Olen noin 20v. Kärsiny tästä.sosiaalinen kanssakäyminen jäi aikoinaan pois:(j koulun käynti, työelämä...olen teistä kaikista todella ylpeä , että uskallatte ottaa asian esille!jotkut väheksyy ja pitävät pöpinä!?toivon kaikille sydämmestäni tsemppiä:) rakkaudella minä
Paniikkihäiriö
1
212
Vastaukset
- 37 vuotta paniikkia
Oon pian 56 v. 17-18 iässä alkoi paniikkihäiriöt, joiden kanssa taistelu on ollut energiaa vievää. Useasti olen käynyt puhumassa psykologin ja psykiatrin kanssa, jossain vaiheessa olin AA:ssa, kun ratkoin ongelmia juomisella. Olen hakennut apua, mutta koska en ole riittävän masentunut, ei minua ole otettu vakavasti. Sinnitellyt olen, vaikka useissa tilanteissa itsen koossa pitäminen tunteessa: pakene tai kuole, on ollut vaikeaa. Olen ollut alisuorittaja. Viime vuonna sitalopraamia aloin syödä ensin 5 mg (määrättiin masennukseen, vaikka yritin kertoa olevani kiihtynyt), joka helpotti, sitten 10 mg, joka vapautti. Toki yhä edelleen tunnen jännitystä ennen esiintymistä. Jotkut sosiaaliset tilanteet ovat edelleenkin haastavia. Opiskelen. Pystyn keskittymään ja oppimaan, kun ei koko ajan tarvitse pinnistellä kestämisen selviytymisen rajamailla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
PÄIVÄN PARAS: Nigerialainen haki turvapaikkaa Suomesta, lähti takas huilaamaan
kotimaahansa, koska turvapaikan saaminen kesti niin kauan. Ja tämän kertoo ihan Yle, eikä yhtään toimittaja kyseenalaist1904325Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?
Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki1133755Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan
eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma453270Pidennetään viikko 8 päiväiseksi
Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest252590- 1972419
Kylläpä on nautinnollista taas tämä palstan vassari valitus!
Lähes jokainen avaus on vassareiden kitinää ja valitusta. Eikö se tarkoitakin, että silloin asiat menee maassamme parem222359Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet haluaisit nähdä juontohommissa?
Katja Ståhl on ollut kuluvalla viikolla sairaalahoidossa. Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet halu351586- 1021369
Vähäkankailla ollut ongelmia vuokra-asunnossa
Aina ne ikävätkin asiat tulevat mediaan. Jasmin ja Marko saaneet edellisestä asunnostaan häädöt ja Jasmin todettu varatt1451280Tiesitkö? Tuure ja Saana Boelius ovat sisaruksia!
Tiesitkö? Tuure Boelius ja Saana Boelius ovat tänä syksynä kumpainenkin reality-ohjelmissa tv:ssä: Tuure Petollisissa ja261260