Gigantti: ei rahoja takaisin jos tuote viallinen

007½

Ostin elokuun lopulla Markantalosta Philips-kelloradion, jonka numeronäyttö alkoi vilkuttaa pelkkää viivaa muutaman päivän välein. Syyskuussa kuulin, että sen voi viedä myös Giganttiin korjattavaksi/vaihdettavaksi, sillä Markantalolla on vain verkkokauppa nykyisin.

Sain Itäkeskusken Gigantista uuden Philipsin, joka toimikin yli kuukauden ihan hyvin. Sitten marraskuun alussa sekin alkoi vilkuttaa pelkkiä viivoja. Sähkökatkoa ei ollut ollut. Kun sama toistui eilen, vein tänään Phlipsini taas Giganttiin. Asiakaspalvelussa minulle sanottiin, että saan joko rahani takaisin tai ostohinta 16,15 euroa hyvitetään kalliimman ostoksen yhteydessä.

Kassa kuitenkin ilmoitti, että rahojani ei palauteta, vaan minun on ostettava hänen antamallaan 16,15 euron "lahjakortilla" jotakin Gigantista kolmen kuukauden kuluessa. Gigantti luulee siis lahjoittavansa minulle minun rahojani! :o)

Tämä on laitonta toimintaa. Ei asiakasta voi pakottaa ostamaan jotakin muuta, jos liike ei kykene toimittamaan toimivaa laitetta tai korjaamaan viallista. Kannattaa pitää mielessä, kun ostat jotakin Gigantista. Itse aion kiertää sen hyvin kaukaa vastedes.

Kun minulla oli samantapainen kokemus Anttilassa kaksi vuotta sitten, sain kaikki rahanai seteleinä takaisin. Kysymyksessä oli Finnsat-hd-digiboksi, jonka elektroniikka oli aivan sekaisin. Sitä yritettiin korjata kaksi kertaa, ja sen jälkeen se vaihdettiin Anttilassa uuteen. Uudenkin elektroniikka oli yhtä sekaisin, ja kun vein sen kolmatta kertaa korjattavaksi takuuaikana, Anttilan myyjä soitti Finnsatin huoltoon ja sai luvan purkaa kauppa.

Syyskuussa Gigantti myi tuota Philipsin kelloradiota hintaan 25 euroa. Nyt Expert-ketju myy sitä alle kymmenellä eurolla. En huolisi edes ilmaiseksi!

195

11549

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 007½

      Näin alennusmyyntien aikaan on syytä olla tietoinen Gigantin toimintatavoista.

      • 008

        Gigantin toimintatavat jäävät näkymättömiin tässä uudessa formaatissa.


      • Jämptionniin

        Hyvä niistä on aina olla tietoinen.


      • kuten_tavallista

        Olet aivan oikeassa!


    • BBgDD

      Gigantti on norjalaisomistuksessa ja sitä kannattaa vältellä siitäkin syystä. Suosin suomalaista!

      • asdasddd

        Eikö se myyty jo ajat sitten englantilaisille.
        Sillä oli vaikeuksia puolassa:
        http://www.taloussanomat.fi/myynti/2009/09/02/gigantin-omistaja-myi-eurolla-puolan-myymalat/200919314/135


      • Anonyymi

        Samoin Power paljon parempi


      • Anonyymi

        Minäkin ostan nykyään kaikki elektroniikan ja kodinkoneet Powerista paljon parempi palvelu tuotteet tuodaan autoon kiitos Skanssin Powerille


      • Anonyymi

        power on parempi gigantin idiootit ei ole kuulolla


      • Äss-Drill

        Tykkään tuosta linkistä, hyvin sanottu!


      • Japaljon
        Äss-Drill kirjoitti:

        Tykkään tuosta linkistä, hyvin sanottu!

        Niin minäkin!


      • Lisää.tätä

        Samoin! Lisää tätä!


    • eimulle

      Siinähän ne on samalla rivillä molemmat, mitä kannattaa välttää, eli Gigantti ja Philips..

      • Mää.hämmästelen

        Mutta miten iso firma voi rikkoa lakia ja kuitenkin jatkaa toimintaansa ilman seuraamuksia?


      • Tarvitaan.ennakkotapaus

        Kukaan ei ole vienyt Giganttia oikeuteen lain rikkomisesta.


      • parempaa.bisnestä

        Gigantti ei tuottaisi kovin hyvin, jos se noudattaisi lakia.


      • ei.merkitystä

        Juu, kyllä bisnes aina pyörii paremmin, jos on liikevaihtoa. Tätä palstaa lukevat niin harvat, että yksi huijattu tuskin vähentää Gigantin liikevaihtoa kovin paljon.


      • tosi-on

        "Tämä on laitonta toimintaa."

        Tosi on!


      • Anonyymi
        Tarvitaan.ennakkotapaus kirjoitti:

        Kukaan ei ole vienyt Giganttia oikeuteen lain rikkomisesta.

        Oikeustoimet ovat Suomessa kalliita, joten riskiä ei kannata ottaa. Yksinkertaisinta on välttää Giganttia.


    • Pelkkiäulkomaalaisia

      Eikös Expert-ketjunkin omista norjalaiset? Saattaa sillä kuitenkin olla laillisemmat käytännöt kuin Gigantilla.

      • EntinenExpert

        Ainakin Helsingissä Experteistä on tullut Powereita. Asiakaskäytännöistä ei ole kokemusta. Expertiltä tilasin kerran pakastimen, ja minulle tuotiin jääkaappi. Haluamani pakastin tuotiin viikkoa myöhemmin. Toivottavasti Power tuo, mitä tilataan.


      • Ehkä.joskus.tuo

        "Toivottavasti Power tuo, mitä tilataan. "

        Tuolla tietokoneketjuissa valitetaan, että Power ei ole toimittanut kuukaudessa nettimyynnistä tilattuja tavaroita, vaikka ostettaessa on ilmoitettu, että tavaraa on valmiina varastossa.

        Kun vältetään sekä Giganttia että Poweria, jäljelle ei taida enää kohta jäädä mitään.


      • Vaihtoehto.on
        Ehkä.joskus.tuo kirjoitti:

        "Toivottavasti Power tuo, mitä tilataan. "

        Tuolla tietokoneketjuissa valitetaan, että Power ei ole toimittanut kuukaudessa nettimyynnistä tilattuja tavaroita, vaikka ostettaessa on ilmoitettu, että tavaraa on valmiina varastossa.

        Kun vältetään sekä Giganttia että Poweria, jäljelle ei taida enää kohta jäädä mitään.

        Aina voi tilata ulkomailta!


      • ja_pari_muuta
        Ehkä.joskus.tuo kirjoitti:

        "Toivottavasti Power tuo, mitä tilataan. "

        Tuolla tietokoneketjuissa valitetaan, että Power ei ole toimittanut kuukaudessa nettimyynnistä tilattuja tavaroita, vaikka ostettaessa on ilmoitettu, että tavaraa on valmiina varastossa.

        Kun vältetään sekä Giganttia että Poweria, jäljelle ei taida enää kohta jäädä mitään.

        "Kun vältetään sekä Giganttia että Poweria, jäljelle ei taida enää kohta jäädä mitään. "

        Noh, onhan Verkkokauppa.com, mutta sitäkin näemmä haukutaan joissakin ketjuissa.


      • Muitakin_on
        ja_pari_muuta kirjoitti:

        "Kun vältetään sekä Giganttia että Poweria, jäljelle ei taida enää kohta jäädä mitään. "

        Noh, onhan Verkkokauppa.com, mutta sitäkin näemmä haukutaan joissakin ketjuissa.

        Juu, ja Tekniset ja Euronics. Hyvyydestä tai huonoudesta ei ole kokemuksia.


      • Vaihtoehtoja_on
        Ehkä.joskus.tuo kirjoitti:

        "Toivottavasti Power tuo, mitä tilataan. "

        Tuolla tietokoneketjuissa valitetaan, että Power ei ole toimittanut kuukaudessa nettimyynnistä tilattuja tavaroita, vaikka ostettaessa on ilmoitettu, että tavaraa on valmiina varastossa.

