Mielisairas kissavihaaja

Facebookista:

"Pahoinpidelty kissa tullut kotiinsa seuraavien varusteiden kera Porin Kaanaassa. Kupariputken sisään tungettu tuo viesti ja putki nippusiteellä kaulan ympärillä niin että puristi kurkkua. Saa jakaa varoitukseksi kyseiselle alueelle ja muistutukseksi taas siitäkin kuinka pääsairaita ihmisiä maapallolla pyörii. Tekijänkin saa ilmiantaa. varsinaista sankaritouhua taas."

Mukana oli myös kuva viestistä, mutta tuskinpa se auttaa hullua tunnistamaan.
7337
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kissan pahoinpitely on väärin ehdottomasti! Asioista pitää puhua, ei sitoa kissan kaulaan tavaraa! Mutta, voisi mennä myös itseensä kun pitää kissaansa vapaana rääkkäämässä lintuja ja kuseksimassa ihmisten pihoille ja poimii tästäkin tapauksesta punaisena lankana ainoastaan kissan pahoinpitelyn. Kissoja on itsellänikin, ei tulisi mieleenkään pistää pihalle heitteille tai auton alle jäämään. Enhän laske koirianikaan juoksemaan pitkin ihmisten pihoja ja kuseksimaan muiden nurkkiin. Edes omalla aidatulla pihalla ei voi pitää vapaana, kun aina riski, että naapurien kissat tulee "kylään" ja joutuu syödyksi. Sekin tosin olisi varmaan kissanomistajan mielestä koiranomistajan syy, koska kissoilla on ilmeisesti universaali oikeus vierailla muiden tonteilla mielensä mukaan.

Äänestä
  • Eiköhän kuitenkin sen kissan omistaja ole mielisairas, koska jättää avuttoman kissansa heitteille lainvastaisesti. Oliko kissaa muka pahoinpidelty? Minusta tuo nippusiteellä kiinnitetty viesti omistajalle oli nerokas, jos viestin vain teippaisi, niin katti saisi sen irti.

    Äänestä

  • Mietittävää... kirjoitti:

    Eiköhän kuitenkin sen kissan omistaja ole mielisairas, koska jättää avuttoman kissansa heitteille lainvastaisesti. Oliko kissaa muka pahoinpidelty? Minusta tuo nippusiteellä kiinnitetty viesti omistajalle oli nerokas, jos viestin vain teippaisi, niin katti saisi sen irti.

    Kissan omistaja voi lopettaa ruikuttamisen paskakattinsa puolesta. Eipä näyttänyt tukehtuvan nipusiteeseen vaikka väitit että oli todella tiukasti kiristetty kaulaan. Kusipää joka pitää kissan vapaana, voisi kokeilla nippusidettä omaan kaulaansa.

    Äänestä

Varmaan joku äsken rakennettu/remontoitu rakennus kun kupariputken pala oli. Ellei sitten ole joku putkimies. Pitäkäähän silmänne auki ja viekää mörkö hoitoon kun saatte kiinni: http://aijaa.com/gFnKfV

Äänestä
  • Kaikille putkimiehille varalta turpiin, jotain vääntämistähän ne aina suunnittelee siinä putken päässä

    Äänestä

Linkki asiaan tai keksitty provo.

Äänestä

Joo pikkasen naurattaa tämmöiset ylihysteeriset ihmiset. Joku päättänyt pistää viestin kissan kaulaan niin se on kuulemma pahoinpidelty silloin.
Meinasitteko että se viestinlähettäjä olisi kissalta kysynyt "ETTÄ MISSÄ SÄ ASUT" :D?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


sakinhivutukselle kirjoitti:

Facebookista:

"Pahoinpidelty kissa tullut kotiinsa seuraavien varusteiden kera Porin Kaanaassa. Kupariputken sisään tungettu tuo viesti ja putki nippusiteellä kaulan ympärillä niin että puristi kurkkua. Saa jakaa varoitukseksi kyseiselle alueelle ja muistutukseksi taas siitäkin kuinka pääsairaita ihmisiä maapallolla pyörii. Tekijänkin saa ilmiantaa. varsinaista sankaritouhua taas."

Mukana oli myös kuva viestistä, mutta tuskinpa se auttaa hullua tunnistamaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu