Olen saanut kiinni myös palstaamme häiriköivän provon joka herjaa ja haukkuu nimenomaan Toyotaa ja eniten Toyotan omistajia lisäksi. Tähän auttoi yliluonnollinen näky jonka näin kesällä aamuyöstä, näky liittyy erääseen toiseen henkilöön joka on naimisissa oleva nainen. Näyssä hänen suustaan pulppusi verta ja hän yritti saada minut ja vanhempani sanomaan ääneen, ettei Jumalaa eikä kuolemanjälkeistä elämää ole olemassa. Tartuin kaulassani olevaan ristiin ja huusin täyttä kurkkua Jeesusta avukseni ja kieltäydyin kieltämästä Hänen nimeään. Se oli sama aamu kun soitin hädissäni ystävälleni. Hän pyysi minua menemään David Herzogin kokoukseen. Se oli sama tapahtuma, jossa Jeesuksen kasvot ilmestyivät pääni alueelle. Tapaus huomioitiin USA:ssa asti. Näyssä vertapulppuava tuntemani nainen pyysi vääntyneellä äänellä katsomaan "Paholaisen asianajaja" elokuvan. Olen nähnyt kyseisen leffan. Kaikki liittyy samaan asiaan, josta en voi tässä vaiheessa julkisesti kirjoittaa. Pelkästään *** kunnian vuoksi teen tietyt asiat toteen tämän elämän aikana. Pahan valta on voimakas, mutta ristinkuolema ja Jumalan valta on paljon suurempi. Dr.Philin kirjassa luki että jos asioita ei korjata, ne jäävät ihmisten mieleen totuutena. Tapaamani 95-vuotias rouva otti käsistäni kiinni ja sanoi, että "Totuus ei pala tulessakaan." On yksi tietty suuri asia, josta tulen vaatimaan kymmenien tuhansien eurojen vahingonkorvaukset. Hyvää joulukuun 10 päivää....;) Lentoni lähestyy.
Olen saanut kiinni myös palstaa häiriköivän provon
hetki koittaa
8185
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
?????
Ei. Normaali Tojo-Tero.
Helikopteri-Tero.
ei vaan h24k
Vaikuttaa vähän Johanna Tukiaiselta.
kirjoitelmahan tuo on vain hieman alkua muuteltu.
ootko ollu maataloustukiaisen kanssa kun tiesit kestä on kyse?
Semmoisia lääkerasioita on myytävänä sekaville, jossa on päivämäärät ja kussakin lokerossa lääkeannos. Tämmöisen kun hankit tai joku käy ostamassa sinulle niin lääkitys pysyy kohdallaan. Kyllä on pahaksi nykymaailma mennyt kun heitteille jätetään selvät tapaukset.