Mistään ei enää voi lukea etelä-Euroopan tilanteesta mitään. Nyt tilannetta seurataan aivan väärästä kohteesta. Esimerkkinä Putin lausui, "Ei Suomen eikä Ruotsin tarvitse pelätä"! uskon sen täysin. ja siihen vaikuttaa näiden kahden maan tilanne.
Toisin on Euroopan muiden valtioiden tilanne. Ei turhaan USA ja Euroopan sijoittajat keskustelleet Euroopan tilanteesta. Suurten työttömyyslukujen maat, kuten Italia Espanja osin Ranska, ovat jo nyt hälyyttävässä tilanteessa.
Nyt tuo kataisen hallitsema 1,3 miljoonaa työllistävä" projekti luo tilaisuuden näiden maiden investointeihin, mutta mitä ne sisältää.
Kun investointi varoja myönnetään, niin tarkoitushan on tuottaa voittoa investoinneilla. Ei niin, että rakennetaan maata edustuskuntoon uusilla projekteilla jotka eivät tuota.
Tottakait, kuten suomessakin lasketaan, ne tuottavat tuottamatonta työtä, eli kun kohde valmistuu (Suomen ja Ruotsin välinen pohjoisiosan sähkölinja) työt loppuvat. Ei se näin mene.
Toisaalta Suomi ei ole aivan etuoikeutettu saamaan tukia, ne on tarkoitettu Etelä- ja Keski-Euroopan maille.
Jos tämä projekti epäonnistuu, niin silloin on todella maksumiehiä koeteltu. Suomikin joutuu kuten on kaavaltu, maksamaan ko. 315 mrd summaan omat roponsa.
Turhaa on Venäjää pelätä ja eikä viisat pelkääkään vaan muut luovat kuvan vihaisesta ja arvaamattomasta Venäjästä. Toisaalta tuo tuleva investointi Suomen sotateollisuuteen on täysin tuulesta temmattu. Sekin on valjastettu Nato toiveille, kun kansa saadaan pelkääm,ään, on helppo hankia maahamme Naton sotakalustoa. Ruotsi pelkää jo ja kohta Natojoukot ovat siellä.
Näin se menee. ja kaiken huippuna Suomen rakas Katainen suurine suunnitelmiin. Jo on aikoihin eletty.
Toisin on Euroopan muiden valtioiden tilanne. Ei turhaan USA ja Euroopan sijoittajat keskustelleet Euroopan tilanteesta. Suurten työttömyyslukujen maat, kuten Italia Espanja osin Ranska, ovat jo nyt hälyyttävässä tilanteessa.
Nyt tuo kataisen hallitsema 1,3 miljoonaa työllistävä" projekti luo tilaisuuden näiden maiden investointeihin, mutta mitä ne sisältää.
Kun investointi varoja myönnetään, niin tarkoitushan on tuottaa voittoa investoinneilla. Ei niin, että rakennetaan maata edustuskuntoon uusilla projekteilla jotka eivät tuota.
Tottakait, kuten suomessakin lasketaan, ne tuottavat tuottamatonta työtä, eli kun kohde valmistuu (Suomen ja Ruotsin välinen pohjoisiosan sähkölinja) työt loppuvat. Ei se näin mene.
Toisaalta Suomi ei ole aivan etuoikeutettu saamaan tukia, ne on tarkoitettu Etelä- ja Keski-Euroopan maille.
Jos tämä projekti epäonnistuu, niin silloin on todella maksumiehiä koeteltu. Suomikin joutuu kuten on kaavaltu, maksamaan ko. 315 mrd summaan omat roponsa.
Turhaa on Venäjää pelätä ja eikä viisat pelkääkään vaan muut luovat kuvan vihaisesta ja arvaamattomasta Venäjästä. Toisaalta tuo tuleva investointi Suomen sotateollisuuteen on täysin tuulesta temmattu. Sekin on valjastettu Nato toiveille, kun kansa saadaan pelkääm,ään, on helppo hankia maahamme Naton sotakalustoa. Ruotsi pelkää jo ja kohta Natojoukot ovat siellä.
Näin se menee. ja kaiken huippuna Suomen rakas Katainen suurine suunnitelmiin. Jo on aikoihin eletty.
Vastaukset 25
Vanhimmat
PERUSSUOMI SJOITTAJANA
nyt on aika käydä läpi euroalueen osakkeet salkussa
EU:n keskuspankin johto avaa suunsa
Talous kuralla pitkän aikaa euroalueella
Saksa ei kestä eikä jaksa vetää yksin
ONGELMA EI OLE KONKKAAN MENEVÄ KREIKKA joka valehtelee
budjettinsa eikä aio koskaan maksaa mitään takaisin, se on pieni maa
kuitenkin
ONGELMA ON RANSKA JOKA MENEE ALAS MUTTA EI VIITSI EDES YRITTÄÄ
Saksa ei saa vetoapua Ranskalta ja se sitten siitä euroalueesta
http://www.forexlive.com/blog/2014/12/08/ecbs-nowotny-sees-massive-weakening-in-eurozone-economy/
EI sijoittelua MINERAALEIHIN, ÄÄRIMMÄISEN SYKLISIÄ JA SYKLIT PITKIÄ JA ODOTTELUSSA PALAA HERMOT
Mineraalien hinnat romahtavat
edes fosfaatti ei kannata koska sen käyttö maataloudessa pienenee eli Soklin kaivos ei kannata eikä se paljonkaa lisää työllisyyttä mutta maksaa veronmaksajille
Talvivaara ei ehkä koskaan, kun ympäristön suojelu otetaan huomioon
Talvivaara voi olla kalliimpi suojeltava kuin ydinvoimala
Kaivosyhtiö Northland konkurssiin
http://www.northland.eu/en-us/investor-relations/press-releases?v=1769590
Suomen valtion voisi olla kannattavaa hankkia guanoa eli kakkasaari
jostain
http://news.nationalgeographic.com/news/2014/09/140926-pacific-island-guano-national-monument-history/
ONKO AIKA SIJOITTAA BRASILIARAHASTOHIN PERUSSUOMESSA?
vastaus on ei, koska velkaiset kehitysmaat joutuvat koville kun dollari nousee
Eräs kehitysmaa dollarilainoineen on Venäjä
http://www.talouselama.fi/kumppaniblogit/valmet/onko nyt oikea aika sijoittaa brasiliaan/a2281631
Economist Intelligence Unit ennustaa, että Brasilia nousee uudestaan maailman kuudenneksi suurimmaksi taloudeksi vuonna 2016. Bkt/capita-tilastossa Brasilia on kuitenkin vasta sijalla 75. Tuloerot ovat mittavia.
Kehitysmaa VENÄJÄ EI NOUSE ENÄÄ EHKÄ KOSKAAN, eli siis näkyvissä olevassa ajassa
- lainojen hoidot nousevat pilviin dollarin nousun ja ruplan laskun myötä
- ei vientiteollisuutta
- ei mahdollista rakentaa vientituotteita koska Aasia jyllää ja uutena teollisuusmaana
tulee USA mukaan, niille Venäjä ei koskaan tule pärjäämään
- Putin ei tule luopumaan ydinaselaivaston rakentamisesta valtansa pönkittämiseksi
pKorean malliin ja saa näin ruostuvia laitteita joihin sijoitetaan koko valtion
tuotanto eikä teollisuustuotantoon ja kulkuyhteyksiin
KANNATTAA OLLA VAROIVAINEN JOS MIETTII FORTUMIA SIJOITUSKOHTEENA
Fortumhan ei ole laskenut vaikka se tuhoutuu Venäjällä
http://www.taloussanomat.fi/porssi/2014/12/08/nordea-syoksyva-rupla-runtelee-venaja-yhtioita/201416887/170
Nordean mukaan Fortumin tulosperusteinen arvostus on perusteettoman kallis suhteessa Venäjä-riskeihin ja heikkoon tilanteeseen pohjoismaisilla sähkömarkkinoilla.
Talvivaara on ollut fiasko koko olemassaolonsa aikana. Ihmettelin kuka se poropeukalo on, joka sitä Talvivaaraa on hallinnut!
Kaivosyhtiön tiedotustilaisuus konkurssista kello 14 Suomen aikaan
Luulajan hotellissa
Kaunisvaaran kaivos menee siis konkurssiin ja Metso kärsii myös
Northlandin konkursissista
Pörssissä eivät vielä ole huomanneet tätä
Voidaan olettaa että kaivuuhommat kannattaa keskeyttää nyt
muutavaksi vuodeksi Talvivaarassa eikä rakentaa nyt
norjalaisille Sokliin rataa
Pajalan kunta on kauhuissaan myös
norjalaiset
http://www.nrk.no/nordnytt/gruveselskapet-northland-er-konkurs-1.12088103
Hullua pitää pelätä - Putin on hullu. Putinin hovihistorioitsija Dugin on samantyyppinen heppu kuin Himmler jonka teorioihin arjalaisten muinaisesta suuruudesta Hitler ihastui. Niiden mukaan ihmiskunnan ensimmäinen korkeakulttuuri syntyi miljoona vuotta sitten Atlantiksella asuneiden arjalaisten luomana. Tämä huu-haa olisi siirretty Saksan viralliseen historiakirjoitukseen todistamaan arjalaisten rodullista ylemmyyttä, ellei natsismi olisi karahtanut kiville.
Himmlerin suuri suunnitelma:
http://www.academia.edu/7610027/Himmlerin_suuri_suunnitelma
Nyt Putin on Duginin uskomuksiin pohjautuen ja niiden antamalla oikeutuksella rakentamassa Nova Rossijaa Ukrainan valtion alueelle. Duginin löyhästi historiaan perustuvan rakennelman perusheikkous on se, että slaavien historiallinen keskus on todistetusti Kiova. Vaikka Putin kuinka narskuttelisi hampaitaan, hän ei voi tälle tosiasialle mitään. Putin on selkeästi lähtenyt ryöstöretkelle slaavilaisuuden kotiin Ukrainaan, joka on Kiovan Rusin suora perillinen – maahan jonka kupeista Venäjä on syntynyt. Historiansa tuntevien ukrainalaisten mielestä Putin on kuin ahne äpärälapsi joka hyökkää äitinsä kimppuun.
"Hist, tuntijan, Hki"
Katsotaas hieman USA:n presidettiä. Sieltähän se armeija lähtee sotimaan, on vain hävinnyt useammat sotansa ja palanut häntä koipien välissä pois. Kun Irak oli USA:n tähtäimessä, syy oli vain ja ainoastaan öljyn saannin turvaaminen, kuten silloinen pressa lausui. "Tulemme turvaamaan maamme öljyn saannin, vaikka asevoimin"!
Nyt on Amerikkalaisten Natojoukot Euroopassa- "Suojelemassa Ukraina pahan valtakunnalta"! Tähän jupakkaan ei siis kannata hakea apua liian pitkälti historiasta kun se on näkyvissä ihan lähi historian sivuilta.
Päin vastoin, nyt tehdään uutta historiaa, jonka säveltää EU yhdessä Naton kanssa. Syy löytyy EU:n laajentumishaluista. päinvastoin kuin EU on alkuperäistä direktiiviään lähtenyt ottamaan Euroopan köyhiä valtioita huostaansa. Nopeasti myös USA ilmestyi "markkinoille" lupauksineen.
Mikä on tämän episodin takana, ei siitä kannata syyttää Venäjää. Ajatellaampa Suomen tilannetta. Jos Suomi lähtisi ajamaan Suomen ruotsalaisia maasta pois. Mikä mekkala siitä syntyisikään. Katsotaan sitten Venäjää: Krim on pääsääntöisesti Venäjän kielisen kansan osan hallussa. kuin myös Ukrainan lähi-itä. Lähes Puoli Ukrainaa on 75% Venäjän kielisen väestön kansoittama.
Miten USA niin nopeasti tuli Ukrainan avuksi Venäjää vastaan voi vain arvata. Tarkoituksena kait on saada Venäjä polvilleen ja päästä sen luonnon rikkauksiin käsiksi. USA, maailman poliisina hamuaa yhä enemmän ja enemmän valtaa. Valitettavasti vastassa on iso ja voimakas valtio nykyaikaisine aseineen.
Jäteään siis Hitler ja Himmler rauhaan, Jos Putin olisi hullu, niin hän olisi jo kymmenen kertaa ottanut Ukrainan haltuunsa.
