Tein tänään yläkomerosta löydön: vanhan kouluaikaisen niin kutsutun ”Muistokirjani” . Voi miten riemukkaita hetkiä olen sen parissa viettänyt. Muistatteko: kauniita, suorastaan upeita kiiltokuvia (sellaisia ei nykyaikana enää edes valmisteta), siististi liimattuja. Ja vieressä kauniilla käsialalla kirjoitettu ”värssy”. Silloin ei ollut kuulakärkikynistä tietoakaan, oli mustepullot ja irtoterät mustekynänvarteen kiinnitettynä, välillä kastettiin terä musteeseen ja huolellisesti valutettiin liika muste pulloon takaisin. Se oli sitä mustetahrojen aikaa. Ja imupapereita tarvittiin koko ajan, mihin muste kuivattiin.
(Onpa kumma: niin lyhyt hetki on olevinaan kouluajoista ja kuitenkin sen aikaiset työskentelyvälineet olivat niin tosi vanhanaikaisia, että ihan hämmästyy.)
Nämä muistokirjat olivat enemmän tyttöjen touhua; pojathan eivät siihen aikaan niitä harrastaneet ainakaan minun kotipaikkakunnallani
No niin, oikeastaan ajattelin ilahduttaa teitäkin muutamalla iki-ihanalla hengentuotteella. (Oman nimeni korvaan tähän palstalle nyt ”assiivilla”.)
Muisto assiiville!
Puhalla idän tuuli,
puhalla hiljaa vain.
Lähetä säde pieni
assiivin ikkunaan,
vie terveiseni hälle
ja kuiskaa hiljaa vaan.
Oletko ystäväni ain asti kuolemaan.
(Anja 2.12.-41. Häntä en ole tavannut kouluaikojen jälkeen.)
Muistoksi
Kun kuljet metsätietä
se hiljaa humisee.
Niin tämäkin kirjoittaja
suo iäti muistelee.
(Helena 12/11-41. Emme mekään ole olleet missään kanssakäymisissä aikuisiällä, mutta on mukava tietää, että hän ”muo” iäti muistelee…)
Ja vielä yksi, se on oikea aarre:
Assiiville!
Työläs on kulkea maailman rantaa
työläämpi vielä on tuskia kantaa.
Väkevät sortavat heikkoja siellä
Harvat vain kulkevat hyveitten tiellä
Siksi kulje aina valppahasti
Ettet joisi myrkkymaljaa loppuun asti
(27/11-41 Paula)
Varmasti monella teistä on jäljellä näitä runouden helmiä muistokirjoihin talletettuina. Olisi mukava nähdä, mitä teidän kirjoissanne lukee.
(Onpa kumma: niin lyhyt hetki on olevinaan kouluajoista ja kuitenkin sen aikaiset työskentelyvälineet olivat niin tosi vanhanaikaisia, että ihan hämmästyy.)
Nämä muistokirjat olivat enemmän tyttöjen touhua; pojathan eivät siihen aikaan niitä harrastaneet ainakaan minun kotipaikkakunnallani
No niin, oikeastaan ajattelin ilahduttaa teitäkin muutamalla iki-ihanalla hengentuotteella. (Oman nimeni korvaan tähän palstalle nyt ”assiivilla”.)
Muisto assiiville!
Puhalla idän tuuli,
puhalla hiljaa vain.
Lähetä säde pieni
assiivin ikkunaan,
vie terveiseni hälle
ja kuiskaa hiljaa vaan.
Oletko ystäväni ain asti kuolemaan.
(Anja 2.12.-41. Häntä en ole tavannut kouluaikojen jälkeen.)
Muistoksi
Kun kuljet metsätietä
se hiljaa humisee.
Niin tämäkin kirjoittaja
suo iäti muistelee.
(Helena 12/11-41. Emme mekään ole olleet missään kanssakäymisissä aikuisiällä, mutta on mukava tietää, että hän ”muo” iäti muistelee…)
Ja vielä yksi, se on oikea aarre:
Assiiville!
Työläs on kulkea maailman rantaa
työläämpi vielä on tuskia kantaa.
Väkevät sortavat heikkoja siellä
Harvat vain kulkevat hyveitten tiellä
Siksi kulje aina valppahasti
Ettet joisi myrkkymaljaa loppuun asti
(27/11-41 Paula)
Varmasti monella teistä on jäljellä näitä runouden helmiä muistokirjoihin talletettuina. Olisi mukava nähdä, mitä teidän kirjoissanne lukee.
Vastaukset 18
Vanhimmat
"muistolaatikossani"vihko jostain vuosikymmenten takaa ja siinä runo:
"Rukous, rakkaus, usko, työ on voimana elon onnen - kun vainojen vitsa meitä lyö - ne antavat voiman, ponnen."
Kirjoittajan muistan ja häntä kiitän vieläkin kauniista runosta!
Mihin lie muuttojen hyörinässä omani kadonneet, harmin paikka. Tai isäni järjestyksen ihmisenä saunavintin laatikoita tarpeettomana tyhjennellyt.
Ne kiiltokuvat, joita vaihdeltiinkin, olivat aivan ihania. Samoin värssyt. Kiitos, kun kerroit näistä.
Äitini kirjoittama on jäänyt mieleen:
"Etsi aina elämässä kaunista ja hyvää,
sillä kaunis elämässä kasvaa kultajyvää."
Kun lehdet loppuu ja kannet jää,
niin kansissa säilyy muisto tää.
Ystävyys on kuin pikkuinen ukko
jolla on kädessä avain ja lukko.
Niillä se sitoo ystävät yhteen
niin kuin maamies pellolla lyhteen.
Älä itke ystäväni murheita maan,
minä muistan sinua ainiaan.
Vaikka minä vaeltasin ympäri maan
sinua en unhoita milloinkaan.
Lintu lentää liihottaa
Onnea Sinulle toivottaa.
Minä tykkään sinusta
tykkäätkös sinä minusta?
Kosmoskynällä kirjoitetut rivit
keitetyllä perunalla liimatut kuvat
sitä minun muistokirjani.
Irrallaan mukana kulkevia kiiltokuviakin lehtien välissä.
Vähän toisenlaisesta muistokirjasta löydetty:
Sytytä tähdet niille
jotka yötä käy,
joille ei viitat tiellä,
eikä määrä näy,
jotka kiviin lankee,
nousee uudestaan,
joit' on monta, monta
yli laajan maan.
mutta muistan että hyvin suosittu oli seuraava:
Kun kirppu puree sinua
niin muista silloin minua.
Tyttönen nuori kuin kukkiva tuomi,
muista ett' syntymämaasi on Suomi.
Kerran kukkii ruusu pieni,
krran kukat kuihtuu pois.
Voi jos sinun nuoruutesi
kuihtumatta olla vois.
Em. samasta vähän toisenlaisesta muistokirjasta.
Älä leiki kukkasilla,
älä ihmis-sydämillä,
kukka kärsii hetken vaan,
ihmis-sydän ainiaan.
Älä tallaa nurmikoita,
älä puita vahingoita,
älä temua, älä pauhaa,
älä riko luonnon rauhaa.
Ole aina iloisella päällä,
niinkuin kissa liukkaalla jäällä.
Onnen puus on kolme oksaa,
usko, toivo, rakkaus
yhden niistä sulle annan,
olkoon vaikka rakkaus.
Tein havainnon matkalla
elämän turun,
ett' kauneimmat kukat
on kukkia surun,
ett' kauneimmat helmet on kyyneleitä
ja muistot muistojen säveleitä.
Kaunis, ei voi muuta sanoa.
Ainoa rohkeus, jolla on merkitystä,
on se joka auttaa sinut tästä hetkestä seuraavaan.
Oletko tullut elämäsi Punaisen-
meren luo?
Se mitä osaat ennestään,
ei auta sinua.
Ei ole ulospääsyä, ei ole paluuta,
ei ole muuta tietä
kuin suoraan läpi.
On vain kolme ääretöntä asiaa;
taivas tähtineen,
meri pisaroineen
ja sydän kyynelineen.
Tässä kirjassa josta nämä löytyvät, ei ole mainittu kirjoittajia.
Ihania värssyjä, useat kaihon kyyneleitä tulvillaan. Romantiikka kukoisti silloin tässäkin muodossa.
Ja onhan mukana myös iloisia ja veitikkamaisiakin, lasten rakastamia riimejä.
Niin kuin nyt se "Kissa istui ikkunalla, kutoi pientä sukkaa..." Vieläkin näen sen saman mielikuvituskissan ikkunalaudalla kudin kädessä. Lapselle kaikki on mahdollista. Onneksi.
Paljon tuntuu olevan sellaista suomalaista haikeutta, elämänkokemuksen mukanaan tuomaa hiljaista ja sanomatonta kaihoa, menetetyn onnen kaipuuta tai paremminkin ehkä toteutumattomien toiveiden surumielistä muistelua.
Kyllä meidän perusluonteemme taitaa tosiaan olla aika melankolinen.