        Kun vältetään sekä Giganttia että Poweria, jäljelle ei taida enää kohta jäädä mitään.

        Jäähän vielä Verkkokauppa, jota on tosin sitäkin haukuttu joissakin ketjuissa.


      • Anonyymi
        Vaihtoehto.on kirjoitti:

        Aina voi tilata ulkomailta!

        "Aina voi tilata ulkomailta!"

        Se kannattaa useassa tapauksessa, etenkin pieniä laitteita ostettaessa.


      • Anonyymi
        Vaihtoehto.on kirjoitti:

        Aina voi tilata ulkomailta!

        "Aina voi tilata ulkomailta!"

        No juu... Mutta ei taida olla aina kovin viisasta. Voi tulla esimerkiksi takuuongelmia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Aina voi tilata ulkomailta!"

        No juu... Mutta ei taida olla aina kovin viisasta. Voi tulla esimerkiksi takuuongelmia.

        Esimerkiksi Saksan Amazon ei jokin aika sitten suostunut lähettämään Suomeen haluamaani partakonetta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Esimerkiksi Saksan Amazon ei jokin aika sitten suostunut lähettämään Suomeen haluamaani partakonetta.

        Amazonin verkkosivuilla oli vain väliaikainen häiriö. Se korjattiin nopeasti.


    • näinnyt

      Lidll lupaa kolmen vuoden takuun ja pelaa. Kiinan ihmeillä 2v takuu ja pelaa. 6kk ja vuoden takuu panee miettimään myydäänkö täyttä romua. Lyhyt takuu meidän pitää vaatia, että sen saa todella halvalla.

      • Lidl-Kusettaa

        Lupaa ja lupaa, mutta pitääkö kiinni? No eipä pidä.
        http://keskustelu.suomi24.fi/t/13483346


      • kuusikuusiviisi

        Lahjakortteja Finnairkin tarjoaa myöhästyneistä lennoistaan kertoo Ylen uutiset. Menetelmä taitaa olla yleinen muuallakin.


    • Muutakinvoi

      Ei ole pakko tyytyä Gigantin yrittämään huijaukseen. Asian voi viedä oikeuteen. Eri asia on, kannattaako, vaikka voittaisikin jutun.

      • bad4u

        Ei kannata. Kannattaa ostaa ne tavarat muualta.


      • IIIHHH
        bad4u kirjoitti:

        Ei kannata. Kannattaa ostaa ne tavarat muualta.

        Olet oikeassa. Noin pienen summan takia ei asiaa oikeuteen kannata viedä. Muitakin kauppoja on. Gigantin Suomen osasto ei ole muistaakseni voittoa tuottanut, joten ehkä firma älyää jossakin vaiheessa poistua maasta.


      • Tuskin-poistuu
        IIIHHH kirjoitti:

        Olet oikeassa. Noin pienen summan takia ei asiaa oikeuteen kannata viedä. Muitakin kauppoja on. Gigantin Suomen osasto ei ole muistaakseni voittoa tuottanut, joten ehkä firma älyää jossakin vaiheessa poistua maasta.

        Vastahan se avasi uuden myymälän Helsingissä.


      • Selvä-syy

        Bisnes sujuu paremmin, jos höynäytettäviä asiakkaita on useammassa myymälässä.


      • Hyvätuotto

        Firma tuottaa paremmin, jos asiakasta onnistutaan sahaamaan silmään! :o)


      • gigantus

        Tiesittekö että pystytte kirjottaan ihan Gigantille menevän palautteen nimimerkin takaa esim tuolla www.nonono.io. Täällä huutelu tuskin menee sinne perille, saati sitten vastaa tai hyvittelee mitään


      • Muitakinvaihtoehtoja
        bad4u kirjoitti:

        Ei kannata. Kannattaa ostaa ne tavarat muualta.

        Olen samaa mieltä.


      • Toinen_tarkoitus
        gigantus kirjoitti:

        Tiesittekö että pystytte kirjottaan ihan Gigantille menevän palautteen nimimerkin takaa esim tuolla www.nonono.io. Täällä huutelu tuskin menee sinne perille, saati sitten vastaa tai hyvittelee mitään

        Ehkä tarkoitus ei olekaan ilmoittaa Gigantille, että se rikkoo lakia, vaan saada ihmiset välttämään sieltä ostamista. Olettaisin, että Gigantti jo tietää toimivansa laittomasti.


      • Turkulainen

        "Olettaisin, että Gigantti jo tietää toimivansa laittomasti. "

        Epäilemättä!


      • Anonyymi
        bad4u kirjoitti:

        Ei kannata. Kannattaa ostaa ne tavarat muualta.

        Juu, näin olen tehnyt jo jonkin aikaa.


      • Anonyymi
        gigantus kirjoitti:

        Tiesittekö että pystytte kirjottaan ihan Gigantille menevän palautteen nimimerkin takaa esim tuolla www.nonono.io. Täällä huutelu tuskin menee sinne perille, saati sitten vastaa tai hyvittelee mitään

        "Täällä huutelu tuskin menee sinne perille, saati sitten vastaa tai hyvittelee mitään"

        Gigantti tietää kyllä rikkovansa Suomen lakia, vaikka emme sitä sille ilmoittaisikaan. Pääasia on, että mahdolliset Gigantin asiakkaat lukevat tätä foorumia ja saavat tietää Gigantin toimintatavoista.


      • Anonyymi
        gigantus kirjoitti:

        Tiesittekö että pystytte kirjottaan ihan Gigantille menevän palautteen nimimerkin takaa esim tuolla www.nonono.io. Täällä huutelu tuskin menee sinne perille, saati sitten vastaa tai hyvittelee mitään

        Menee sikäli perille, että tätä palstaa lukevat monet, jotka luettuaan osaavat tehdä oikeat johtopäätökset ostopaikastaan.


      • Anonyymi
        bad4u kirjoitti:

        Ei kannata. Kannattaa ostaa ne tavarat muualta.

        Annat hyviä neuvoja!


    • BBBXXX

      Giganttia kannattaa välttää, jos mahdollista. Vaikka mitään sumutusta ei sattuisikaan kohdalle, rahat menevät Norjaan.

    • Kalliiksitulee

      Isompi tappio tulee sille, joka ostaa esimerkiksi 1000 euron telkkarin, jota Gigantti ei saa kuntoon eikä anna toista tilalle. Asiakas joutuu ostamaan Gigantista muuta tavaraa tuhannella eurolla.

      Kiertäkää kaukaa!

      • oppiaikäkaikkii

        Juu ei enää koskaan Gigantista, kerta riitti!


      • Näin_on

        Hyvä esimerkki!


      • Teen.niin

        "Kiertäkää kaukaa! "

        Hyvä ohje!


    • LiikkeelläOnVastuu

      Liike on tämäntapaisissa tilanteissa velvollinen (seuraavassa järjestyksessä):
      1. Korjaamaan viallisen tuotteen
      2. Tarjoamaan tilalle uuden tuotteen
      3. Tarjoamaan tilalle vastaavan tuotteen
      4. Palauttamaan kauppasumman asiakkaalle (tässä tilanteessa liike yrittää usein tarjota lahjakorttia tilalle)

      Tuossa tapauksessasi olisit ilmeisesti saanut vastaavan tai saman tuotteen vielä vaihdossa, mutta et halunnut ottaa sitä vastaan vai ymmärsinkö väärin? Vähän nihkeää toimintaa kuitenkin kahden hajonneen tuotteen jälkeen...

      Itse hommasin vähän kalliimman, juurikin Philipsin, herätysvalon/kelloradion ja se on toiminut kyllä pirun hyvin. http://www.markantalo.fi/product/terveys-ja-hyvinvointi/hyvinvointi/HF3520/philips-wake-up-light-hf3520-01

      • 008-0

        "Tuossa tapauksessasi olisit ilmeisesti saanut vastaavan tai saman tuotteen vielä vaihdossa, mutta et halunnut ottaa sitä vastaan vai ymmärsinkö väärin?"

        Ymmärsit väärin. Oletan, että Gigantti piti minua huijarina, eikä uskonut kahden kelloradion ollen viallisia suunnilleen samalla tavalla. Ilmeisesti tästä syystä minulle ei enää tarjottu kolmatta laitetta, vaan sanottiin (huoltopuolella), että saisin rahani takaisin.

        Kun sitten kävelin liikkeen puolella olevalle kassalle saamani papereiden kanssa, minulle sanottiin, että rahoja ei palauteta ja että minun on ostettava jotakin muuta kelloradion hinnalla Gigantista. Tätä pakko-ostamista kassa kutsui "lahjakortiksi". :o)

        PS Alkuperäinen nimimerkkini ei enää kelpaa.


      • sopu-kannattaa
        008-0 kirjoitti:

        "Tuossa tapauksessasi olisit ilmeisesti saanut vastaavan tai saman tuotteen vielä vaihdossa, mutta et halunnut ottaa sitä vastaan vai ymmärsinkö väärin?"

        Ymmärsit väärin. Oletan, että Gigantti piti minua huijarina, eikä uskonut kahden kelloradion ollen viallisia suunnilleen samalla tavalla. Ilmeisesti tästä syystä minulle ei enää tarjottu kolmatta laitetta, vaan sanottiin (huoltopuolella), että saisin rahani takaisin.

        Kun sitten kävelin liikkeen puolella olevalle kassalle saamani papereiden kanssa, minulle sanottiin, että rahoja ei palauteta ja että minun on ostettava jotakin muuta kelloradion hinnalla Gigantista. Tätä pakko-ostamista kassa kutsui "lahjakortiksi". :o)

        PS Alkuperäinen nimimerkkini ei enää kelpaa.

        Joskus se laiha sopu olisi parempi.
        Olisit ottanut jotain vaikka jemmaan joululahjaksi jollekin.
        Yleensä olen itse saanut rahat takaisin ilman vääntöä joka kerta.


      • 008-0
        sopu-kannattaa kirjoitti:

        Joskus se laiha sopu olisi parempi.
        Olisit ottanut jotain vaikka jemmaan joululahjaksi jollekin.
        Yleensä olen itse saanut rahat takaisin ilman vääntöä joka kerta.

        "Olisit ottanut jotain vaikka jemmaan joululahjaksi jollekin."
        Niin tietysti otinkin! Mistä olet saanut päähäsi, että en ottanut mitään tavaraa kelloradion tilalle?


    • GiganttiOnSurkea

      Gigantti on viimeinen paikka josta ostan mitään. On paljonkin huonompia kokemuksia. En ikinä astu enää gigantin ovesta sisään vaikka saisin kaikki ostokset ilmaseksi

      • Gigantin palvelu on ylimielistä ja asiakasta vähättelevää – asioit sitten liikkeessä tai verkkokaupan puhelinpalvelun.

        Eikä minulla ole enää oikein mitään syytäkään asioida Gigantissa, koska monet ostokset saa hoidettua Kauppasatamasta edullisemmin. Tein jo yhden tilauksen, toimitus tuli ripeästi ja paketissa oikeat rojut! Nyt tyytyväinen olo. :-)

        http://www.kauppasatama.fi/


      • Periatteeton

        "En ikinä astu enää gigantin ovesta sisään vaikka saisin kaikki ostokset ilmaseksi "
        Heh heh! Minä voisin kyllä harkita ostamista, jos ilmaiseksi tavarat saisin. Ei kannata olla turhan periaatteellinen!


      • PPLL89
        Periatteeton kirjoitti:

        "En ikinä astu enää gigantin ovesta sisään vaikka saisin kaikki ostokset ilmaseksi "
        Heh heh! Minä voisin kyllä harkita ostamista, jos ilmaiseksi tavarat saisin. Ei kannata olla turhan periaatteellinen!

        Juu, voihan tavarat myydä jollekin jos itse ei välitä.


      • lahjakortiton

        "Gigantti on viimeinen paikka josta ostan mitään."

        Olen samalla kannalla.


      • Kierrän__kaukaa

        "Olen samalla kannalla. "

        Myös minä.


      • Anonyymi
        Periatteeton kirjoitti:

        "En ikinä astu enää gigantin ovesta sisään vaikka saisin kaikki ostokset ilmaseksi "
        Heh heh! Minä voisin kyllä harkita ostamista, jos ilmaiseksi tavarat saisin. Ei kannata olla turhan periaatteellinen!

        Juu, kyllä minäkin ilmaiseksi "ostaisin" Gigantista vaikka mitä.


    • Osta-ja-myy

      Tuo on hurjaa luettavaa, luulisi heidän suurkauppiaana katsovan asiaa kokonaisena myyntinä, jolloin asiakkaan tyytyväisyys tulee enemmän kuin tärkeäksi jopa tuotetta tärkeämmäksi, tosin pitäähän homma johonkin perustua muutenhan se olisi "pyramidi". Jos mainonnan tehokkuutta kertoo että lyhytkin mainos lisää myyntiä niin kuinka korvata eheä kuva liikkeestä pettyneen asiakkaan mieleen? Voiko aika korjata haavat vai olisiko tuote kannattanut korvata paremmalla ja lisäksi antaa lahjakortti? hmm.. pohdintaa, joka tapauksessa mielenkiintoista kaupankäyntiä. Olisitko itse tehnyt kauppiaana eri tavalla, (ei kiitos meillä on tällainen käytäntö vastauksia).

      • ja_paljon_tuttavia

        Gigantin toiminta on lyhytnäköistä. Firma ei tiedä, että kaltoin kohdellulla asiakkaalla on pitkä muisti.


      • ja__tarkka

        "Gigantin toiminta on lyhytnäköistä. Firma ei tiedä, että kaltoin kohdellulla asiakkaalla on pitkä muisti. "

        Erittäin pitkä.


      • Viisi__vuotta

        Ainakin viiden kilometrin mittainen! Puhumattakaan viidestä vuodesta.


      • Anonyymi
        ja_paljon_tuttavia kirjoitti:

        Gigantin toiminta on lyhytnäköistä. Firma ei tiedä, että kaltoin kohdellulla asiakkaalla on pitkä muisti.

        Vähintään yhtä omituista on, että Gigantti myy käytettyjä tavaroita uutena. Ilta-Sanomat raportoi tästä jokin aika sitten.
        https://www.is.fi/digitoday/art-2000006506170.html


      • Anonyymi
        ja_paljon_tuttavia kirjoitti:

        Gigantin toiminta on lyhytnäköistä. Firma ei tiedä, että kaltoin kohdellulla asiakkaalla on pitkä muisti.

        "Gigantin toiminta on lyhytnäköistä. Firma ei tiedä, että kaltoin kohdellulla asiakkaalla on pitkä muisti."

        Ja pitkän muistin lisäksi kaltoin kohdellulla asiakkaalla on ystäviä ja tuttavia, joille hän voi kertoa kokemuksistaan. Tietokoneella asiaa saa lisäksi levitettyä ihan tuntemattomienkin tietoon.


    • fjsklfjkslfjsklfj

      Tärkein kysymys tässä on se että miten on mahdollista vielä näin 2010-luvulla että huonosti toimivia tai huonolaatuisia elektroniikkalaitteita on alunperinkään myynnissä missään?
      Elektroniikkahan ei ole enää mikään uusi keksintö, kyllä tähän mennessä olisi pitänyt jo homma olla niin hyvin hallussa että elektroniset laitteet olisi idioottivarmoja toiminnaltaan olipa hinta miten halpa tahansa.
      Mihin se vuosikymmenien kokemus elektroniikkatuotannosta on oikein hävinnyt kun paskoja tuotteita on vieläkin myynnissä? Perkele!

      • 99-88

        Toisaalla ihmiset valittavat, että uudet televisiot ei toimi. En tiedä onko Gigantista ostettu.


      • menenmuualle

        Kauppa pysyy pystyssä niin kauan kuin huijattavia riittää.


      • Anonyymi
        menenmuualle kirjoitti:

        Kauppa pysyy pystyssä niin kauan kuin huijattavia riittää.

        Olen samaa mieltä!


      • Anonyymi

        "Tärkein kysymys tässä on se että miten on mahdollista vielä näin 2010-luvulla että huonosti toimivia tai huonolaatuisia elektroniikkalaitteita on alunperinkään myynnissä missään?"

        Selitys: EU:n RoHS -direktiivi.

        Tuo EU:n RoHS -direktiivi kieltää lyijyllisen juotostinan käytön kuluttajaelektroniikkalaitteissa.

        MUTTA:

        Fakta on se, että lyijyttömällä tinalla tehdyt juotokset eivät ole pitkäikäisiä, kuten lyijyllisellä juotostinalla tehdyt. Niinpä laitteet sitten hajoavat ennätysnopeasti.

        Herää epäilys: Tehtiinkö koko RoHS -direktiivi todellisuudessa isojen laitevalmistajien painostuksesta? Sehän on erinomainen keino toteuttaa ns. suunniteltua vanhenemista, eli varmistaa, että laite hajoaa pian, jolloin kuluttaja joutuu ostamaan uuden tilalle. Lisää siis myyntimääriä. Tervetuloa uuteen maailmanjärjestykseen (UMJ, englanniksi NWO).


    • närkästynyt

      Näin on, että Gigantti myy ns. halpaa tavaraa. (Asiakkaalle kallis). Olen erehtynyt ko. kauppaan toisen kerran. Molemmilla kerroilla sain epäkuranttia tavaraa. Onneksi tämä viimeinen oli muutamia kymppejä, mutta niidenkin menetys kalvaa työtöntä. Eka kerralla piti TODELLAKIN nähdä vaivaa, että sai suuremman elektronisen laitteen korjautettua takuuseen. Tämän toisen kanssa luovutin ja todellakin päätin, etten tee enään ostoksiani ko. liikkeessä.
      Pieni vinkki Teille, jotka joudutte ottamaan yhteyttä asiakaspalveluun.. nauhoittakaa puhelunne!

      • Halvempivaihtoehto

        "Näin on, että Gigantti myy ns. halpaa tavaraa. (Asiakkaalle kallis)."
        Jos nyt välttämättä on tuettava tätä puljua, kannattaa ostaa Gigantin omistamasta Markantalosta, sillä se myy samaa tavaraa halvemmalla kuin Gigantti.
        Se nyt vaan on tyhmää maksaa liikaa!


      • Anonyymi

        "Tämän toisen kanssa luovutin ja todellakin päätin, etten tee enään ostoksiani ko. liikkeessä. "

        Tervejärkinen ratkaisu. Lakeja noudattamattomat liikkeetkin kuitenkin näemmä menestyvät, koska Gigantilla riittää asiakkaita.


      • Anonyymi

        Puhut asiaa!


      • Anonyymi

        Gigantti tarjoaa myös ylimääräistä takuun pidennystä esimerkiksi television ostajalle. Täysin turhaa touhua. Nykytelkut kestävät vuosia jatkuvaa käyttöä, ja jos sattuvat menemään rikki, se tapahtuu yleensä takuuaikana.

        On toki myös pieni ohjelmistopohjaisia vikoja, joita ei koskaan saada kuntoon. Esimerkiksi Sony-televisioni navigointi katseltavana kanavan vaihtamiseksi ei aina onnistu, jos siirto pitäisi tehdä oikealle.


    • VIRKAMIELIVALTAA

      Kannattaa ( ei kannata ) ottaa yhteyttä kuluttaja-asiamieheen. Tuo virkakoneisto on nimittäin ison rahan (-yritysten) varmin takuumies. Ilmoittavat joko, että on liian pieni asia tai sitten liian laaja asia hoidettavaksi, nuole vain haavasi ja kärsi nahoissasi , ei oteta käsittelyyn !

    • 25-10

      Ei alle kymmenen euron kelloradiosta kannata maksaa 25 euroa. Se nyt vaan on tyhmää maksaa liikaa!

      • plusplusplus

        "Ei alle kymmenen euron kelloradiosta kannata maksaa 25 euroa. Se nyt vaan on tyhmää maksaa liikaa!"
        Olen samaa mieltä!


      • AkJJH
        plusplusplus kirjoitti:

        "Ei alle kymmenen euron kelloradiosta kannata maksaa 25 euroa. Se nyt vaan on tyhmää maksaa liikaa!"
        Olen samaa mieltä!

        Kuten myös minä! Kierrän Gigantin kaukaa.


      • miinusmiinus

        Paljon on näköjään huonoja Gigantti kokemuksia ihmsillä myös muissa ketjuissa.


      • 30vSekundaa

        Etenkään ostaa mitään Philips merkkistä tuotetta.


      • onhyviäkin

        "Etenkään ostaa mitään Philips merkkistä tuotetta."
        Minun philips televisio on toiminut hyvin kahdeksan vuotta.


      • 5DSA9

        Vaihtoehtoja ei nykyisin ole paljon. Gigantin lisäksi myös Power on ollut monelle kirjoittajalle pettymys.


      • Minä..tiedän

        Niin on!


      • kuten.aina

        Olet erittäin oikeassa!


      • Anonyymi
        30vSekundaa kirjoitti:

        Etenkään ostaa mitään Philips merkkistä tuotetta.

        Kahvinkeittimeni on merkiltään Philips ja se on toiminut hyvin vuodesta 1975 alkaen.


      • Anonyymi
        miinusmiinus kirjoitti:

        Paljon on näköjään huonoja Gigantti kokemuksia ihmsillä myös muissa ketjuissa.

        Niitä kertyy, jos erehtyy Giganttiin useita kertoja! 😁


      • Anonyymi
        30vSekundaa kirjoitti:

        Etenkään ostaa mitään Philips merkkistä tuotetta.

        "Etenkään ostaa mitään Philips merkkistä tuotetta."

        No jaa... Minulla on vuonna 1975 ostettu Philips-merkkinen kahvinkeitin. Hyvin toimii, mutta ei (onneksi) osaa sammuttaa itseänsä EU:n nykyisten määräysten mukaisesti, koska EU:ta ei ollut olemassa vuonna 1975. 😁


      • Anonyymi
        30vSekundaa kirjoitti:

        Etenkään ostaa mitään Philips merkkistä tuotetta.

        Itselläni on myöteisiä kokemuksia mm. Philips-televisioista ja kahvinkeittimestä. Philipsin radiossakaan ei ole muuta valittamista kuin että sen käyttöohje on epätarkka ja osittain virheellinen.


    • Ominjaloinulos

      Gigantti keräilee kaikenlaisia laittomia asiakastiedostoja, joihin ei pidä suostua.
      Olin joskus ostamassa jotain kalliimpaa tuotetta. Kun olin päättänyt ostaa värkin, niin myyjä kääri jonkun lomakkeen esiin ja alkoi tenttaamaan kaikenlaisia yksityistietojani.

      Ostohaluni hävisi samantien ja kävelin ulos putiikista, enkä ole sen koommin mennyt takaisin.

      • Muita_käyttävä

        "Ostohaluni hävisi samantien ja kävelin ulos putiikista, enkä ole sen koommin mennyt takaisin."

        Näin minäkin olisin tehnyt, jos olisin erehtynyt menemään Giganttiin.


      • Anonyymi

        Kaikenlaisten lisätietojen kysely on tavallista muuallakin. Rillikauppa Silmäasema lähetti minulle kirjeen, jossa se pyysi minua varaamaan ajan näöntarkastusta varten, koska olimme kuulemma "sopineet" asiasta edellisellä käynnilläni kolme vuotta sitten. Omaa tyhmyyttäni olin antanut osoitteeni liikkeelle.

        Itse asiassa olin päättänyt vaihtaa putiikkia, koska nuori laseja myynyt tyttö ei lainkaan hallinnut alaansa ja tuputti minulle puoliväkisin laseja, joita en halunnut — enkä ostanut.


      • Anonyymi

        "Gigantti keräilee kaikenlaisia laittomia asiakastiedostoja"

        Puhelinnumeroa minultakin pyydettiin, kun ostin leivänpaahtimen. Turhaan!


      • Anonyymi

        Mistään kodinkoneliikkeestä ei ole niin paljon negatiivista palautetta kuin Gigantista. Itsekin tunnen kaksi henkilöä, joita Gigantti on huijannut.


    • Tyhmää.on

      "Syyskuussa Gigantti myi tuota Philipsin kelloradiota hintaan 25 euroa. Nyt Expert-ketju myy sitä alle kymmenellä eurolla. "
      Se nyt vaan on tyhmää maksaa liikaa!

      • Vähemmän__tyhmä

        Mutta monet maksavat!


      • Ei__unohdu

        Nostetaan tuoreiden joukkoon.


    • pöljistäeipuutetta

      "Se nyt vaan on tyhmää maksaa liikaa!"
      Liikaa maksavia riittää kyllä!

      • Anonyymi

        Bisnes toimii paremmin, jos liikaa maksavia riittää!


    • yksi_ulkomaalainen

      tänne pitää saadaa kilpailijana Mediamarkt. Sillä on johtava asema useissa maissa. Toimii ilmeisesti paremmin kuin kilpailijat ja valikoima hinnat ok.

      • Marktmedia

        Mediamarktilla olen käynyt Kanarialla. Voi olla asiallisempi putiikki kuin Gigantti.


      • näin_on

        Samat kokemukset


      • 0.999
        Marktmedia kirjoitti:

        Mediamarktilla olen käynyt Kanarialla. Voi olla asiallisempi putiikki kuin Gigantti.

        Kyllä! Kaikki ovat!


      • vaionko
        näin_on kirjoitti:

        Samat kokemukset

        Mutta eipä taida MediaMarkt olla tulossa Suomeen?


      • Anonyymi

        Kannatan lämpimästi ajatustasi!


      • Anonyymi

        Ei ole tulossa Suomeen.


      • Anonyymi
        0.999 kirjoitti:

        Kyllä! Kaikki ovat!

        Olisi hyvä saada Mediamarkt Suomeenkin.


      • Anonyymi
        vaionko kirjoitti:

        Mutta eipä taida MediaMarkt olla tulossa Suomeen?

        Mediamarktia kaivattaisiin! Olisi sitä paitsi saatava laki, joka sakottaisi automaattisesti huijausta yrittävää puhelinoperaattoria, kuten DNA:ta.


    • Ylösylös

      Ylös

    • 662G

      Onko kenelläkään hyviä kokemuksia gigantista

      • Outo.menettely

        Onko kenelläkään samanlaisia kokemuksia kuin aloittajalla?


      • CXs432

        Ei ole ollut valittamista.


      • Anonyymi

        Ei ole hyviä, eikä huonoja kokemuksia. Käytän muita kauppoja.


      • Anonyymi

        Ei ole. Tai jos muka on, valahtelevat.


      • Anonyymi

        "Onko kenelläkään hyviä kokemuksia gigantista"

        Ei ole.


      • Anonyymi

        Ei ole, eikä taida tullakaan! 😁


    • Yksi.olisi.riittänyt

      Nyt Gigantin omistaja on avannut uuden myymälän kilpailemaan itsensä kanssa, nimittäin Powerin. Jos toimintapolitiikka on sama, sekin saa jäädä omaan arvoonsa.

    • Selvä_syy

      "Nyt Gigantin omistaja on avannut uuden myymälän kilpailemaan itsensä kanssa!
      Kilpailu on näin paljon helpompaa

      • 18.4

        Höpö-höpö lapsukaiset. On totta kai kiva puhua asioista, joista ei mitään tiedä. Jutut ovat tunnetusti paljon tylsempiä, jos joutuu pysymään tosiasioissa. Mutta jos nyt kuitenkin tällä kertaa...

        Gigantin omistaa Englannissa toimiva pörssiyhtiö Dixons Carphone plc. Se on puolestaan syntynyt, kun monikansallisen pääomasijoitusyhtiö yhdisti kaksi suurta brittiläistä ketjua. Dixons on omistanut Gigantin emoyhtiön vuodesta 1999 lähtien.

        Norjalainen Trygve Fjetland perusti Gigantin emon vuonna 1962. Suomeen yhtiö tuli Gigantti-nimisenä joskus 1998. Nyt tämä samainen herra Trygve on tuomassa uutta Power-ketjua markkinoille.

        Näin ollen Gigantin omistaja ei ole avannut uutta myymälää, eikä sen enempää Gigantti kuin sen omistajakaan kilpaile itsensä kanssa. Molemmat esittämänne väitteet ovat siten vääriä.


    • 885DSA

      Tämän päivän Hesarissa (13.5.2016) Gigantti mainostaa koko sivun ilmoituksella muita alan myymälöitä parempia palautusoikeuksiaan. Olen ihan samaa mieltä Gigantin kanssa. Kyllä tavaran voi palauttaa, mutta rahojaan ei saa takaisin.

      • Logiikkaa.on

        "Kyllä tavaran voi palauttaa, mutta rahojaan ei saa takaisin. "

        Voittoa tulee enemmän tällä menetelmällä.


      • Anonyymi

        "Voittoa tulee enemmän tällä menetelmällä. "

        Se on varmaa se!


      • Anonyymi

        Voihan tavaran palauttaa kaikkiin kauppoihin, jos ei halua rahojaan takaisin. Ei Gigantti tässä suhteessa eroa muista. Kaikki palautetut tavarat sitä paitsi myydään myöhemmin jollekin, ja yleensä muka "uusina".


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voihan tavaran palauttaa kaikkiin kauppoihin, jos ei halua rahojaan takaisin. Ei Gigantti tässä suhteessa eroa muista. Kaikki palautetut tavarat sitä paitsi myydään myöhemmin jollekin, ja yleensä muka "uusina".

        Juu, tästä on ollut juttukin jossakin iltapäivälehdessä. Asiakas on luullut ostaneensa uuden laitteen, joka on osoittautunut käytetyksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu, tästä on ollut juttukin jossakin iltapäivälehdessä. Asiakas on luullut ostaneensa uuden laitteen, joka on osoittautunut käytetyksi.

        Tämä on muuten aivan uskomatonta! Miten kukaan asiakas suostuu ottamaan vastaan käytetyn laitteen uutena? Johan teipatusta pakkauksesta näkee heti, että toimitetaan vanhaa tavaraa! 😒


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu, tästä on ollut juttukin jossakin iltapäivälehdessä. Asiakas on luullut ostaneensa uuden laitteen, joka on osoittautunut käytetyksi.

        Se lehti oli Ilta-Sanomat, jos en aivan väärin muista!


      • Anonyymi

        Onko muita saman kokeneita?


    • Ok........Gigantti

      Joopa jooo
      kilpailijat moittivat Giganttia, siltä tuntuu.

      Ei ainakaan meillä, ei kavereilla, ei työkavereilla ole ollut mitään ongelmia.

      On tietysti monentasoisia ostajiakin, toisilla kaikki hajoaa sekä sisältä että päältä jne.

      • rehellisyyttä

        Miksi maksaa enemmän?
        Se nyt vaan on tyhmää maksaa liikaa, ostankin muualta nykyään.


      • Anonyymi

        "Ei ainakaan meillä, ei kavereilla, ei työkavereilla ole ollut mitään ongelmia."

        Joillakin on ollut ongelmia, kun ovat menneet niiden kanssa oikein lehtien palstoille.


    • Järvi-Suomi

      Minullakin kyseinen kelloradio pätki kuvatunlaisesti,ennen kuin siirsin virranottoa maadottamattomasta pistorasiasta maadotettuun,jolloin "vika" poistui.Johtui pääosin yöllisistä sähkökatkoista.

      Gigantista sanoisin,että palvelevat hyvin ennen positiivista ostopäätöstä,kun ovat saaneet maksun,niin kaikki "palvelut" heikkenevät.Vierittävät kuljetus-ym.oheispalveluiden mättämisestä syyn aina jollekin alihankkijalle.Eivät tajua,että asiakkaalle osto ja sen toimitus on yhtä ja samaa.

      Markkinoillisesti tekevät juuri niin kuin ei saisi ikinä tehdä,niistää tuotteen saannin antaman onnistumisen tunteen asiakkaalta ja mukavasta ostosta tuleekin pakkopullaa.

      Ja " huono kello" alkaa kilkattaa Gigantin vastaista viestiä paljon tehokkaammin kuin mediassa samaan aikaan heidän mainoksensa yrittävät Gigantin tuotteiden ihanuudesta kertoa.

