Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Onhan se uskomatonta!

metsamaapv1

että Kesk pj luultavasti myös tuleva PM on huijanut syrjäseutu maalaisia myymällä virheelistä kauppatavaraa, toimimattomia, laittomia jäteveden-pienpanos puhdistamoita kahta puolen miljoonalla a´10000-20000 e/ hintaan. Vanhukset, eläkeläiset, peräkammarin pojat, hiljaiset ja kaikki em lainkuuliaiset, nyt kuitenkin asiain tilan paljastuessaan ei uskalla vaatia rahojaan takaisin peläten Herra-ylivaltaa, kuitenkin HE, entiset Maalais-Liittolaiset nyky Keskustan perustajat, menevät kuuliaisesti äänestämään joka on heitä rahastanut. Koskelot ja alihankkija-myyjät.
Olisi erittäin "illaksi kotiin" mentaalilla Kesk. pj ennen vaalia nostaa kissa pöydälle?

29

183

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • huijatuksi tullut

      Eilenkin televisiossa varoitettiin agresssiivisistä myynnistä olevista myyntimiehistä, he kauppaavat haja-asutusalueilla jätevesijärjestelmiä, rakennustenremontteja, ikkunoita yms:ta.
      Pitää päättää nopeasti ja tehdä sopimus.

      Keitä nämä mummujen avunantajat sitten on?

      • mhin sepra raidoista

        neo samoja huijjareit bulvaaniensa kautta


    • tosiaankin

      on se uskomatonta että monissa avauksissa saa kirjoitella tällaisia perättömiä väitteitä ,kyllä tarttis taas jonkun siivota palstaa.

      • aivan niin

        no lopeta perättömät puukstaavisesi


      • voit kysyä

        nimim. "tosiaankin";Kysyppä OikeusKanslerilta 24,5-12 antamaansa lausuntoa ko "pöntöistä onkose "laiton"


      • onko oikeuskansleri
        voit kysyä kirjoitti:

        nimim. "tosiaankin";Kysyppä OikeusKanslerilta 24,5-12 antamaansa lausuntoa ko "pöntöistä onkose "laiton"

        tosiaankin sanonut ettö Kesk. pj. on huijannut syrjäseutu maalaisia.Onko.


      • voi kysyä
        onko oikeuskansleri kirjoitti:

        tosiaankin sanonut ettö Kesk. pj. on huijannut syrjäseutu maalaisia.Onko.

        sinulla sitä on järkee, osaatko tavata missä on, että OkeusKansleri on antanut lausunnon kesk pj, sta?


      • Pöntto
        voi kysyä kirjoitti:

        sinulla sitä on järkee, osaatko tavata missä on, että OkeusKansleri on antanut lausunnon kesk pj, sta?

        Eihän silloin ollut muuta kui pa*kapönttömies,nyt puheenjohtaja!


      • aikas pönttö
        Pöntto kirjoitti:

        Eihän silloin ollut muuta kui pa*kapönttömies,nyt puheenjohtaja!

        siitä huolimatta ei tainnu olla lausunnossa mitään mainintaa henkilöstä.ei edes pa.kapönttömiehestä.


      • "aikas pöntölle" ynm
        aikas pönttö kirjoitti:

        siitä huolimatta ei tainnu olla lausunnossa mitään mainintaa henkilöstä.ei edes pa.kapönttömiehestä.

        OikeusKansleri on julistanut ne pienpanospuhdistamot joita nyk. keskustan pj ja mm yrittäjä Koskelo möivät, ko p-p pöntöt on OikeusKansleri 24,5-12 lausunnollaan julistanut ne laittomiksi koska eivät täytä lakivaatimaa puhdistus tehoa, kukaan ei ole väittänyt, että OikeusKanslerin em lausunnossa on nimennyt henkilöitä "laittomaksi", mutta laki virheelisestä kauppatavaran myynnistä astuu kuvaan niitä hlö kohtaan jotka ko pönttöjä on myynneet -ja vastuut.


    • kirkkovene

      Nostappa se mirri pöydälle ja silittele sitä hajaasuksen mummujen ecolator pöntöillä.
      Voi HERRAN PYHÄ EHTOOLLINEN, ei uskalla.

    • evp1

      Niin, todellakin ko Herra on myös Laestadiulainen eli uskovainen, onko uskovaiset rehellisiä?

      • kivk

        onko lastaatiulaiset uskovaisi


    • tstl1

      Onko Keskustapuolueen johto Rehellinen?

      • onko tosi

        lähteekö keskusta "pimeällä rahalla vaaleihin?


      • ainakaan

        ei k-mäessä


      • 15-20 € Kepulle
        ainakaan kirjoitti:

        ei k-mäessä

        Ei pimeällä sillä kerjuukirje tuli pimeän rahan peittämiseksi !


    • pientä neo silakat joulukaloiksi, paljonko verotuloa menetetään kun sipilä potkaisee 20´000 virkamiestä toimestaan ja koko v-mies infa sekoaa, paljonko 2000´000000 € sipilä rahaston velan kulut tekee ja mihin se raha käytettäisiin ilman riitelyä, mutta on han pönttö miljoonatkin mukava lisä vaalirahastoon enemmän kuin "taulukaupat ja "ssätiörahat ja "Arton lanseeraanat

      • lisäys

        Juhantaloa unohtamatta


      • juhliinsa
        lisäys kirjoitti:

        Juhantaloa unohtamatta

        eikos se joku naistenkaataja ottanut kultaa, mirhaa ja lahjojakin vastaan


    • umpikiero 1

      kepulta tuli maksulappu missä oltiin rahaa vailla kepun vaalityöhön vaalikeräys oli voimassa 2 vuotta oli laitettu rahasummakin minkä voi maksaa onko tämä rehellistä toimintaa tässä nähdään kepujen rehellisyys.

      • nuhhnuhh hälytys

        keskustalta ei isompaa ei pienempää assijata etikö käry haise


      • ilmeisesti

        spilä kerää 2 milijaardia


      • niinkä oli

        mihin oli laitettu raha summa ja paljonko tuo oli


    • en tiijä mutta

      lompsa tyhjäksi ja kuolleetkin jäseniksi

    • niinpä arvelinkin

      kyllä se nyt tuli kaikille selväksi,että mitä miehiä.Miten se tuollanen summa on merkittynä siihen maksulappuun.

    • on se

      paree maksaa ennekuin Atte vie kaiken

    • jokos se

      persusten lupailema direktiivit täyttävä pönttö on kohta valmis rahaa keräämään,jokuhan se taannoin tällä saitilla lupasi että sellanen on valmisteilla.

    • lemujoelta terveis

      ei ole persut sellaista lupailleet, Koskelo niitä täällä kulmilla möi ja samaa sukua ei edes otanut vaan laski lietesäiliön suoraan jokeen

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      70
      2307
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2103
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1718
    4. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1536
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1520
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1447
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1419
    8. 52
      1288
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      64
      1226
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      30
      1209
    Aihe