mä nyt vann yritän purkaa tunteeni tänne ettei tarttis taas miehen kimppuun käydä kun töistä tulee.meillä oli eilen illalla kauhea riita.kaikki alkoi taas ihan turhasta asiasta..mieheni menee töihin 7aamulla,minä ja poika9kk heräillään taas yhden huonosti nukutun yön jälkeen puoltuntia myöhemmin.hampaita kai tulos ku ei millään nukuttais poikaa.päivä alkaa puuron keitolla.sitten vaipanvaihdot ja pienet leikit.sitten kahvinkeittoon ja pienenpieni toivonkipinä että poika jaksais hetken peuhata yksin.päivä jatkuu ruuanteolla,päikkäreillä,seuraavat pihalla ja ilta ohjelmalla,jolloin odotellaan iskää kotia.isi soittaa jäävänsä pariksi tunniksi ylitöihin.ei kuulu parinkaan,eikä kolmenkaan tunnin päästä,en soita,päätän,kumminki hermostuu jos työt painaa.kello puolkasi illalla,isä saapuu kotia,kaljois.ei helvetti mä en jaksa,sanoin,mies loukannu kätensä ja lähtee ensiapuun.kuulemma joku saha lävistänyt sormen.minä hermona siitä että joudun pyörittämään arkea yksin..väsyneenä mökötän..poika meni nukkumaan puoli kymmenen.ihanaa,omaa rauhaa.mutta mitäs sitä nauttimaan kun saa pelätä tuleeko mieheni koko yönä kotia..24.oo,ovi kävi,olin jo nukkumas.luovutin lukuisten soittojen jälkeen.nousin sängystä ja menin olohuoneesen.mieheni kaljois.tultu baarin kautta kotia.riita alkaa.sanoin miehelleni että olisi enemmän perheensä kanssa,ymmärrän ylityöt,mutta en baarireissuja..kuulemma minä aiheuttanu,en lohduttanu,kun toisella sormi poikki ja kärsi kivuista.häntä vitutti,pitäähän mun se ymmärtää kun tekee pitkää päivää,pomo ei anna pitää sairaslomaa,niin kiire.kotona motkottava akka.vähemmästäkin vituttaa.hyvänyöntoivotus kuului että sä oot niin vittumainen akka.ja mies sohvalle nukkumaan.tänä aamuna,keitin vastoin tapaani miehelleni kahvit.valitti kättänsä,ei puhetta eilisestä,ei suukkoa..tämä on taas sellainen päivä kun tuntuu että oon vain tiellä mieheni elämäs,mitäs mä täs valitan.ei mun tarvi käydä töis..
taas näitä päiviä
minä vain..
171225
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
päiviisi muuta kuin kodin ja lapsen?Lapsen kanssa heti aamusta ulos,puistoon,perhekahvilaan tms.Sitten onkin mukavasti jo puolipäivä,lapsen syöttö ja päiväunet,lapsi yksin tai molemmat,siinä olis hetki aikaa omille touhuille tai muuten vaan.Sitten onkin jo iltapäivä ja välipala ja taas hetkeksi ulos jos huvittaa.Asutko kaupungissa,ikkuna ostoksille vaikka.Yritä saada päivääsi ensin muuta kuin tuo murehtiminen ja rupea sitten purkamaan tuota parisuhdettanne,jaksat sen sitten paremmin kun olet itse pirteämpi.Minusta kun aamun aloittaa ulkoilulla tai jollain muulla "toiminnalla" niin päivä sujuu paremmin.
Eipä kyllä mukavalta kuulosta. Syy on tuon perusteella kyllä miehessä, ei sinussa. Ja perimmäinen syy ehkä stressissä. Miehesi työpäivät venyvät niin pitkiksi, että ajatus pienestä lapsesta kotona saattaa tuntua ylivoimaiselta. Hän haluaa hetkeksi pois, eikä ole keksinyt muuta pakokeinoa kuin juomisen. Sitten syytetään sinua. Pakkohan jotakin on syyttää.
Halusiko mies alunperinkin lapsen? Onko hän missään vaiheessa ollut onnellinen isyydestään ja osallistunut lapsen hoitoon?
Tulee kyllä mieleen, että teidän kannattaisi ehkä käydä psykologilla juttelemassa - kahdestaan ja ehkä erikseenkin, niin saat purkaa asioita jollekin.
Onko sinulla ystäviä? Et maininnut heistä mitään. Toinen äiti voisi olla mukavaa seuraa - lapset voivat puuhailla keskenään äitien kahvitellessa ja vaihtaessa vieressä kuulumisia.
Hyvää talvea ja joulunodotusta! Toivottavasti tilanne vähän helpottuu ja elämä alkaa näyttää taas valoisalta.
tuossa sun jutussa voipi ollakkin se syy kerrottu miks tällaista meillää on..asun pienella maaseudulla,kaupunki 30km pääs.tietääkseni täällä ei ole mitään äiti-lapsi juttuja järjestetty.itse olen 20vuotias nuori ihminen..joo lasta me ei suunniteltu mutta alkukankeuden jälkeen me molemmat odotettiin tulevaa innolla.mieheni jopa kävi kanssani neuvolas silloin tällöin.:)
kaverit hävis sitä mukaan kun maha kasvoi,heillä omat jutut,baarit,vaihtuvat miesystävät ja niiden tuomat sotkut.koulukavereitahan ne oli..joskus mietin että jos menisin vain kouluun takaisin jossain vaihees(en nyt..ei malta vielä)pääsisinkö takaisin kaveripiireihin,,vai onko mulla vaan niin eri tilanne nykyään kun on oma pieni poika.kertaakaan en ole katutunut valintaani,mutta pojan syntymän jälkeen tuntuu että mieheni on..tuntuu siltä kuin hän väkisin työntää meidät pois sen elämästä,ajaa juuri sitä takaa että me otettais ja lähdettäis.mulla tarve puhua mutta mieheni rupeaa heti korottamaan ääntään,menee nukkumaan tai lähtee moneksi päiväksi pois.enkä mä sitäkään halua.eipä sitä sitten osaa enää edes puhua,saatika aloittaa keskustelua.yritin häntä jo a-klinikalle ja kävikin pari kertaa(todistettu on kun sosiaalit.mukana täs)lopetti sitten,kuulemma asiat hoidettu.ei ole..mä vaan pelkään lähteä omille teille,se tuo mulle suuret paineet,jota en nyt tähän tilanteeseen enää kaipaisi lisää,mutta toisaalta mä pelkään että kun tämä on pieni paikkakunta,ihmiset tietää.jos sossukin jo tietää,jos mäkin joudun vaikeuksiin,jos mäki menetän pojan..
Maaseudulla voi kyllä olla hankala löytää virikkeitä itselle ja lapselle, pakko myöntää. Jonnekin sieltä kotoa olisi kuitenkin lähdettävä, tai sä et kohta jaksa. Samassa tilanteessa olevia ihmisiä etsimään. Ystävät tuntuvat tosiaan usein kaikkoavan raskauden aikana, elämäntilanteet ovat niin erilaiset - sinä puhut aamupahoinvoinnista ja vaippamerkeistä, pienistä villasukista ja potkupuvuista, lasten kasvatuksesta ja tulevaisuudesta, äitiydestä - ja kaverisi jatkavat sitä samaa, ovat niitä nuoria jotka ovat valmiita äideiksi vasta paljon myöhemmin.
En tiedä, kannattaako sinun miestäsi jättääkään - huonosti hän on teitä kohdellut, mutta silti... Poika tarvitsee myös isäänsä, ja sinäkin tarvisit miestä tueksesi - eivätköhän asiat jossain vaiheessa järjesty. Miehesikin vielä ymmärtää, miten upea asia isyys on ja kuinka hienon ihmisen kanssa hän saa vanhemmuuden jakaa.
Pystyttekö puhumaan miehesi kanssa avoimesti, ilman että toinen jää alakynteen tai pakenee tilanteesta? Keskusteleminen olisi todella tärkeää. Mies tuntuu olevan niin hukassa itsensä kanssa, että taitaa tarvita apua päästäkseen uudestaan elämään kiinni.
