saaneet määrätä, millainen hallitus maalla tulisi olla. Se tuntui jollakin tavoin alentavalta.”
Noin K.A. FAgerholm.
Kuka kaipaisi enää kekkosaikaa? Tuo Koiviston aiemassa viestissä esitetty lausahdus osoittaa suurta lujuutta Suuren ja Mahtavan edessä, jolle Kekkonen tuolloin vielä kumarsi. Se oli Kekkoselle suuri järkytys, ettei Koivisto tanssinutkaan NL:n marionetin pillin mukaan.Fagerholm olisi varmaan ollut Kekkosta parempi presidentti?
Suomi olisi länsimaistunut aiemmin eikä sitä olisi ulkomailla pidetty yhtenä Neuvostoliittoon kuuluvana valtiona Baltain maiden tapaan? - Törnin jääkäri oli
Pystyyn_kuollut kirjoitti:
Ei saisi ohittaa parlamentarismia henkilökohtaistenkaan intressien ohjailemana.
Manu oli sentään Törnin joukoissakin, Kekkonen "kunnostautui" Haminan valleilla aseettomia teloituttamassa..
- Näin oN
Kekkonen oli vasalli kirjoitti:
Mutta Mauno Koiviston kautta ei NL kyennyt vaikuttamaan Suomen asioihin likimainkaan siinä määrin kuin Kekkosen kautta!
Koivisto ei kysellyt Kremlistä, millaisen hallituksen NL Suomeen haluaa.
Koivisto oli jo pääministerinä sillä linjalla, ettei NL:N ohjailema Kekkonen voi määräillä hallitusta.
Koiviston sanat kuuluivat jokseenkin näin:
--->Hallitus ei kaipaa presidentin, vaan eduskunnan luottamusta.Paraskin.
Holkerin hallitus oli nimenomaan Koviston hallitus. Silloin ei ollut mitään tekemistä sillä että hallituksen olisi pitänyt nauttia eduskunnan luottamusta. Se Nimenomaan nautti Koiviston luottamusta.
Hallituksen jälkikin oli sen mukaista. - 4+9
Näin oN kirjoitti:
Paraskin.
Holkerin hallitus oli nimenomaan Koviston hallitus. Silloin ei ollut mitään tekemistä sillä että hallituksen olisi pitänyt nauttia eduskunnan luottamusta. Se Nimenomaan nautti Koiviston luottamusta.
Hallituksen jälkikin oli sen mukaista.Sehän on ihan hyvä, jos hallitus nauttii presidentin luottamusta. Mutta jos ei nauti, ei presidentillä pidä olla oikeutta hajottaa hallitusta.
Törnin jääkäri oli kirjoitti:
Manu oli sentään Törnin joukoissakin, Kekkonen "kunnostautui" Haminan valleilla aseettomia teloituttamassa..
Kekkosen Jussi. Urhon nuorempi veli kunnostautui talvisodassa ja haavoittui vaikeasti jatkosodassa joten kyllä se Urhonkin suku panoksensa sodissa antoi.
Urhokin olisi varmasti sotaan lähtenyt mutta oli jo siinä vaiheessa asemassa josta sotaan ei niin vain lähdetä.- takinkääntäjä U
aito-arska kirjoitti:
Kekkosen Jussi. Urhon nuorempi veli kunnostautui talvisodassa ja haavoittui vaikeasti jatkosodassa joten kyllä se Urhonkin suku panoksensa sodissa antoi.
Urhokin olisi varmasti sotaan lähtenyt mutta oli jo siinä vaiheessa asemassa josta sotaan ei niin vain lähdetä.Jussi sokeutui sodassa ja Urho on sanonut, että Jussi oli ihmisenä parempi kuin hän. Mitä lie tarkoittanut?
- Etsivä keskuspoliisi
takinkääntäjä U kirjoitti:
Jussi sokeutui sodassa ja Urho on sanonut, että Jussi oli ihmisenä parempi kuin hän. Mitä lie tarkoittanut?
Jospa Jussi ei ollut niin sotaisa ja innokas tappamaan ja hakkaamaan aseettomia?
- Hyvinhän se
4+9 kirjoitti:
Sehän on ihan hyvä, jos hallitus nauttii presidentin luottamusta. Mutta jos ei nauti, ei presidentillä pidä olla oikeutta hajottaa hallitusta.
Holkeri tosiaan hommat hoiti. Maa oli käytännössä konkurssissa sen jäljiltä.
- Eri asia
Hyvinhän se kirjoitti:
Holkeri tosiaan hommat hoiti. Maa oli käytännössä konkurssissa sen jäljiltä.
En ota kantaa, sanoisi Esko Ahokin?
Lue uudelleen ja yritä ymmärtää lukemasi. - 5656565656
aito-arska kirjoitti:
Kekkosen Jussi. Urhon nuorempi veli kunnostautui talvisodassa ja haavoittui vaikeasti jatkosodassa joten kyllä se Urhonkin suku panoksensa sodissa antoi.
Urhokin olisi varmasti sotaan lähtenyt mutta oli jo siinä vaiheessa asemassa josta sotaan ei niin vain lähdetä.Olisihan se Urho varmaan lähtenyt, jos olisi ollut velvollinen siihen. Ei olisi tainnut olla montaa vaihtoehtoa.
Mauno Koivisto muuten lähti vapaaehtoisena. - Koulussa ja sodassa
Koiviston isä oli suojeluskuntalainen. Tiesitkö?
aito-arska kirjoitti:
Kekkosen Jussi. Urhon nuorempi veli kunnostautui talvisodassa ja haavoittui vaikeasti jatkosodassa joten kyllä se Urhonkin suku panoksensa sodissa antoi.
Urhokin olisi varmasti sotaan lähtenyt mutta oli jo siinä vaiheessa asemassa josta sotaan ei niin vain lähdetä.Vuonna 1900 syntyneenä Urho olisi käsittääkseni vapautettu siviiliin heti asemasotavaiheen alettua.
- Näin oN
4+9 kirjoitti:
Sehän on ihan hyvä, jos hallitus nauttii presidentin luottamusta. Mutta jos ei nauti, ei presidentillä pidä olla oikeutta hajottaa hallitusta.
Eikö se ole ristiriidassa sen kanssa mitä väität Koiviston sanoneeen.
"--->Hallitus ei kaipaa presidentin, vaan eduskunnan luottamusta." Pystyyn_kuollut kirjoitti:
Vuonna 1900 syntyneenä Urho olisi käsittääkseni vapautettu siviiliin heti asemasotavaiheen alettua.
Urhoa ei kuitenkaan rintamilla nähty. Oli jo astunut herran paskaan jo aiemmin joten taisi olla jonkin huoltoviraston johtaja jatkosodan aikana.
- 7iu6445i8oiyi
Näin oN kirjoitti:
Eikö se ole ristiriidassa sen kanssa mitä väität Koiviston sanoneeen.
"--->Hallitus ei kaipaa presidentin, vaan eduskunnan luottamusta."Ei ole, koska Koivisto sanoi noin silloin, kun Kekkonen yritti saada Koiviston hallituksen kaadettua.
Yritä nyt ymmärtää, mistä on kyse.
Jos hallitus ei nauti presidentin luottamusta, niin sitten ei, mutta presidentin valtaoikeuksiin ei kuulu hallitusten hajottaminen!
Jos hallitus nauttii presidentin luottamusta, hyvä sitten niin, niin ei presidenttiäkään harmita, kun ei kuitenkaan voi hallitusta hajottaakaan.
Kekkonen raiskasi demokratiaa siinäkin, kunnes Koivisto kieltäytyi tottelemasta pääministerinä. - !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
7iu6445i8oiyi kirjoitti:
Ei ole, koska Koivisto sanoi noin silloin, kun Kekkonen yritti saada Koiviston hallituksen kaadettua.
Yritä nyt ymmärtää, mistä on kyse.
Jos hallitus ei nauti presidentin luottamusta, niin sitten ei, mutta presidentin valtaoikeuksiin ei kuulu hallitusten hajottaminen!
Jos hallitus nauttii presidentin luottamusta, hyvä sitten niin, niin ei presidenttiäkään harmita, kun ei kuitenkaan voi hallitusta hajottaakaan.
Kekkonen raiskasi demokratiaa siinäkin, kunnes Koivisto kieltäytyi tottelemasta pääministerinä.Heh.. Tutustu asioihin:D sen ajan lakiin:D
Silloin Presidentti nimenommaan oli ainoa joka pystyi erottamaan hallituksen. Niin oli myös Koiuviston aikaan.
ELI hallituksen PITI nauttia presidentin luottamusta. - Todista tuo
!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! kirjoitti:
Heh.. Tutustu asioihin:D sen ajan lakiin:D
Silloin Presidentti nimenommaan oli ainoa joka pystyi erottamaan hallituksen. Niin oli myös Koiuviston aikaan.
