Persuille ehdotus

Tanskassa valmistellaan lakimuutosta, jonka perusteella kaikki vankeusrangaistuksen saavat ulkomaalaiset voitaisiin karkottaa maasta. Lain uskotaan menevän läpi, vaikka poliitikot tietävät sen todennäköisesti rikkovan kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia.

http://yle.fi/uutiset/tanska_aikoo_karkottaa_kaikki_rikoksiin_syyllistyvat_ulkomaalaiset/5380408

Ajakaa asia läpi Suomessa.
866
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

HYVÄ EHDOTUS.
TURHAA JÄTETÄÄN TÄNNE VANKILOIHIN; SEKIN ON
TODELLA KALLISTA.

Äänestä

Ihmiset, jotka tieten tahtoen rikkovat kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia kuuluvat vankilaan.

Äänestä

Ja paskat ihmisoikeuksista. On jo tarpeeksi puhuttu ihmisoikeuksista, kuten USA;n toimet Quontanemon vankilassa jossa porukkaa häväistiin ja kidutettiin. Jos ihminen tekee rikoksen, hänen täytyy tietää myös seuraamukset. Turhaa helvatin hyysästelyä jälleen. Eikö myös ole ihmisoikeutta se, että eivät tee rikoksia.

Mikä ihmettä kansaa tänä päivänä riivaa. Mikään ei ole hyvä ja rikolliset saavat elää elämäänsä ja kunnon kansalaisia syytetään vaikka mistä.

Turhaa myöskään "säilöä" heitä tänne loistovankiloihin keräämään voimia uutta rikosta varten. Hyysärit vankilaan vähäksi aikaa .että pää selviää!

Äänestä

Ai että "paskat ihmisoikeuksista"? Tämähän kertookin sinusta ja edustamastasi puolueesta kaiken olennaisen. Oletko muuten koskaan ottanut selvää, miten suomalainen karkoituskäytäntö menee?

Äänestä
  • Miten tuo kertoon "puoueesta" kaiken olennaisen?

    Oletko muuten koskaan selvittänyt, miten toimii konkreettisesti karkoittaminen suomesta? Ei toimi !!

    Äänestä

"paskat ihmisoikeuksista!" Siinä on asiaa! Ihmisoikeudet ovat hieno ja ylväs yhdyssana ja sen merkitys on mittaamattoman arvokas. Mutta tuo ilmaisu "paskat ihmisoikeuksista!" on nykypäivää. Sanoilla ihmisoikeus, tasa-arvo ja suvaitsevaisuus on nykysuomessa eri merkitys. Niillä ajetaan omaa asiaa ja niillä perustellaan kaikki lakimuutokset ja poliittiset liikehdinnät. ISIS terroristit, joita suomessakin on, kauppaavat naisia ja pitävät heitä esineenä jota voi hyväksikäyttää ja kaupata. Sitten tulee suvaitsevainen ja sanoo että näitä ihmisarvoa ja ihmisoikeuksia polkevia terroristeja ei saa karkottaa maasta koska se loukkaa ihmisoikeuksia. Tässä tullaan kohtaan jossa voi todeta "paskat ihmisoikeuksista". Jos raiskaat, ihmiskauppaat ja orjuutat naisia niin silloin kyllä pitäisi myös terroristin menettää ihmisoikeudet! Mutta nämä suvakit olisivat aikoinaan taputelleet Hitleriä ja Stalinia olkapäälle ja tarjonnut kerran päivässä pihviaterian kermakakkujälkiruolla koska se on ihmisoikeus, syödä hyvin ja kohdella hyvin!

Äänestä

Noista asioista voidaan toki päättää tarpeen mukaan- ilman persuja tosin. Nykyhallituskin on tiukentanut maahanmuuton kriteerejä jo reilusti. Ilman persuja tietenkin.
Suomi on noussut muutamassa kymmenessä vuodessa maailman rikkaimpien joukkoon.Ilman persuja luonnollisesti.
Suomi on kansainvälisisä vertailuissa huipulla, jopa paras korruption vähyydessä (!!!!)
Ja taasen ilman persuja.
Suomi on nyt muutaman vuoden liukunut. Persujen kanssa!

Äänestä
  • Hyvä että leikkauksia ja veronkiristyksiä ei enää sitten tarvita!
    Hienoa että suomi pysyy paremmuustilastojen kärjessä ja valtionvelka on taittunut!
    Hyvä että hallitus on puuttunut maahanmuuttoon ja sinne ei turhaa rahaa mene!
    Hyvä ettei suomen tarvitse maksaa euroakaan vaikka kreikka tekisi mitä tahansa!
    Hyvä että suomen vienti on ennätyskasvussa ja yritykset voi hyvin!
    Hyvä että hallitus ja varsinkin demarit hoitivat asiat niin että Urpilaisen lupaamat 100 000 uutta työpaikkaa onnistui ja nykyhallitus taittoi työttömyyden kasvun!
    Hyvä ettei tarvinnut ainakaan lapsilisistä leikata!
    Aivan upeaa politiikkaa ja saavutuksia, ja ihan ilman persuja!!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Äänestäjä kirjoitti:

Tanskassa valmistellaan lakimuutosta, jonka perusteella kaikki vankeusrangaistuksen saavat ulkomaalaiset voitaisiin karkottaa maasta. Lain uskotaan menevän läpi, vaikka poliitikot tietävät sen todennäköisesti rikkovan kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia.

http://yle.fi/uutiset/tanska_aikoo_karkottaa_kaikki_rikoksiin_syyllistyvat_ulkomaalaiset/5380408

Ajakaa asia läpi Suomessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu