Olen huolissani omasta toiminnastani kotioloissa. Olen siis 19-vuotias nainen joka asuu vielä kotona.
Ärsyynnyn erittäin helposti ja saan ahdistus/raivokohtauksen jossa loppupeleissä tunnen pelkkää vihaa mutta kyyneleet vierivät pitkin poskia. Olen monet kerrat kävellyt suoraan vessaan pesemään juuri laitetut meikkini pois muiden ollessa toisessa huoneessa koska tunnen välillä ahdistusta ja itku vain tulee.
Minä siis huudan ja tuhoan henkisesti, käyttäydyn kuten pahalle ihmiselle on ominaista.
Yleensä käyttäytymiseni hillitseminen tulee yhä vaikeammaksi, koska perheen äiti on kokoajan morkkaamassa ja äänessä ja huutamassa. Sitten kun käsken häntä lopettaa vihansa, se vain yltyy ja se sitten taas laukaisee oman aggressioni.
Tänään sanoin, että; Nyt kumpikaan ei huuda enään. Asiat muuttuu ja tässä talossa ei nalkuteta enään.
Toistaiseksi on ollut hiljaista.
Suoraansanottuna monikaan ei usko, kuinka tuo ihminen käyttäytyy kotioloissa seinien sisässä. Se on juuri sitä suoraa huutoa ja pysäyttämätöntä nalkutusta vaikka olisinkin hiljaa. Tätä on kestänyt monta vuotta ja vihani ja aggressioni on pahentunut jopa epätoivoksi.
Monet sanoo, että ratkaisu kaikkeen olisi poismuuttaminen, mutta en voi hyväksyä että hän ei pysty käyttäytymään ja kohtelemaan minua kuten ihmistä. Enkä sitä ettemme voisi tulla toimeen ilman poislähtöä. En siis pidä tuota ratkaisuna.
Äitilläni on siis jonkinsortin keskittymishäiriö jne.
Tunnen itseni ihan Demoniksi kun tässä tätä ongelmaani kirjoitan.
Eli kuinka siis saada jokin kontrolli oman mielensä pitämiseen, eikä menettämiseen?
En ole ennen ollut tällainen, olen muuttunut muiden vaikeuksien vuoksi, ne ikäänkuin ovat siellä taustalla (mm. narsistinen ihmissuhde 3v elämästä).
Kun katson ulos ikkunasta, näen auringon jonka valo on lämmin ja rauhallinen, viettelevä ja inspiroiva uuteen alkuun. Kun katson tätä näkyä, tajuan etten halua elää näin.
Ärsyynnyn erittäin helposti ja saan ahdistus/raivokohtauksen jossa loppupeleissä tunnen pelkkää vihaa mutta kyyneleet vierivät pitkin poskia. Olen monet kerrat kävellyt suoraan vessaan pesemään juuri laitetut meikkini pois muiden ollessa toisessa huoneessa koska tunnen välillä ahdistusta ja itku vain tulee.
Minä siis huudan ja tuhoan henkisesti, käyttäydyn kuten pahalle ihmiselle on ominaista.
Yleensä käyttäytymiseni hillitseminen tulee yhä vaikeammaksi, koska perheen äiti on kokoajan morkkaamassa ja äänessä ja huutamassa. Sitten kun käsken häntä lopettaa vihansa, se vain yltyy ja se sitten taas laukaisee oman aggressioni.
Tänään sanoin, että; Nyt kumpikaan ei huuda enään. Asiat muuttuu ja tässä talossa ei nalkuteta enään.
Toistaiseksi on ollut hiljaista.
Suoraansanottuna monikaan ei usko, kuinka tuo ihminen käyttäytyy kotioloissa seinien sisässä. Se on juuri sitä suoraa huutoa ja pysäyttämätöntä nalkutusta vaikka olisinkin hiljaa. Tätä on kestänyt monta vuotta ja vihani ja aggressioni on pahentunut jopa epätoivoksi.
Monet sanoo, että ratkaisu kaikkeen olisi poismuuttaminen, mutta en voi hyväksyä että hän ei pysty käyttäytymään ja kohtelemaan minua kuten ihmistä. Enkä sitä ettemme voisi tulla toimeen ilman poislähtöä. En siis pidä tuota ratkaisuna.
Äitilläni on siis jonkinsortin keskittymishäiriö jne.
Tunnen itseni ihan Demoniksi kun tässä tätä ongelmaani kirjoitan.
Eli kuinka siis saada jokin kontrolli oman mielensä pitämiseen, eikä menettämiseen?
En ole ennen ollut tällainen, olen muuttunut muiden vaikeuksien vuoksi, ne ikäänkuin ovat siellä taustalla (mm. narsistinen ihmissuhde 3v elämästä).
Kun katson ulos ikkunasta, näen auringon jonka valo on lämmin ja rauhallinen, viettelevä ja inspiroiva uuteen alkuun. Kun katson tätä näkyä, tajuan etten halua elää näin.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ymmärrän, että olen sairas muutenkin henkisesti ja se pelottaa minua.
Haluan vain turvaan yleensä kaikelta mitä en ympärilläni pysty käsittelemään, kotini on turvani, mutta sielläkin kohtaan uhkatilanteita.