Jäin miettimään mistä nämä runonpätkät alunperin tulevat. Ketkä niitä sepittivät? Lasten äidit ehkä. Ainakin he saattoivat opastaa omia lapsiaan käyttämään tuntemiensa laulujen sanoja En ainakaan muista meidän (=lasten) koskaan niitä itse keksineen. Siihen aikaanhan ei juuri muutenkaan luovuuteen kannustettu. Tietysti ne kulkeutuivat perintönä koululaispolvelta toiselle. Onko teillä kellään tietoa milloin Suomessa muistokirjoja ylipäätään alettiin harrastaa? Olettaisin tämän muodin tulleen meille Ruotsin kautta, kuten yleensä kaikki uusi. Saksassa tietääkseni valmistettiin ne ihanimmat kiiltokuvat.
Ainakin seuraavan runon naapurin täti kirjoitti tyttärensä muistokirjaan ja sieltä se sitten levisi yleiseen käyttöön:
Sun untesi valkea polku
se satujen linnahan vie
on kullalla viitoitettu
lapsuuden puhtoinen tie.
"Ystäväni muistokirja", kirj. Taina Huuhtanen, kertoo etusivullaan mm.:
Vanhimmat säilyneet muistoalbumimme ovat peräisin 1800-luvun puolivälistä. Ne ovat pienikokoisia, kauniisti sidottuja kovakantisia kirjasia, joihin säätyläisperheiden nuoret neidot ovat koonneet muistosäkeitä nuoruusvuosien ystävättäriltä. Ne sisältävät pelkästään kirjoitettuja muistoja.
Näihin aikoihin alkoi säätyläiskoteihin kulkeutua myös englantilaisia muisto- ja nimikirjoitusalbumeita, joissa oli painokuvakoristeinen kansilehti. Hieman myöhemmin tuotiin maahamme ensimmäiset saksalaisperäiset kiiltokuvin koristellut muistokirjaset.
Vähitellen albumeihin ryhdyttiin kokoamaan myös kiiltokuvia. Kiiltokuva ja muistovärssy ovat sen jälkeen kuuluneet yhteen. Jne.
(Mistähän syystä olen ostanut kirjan itselleni v. 1990!? Ehkä johonkin tarpeeseen tai... kun siinä on kuvituksena kauniita vanhoja kiiltokuvia ja kauniita värssyjä!)
Kysyit myös, ketkä niitä ovat sepittäneet. Kirja kertoo "... useimmiten tunnettujen kirjailijoiden runoista peräisin olevia säkeitä."
_ _ _
"Ken viime lehdelle kirjoittaa
se eniten sinua rakastaa." - on myös soma!
Voi, kiitos, Sinulle Helena04, varsinkin tuosta viimeisestä muistovärssystä:
"Ken viime lehdelle kirjoittaa
se eniten sinua rakastaa."
Muistojeni kätköistä tulvahti heti mieleen äitini, joka tosiaan on joskus kirjoittanut tämän jonkun - jo kadonneen - muistokirjani viimeiselle sivulle. Muistan sen varmasti ja herkistyin oikein miltei kyyneliin asti. Tämä oli asia, jonka olin jo unohtanut. Sinun kauttasi sain yhden arvokkaan muiston äidistäni lisää. Silloin lapsena olin niin onnellinen tuosta äidin kirjoittamasta rakkaudenosoituksesta.
Kirjoituksesi pani minutkin niiskuttamaan, tuli äitiä ikävä... aikaansai herkän hetken. Muisteluita. Mielen vaihtelua. Ihan tervetullutta, kiitos assiivi.
"Ruusun Sulle antaisin
vaan mistä minä sen saan,
kun K-kosken kivikkomaa
sitä ei voi kasvattaa."
Voi miten muistuu mieleen ne kouluajat, jolloin näitä kirjoiteltiin. Tikkukirjaimin jotkut. Ihania kaikkine kirjoitusvirheineen. Monet tuolla ketjun yläpäässä ovat tuttuja minulle ja muistan hyvin kirjoittajatkin, joista osa on jo poissa keskuudestamme ja monia ei ole tavannut sitten kouluaikojen.
Opi nuorena itsesi tuntemaan
opi välttämään huonoa seuraa
Vältä paheita kavalan maailman
etsi jaloa hyvää seuraa
Kukka on niin sininen
taivas saman värinen
se muistuttaapi sinua
älä unhoita minua
Kun kauas erkanemme
Suomemme saloille,
niin muista, että kerran
ystävät olimme.