Kansalaisverkkon tukeminen

Aikanaan Lieksan oli mukana kovalla tohinalla yhteistyössä perustamassa kansalaisverkkoa eli Oppiva ylä-karjala ja koulutusta järjestettiin kylillä ja taajamissa ja varsinkin ikäihmisten parissa ja sitä varten jopa koulutettiin henkilöitä opastamaan verkon käytössä.

Tänä päivänä tilanne on se,että Lieksan kaupunki on säästämässä tästä asiasta ja näin ollen lyömässä varsinkin korville ikäihmisiä ja muita palvelujen käyttäjiä esim se kohdallani merkitsee sitä,että yhden vammaijärjestön toiminta vaikeutuu koska posti on kulkenut kauttani ja näin kaupungin toiminta vaikeuttaa siten toimintaa.
Todella toimintaa on siten ontuvasita rahojen heittämistä aikanaan toimintaan ja nyt sitten mitään pitkäjänteistä toiminta ei ole tätä taustaa vasten kaupungin hallinnossa
Olen asiasta nyt tehnyt aloitteen kaupungillee koska näen,että kuntienvälistä toimintaa ollaan purkamassa,esim tuon järjestelmän avulla olen voinut laittaa ostaa myy palstalle viestin puun hankinnasta pielisen toiselle puolelle olevalle mökille ja järjestelmä on siten ollut hyvä ja tämä voisi palvella myös kesä-asukkaiden palvelua Lieksassa siten
Katson ,että hyöty olisi siten parempi kuin kaupungille säästö ajatellen kuntalaisia.Markku Korpinen

12

149

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pitääkö vaihtaa?

      Kuinkas käy sähköpostien kanssa oyk-loppuisilla osoitteilla?

    • Loppuu ellei jokainen lähde sitä maksamaan itse.nyk korvaus on ollut 1 e asukasta kohden ja siten on verkkoa voinut käyttää tunnin.

      Eli juuri siitä on kysymys,että tuo kaupunginhallituksen päätös on siten varsinkin vanhusväestöä loukkaava ja harkitsematonta tai tietoista syrjintää koska esim juuri minulle tulee postia jolla hoidan järjestön toimintaa jopa nyt monien järjestöjen kanssa koska olen yhdyshenkilö vammaisten vaalikeräyksessä näin ollen joudun postitse kirjeitse toimimaan ja sekö oli kaupungin tavoitteena.

      Lisäski kovin heiluvaa on muutenkin toiminta kun ensiksi höyrytään tietokoneiden autuuteen kansalaisille ostetaan yhteensopimattomia laitteita kouluille niin todella voinee kysyä miten häilyvää on hankintatoimi ja päätökset MK

    • boonusta

      Terveydenhoito puolella on tehty Suomessa varmasti satojen miljoonien varmaan suuremmatkin vahingot ostamalla järjestelmien yhteensopimattomia laitteita. Näitä pitää nyt uusia,mutta sehän ei ole myyjien vika,vaan osaamattomien ostajien,lienevätkö olleet vielä palkkionmetsästäjiä.

    • ihan älytyöntä

      Lieksassa näitä toimimattomia ohjelmia hankki edellinen sivistysjohtaja. Kouluihin ostettiin uudet, hienot älytaulut, mutta ei toimivia ohjelmia. Tilaajalla itsellään ei ollut tarpeeksi älyä hankintojen suorittamiseen.

      • Joka päivä käytän

        No kylläpä kuulostaa erikoiselta, ellei peräti perättömältä jutulta. Älytaulut, kun toimivat tietokoneohjelmista riippumatta, ja toolseja voi käyttää vaikka tyhjään world -sivuun.

      • ei toiminut
        Joka päivä käytän kirjoitti:

        No kylläpä kuulostaa erikoiselta, ellei peräti perättömältä jutulta. Älytaulut, kun toimivat tietokoneohjelmista riippumatta, ja toolseja voi käyttää vaikka tyhjään world -sivuun.

        Olin paikalla kun yritettiin saada muistitkulta näytetyksi PowerPoint -esitystä. Olisi pitänyt olla Microsoft Office -paketti serverillä, mutta kun ei ollut sellaista hankittu, niin esitys jäi näkemättä. Lisenssit tai vastaavat ovat kuulemma liian kalliita hankittaviksi.

      • entäs opettajat
        ei toiminut kirjoitti:

        Olin paikalla kun yritettiin saada muistitkulta näytetyksi PowerPoint -esitystä. Olisi pitänyt olla Microsoft Office -paketti serverillä, mutta kun ei ollut sellaista hankittu, niin esitys jäi näkemättä. Lisenssit tai vastaavat ovat kuulemma liian kalliita hankittaviksi.

        Olisiko voinut olla, ettei esitystä yrittänyt opettaja hallinnut laitteistoa? Ovatko opettajat saaneet perusteelliset koulutukset tietotekniikan sovelluksiin? Sehän on kehittyvä alue, joka vaatii käyttäjiltään jatkuvaa kouluttautumista kursseilla, joita asiantunijatahot tarjoavat.

      • ei toiminut kirjoitti:

        Olin paikalla kun yritettiin saada muistitkulta näytetyksi PowerPoint -esitystä. Olisi pitänyt olla Microsoft Office -paketti serverillä, mutta kun ei ollut sellaista hankittu, niin esitys jäi näkemättä. Lisenssit tai vastaavat ovat kuulemma liian kalliita hankittaviksi.

        MIten sitten tuo hankintatoimi toimii oliko tuokin päätös Joensuussa tehty joten paikalliset yrittäjät eliminoitiinMK

      • onsejoo1
        markkukorpinen kirjoitti:

        MIten sitten tuo hankintatoimi toimii oliko tuokin päätös Joensuussa tehty joten paikalliset yrittäjät eliminoitiinMK

        Kyllä oli!!! Kaupungin solmima hankinsopimus takaa uhkasakon avulla sen että kaupunki ei voi tehdä tietotekniikan hankintoja paikallisilta yrittäjiltä. Lieksan kaupungin tietotekniikkakulut asukasta kohti laskettuna ovatkin aivan järjettömät, koska hankntoja ei tarvitse enää kilpailuttaa kun sopimus on voimassa ulkopaikkalunnalla toimivan toimittajan kanssa. Sen lisäksi että kaupunki maksaa tällä hetkellä järjetöntä ylihintaa tietotekniikan ja ohjelmistojen hankinnoista Lieksan ulkopuolelle, samalla myöskin veroeurojen kertymä ja hankintojen työllistävä vaikutus ohjataan näppärästi Lieksan ulkopuolelle. Miksi? Järjen käyttö on tyystin unohtunut myös tässä asiassa päättäjiltä.

      • onsejoo1 kirjoitti:

        Mikä uhkasakko? koska kuitenkin kunnilla pitäisi olla itsemääräämisoikeus mutta katsotaan taas miten tuo sote uudistus autioittaa maaseutua.
        Johan vihreät ovas vastustaneet esim varkaudentien kunnostusta.eduskunnassa

        Todella nyt on aika herätä mitä oli roskakuljetukset ja mitä nyt maksamme kun meidän roskilla lämmitetään jopa kuopiossa ja me olemme maksumiehiä.
        Nyt on todella kansa halunnut tälläiset päättäjät ja tulos on nähtävissä MK

    • En puhu perätöntä asian tuli esiin jopa sote uudistusta koskevassa keskustelutilaisuudessa jossa asian otin esille ja siten vahvistus asiaan.noiden sopimattomien laitteiden osalta myöskään vanhaikodilla tarvittaisiin opastusta videotykin hallinnassa MK

    • Missä nyt mennään asiassa eli vastausta ei ole tullut vielä joten Jouluinen kokous on sotkenut linjat niin pahasti kaupungin luottamuselimessä, että ihmisten asiat jää hoitamatta MK

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä Yllätti

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      205
      2009
    2. Ei enää ulkoteltta ruokaa.

      Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,
      Kuhmo
      48
      1156
    3. Jos sussa toisessa on yhtään miestä

      Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te
      Ikävä
      173
      1055
    4. Se katse...

      Täynnä rakkautta. Kunpa olisin tajunnut.
      Ikävä
      81
      966
    5. En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen

      Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää
      Ikävä
      56
      861
    6. 69
      772
    7. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      99
      752
    8. Mitä eroavaisuuksia sinulla on

      kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?
      Ikävä
      77
      717
    9. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      336
      662
    10. Onnettomuus

      Olivatko paikkakuntalaisia, jotka menehtyivät?
      Virrat
      26
      651
    Aihe