      Maahamme tarvitaan kilpailua kodinkone kauppaan lisää ja nopeasti.Yksi toimittaja ,myynti ja toimitus saman putiikin haltuun ,ei palastelua ja vastuunpakoilua !

      • Samaa.mieltä

        "Vierittävät kuljetus-ym.oheispalveluiden mättämisestä syyn aina jollekin alihankkijalle.Eivät tajua,että asiakkaalle osto ja sen toimitus on yhtä ja samaa."

        Olen samaa mieltä!


      • Nytjaaina

        "Olen samaa mieltä! "

        Niin minäkin!


      • powerpower

        "Maahamme tarvitaan kilpailua kodinkone kauppaan lisää ja nopeasti."
        Nythän on tullut Power, mutta moni on sitäkin haukkunut.


      • Anonyymi

        LAINAUS: "Minullakin kyseinen kelloradio pätki kuvatunlaisesti,ennen kuin siirsin virranottoa maadottamattomasta pistorasiasta maadotettuun,jolloin "vika" poistui.Johtui pääosin yöllisistä sähkökatkoista."

        Onko kyseisessä kelloradiossa todellakin maadoitettu pistoke ?

        JOS on, niin on muuten ainoa tietämäni kelloradio, jossa koskaan on ollut maadoitettu pistoke !

        Yleensä niissä on ns. litteä europistoke (modernit) tai (ikivanhoissa=1970 -luvun malleissa) se pyöreä iso pistoke, joka EI SOVI maadoitettuun pistorasiaan (eikä kuulukaan sopia).

        Kysei ei ilmeisestikään ole 1970 -luvun mallista, joten silloin siinä on litteä europistoke, ja silloin on aivan samantekevää, onko pistorasia maadoitettu vai eikö ole, sillä se litteä europistoke ei ota kontaktia pistorasian maadoitusliuskaan, vaikka olisikin maadoitettu pistorasia.

        Tietysti jos ko. maadoittamaton pistorasia on niin vanha ja huonokuntoinen, että siinä syntyy kontaktihäiriö, niin silloin tuo voisi selittää asiaa. Tällöin ei kuitenkaan ole merkitystä sillä, onko pistorasia maadoitettu vai ei, vaan ainoastaan sillä, onko pistorasia ehjä vai viallinen.

        Voisiko ko. maadoittamaton pistorasia olla viallinen siten, että siihen kytketty laite saa pätkivää sähköä, ja tuo nopeassa tahdissa tapahtuva virran päälle-pois-päälle-pois- ... -kytkeytyminen saattaa rikkoa laitteen virtalähteen, ja virtalähteen vioittuessa saattaa virtalähteestä päästä muuhun osaan laitetta esim. ylijännite, joka sitten rikkoo laitteen muitakin osia. JOS näin on, ei vika kuulu laitteen takuuseen, vaan talon sähköjärjestelmän vika jää kiinteistönomistajan vastuulle, jollei sitten esim. kotivakuutus korvaa, tämä riippuu vakuutusehdoista, onko vakuutusyhtiö rajannut tämäntapaiset vahingot korvattavien vahingojen ulkopuolelle.


    • 4g5ertgggg

      No tänne on jo paljon vastailtu, lukematta niitä niin oma näkemys on että rahat pitää saada takaisin ja sulla on oikeis myös saada matkakorvauksia jo kahdesta turhasta ylimäärisestä asioinnista kaupassa.

      Ei gigantti voi sanella mitään omia kuluttajainsuojalakeja.

    • Tyhmää_on

      "Kassa kuitenkin ilmoitti, että rahojani ei palauteta, vaan minun on ostettava hänen antamallaan 16,15 euron "lahjakortilla" jotakin Gigantista kolmen kuukauden kuluessa. Gigantti luulee siis lahjoittavansa minulle minun rahojani! :o)"

      Gigantilla on ihat omat toimintatapansa. Se nyt vaan on tyhmää ostaa sieltä!

    • Selvä.syy

      Bisnes tuottaa paremmin, jos asiakasta voi huijata.

      • Anonyymi

        Olet oikeassa.


      • Anonyymi

        Hieno ja älykäs kommentti. Se auttoi meitä kaikkia. Tätä viisautta me kaikki odotimme kahden ja puolen vuoden ajan. Nöyrin kiitos siitä, kun vihdoin valaisit meitä muitakin.


    • Joillakin.oli

      Gigantin suomalaista pomoa haastateltiin pari päivää sitten Hesarissa. Hänen mukaansa kannettavia tietokoneita "ei edes ollut vuonna 1999". Itse ostin Toshiba-merkkisen kannettavan mustavalkoisella näytöllä jo vuonna 1994 hintaan 1850 markkaa.

      • Anonyymi

        "Gigantin suomalaista pomoa haastateltiin pari päivää sitten Hesarissa. Hänen mukaansa kannettavia tietokoneita "ei edes ollut vuonna 1999"."

        He he! 😁 Minulla oli vuonna 1999 käytössäni jo kolmas kannettava. Tällä kertaa Acer, ja se toimikin ihan hyvin lähes kolme vuotta, kunnes tilttasi täysin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Gigantin suomalaista pomoa haastateltiin pari päivää sitten Hesarissa. Hänen mukaansa kannettavia tietokoneita "ei edes ollut vuonna 1999"."

        He he! 😁 Minulla oli vuonna 1999 käytössäni jo kolmas kannettava. Tällä kertaa Acer, ja se toimikin ihan hyvin lähes kolme vuotta, kunnes tilttasi täysin.

        Miten Gigantin pomo voisi olla perillä tietokoneista? 😁


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten Gigantin pomo voisi olla perillä tietokoneista? 😁

        "Miten Gigantin pomo voisi olla perillä tietokoneista?"

        Niin, eipä kai mitenkään.


    • joopajopajoojoo

      Jäi niin hirveä maku nyt tuosta kokemuksesta Gigantin kanssa kokonaisuudessaan, etten enää ikinä sinne jalallani astu. Reklamaatiotkin pääsee tekemään vain etunimellä. Jo on paikka!

    • siksi_muualta

      "Syyskuussa Gigantti myi tuota Philipsin kelloradiota hintaan 25 euroa."

      Se nyt vaan on tyhmää maksaa liikaa!

    • 00.8

      Olen ostanut Gigantin laittoman toiminnan jälkeen seuraavat tavarat muualta: pakastin (Expert), vinyylilevysoitin (Kruunuradio), tallentava uhd-televisio ja sille äänentoistolaite (Verkkokauppa.com), kannettava tietokone (Expert), tablettitietokone (Verkkokauppa.com) ja muuntajatasasuuntaaja rikkoutuneeseen Samsung-läppäriin (Amazon UK).

      Gigantista en enää koskaan osta mitään.

    • KalleOksaNena

      Tutustukaan oikeuksiinne! Kauppalaki ja kuluttajansuojalaki on syytä lukea läpi. Huijarifirmat pyörivät, koska niiden johto istuu vapaamuurarilooseissa ja veljeilee "valan vannomisten kautta" muiden muurarien kanssa. Korruptio jyllää, mutta koska suurin osa päättäjistä ja erilaisten myyntiliikeketjujen miehistä on satanisteja (palvovat salaisesti ja vähemmän salaisesti Luciferia eli saatanaa "salaisissa" seremonioissaan loosien ja kartanoiden uumissa, väittäen olevansa muka kristittyjä). Vapaamuurarius on suurin uhka maailmassa, koska se on niin sairas ja pimeä järjestelmä, että siinä vannotaan valoja ja valat pitää pitää kuoleman uhalla. Siitä ei pääse pois (ylemmiltä asteilta) ja joutuu koko ajan vain pimeämpään touhuun mukaan (heille pimeyteen meno on valaistumista).

      Ongelma on, että näitä muurarijohtajia seurataan sumeilematta alemmilla kaupan portailla, joiden ihmiset ovat kaukana muurariudesta ja huijauksesta ja korruptiosta. Tavistyöntekijät menevät kieroiluun ja valehteluun mukaan ja laittavat rahan rehellisyyden edelle.

      Kärsijöinä ovat kymmenettuhannet asiakkaat, jotka ostavat muurariomistajien liikkeistä tavaroita ja saavat huonoa, asiatonta ja huijaavaa palvelua. Heillä on toki oikeus valittaa ja vedota kuluttajasuojalakiin ja kauppalakiin sekä tehdä esim. reklamaatio. Ja laittaa lisäksi viesti kuluttaja-asiamiehelle>https://kuti.kkv.fi/Kutiweb/kuluttajat/KuviLomake.aspx

      Toisinaan hyvitystä tai kaupan purkua tapahtuu. Kyse on liikkeen rehellisyydestä ja lakifirmojen rehellisyydestä (toisin sanoen onko lakifirma, jolta hakee apua vapaamuurareita ja korruptoituneita vai ei).

      Niin kauan kun maailmassa on vapaamuraareita valan vannomisineen ja etenkin korkeamman asteen vapaamuurareita päättämässä politiikasta, kaupankäynnistä ja eri yhtiöiden toiminnasta, maailmassa ei vältytä korruptiolta. He ovat pahimpia rikollisia ikinä! Tietenkin suurin osa vapaamuurareista on pikkuteijöitä, jotka on houkuteltu lahkoon mukaan "suhteiden ja rahan" toivossa. Ne muurarit ovatkin aivan ulalla koko uskonnollisen lahkon satanismista ja julmuudesta sekä ylemmän tason "valaistumisrituaaleista". Lisäksi alemmille asteille valehdellaan kaikki. Ylemmän asteen muurarit, jotka hallitsevat maailman kauppaa ja politiikkaa, ovat satanisteja (Lucifer on heidän jumalansa, johon he aina puheillaan viittaavat, kun mainitsevat sanan "jumala")ja kuvastavat hyvin sitä, mitä itse saatana on, valehtelija, kiero petkuttaja, ilkeä, pahaa tahtova ja omaa etua ajatteleva. Ei milloinkaan luottamuksen arvoinen. Kuvaa hyvin nykyajan globaalien yhtiöiden bisnesmiehiä ja poliitikkoja maailmanlaajuisesti.

      Jos siis haluaa vedota oikeuksiinsa, ota laeista selvää ja ryhdy toimiin. Näytä lakipylkälätkaupalle ja vaadi oikeuksiasi! Huijarifirmat rehottavat Suomessa. Valtionjohto ei puutu, koska ovat hyvävelikerholaisia firmojen johdon kanssa eli vapaamuurarisatanisteja!

      https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1978/19780038#L2P6

    • Huijaamatta_ei_pärjää

      Hesarissa mainittiin, että Gigantti lakkauttaa 72 myymälää huono kannattavuuden vuoksi. Ne sijaitsevat tosin ulkomailla. Olisiko niin, että Gigantti ei tee laittomia temppuja ulkomailla, ja liikkeet menestyvät siitä syystä huonosti?

      Suomen Gigantti-myymälöiden kannattaisi kertoa muiden maiden vastaaville, millä kepulikonsteilla kannattavuutta on mahdollista parantaa.

    • tilaanulkomailta

      "Nyt Expert-ketju myy sitä alle kymmenellä eurolla. "

      Se nyt on vaan tyhmää maksaa liikaa!

    • Hullua.maksaa.liikaa

      Olen ostanut Gigantista lähes kaikki kymmeniä vuosia, aina tyytyväinen. Olen palauttanut postissa olevia ja erikonen tapaus. Minun oli pakko saada tv ensi viikonlopuksi, ostin ja halvin oli Gigantissa ja hassua siellä tuli siitä tulkusta torstaitarjous jossa 150 e halvempi. . Lähetin sitten alkuviikosta sp. palautanko tv ja ostan uuden vai maksatteko 150 e, vastasivat että maksamme. ja rahat tuli.

      Yhden poikkeuksen tein keväällä, kun ostin tietsikoita, halusin Asus merkkisen, sellaista ei ollu Gigantissa.

      Usein kun päättää mitä ostaa, kannatta 1 kk katsella hintoja. siinä samalla tulee miettineeksi onko tuleva ostos järkevä. Useissa hinnat vaihtelee uskomatomasti ja vaikka olisi rahaa, saa hyvän mielen.

    • AimoJuhani

      Jos gigantti ei olisi tullut . Palautusoikeutta tuotteille ei myöskään suomessa olisi tullut koskaan.

      • Anonyymi

        "Jos gigantti ei olisi tullut . Palautusoikeutta tuotteille ei myöskään suomessa olisi tullut koskaan."

        Juu, nyt on palautusoikeus, kuten ketjun aloittajakin kirjoittaa. Palautuksen saa tehdä, mutta rahojaan ei saa takaisin.


    • Anonyymi

      Ostin liittimen (hyvin pieni osa) HDMI -laitteeseeni Gigantista, jossa hinta oli noin 27 euroa.

      Kun menin erääseen toiseen liikkeeseen, siellä täsmälleen sama tuote (sama EU -koodi, sama merkki, sama malli jne.), maksoi vain 7 euroa.

      Siis 20 euroavähemmän, kuin Gigantissa!

      On se vaan tyhmää maksaa......

      • Anonyymi

        Kiinasta tilattuna sama tuote postikuluineen 1,50 euroa.
        On se vaan erittäin tyhmää maksaa......


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiinasta tilattuna sama tuote postikuluineen 1,50 euroa.
        On se vaan erittäin tyhmää maksaa......

        Mutta sitä Kiinan ihmettä ei ole pakattu kauniiseen jälleenmyyntipakkaukseen. Kyllä siitä pakkauksesta kannattaa maksaa 10-20 euroa ekstraa...


    • Anonyymi

      Minä olen odottanut pyykin pesukoneen korjausta lähes kaksi viikkoa, mitään ei tapahdu.
      Ostin pesukoneen gigantista vähän yli puoli vuotta sitten.. Elikkä siinä on takuu voimassa. Ilmoittaessani gigantille tästä koneen kannen rikkoutumisesta.
      Myyjä eukko nosteli hartioitaan ja käski soitella maahantuojalle, mistä minä taas tiesin sinne numeroa, se hätä päissään antoi vissiin ulkomuististaan jonkun numeron, joka numero oli väärä, maahan tuojan numero piti olla.
      Piti siis etsiä itse numero maahantuojalle.
      kaksi soittoa olen maahantuojalle soittanut, nekään ei sen paremmin sanoneet muuta kuin muutama päivä menee, otetaan yhteyttä, en tiedä, montako viikkoa sitä on odotettava. gigantista ei soittoa haluttu tai viitsitty tehdä.
      Voinko tuollaisen firman palveluihin olla tyytyväinen, ei todellakaan voi.
      Tulee mieleen, ostoksien jälkeen gigantti pesee kätensä tuotteesta, jota myy, sen jälkeen tuotteesta vastuu on kokonaan ostajalla.

    • Anonyymi

      Gigantin myyjien asiantuntemus on usein nolla. Katselin kerran 17,3-tuumaisella näytöllä varustettuja läppäreitä Gigantin Itiksen myymälässä. Niitä oli näytillä vain pari.

      Paikalle tuli myyjä, joka selitti, ettei 17,3-tuumaisia enää juuri valmisteta. Taka-ajatuksena hänellä tietysti oli kaupata minulle läppäri, jonka näyttö oli pienempi. Koska olin 70-vuotias, pojankloppi kai arveli, etten tiedä tietokoneista mitään.

      Noh, ensimmäisen tietokoneeni ostin vuonna 1990, joten hieman on ehtinyt kokemusta niistä kertyä. Kerroin myyjälle, että Verkkokauppa.comin verkkosivuilla oli tarjolla noin 40 kappaletta läppäreitä, joissa oli 17,3-tuumainen näyttö ja kävelin kaupasta ulos.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Kun asiakas voi paluttaa ostamansa laitteen, Gigantti tuskin kantaa sitä roskikseen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun asiakas voi paluttaa ostamansa laitteen, Gigantti tuskin kantaa sitä roskikseen.

        Ei kanna, ei! Mitenkähän muut kaupat toimivat? Verkkokaupassa olen joskus nähnyt yläkerrassa osaston, jossa on myynnissä mm. asiakkaiden palauttamia laitteita. Niitä ei väitetä uusiksi, ja hintaa on alennettu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kanna, ei! Mitenkähän muut kaupat toimivat? Verkkokaupassa olen joskus nähnyt yläkerrassa osaston, jossa on myynnissä mm. asiakkaiden palauttamia laitteita. Niitä ei väitetä uusiksi, ja hintaa on alennettu.

        Tuo palautusoikeus pitäisi poistaa kunnossa olevalta tuotteelta, niin Giganttikaan ei voisi myydä käytettyjä laitteita uutena.


    • Anonyymi

      Minulle Gigantista on hyötyä, vaikka en koskaan sieltä mitään ostakaan. Lähellä asuntoani on Gigantin myymälä, jonne vien kaiken kierrätettävän elekroniikkaromuni. Ei tarvitse lähteä millekään kaukana sijaitsevalle kierrätysasemalle!

      • Anonyymi

        Miksi ostat romua?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi ostat romua?

        "Miksi ostat romua?"

        En ole sanonut ostavani romua. Ymmärrät suomea puutteellisesti.


      • Anonyymi

        "Ei tarvitse lähteä millekään kaukana sijaitsevalle kierrätysasemalle!"

        Olen hyödyntänyt tätä itsekin.


      • Anonyymi

        "Lähellä asuntoani on Gigantin myymälä, jonne vien kaiken kierrätettävän elekroniikkaromuni."

        Giganttikin kelpaa johonkin! 😎


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Lähellä asuntoani on Gigantin myymälä, jonne vien kaiken kierrätettävän elekroniikkaromuni."

        Giganttikin kelpaa johonkin! 😎

        kmklkmkl kö


    • Anonyymi

      "Hänellä on kuitenkin Gigantin suuntaan vahva toivomus: Uusia tuotteita ostettaessa asiakkaalla tulisi olla mahdollisuus tietää, että ne ovat todella uusia. Tyytyväisyystakuun perusteella palautuneet tuotteet tulisi myydä käytettyinä tai uutta vastaavina, ei uusina."

      • Anonyymi

        Olen samaa mieltä kanssasi, mutta sattuneesta syystä kierrän Gigantin aina kaukaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen samaa mieltä kanssasi, mutta sattuneesta syystä kierrän Gigantin aina kaukaa.

        Varkkokauppa.com on luotettavampi putiikki. Minua ei ole siellä yritetty huijata vielä kertaakaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varkkokauppa.com on luotettavampi putiikki. Minua ei ole siellä yritetty huijata vielä kertaakaan.

        "Varkkokauppa.com on luotettavampi putiikki."

        Taidat tarkoittaa Verkkokauppaa, vai mitä?


    • Anonyymi

      Kun ostatte Gigantista, älkää kuvitelko, että ostamallanne tuolleella olisi oikeasti takuu. Hatusta vedetyn verukkeen nojalla joko maksatte itse laitteenne "huollon" tai vehje jää Gigantin roskiin, ellei peräti mene hieman tuunattuna uudelleen myyntiin. Kyseinen kusetusputiikki kannattaa kiertää kaukaa!

      • Anonyymi

        "Kun ostatte Gigantista, älkää kuvitelko, että ostamallanne tuolleella olisi oikeasti takuu."

        Yhdyn näkemykseesi omien kokemusteni perusteella!


      • Anonyymi

        " Kyseinen kusetusputiikki kannattaa kiertää kaukaa!"

        Noudatan neuvoasi! 😁


    • Anonyymi

      Oudon hyvin Gigantilla näkyy kuitenkin menevän kun ottaa huomioon miten paljon sitä haukutaan. Jotkut ovat sittenkin tyytyväisiä, vai kuinka?

      • Anonyymi

        "Jotkut ovat sittenkin tyytyväisiä, vai kuinka?"

        Juu, minäkin tiedän yhden Gigantin asiakkaan, joka on tyytyväinen ostamaansa televisioon. Hänelle tuputettiin puoliväkisin jokin ylimääräinen kattavampi takuukin. Sanoi suostuneensa siihen, kun myyjä "osasi puhua niin hyvin".

        Varakas mies, joten moisella pikkusummalla ei ole hänen taloudessaan mitään merkitystä.


      • Anonyymi

        "Jotkut ovat sittenkin tyytyväisiä, vai kuinka?"

        Ehkä, ehkä. Kun tarpeeksi monta asiakasta käy vuodessa, joukkoon mhatuu muutama tyytyväinenkin, joita ei ole saatu huijattua. 😁


    • Anonyymi
    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Jep! Nykyiset huijausmenetelmät ovat paljon parempia kuin aloittajan kokema. Eihän Gigantti siinä oikeastaan voittanut rahaa lainkaan, koska "lahjoitti" huijatulle hänen omia rahojaan, joilla saattoi todella ostaa jotakin Gigantista.


    • Anonyymi

      Jos tuote on viallinen, ei siitä tietysti voi antaa rahoja takaisin. Eihän sitä voi myydä uutena kenellekään.

      Misssään tilanteessa Gigantille ei saa aiheutua tappiota, sillä se pienentäisi johtajien bonuksia.

      Uusia tyhmiä asiakkaita riittää, joten epärehellinen toiminta voi jatkua ikuisesti. Kohta yli puolet asiakkaista on maahanmuuttajia, joten rahantulo on taattua.

    • Anonyymi

      Gigantti mainostaa, että kaikkeen on ratkaisu. Ovat siis keksineet ja ottaneet käyttöön kaikki mahdolliset tavat huijata.

      • Anonyymi

        Epäilemättä! Eilen oli muuten Hesarissa juttu, jonka mukaan Gigantista tehdään viranomaisille eniten valituksia huijatuksi tulemisesta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Epäilemättä! Eilen oli muuten Hesarissa juttu, jonka mukaan Gigantista tehdään viranomaisille eniten valituksia huijatuksi tulemisesta.

        Uskon kyllä, että valituksia tehdään. Itselleni on Gigantissa valehdeltu, että 17-tuumaisia läppäreitä ei enää juuri valmisteta. Nuoren myyjän tarkoitus oli saada 70-vuotias asiakas ostamaan jokin tarjolla olleista pienemmistä läppäreistä.

        Oletus tietysti oli, että ei 70-vuotias voi mitään tietää tietokoneista. Verkkokauppa.comin sivuilla oli tarjolla 42 17-tuumaista läppäriä. Nykyisin on mutten enemmän. Ja kyllä niitä jonkin verran löytyy Gigantinkin verkkosivuilta.


    • Anonyymi

      Sain lahjaksi pesukoneen, joka on ostettu Gigantista, se alkoi kolista 2,5 vuoden jälkeen. Gigantti ilmoitti, että ei takuuta korjauskulut 90% uuden hinnasta. Gigantti lupasi hyvittää 25 % korjauskuluista virhevastuun perusteella, koska pesukoneen käyttöikä on 4 vuotta ja sitä on jo käytetty 3 vuotta. Koneessa on 10 vuoden moottoritakuu. Otin yhteyttä LG:hen he einsin kieltäityivät, mutta ovat nyt luvanneet korjata koneen veloituksetta, kunhan toimitan heille koneen ostokuitin. Välit koneen lahjoittajaan ovat poikki ja Gigantti kieltäytyy antamasta kuittia minulle vedoten tietoturvaan. Kaikki ostotiedot löytyvät myös minulla olevasta lähetyslistasta, joten tietoturvasta välittämättä pyytämäni tiedot voidaan antaa autokuskille, mutta ei minulle.

      • Anonyymi

        "tietoturvasta välittämättä pyytämäni tiedot voidaan antaa autokuskille, mutta ei minulle."

        Huijaaminen ei onnistu, jos Gigantti ei toimi kuten toimii. Yritä nyt ymmärtää, että tarkoitus ei ole noudattaa lakia.


    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      350
      8878
    2. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      1
      2581
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      69
      2358
    4. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      179
      1955
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1542
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1401
    7. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1347
    8. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      184
      1328
    9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      60
      1310
    10. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      42
      1227
    Aihe