Eduskuntavaalit 2015

Maaninka47m

Käteen tyrkättiin keskustan ehdokkaat. Ei uutta eikä hyvää. Mikä meidän maakuntaa vaivaa kun samat rosvot ja osaamattomat sinne aina pyrkii. Eikö listalle saada ketään oikeaa yrittäjää? Pelkkiä poliitikkoja ilman kokemusta oikeasta elämästä, jos nyt ei avioliiton ulkopuolisista suhteista puhuta. Hävettää.

Taitaa mennä ääni ulkonäköperustein nuorimmalle.

7

212

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Siitäkö johtunee

      Ilmeisesti näiden kilpailevien puolueiden edustajat ja edustajaehdokkaat ovat vielä keskustaa surkeampaa porukkaa, koska Keskusta on gallupkannatuksessa lähes kymmenen prosenttiyksikköä suositumpi, kuin seuraavaksi eniten kannatettu puolue.

    • Keskustan johtoasema

      Keskustan johtoasema johtuu vain ja ainoastaan puheenjohtaja Sipilästä. Hän on saanut keskustan nousuun.

      Sipilähän tuntuu olevan hyvin ihmisläheinen ja osaava henkilö. Hänellä on yrittäjänä nimenomaan kokemusta taloudesta ja pystyy tuomaan esille yrittäjän näkökulman päin vastoin kuin pitkään poliitikassa toimineet. Byrokratia on kerrassan mahdoton tässä maassa, ei vain yritäjälle vaan myös tavan kansalaiselle. Sitä taas ovat kautta aikain ruokkineet vasemmistopuolueet. Perussuomalaisista ei vielä oikeastaan tiedä mitään. Heidän näkyvä roolinsa on ollut tähän mennessä kovin lyhytaikaista. Se nähdään sitten, kun heidän asemansa vakiintuu ja mille kannatustasolle se vakiintuu.

      Keskusta on onnistunut 110-prosenttisesti puheenjohtajavalinnassaan, muutamat muut puolueet eivät.

      Tietenkin keskusta on lisäksi oppositioasemassaan voinut "nauttia" nykyisen yleisen taloudellisen sekä kansainvälisen poliittisen tilanteen ongelmista antamalla ohjeita hallitusvastuussa oleville kuitenkaan vastaamatta niistä.

      Me äänestäjät sitten teemme johtopäätöksiä näillä perusteilla. On mukavampi olla niiden joukossa, jotka kertovat tietävänsä ratkaisunsa vaikeisiinkin asioihin. Sen näkee sitten, kun he (keskustalaiset) ovat vastuussa näistä ikävistä asioista.

    • Enpäs muuta

      En muuta äänestyskäyttäytymistä, vaikka en olekaan nykyiseen hallitukseen tyytyväinen.

      Äänestän edelleenkin puoluetta, joka istuu hallituksessa. Ei ole ollut helppoa ensin kuuden, sitten viiden jne puolueen yhteistä näkemystä löytää kaikista asioista. Ideologia merkitsee äänestyskäyttäytymisessäni.

      Äänestän sellaista, joka on yrittäjäystävällinen, ei aiheuta byrokraattisia esteitä työnteolle, ei muutenkaan byrokraattinen, ei siltarumpupoliitikko, haluaa yhdistellä pikkukunnat isompiin, sallii julkisen sairaanhoidon rinnalle tasaveroisena yksityisen... eli toimivuutta ihmisen arkeen. Tänä päivänä hallitsevat byrokratia ja kateus.

    • vieremänsirkka

      Sipilän henkilöhahmo on vetänyt kannatuksen pilviin ja hyvä niin. Harmittaahan että kannatuksen nousu on vetänyt ehdolle taas niitä joilla ei ollut sydäntä taistella mukana keskustan kannatusta ylös, silloin kun ajat olivat heikommat. Meiltäkin sinne taas yksi käärme koittaa luikerrella ja hehkui perheonnea Seurassa. Perheonni on monelle keskustalaiselle tärkeä arvo, mutta tämä nainen haluaa senkin nauttia tuplana. Onneksi meillä on keskustan listalla vahvoja uusia nimiä Kääriäisen ja Kataisen lisäksi. Minä toivon että keskusta uusiutuisi aidosti. Pelkkä puheenjohtajanvaihdos ei riitä, nyt tarvitaan aidosti uusia kansanedustajia. Sellaisia se keskustan lista on täynnä. Minun mielestäni.

    • Paitsi että

      Enpä osaa sanoa mitään tuohon aloittajan ongelmaan kun olen demari.

    • -työmies-

      No hävettää kyllä minuakin. Tosin olen demari. Backman oli ennen luotettava, nyt kärähtänyt kelmin hommista jo monta kertaa. Persut tai kepulaiset sen äänen nyt saa. Inhottaa kyllä se porvarisipilä, mutta on siellä hyviäkin miehiä ja tyttöjä.

    • Ddooo

      Sipilä on kansanmies, mut ongelmia tiedossa, kun Väyrynen ja Vanhanen ilmoittautuu mukaan. Väyrysen ego kun ei kestä jos ministerin paikkaa ei tule ja Vanhanen nyt on vitsi jo sinänsä, mut pakko tulla tyrkylle änkyttämään. Tärkeintä kuitenkin ettei demarit ja kokoomus saa ääniä, jotta loppuu tää Suomen alasajo ja verojen kiristys.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      176
      2936
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      60
      1234
    3. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      4
      979
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      160
      967
    5. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      57
      927
    6. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      84
      820
    7. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      173
      810
    8. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      197
      781
    9. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      216
      733
    10. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      7
      716
    11. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      667
    12. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      59
      666
    13. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      62
      659
    14. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      646
    15. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      21
      598
    16. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      131
      581
    17. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      66
      559
    18. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      548
    19. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      527
    20. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      518
    Aihe