bussikuskeille

Kun bussilakko joskus loppuu, me matkustajat voimme "kostaa" bussikuskeille. Maksetaan kaikki rahalla. Mieluiten vaikka 5 euron setelillä. Heidän täytyy tulostaa kuitti ja antaa rahasta takaisin. Tämä tietysti hidastaa bussien kulkua, mutta varmaan jokainen lakosta kärsinyt voisi tehdä tämän pari kolme päivää tai ainakin yhden päivän. Saisivat bussikuskitkin tehdä tosi työtä palkkansa eteen. Jos eivät sitten taas mene lakkoon sen vuoksi, että ihmiset maksavat rahalla. Syitähän aina löytyy!
5795
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Minä kostan kuskille omista kärsiyksistäni vetämällä turpaan. Jos ne siten tajuaa haittaavansa tavallisen työläisen elämää.

Äänestä
  • Osta hyvä työläinen oma auto, äläkä siinä vingu. Jos on niin huono palkka ettei ole varaa omaan autoon, niin kannattais sunkin lakkoilla.

    Äänestä

Ei ole poika mitään väliä! Päinvastoin! Kierrosajat ovat jo nyt epärealistisia, joten paluu kunnon asiakaspalvelukontakteihin toisi vain hetken helpotuksen normaaliin "tehokanala-toimintaan".
ANTAKAA PAALAA VAAN!

Äänestä

millaiset pellet käyttää julkisia. Ajan edelleen
mersullani työ-y.m. matkat.

Äänestä
  • töissä! Minun ei ole pakko mennä minnekään! Olkaa kuskit lakossa lopun ikänne! Viekää kuskit lapsenne mersuillanne kouluun ja ajakoon vaimonne toisella mersulla töihin. Kellään en ole nähnyt niin hienoja autoja kuin bussikuskeilla. Ja vielä ilkeävät valittaa!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


"kostoksi" kirjoitti:

Kun bussilakko joskus loppuu, me matkustajat voimme "kostaa" bussikuskeille. Maksetaan kaikki rahalla. Mieluiten vaikka 5 euron setelillä. Heidän täytyy tulostaa kuitti ja antaa rahasta takaisin. Tämä tietysti hidastaa bussien kulkua, mutta varmaan jokainen lakosta kärsinyt voisi tehdä tämän pari kolme päivää tai ainakin yhden päivän. Saisivat bussikuskitkin tehdä tosi työtä palkkansa eteen. Jos eivät sitten taas mene lakkoon sen vuoksi, että ihmiset maksavat rahalla. Syitähän aina löytyy!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu