Toivoisin asiallisia vastauksia. Itselläni pitkäaikainen toistuva masennus, ahdistuneisuutta. Taustalla lapsuuden traumoja, rankka koulukiusaaminen ja siitä jouhevasti seuranneet monenlaiset ongelmat elämässä ihmissuhdeasioissa, työssä jaksamisessa, liiallisena miellyttämisenhaluna (läheisriippuvuus), syömishäiriön muodossa, itsetunto-ongelmina. Terapia käynnissä, 1. vuosi lopuillaan. Nuorena kokenut ensimmäisen kerran depersonalisaatiotuntemuksia, joihin en hakenut apua. Jotenkin vaan menin eteenpän. Ja nyt nelikymppisenä samanlainen olo. Nyt jos koskaan, olisi hyvä kuulla, millaisia apuja, keinoja muilla samanlaisessa tilanteessa olevilla. Kiitos.
Millaista apua/helpotusta olette saaneet depersonalisaatioon?
miu5
16398
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
mielenhallinta, itämaiset filosofiat. itellä depersonalisaatio oli omalla tapaa positiivinen kokemus koska sen jälkeen mulla oli jotenkin vaivatonta ruveta miettiin asioita puhtaalta pöydältä sen vinoutuneen minäkuvan sijaan.
kiinnostaisi tietää onko tuo terapia auttanut sinua yhtään eteenpäin?
Kiitos vastauksesta ja vinkeistä. Olen ollut tuonne idän uskontoihin päin kallellaan oikeastaan puolet elämääni ja mm. kundaliinijoogaa harjoittanut jonkin verran. Mutta tällä hetkellä pelottaa oikeastaan millään tavalla kovin henkisiä juttuja pohtia. Hienoa, että sulla asia on antanut uutta perspektiiviä elämään! Ja että olet osannut vaikeuksista ammentaa voimavaroja. Olisi hyvä, jos osaisin itsekin tästä jotakin löytää. Tällä hetkellä olen niin syvässä suossa itseni kanssa, etten osaa löytää olostani hyvää. Jospa vielä. Terapian olen aloittanut jo vuosi sitten ja olen saanut paljon apua moniin asioihin. Sarkaa on. Monessa jutussa. Tämä depersonalisaatio-tilanne alkoi kuukausi sitten. Tosin jo teini-iässä ensimmäinen kokemus asiasta, mutta sen yli pääsin. Mutta ilmeisesti en osannut asioita kovin tyhjentävästi käsitellä, koska ongelmat ovat jossakin muodossa kulkeneet mukana koko elämän. Toki terapia voi osaltaan olla se tekijä, joka vaikeita asioita pintaan tuodesaan saattaa laukaista jotakin tällaista, voisin kuvitella. Mutta toisaalta - olisi se tullut jossakin kohtaa eteen kuitenkin. Olen niin kauan painanut pahoja asioita pois mielestäni, tukahduttanut niitä. Ajan kysymys, koska tämä oli kohdattava. Vaikeaa se silti on, ja toivon vain, että jaksan asian kanssa.
en halua mennä kovin syvälliseksi nyt mutta olet oikealla tiellä kun olet aloittanut taistelun mieltä vastaan, siitä ne kaikki pyhät kirjatkin erilaisin vertauskuvin saarnaavat.
kaikki on kiinni rohkeudesta ja pelkojen voittamisesta.
toivotan sinulle siis rohkeutta tuleviin taisteluihisi :)
Älä turvaudu itämaisiin uskontoihin ja new age-juttuihin. Saat ehkä alussa lievitystä, mutta sitten paha olo tule entistä voimakkaampana. Turvaudu mieluummin kristinuskon Jumalaan ja uskoon. Myös ammatillinen terapia on hyvä asia.
Minua on auttanut Seppo Jokisen ja Tommy Helstenin kirjat.
älä usko kehenkään muuhun kuin itseesi.
mitä oireita depersonalisaatio sinulle aiheuttaa?
toi on hyvä kymysys. todellisuudentajun menettämisen itellä aiheutti. josta aasinsiltana kaikkien kysymyksien äitiin: mitä on todellisuus? ja kuka sen menettää?
Suuri kiitos vastauksista ja kannustuksesta. Sitä totisesti kaivataan tässä tilanteessa. Oireet ne "tavalliset"; tunne siitä, että ei tunne oloaan omaksi itsekseen, vaikka tiedostaa, että se sama itse on kuin aina ennenkin. Tunnemaailma on kuin kytketty irti kaikesta. Vähän kuin olisi jäänyt paniikkikohtaus päälle jotenkin; pelottaa aivan hirveästi, olo yksinäinen. Onhan tästä tutkimustietoakin kai jonkin verran, ja kyllä se niin varmasti on, että aivoissa on jokin survival-moodi päällä. On vaikeita asioita, joita ei ole uskaltanut kohdata ja sitä on sitten turruttanut ne suuntaamalla huomionsa toisarvoisiin ja hetkellisesti helpottaviin, pitkälti riippuvuus -sidonnaisiin asioihin. Ja nyt kai jokin, ehkä vanhaan traumaan perustuva asia, on triggeröinyt sitten tämän olon päälle. Todennäköisesti liittyy tiettyihin lapsuudenkokemuksiini hylkäämisestä. Eli kaipa tämä jonkinlainen defenssi on, mutta aiheuttaa sitten taas omalta osaltaan valtavasti ahdistusta, pelko ruokkii pelkoa. Nukkuminen on vaikeaa, ruoka ei maistu ollenkaan. Luin jostain, että tiettyä epilepsialääkettä on kokeiltu depersonalisaatiosta kärsivien hoidossa. Ehkä sekin kertoo jostakin tämän olon mekanismista.
onko sinulle tullut jotain tunteita esille kesken tän derealisaation. itsellä palasi voimakas suru isäni kuolemasta ja pari muuta omantunnon tuskaa jossa olin loukannut rakkaita ihmisiä joskus ja olin sysännyt ne mieleni syövereihin. onnistuin sen kaiken epätodellisuuden keskellä työstämään ne tunteet ja tuntui kuin musta pilvi olisi siirtynyt päältäni ja aurinko ruvennut paistamaan.
toivottavasti löydät oikean avaimen siihen omaan lukkoosi myös.
Mulla on ollut jo pitkään, ennen tätä "romahdusta" kuukausi sitten, tunteet tosi pinnalla. Olen todella herkkä ihminen ollut aina ja vellonut tunteissa valtavasti, mutta viime aikoina asioiden työstäminen on tuonut kaiken kunnolla pintaan. Mummuni kuolema vuosi sitten on koko ajan mielessä, unissa. Olin loppuun asti hänen kanssaan ja vaikka en kokemusta pois vaihtaisi, niiden hetkien muisteleminen saa tunteet vyörymään, aina kun siihen pystyy. Jotenkin huomaan blokkaavani nekin osan ajasta. Syyllisyydentunteiden kanssa olen minäkin takkuillut lapsesta lähtien. Ne kai ne suurimmat peikot ovat mielessäni. Kiitos, kunpa osaisin omatkin tunnelukkoni avata. Hassua, että olen tähän saakka luullut, että olen ihan sinut tunnemaailmani kanssa (= osaan tulkita tunteitani, että ymmärrän ongelmani vaikka niistä kärsinkin). Ja nyt tajuan, että olenkin ollut mestari huijaamaan itseäni. Hienoa kuulla, että sinä olet päässyt eteenpäin! :)
...sellanen lisäys vielä että tohon derealisaatioon jonka koin liittyi paljon muutakin psykologista luopumista, jonka jälkeen se tila muuttui realisaatioks. kaikki tuntui todellisemmalta kuin koskaan ennen. se kokemus herätti tän spirituaalisuudenkin.
siihen päättyi yks jakso elämästä ja alkoi uusi.
Kuulostaa, että olet saanut käsiteltyä asioita hedelmällisesti. Siitä voi todella olla onnellinen. Saitko apua mistään "ammattiauttajalta", lääkityksestä? Vai saitko asiat työstettyä omin voimin?
oli todellakin apua lääkkeestä. se sattuu vain olemaan suomen lainsäädännössä laitonta niin en viitsi hirveästi huudella kun tiedän kuinka stigmatisoitu koko sana päihde on. eli tarvitset vähän avarakatseisuutta :). itsellä auttoi psilosybiini jota on alettu käyttämään länsimaisessa lääketieteessä vasta muutama viimevuosikymmen sitten, mutta sitä on käytetty muissa kulttuureissa jopa satoja tuhansia vuosia. ei ole tainnut levitä vielä suomeen asti hoidot. erilaisten "psykedeelien" käytöstä erilaisissa mielenterveys ongelmissa on todella paljon tietoa ja tieteellistä tutkimustyötä internet pullollaan. suosittelen tutustuun jos kiinnostaa. jos ei niin unohda ja pidä mua hörhönä :).
No kyllä mä olen avarakatseinen, joskin omalla kohdalla varovainen. Hyvä homma, että olet tuota kautta saanut apua. Kiinnostava juttu kyllä. Täytyypä lukaista lisää. Olen aikaisemminkin kuullut jotain tuosta kyllä. Pakko sanoa, että itse en tällä hetkellä uskaltaisi kokeilla, pelkäisin ihan liikaa uusia sfäärejä. Saattaa hyvin olla, että joskus tuosta tulee ihan länsimaisenkin lääketiet. yhteisön hyväksymä lääke, tai tuosta johdettu. Ellei jossain käytössä olekin jo.
itseäni pelotti noiden aineiden ympärillä oleva maine joka olikin vain pelkkä propaganda. se sfääri jota pelkäät voi ehkä ollakkin se tie ulos siitä suosta :)
itselle oli kyllä mieltä mullistava kokemus kirjaimellisesti.
Olen onnellinen puolestasi, että sulla tuo oli oikea suunta. Jokaisenhan se täytyy totuutensa itse löytää. Saa nähdä, miten oma polku menee.