Jos on, niin kerrohan mikä minussa on vikana ja onko toivoa/ miten tästä kehittyä? Eli tässä kaava, jolla nyt huomaan ihmissuhteideni (miehiin) kehittyvän:
Ihastun palavasti rentun oloiseen mieheen. Ihastuneena olen aivan pakkomielteinen, en pysty mihinkään muuhun keskittyä ja näen jo ajatuksissani yhteisen ruusuisen elämän pitkälle tulevaisuuteen. En usko miehen kiinnostuvan, mutta sitten jotain tapahtuu ja päädymme yhteen. Olen ehkä itsekin sellainen että minuun voi ihastua, ihan nätti vaatteet päällä, sosiaalinen ja joillain elämän alueilla fiksukin.
Parisuhteessa takerrun, olen alkuun mustis ja ailahteleva, lempeästä kiukupussiin hetkessä. Ajan myötä se tasoittuu, mutta miehestä tulee usein mustis ja omistushaluinen.. Mustasukksisuus unohtuu ja haluaisin molemmille omaa aikaa erillään, se ei vain toteudu kun takertumiseen totuttu molemmin puolin. Sitten huomaan ahdistuvani vähitellen, mietin syitä miksi en voisi koskaan erota miehestä, ajattelen kuinka satutan muita ja kuinka monimutkaista (ja liian myöhäistä) on erota. Ahdistus pahenee ja muutun kylmäksi ja etäiseksi. Samaan aikaan saatan alkaa jo kehittää uutta ihastusta... Sitten tulee riitaisa ero ja vihainen/ takertuva exä. Ja sama rumba alusta ->
Ihastun palavasti rentun oloiseen mieheen. Ihastuneena olen aivan pakkomielteinen, en pysty mihinkään muuhun keskittyä ja näen jo ajatuksissani yhteisen ruusuisen elämän pitkälle tulevaisuuteen. En usko miehen kiinnostuvan, mutta sitten jotain tapahtuu ja päädymme yhteen. Olen ehkä itsekin sellainen että minuun voi ihastua, ihan nätti vaatteet päällä, sosiaalinen ja joillain elämän alueilla fiksukin.
Parisuhteessa takerrun, olen alkuun mustis ja ailahteleva, lempeästä kiukupussiin hetkessä. Ajan myötä se tasoittuu, mutta miehestä tulee usein mustis ja omistushaluinen.. Mustasukksisuus unohtuu ja haluaisin molemmille omaa aikaa erillään, se ei vain toteudu kun takertumiseen totuttu molemmin puolin. Sitten huomaan ahdistuvani vähitellen, mietin syitä miksi en voisi koskaan erota miehestä, ajattelen kuinka satutan muita ja kuinka monimutkaista (ja liian myöhäistä) on erota. Ahdistus pahenee ja muutun kylmäksi ja etäiseksi. Samaan aikaan saatan alkaa jo kehittää uutta ihastusta... Sitten tulee riitaisa ero ja vihainen/ takertuva exä. Ja sama rumba alusta ->
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kirjoita parisuhde osioon. Ei liity ikävään.
"Keskustele ikävästä ja kaipauksesta. Miten voittaa ikävän tunne?" Tuossa palstan kuvaus. Tämä liittyy hyvinkin siihen että haluan voittaa ikävän tunteen, tässä tapauksessa tämänhetkisen pakonomaisen (?) ihastuksen kohteeseen. Ja päästä tämmöisestä hölmöilykierteestä eroon, kun sen nyt vihdoin olen edes jossain määrin tunnistanut.
ps. Nettikirjoittelupipo kireällä?
Oletko sä se blondi Krista vai sen vihaaja?
Mun ongelma on se että oon tyhmä ja naiivi, uskon kohtaloon ja siihen että mun pitäis jotenkin voida auttaa ihmisiä joita kohtaan. Välillä epäilyttää rankasti, mutten halua antaa periksi, koska haluan olla lojaali ihmisiä kohtaan joista välitän.
Tällä hetkellä taidan olla juoksupyörässä juokseva pikku hamsteri ja mies yrittää varoittaa minua siitä. Hyvä niin. Se on välittämistä myös.
Kristan ominaisuuksia haukkuva ketju saa jatkoa!
Ei se mitään ku mä oon Krista, annan luvan. Muhun yritetään vaan yhdistää vääriä stereotypioita, ei tuu kuva oikeenlaiseks.
Rumuus on katsojan silmässä. Toiset osaa katsoa vain negatiivisessa valossa toisia ihmisiä. Näkee kaikissa vain huonoja ominaisuuksia ja sitten niitä revittelee pilkallaan palstoilla, Itse ei sitten kritiikkiä kestäkään jos suurennuslasilla aletaankin häntä syynään!
Olisko ongelmana molempien
-huono itsetunto
-kommunikointitaidot
-luottamuspula (muuten tai johtuen kahdesta edellisestä kohdasta)
?
Noissa voi kaikissa kehittyä, kun tunnistaa ongelman.