Niin kauan kuin hullu Putin riehuu armeijoineen, emme ole turvassa. Varsinkin nyt, kun emme ole Naton jäseniä, olemme kuin pullasorsa nälkäisen ketun naapurissa.
ÄKKIÄ NATOON!!!
Rosaton lähensi Suomea ja Venäjää.
Joo, Rosatomin ottaminen määräämään Suomen energiapolitiikkaa
oli alku jollekin
Nyt olisi saatavana lisää alkuja
Halvalla
Aikanaan Kreml varasti Jukos-öljy-yhtiön
ja varastettu tavara myytiin valtionyhtiöille
mm. Rosneftille
http://www.nytimes.com/2007/08/08/business/worldbusiness/08iht-yukos.4.7045853.html
MOSCOW — Rosneft, the state-controlled Russian oil company, on Wednesday won another auction of the remains of the bankrupt oil business Yukos, buying its important transportation assets, including those Yukos used for exports to China.
Nyt varastettua tavaraa ostanut Rosneft on myytävänä
Disclaimer, vastuuvapaus:
Se voidaan tietenkin varastaa takaisin Kremlille jos ostatte
http://www.taloussanomat.fi/porssi/2014/12/01/venaja-myy-viidenneksen-velkaisesta-oljyjatistaan/201416598/170
Venäjän hallitus on päättänyt myydä 19,5 prosenttia omistuksestaan öljyjätti Rosneftissa, kertoo venäläinen uutistoimisto Itar-Tass.
Itar-Tassin mukaan yksityistäminen tapahtuisi kahdessa erässä. Rosneftin toimitusjohtajan Igor Setshinin mukaan osakkeen hinnaksi myynnissä tulisi 8,12 dollaria eli nykykurssilla 6,60 euroa.
Marttiluukas. Miksi et liity Suomen kommunistiseen puolueeseen kuin noin paljot ihailet Venäjää.
Suomen kommunistinen puolue on eu-kriittinen ja venäjämielinen. Siinä olisi oikeampi viiteryhmä marttiluukakselle.
Ja ennen kaikkea kansallismielinen kuten perussuomalaiset ja venäläiset.
Oriola (lääkekauppias; Orion on tehdas)
lopettaa riskit Venäjällä
http://www.taloussanomat.fi/porssi/2014/12/08/oriola-kd-lahtee-venajalta-56-miljoonan-euron-kaupat/201416916/170
– Venäjän liiketoiminnot ovat jääneet jo useana vuonna niille asetetuista tavoitteista. Päätös liiketoimintojen myynnistä perustuu arvioomme Venäjän lääkemarkkinan kasvunäkymistä, kilpailutilanteesta ja kannattavuuden kehittymisestä
En ihaile, en vihaa Venäjää. En myöskään sulata median antamaa kuvaa nykytilanteesta. Venäjä ei hyökkää ja se on perusteena, että sillä ei ole mitään tarvetta siihen.
Nykymaailmassa ei kannata jokaista kirjoitusta tulkata niinkuin sen sanoma on. On nähty, mite Eurooppa kehittyy ja nähty mihin se tänäpäivänä pystyy. Mediaa kun kuuntelee niin ei ole kuin pelkkää nousua, koska Kreikalla menee hyvin. Koska Italialla menee hyvin. Espanjakin yhteen aikaan selvisi veloistaan. Näitä lukuja pitää pitää mielessä, eikä mennä median mukana. Koska se media useimmiten on jonkun aateemaailman kannattaja ja sillä on tarkoitus peränsä.
Useimmat nyt Euroopassa olevat vaikeudet on sen itse aiheuttamia. Suuri illuusio, perustaa kaikkivoipa Eurooppa, jossa kansa on yhtenäistä ja hyvin toimeen tulevaa. on vääristänyt koko aatteen. Nyt haetaan toista illuusiota. saada 103milj. uutta työpaikkaa, hieno aate, mutta paljonko jatkossa se aate tuottaa. pelkään että käy näin. Rahaa otetaan vastaan, ei huoli huomisesta. tehdään mitä tehdään suurin pelko on siinä, että tuottoja ei tule. Koska velat onn maksettava ja nytkin on suuremmalla osalla Euroopan maista. Velkaa yli maksukyvyn, eli velkaa otetaan velan vuoksi. Jos ei velkaa ole, niin maan on hyvin helppo tehdä laskelmia ja aloittaa investointeja. "Velka on veli otettaessa ja veljenpoika maksettaessa"!
Kun näitä asioita tahdotaan tutkia, niin ei riitä, että otetaan mukaan kuvitelma, missä mennään, vaan niin, että lasketaan missä mennään tulos on silloin aivan toinen
Anteeksi siis 1,3 milj. työpaikkaa.
Miksi persut näkevät ainoastaan uhkia ja vaikeuksia elämässään? Onko äitin tissi jäänyt imemättä lapsuudessa vai onko kepukka aiheuttanut tuhoja aivokopassa?
Aivan näin, kaatuu
Sailas on työväenluokan poika, suorasanainen
http://www.mtv.fi/uutiset/talous/artikkeli/sailas-kreikka-ei-tule-koskaan-selviamaan-veloistaan/4301260
– Kreikan talous ei enää sillä tavalla syöksy, mutta se valtiovelka, joka on Kreikan niskassa, joka on muistaakseni 170–180 prosenttia bruttokansantuotteesta, on sellainen missä maa ei tule missään tapauksessa koskaan selviämään siitä, Sailas arvioi.
Marttiluukas:
"Venäjä ei hyökkää"
Mene kertomaan tuo yksin jääneille Tshetshseenialle, Georgialle ja Ukrainalle.
Kaikki itsenäisiä valtioita (tai Tshetsheenia ei enää kun menetti sodassa itsenäisyytenä). Kaikki tapahtuneet Putinin aikana.
sokaistuneet putinistit tajua kuinka suuressa vaarassa Suomi on ilman Naton suojaa. Ei tarvitse kuin yksi naksahdus Putinin päässä niin se on guudbai Finland. Me muutumme länsi-Venäjäksi - tai ne jotka tulevat tilallemme kun suomalaiset (m.luukas muiden mukana) roudataan Siperiaan metsätöihin 60 asteen pakkaseen.
Euroopan sisäinen ja ulkoinen uhka on tosiasiassa sama uhka. Venäjä ja sen kaikissa länsimaissa rahoittama sekä ohjaama rasistinen ja homofobinen äärioikeisto jota Venäjän korruptoima poliisikunta suojelee.
menitte antamaan Putlerille suomen sähköverkon avaimet.
sillä ehdolla että saatte jotain rajantoiseltapuolelta paperilla millä nuo pyyhkivät persettään.
aika pirun hienoa.
yhdessä tuhannesta komponentista mitä tämä laitevalmistaja meille antaa on pieni ohjelmanpätkä ja koko perkeleen suomi on polvillaan.
ei ole vieläkään iskostunut se että siellä on KGB:n poika ohjaimissa. ei mikään yrityksen pomo.
Ei voi kuin ihmetellä tuota vainoharhaisuutta. se hipoo jo jakomielisairautta. Hyvät ihmiset älkää sekoilko, ei Suomen tarvitse pelätä, menkää ja ottakaa lapset vanhempianne kädestä, he kyllä neuvovat.
Entiset Itäblogin maat maat ovat osittain Venäjän kurimuksessa, Ukraina oli ennen Venäjää AU:n ja USA:n suurten lupausten ja rahan annon uhrina. Se on Ukrainalle ehkä parempi, kuin tämä kuihtuva ja velkainen EU.
Jos Venäjä haluaa rangaista, se sulkee kaasu hanan keskitalvella kovien pakkasten aikaan niin totisia ovat Euroopan sankarit. Venäjä pitää lupauksensa ja Suomi häviää.
Niin kauan kuin kuin Venäjää johtaa hullu diktaattori, olemme suuressa vaarassa. Onneksi on Nato jonka nyrkki iskee Venäjän surkean armeijan tuusannuuskaksi jos yrittää yhdenkään Nato-maan kimppuun. Valitettavasti me emme ole turvassa. Saamme vain sympatiaa kun Venäjä siirtää länsirajansa Torniojoelle.
ÄKKIÄ NATOON!!!