ELI hallituksen PITI nauttia presidentin luottamusta.Höpöhöpö.
- Tämä on faktaa
!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! kirjoitti:
Heh.. Tutustu asioihin:D sen ajan lakiin:D
Silloin Presidentti nimenommaan oli ainoa joka pystyi erottamaan hallituksen. Niin oli myös Koiuviston aikaan.
ELI hallituksen PITI nauttia presidentin luottamusta.Kekkosen aikana Suomen hallituksen tuli nauttia NL:n luottamusta.
Nykyään presidentti voi hajottaa hallituksen vain, jos pääministeri sitä pyytää.
- vassarilinja
K-linja kepun vassarisiipi
- ruplarahoitus
En malta olla taas mainitsematta, että Matti Kekkonen mainitsi Maarit Tastulan haastattelussa, että kyllä Neuvostoliitto vaikutti Suomen sisäpolitiikkaan hänen isänsä kautta.
- !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Matti Kekkonehan oli Demari.
Demarit valehtelee aina.
Kirjoittavat jopa historian uusiksi kun se oikea histoiria ei miellytä.. - keputottakin tuli:)
!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! kirjoitti:
Matti Kekkonehan oli Demari.
Demarit valehtelee aina.
Kirjoittavat jopa historian uusiksi kun se oikea histoiria ei miellytä..Todistapa väitteesi.
- kepu pettää aina
!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! kirjoitti:
Matti Kekkonehan oli Demari.
Demarit valehtelee aina.
Kirjoittavat jopa historian uusiksi kun se oikea histoiria ei miellytä..Siinäkö kepun suuren jäsenmäärän salaisuus onkin, että sen jansanedustajatkin on demareita?
"Matti Kaleva Kekkonen (4. syyskuuta 1928 Helsinki – 3. heinäkuuta 2013 Helsinki) oli suomalainen juristi, poliitikko ja virkamies. Maalaisliiton, sittemmin Keskustapuolueen kansanedustajana hän toimi vuosina 1958–1970."
Wikipedia
Tässä kerotaan kepun jäsenasioista.
http://www.ts.fi/mielipiteet/paakirjoitukset/136464/Maan tapaa olisi jo suitsittava - ????????????????????
keputottakin tuli:) kirjoitti:
Todistapa väitteesi.
No miten Tanner-historia on kirjoitettu uusiksi.
Vanha: Tanner oli Sosialidemokraattien puheenjohtaja.
Uusi: Tanner ei ollut sosialidemokraatttien puheenjohtaja missään vaiheessa.
Kumpi historiankirjoitus näistä on oikein? - Hiihihiihihihihi
kepu pettää aina kirjoitti:
Siinäkö kepun suuren jäsenmäärän salaisuus onkin, että sen jansanedustajatkin on demareita?
"Matti Kaleva Kekkonen (4. syyskuuta 1928 Helsinki – 3. heinäkuuta 2013 Helsinki) oli suomalainen juristi, poliitikko ja virkamies. Maalaisliiton, sittemmin Keskustapuolueen kansanedustajana hän toimi vuosina 1958–1970."
Wikipedia
Tässä kerotaan kepun jäsenasioista.
http://www.ts.fi/mielipiteet/paakirjoitukset/136464/Maan tapaa olisi jo suitsittavats.fi..mielipiteet..
Otsikko jo kertoo kaiken:D MIELIPITEET!!!! - Niin, miten, kerropa
???????????????????? kirjoitti:
No miten Tanner-historia on kirjoitettu uusiksi.
Vanha: Tanner oli Sosialidemokraattien puheenjohtaja.
Uusi: Tanner ei ollut sosialidemokraatttien puheenjohtaja missään vaiheessa.
Kumpi historiankirjoitus näistä on oikein?Sinähän olet täyssekaisin.
Näytä minulle, missä väitetään, ettei Tanner ollut SDP:n pj?
En viitsi jatkaa kanssasi enempää, kun noin ulalla asioista olet. - Tässä kaikki
Hiihihiihihihihi kirjoitti:
ts.fi..mielipiteet..
Otsikko jo kertoo kaiken:D MIELIPITEET!!!!Sinun otsikkosi kertoo kaiken sinusta, vähä-älyinen hihittäjä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3107221Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662126- 1751817
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151337- 1121277
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie81203Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691200RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541136Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411071Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901009