Sinä menettäisit poikasi? Enpä usko. Ei huostaanottoja turhaan tehdä eikä niiden syynä voi olla alkoholiongelmista kärsivä isä tms., jos lapsella on kuitenkin vastuuntuntoinen äiti niin kuin tuntuu olevan.
Tsemppiä! Olisi mukava kuulla jatkossa, miten asia etenee, miten pärjäilet... toivon pelkkää hyvää ja paljon voimia sinne :)
Ei se että kaipaa apua ja neuvoja vielä sitä merkitse, että viranomaiset vievät sinulta lapsesi. Ei toki. Puhu vaikka neuvolassa ensin, sieltä varmaan annetaan tietoa jatkomahdollisuuksista. Heillä on vaitiolovelvollisuus, minkä voit vielä keskustelun alussa erikseen varmistaa.
Miksi aina pelätään, että pienellä paikkakunnalla asiat leviävät, jos niistä puhuu? Kyllä miehesi juominenkin pienellä paikkakunnalla pannaan merkille. Asiat tiedetään kyllä. Pää pystyyn vain, vika ei ole sinun.
Jos lapsesi isä ilmeisesti justiin päälle 20-vuotiaana jo käyttää alkoh. kohtuuttomasti, niin sinun on otettava oma ja lapsesi elämä ensisijaiseksi. Sinä et ole koskaan, et KOSKAAN syyllinen miehesi juomiseen, jollet kaada väkipakolla viinaa tajuttoman miehen kitaan.
Kun juomari etsii syyllistä omaan juomiseensa, on se varma alkoholismin merkki.
Taistelu alkoholismia vastaan on tuomittu epäonnistumaan, jos alkoholisti itse ei halua lopettaa.
Ota se huomioon. Älä hukkaa elämääsi.
hejj..minäkin olen kuule päivät yksin lapseni kanssa.mies lähtee aamuyöstä töihin ja tulee USEIMMITEN vasta kun lapsi on nukkumassa.mutta ihan töistä tulee.en ole valittanut, enkä valita vaikka joskus olisi haluja.mutta tiesin mieheni työt ennenkuin lapsi tehtiin.mut sekös ärsyttää kun miehellä viik.loput vapaana mutta minä nousen arkena ja viikonloppuisin heti kun vauva, eli 6-6.30..mies nukkuu..mikä sekin on ymmärrettävää vaikka ottaa pattiin kovin.itsekin olen pikku kaupungista vantaalle muuttanut ja tuntuu ettei täällä edes lasten äidit tee kaveruutta.perhekahviloissa käyn yhden kaverin kanssa ja numeronikin annoin yhdelle mukavalle pikku tytön äidille mutta ei soita ei.ei sitten.nämä "ison"kaupungin ihmiset on niin erilaisia, sisäänpäin lämpeeviä..
viimeviikonloppu..mä vihaan viikonloppuja..nuoruudessa niitä odottelin innolla,mutta kun keskiviikkoa mennään alkaa jo ahdistamaan...mieheni lähti,käytyään kotona syömässä,kauppaan hakemaan pojallemme maitoa..minä toiveikkain mielin,koska vihdoin sain jopa mieheni puhumaan asioistaan mulle..näin jälkikäteen huonolla tuloksella..:(olin saanut pojan päikkäreille pihalle ja istuskelin koneella ja tein tilauksen rattaista,koska lainavaunut joudun palauttamaan tutulleni perheenlisäyksen takia..mietin samalla että tulenko ikinä löytämään sellaista miestä jonka kanssa saisin todella miettiä tulevaisuutta ja saisin vielä ainakin pari lasta..joka hyväksyy mut tällaisena kuin olen..mieheni tuli kotia kaupasta,onneksi selvinpäin ja halusi tulla koneelle koska piti polttaa cd kaverille..tällävälin poikani heräsi ja menin makuuhuoneeseen vaihtamaan vaatteet kevyempiin.mieheni huikkas eteisestä että vie nyt cd:n ja tulee heti kotia..kello kävi,poika meni yöunille kymmeneltä.istuin sohvalla,soitin miehelleni.puhelin soi tietokoneen vieres..kiitti..sydämetön ihminen.kello oli kolme.mies tuli kolinalla kotia.herätti siinä samalla pojan.sain hänet uudelleen nukkumaan samantien ja menin miehen luo.makas sohvalla takki päällä kengät jalas.en sanonu mitään.menin takaisin pojan viereen.aamu koitti.mies ei puhunu mitään.mä puhuin,huusin kyselin ajoin sen täysin nurkkaan,olin sokeana vihasta katkeruudesta.mies lähti hakemaan kuulemma tupakkia.eipä sen jälkeen taas kuulunu.viis iltapäivällä lähdin pojan kans pihalle kun huomasin että vaipat loppuu,eikun kauppaan.mieheni tuli vastaan,ei edes pystys pysyny ja tenttas mua mihin menos.sanoin kauppaan hakemaan pojalle tarpeistoa.seurasi,huusi mulle koko matkan,että noinko kiittämätön ihminen olen etten ole paljastanu että mulla on rahaa,niin kiittämätön ettei edes sen vertaa voi kiittää ja kunnioittaa sitä että hänhän jo haki pojalle ruokaa.kuuleviin korviin ei hänellä menny että vaippoja olen hakemassa.."sä oot niin saatanan ylpee ettet voi edes kiittää"poika kattoo ihmeissään isää,ja mulla tuli siitä katseesta niin vitun paha mieli.ihmiset kyttäs mun päälle ku mieheni hiihti perässäni ja laukoi totuuksia piikikkäästi.arvioivat varmaan olenko itsekkin maistissa.nainen tuli sauvojen kans vastaan ja katsoi mua säälien..mutta mikään ei mua niin paljon itkettäny kuin mun pienen pojan katse kun isä huusi mulle.menin suoraan mieheni mummulle,en kehtaa enää kulkea kylän kautta..mieheni sammui sinne ja me saimme jatkaa pojan kans matkaa kotia.mummu soitti mulle illalla kymmenen aikaan ja kysyi onko äijä jo tullu kotia?ei ole..meni vissiin baariin.joo mummu sanoi että oli puhunu äijän kans tuntitolkulla,mutta eipä mitään auttanu.puhelun jälkeen mieheni tuli 23.jälkeen kotia ja sammui samantien lattialle.sunnuntai..hiljaisuutta..maanantai sanoin miehelleni että kun asunnon saan me lähdetään pojan kans pois..älä taas aloita,,en niin sanoin,sä sen aloitit..mikään ei kerro niin hyvin mun tunteista kun kaija koon biisi,aika jättää..viikonloppu on ohi..toinen tulossa..pikkujoulujen kera.äiti antoi kotiavaimensa,ennenkuin lähti työmatkalle..sanatonta ymmärrystä..
jäi paljon kauniita sanoja,jäi paljon rumempia tekoja,sun äänellä jäi soimaan uhkaus siitä,että yksin en selviä.jäi paljon,jäi kaikkea hyvää,se ruma tekee siitä vähemmän näkyvää.ehkä kuolen ikävään,mutten kuole siihen että tähän jään.
alan ymmärtää pian meistä aika jättää ja että mä oon vapaa kun rakkaus häviää.nyt eteeni nään,on onnenkyyneleitä,sitä ettei sanat peitä että teot teki kipeää.
alan ymmärtää,rakkaus meidät jättää,avojaloin se pistää mut kävelemään.sateeseen,sieltä mut turvaan löytää ja paljaat jalkani taas kengittää.
nyt saatan sut sydämestä pois viiltää,rakkaus vuoriakin siirtää.sun äänellä jäi soimaan lauseita siitä kuinka meistä minä en osaa rakastaa.jos rakkaus ei pelkää,se sanoo suoraan ja lähtee yönselkään,ei se jää sun nuoraan.kumpikohan tässä meistä ei osaa rakastaa.onnenkyyneleet virtaa sillä joka on vapaa.
alan ymmärtää pian meistä aika jättää ja että mä oon vapaa kun rakkaus häviää.nyt eteeni nään on onnenkyyneleitä,sitä ettei sanat peitä,että teot teki kipeää.
alan ymmärtää,rakkaus meidät jättää.avojaloin se pistää mut kävelemään,sateeseen,sieltä mut turvaan löytää ja paljaat jalkani taas kengittää.
alan ymmärtää,pian meistä aika jättää ja että mä oon vapaa kun rakkaus häviää.
sen mitä sä teit,ne oli kyyneleitä,sydämessä käärmeitä,ei niitä mikään peitä.
alan ymmärtää,rakkaus meidät jättää.....
päätöksesi.Se on kipeä ratkaisu,mutta varmasti paras sinulle ja pojallesi.Kyllä se miehesi huomaa mitä menetti.
No,annatko sitten vielä anteeksi,se on sinun päätöksesi.Monestihan nuo rentut osaavat anella itsensä takaisin.
Tuttu kysymyshän kuuluu,että miksi naiset aina rakastuvat renttuihin?Siihen kun löytyisi vastaus,niin maailma olisi onnellisempi.
Rauhaisaa joulun odotusta kaikesta huolimatta.
annan..joskus,mutta en ikinä unohda..onneks vielä sen verran itsetuntoa jäljellä,että ehkä uskallan aloittaa pojan kans oman elämän..jospa joulunodotuskaan ei sitten ole yhtä pelkoa,jospa sitten voisin oikeesti nauttia jokaisesta pienestä hetkestä pojan kans,jospa sitten osaisin jo ottaa rennommin ja hymyillä elämälle..ehkä kaikki vielä kääntyy hyväksi..
itsellesi ja sitten ehkä myös miehellesi ettei meillä ole kuin tämä yksi mahdollisuus,lapsellasi yksi lapsuus.
Kaikkihan soisimme että lapsillamme jäisi hyvät muistot lapsuudesta.Eikä vain muistot.
Ettei tarvitsisi sitten vanhana murehtia miten "pilasi" elämänsä.
Vaikkakaan eihän se ihan pilalla sinullakaan ole,
onhan sinulla ainakin ihana lapsesi,jonka vuoksi kannattaa jatkaa ja tehdä ne vaikeatkin ratkaisut.....
Heissan!!!
Tässä yksi tarina..en tiiä auttaako..vai masentaako lissää..mut haluisin kertoa sen..en kyll oo varma osaanko niinko itte sen koen ja ajattelen mut tuntuu että ittellee nyt että tässä hyvä hetki purkaa oma elämä toisille ejatuksista ns.paperille?!!!! Olin 18v. syntyi tyttö ja kolme vuotta eteenpäin syntyi poika..Elämä ny oli sellaista ko nuorilla on..en nyt niin muista kuin isä osallistu lasten hoitoon=) Oli riitoja ja koviakin..muutaman kerran lähin lasten kaa mummolaan jopa viikoksikin ja mies yrittisaaja takas ja ainahan me tulimme;) Kerjäsin ja halusin kovasti hellyyttä ja rakkautta,,varsinkin jos itte olin vaikka kipeä..OLIMME kuitenni rakastuneita,,tai ainaskin minä luulin rakastavani miestä ihan melkein viimeiseen asti ja että en osaisi elää ilman häntä!!!! Lapset kasvoi isoksi,,niillä alkoi olla omat kaverit ja omat menot=) Puhuimme siitä paljonkin että täytyy keksiä yhteistä tekemistä jotta emme ajautuisi erillemme!!Ja edelleenkin vielä tappelimme ja mökötimme ja ehkä oli jo helponpikin haastaa riitaa ko lapset ei ollu kuuntelee;( Käytiin jopa yhdessä ravintoloissa ko ei enää tarvittu lapsenlikkaa( meinaan ennen en lähteny ko ois minun tarvinnu ettiä hoitaja ja en oikeestaan raskinu niit jättää) ...mut ei niist ollu ko harmia niistä reissuista..mies kulki omia pöytiä ja mä sain sit vähän tanssia,,riitaa ja mökötyksiä jälkeenpäin vain!!! Mies kännissä aina perjantaisin ja lauantaisin kaikki ne vuodet..ei Varmasti yhtään viikonloppua selvänä!! Sitt sunnuntaisin mä "rentouduin" Otin alkoholia ja nautin ko mies helli ja hoivasi,,nyt jälkeenpäin mietin sitäkin että niinkö mä tyytyväinen olin ja tyydyin yhteen hellään päivään viikossa...taas aikaa kului ja minäkin rupesin yksin käymään tansseissa=)Mies oli siis aina kulkenu yksin..lähin siinä ko nuoriso oli jossain kaverilla yötä ja mies jo menny omille teille..Olimme jo aika erillämme toisistamme..mut siltikään emme halunneet erota...Vieläkään!!!Mies alkoi olla viikonloput kokonaan poissa kotoa ja enhän minä tyhmä tajunnut..nautin vain ko sain olla itelle ja nuorille..tehä kaikea kivaa niiden ja heidän kavereitten kaa,,rauhallisia pizza ja video iltojaSunnuntaina iltamassa mies saapui kotia ja oli niin hellää ja rakastavaa miestä ja mä olin taas myytyä naista...Elämä kaatui!!!!!!!!! Löysin keittiön kaapista lentoliput Turkkin viikon lomamatkalle..mut lipuissa toisen naisen nimi!!!!!Eli vuosi melkein siitä vielä ennenkuin minä otin ja lopetin melkein 20 vuoden avioliiton!!! Niin kiinni olin miehessä että luulin maailmani loppuvan!! Tunteet, jään yksin ,minulta viedään kaikki...minulla ei ole enään mitään tässä maailmassa...ELÄMÄ KAATUI!!!!!! Miehellä kerkes vuoden olla vieras nainen..sitt lähin!!! Sattui mulle onnettomuus viel sen vuoden sisällä,,jouduin olee 3viikkoa sairaalassa ,,jossa oli aikaa miettiä mitä haluan jatkossa..Vielä tuli siihen joulu ja aaton aattonakaan en ollu vielä joulua laittanu "kotiin"Lähdin sitt nuorten kaa poiss kotoaja mies jossain omillajutuillaan!!!........Tässä pääpiirteittäin tätä tarinaa,,,jos elämä ottaa se myös antaa!!!!Tytär ny 21v poika 18v minä viel alle 40v Exällä uusia naisia ja juo edelleenkin...vaikka omien sanojensa mukaan hän joi ennen "pahan akan" takia...Minulla Uusi elämä=) Ihana Rakastava..jne. MIES (JOKA ARVOSTAA MINUA JA MINÄ HÄNTÄ!!!!!TIEDÄMME TOISTEMME TARINAT JA OSAAMME PUHUA::ELÄÄ NAUTTIA YHDESSÄ ELÄMÄN PINISTÄKIN ASIOISTA!!!!TÄTÄ HETKEÄ VOIS KIRJOITTAA JA PALJON:::=) JA TÄSSÄ MEILLÄ YHTEINEN TOIVOTTU JA RAKASTETTU JA RAKKAUDELLA TÄYTETTY PIENI POIKAVAUVA TUHISEE KEHDOSSSA!!!!
Sinulla on lähisukua, jotka ymmärtävät ja tukevat. Se on ihana asia. Voit lähteä elämään omaa elämää lapsesi kanssa, koska et jää yksin murheinesi.
Usein ratkaisun tekeminen on vaikeampaa kuin sen toteuttaminen.
Olet nuori ja elämää kauan edessäsi. Mutta vain yksi elämä. Älä anna toisen määrätä miten se eletään.
Myös miehesi oikeus on valita oma elämänsä. Hän haluaa elää sen kavereittensa kanssa humalassa. Suo se hänelle.
Lähde pois ja anna lapsellesi terve koti.
hei taas...
..ajatuksia ois paljon...
tosiaankaan ei kannattais jäädä oottelemaa..niinkuin mä tein...siihen jotenkin jo turtui,ja kait sitä vain oppi elämään kaikkien vastoinkäymisien kanssa..mut ko ei oo mikään pakko..lapsetkin siinä ennenkaikkea kärsii..siinäpä se..mullakin oli paljon kavereita ja sukulaisia jotenka nyt ko miettii...niin niitten turvin kait sitä jaksoi..ja täytyi kait sitä olla sitten enemmän niit hyviäkin kausia...
..ja mene ja tiedä häntä millainen elämä sitä nyt ois jos ois silloin aikojen alussa lähtenyt erilleen...sitä ei kukaan tiedä..mut näin jälkeenpäin hän se on helppo ajatella että varmaankin ois parempi ollu,mutta kuiteskin nyt tuntuu että kaikki oli tietty tarkoitettu näin..Lapset nyt ns.aikuisia ja terveitä ja ihan kunnollisia koulua käyviä=)Mut kuten kirjoitin tää ol nyt sellanen yks tarina tuhansien joukossa,,mutt ko on kuiteskin kiva kirjoittaa näit ajatuksia pois mielestä...aika parantaa haavat,sanotaan;) Mut kuiteskin minäkin toivon kuten varmasti miljoonat muutkin ihmiset että ko kerran tääl eletään ni sais elää onnellisesti?!Omalta kohdaltani on ny hyvä sanoa,,että lopussa sit kiitos kuitenkin seisooei tarvinnu jäädä yksin...saan tuntera että minuakin viel joku Rakastaa ja arvostaa tällaisena ko olen...mut todellakin jos sen ratkaisun sais tehtyä ajoissa?! Mikä se sittenkin on se ajoissa....Yhtä vaikeita ne eroratkaisut on ,,tapahtui ne sit 3v yhdessä olon jälkeen tahi 20v.Siitäpä se omasta jaksamisesta on myös paljon kiinni..mut toivon kuiteskin sydämmestäni että tekee ratkaisun millasen tahansa niin kiitos seisois lopussa?!!!!
Sen ko me vain jaksaisimme uskoa!Voin sanoa että multa meinas usko loppua,,mut toisin kävi..ONNEKSI!!! ..ajatuksia...
...tosi asoita..jos kulkee yksin kapakoissa tai muuten poissa kotoa omilla teillä..hyvin pian siihen tulee kolmas..ensin pientä flirttiä,,sit suurempaa..ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella..jos lyö toista yhen kerran se ei siihen jää,,tulee lyömään toisenkin kerran... Sinä jos kuka..-minä vain tarviit kunnollisen ja lämpimän ja ennenkaikkea turvallisen olkapään joka tuottaa onnen tunteen..ko muutenkin varmasti on tunteen pinnalla ko vauvakin on viel niin pieni...SEN ME OLEMME KAIKKI IHMISET ANSAINNEET?!!!!Käpertyä hellään kainaloon..puhua..jutella kivoja asioita ..haaveilla...sillä haaveitakin ihmisellä pittää olla!!!! Tehä kaikkea kivaa yhdessä..vaikka siivota ,laittaa ruokaa..sytytellä kynttilöitä niin sisälle kuin uloskin..kävellä ulkosalla tähtitaivaan alla käsikädessä vauvaa vaunuissa työnnellen..suudella välillä huuru suusta tullen vauva onnellisesti vaunuissa makoillen...Juoda sunnuntai aamuna aamukahveet sängyssä loikoillen..vaikka yhessä tehtyä täytekakkua mutustellen,vauvan jokeltelua kuunnellen hymyssä suin...saunoa kynttilänvalossa vaikka viinilaia maistellen..Telkkaria toisen kainalossa katellen...tehä ruokaostoksia kaupassa käsikädess,välillä suudellen kaikkien ihmisten katsomana ja lupa näyttää koko maailmalle kuinka onnellisia olemme?!Vaihtaa lapselle vaipat yhdessä ja lohduttaa itkevää lasta ja samalla siinä toisiamme,,,sanoa ne Maailman kauneimmat sanat käsi sydämmellä myös tarkoittaen sitä..MINÄ RAKASTAN SINUA!!!!KUULLA NE SANAT MYÖS TIETÄEN ETTÄ NE ON TARKOITEEU MYÖS...VAIN MINULLE!!! Ja jos ne yhtenä aamuna jäis sanomatta..niin silti Rakkaus olisi läsnä!!!Eikö Meillä olekkin oikeus esim ..näihin ajatuksiin..Lupa olla ja rakastaa ja SAADA RAKKAUTTA???
todella mahtavaa tekstiä..aivan itku meinaa tulla..:(
...ja pitäiskin itkeä...se usein helpottaa..ainaskin minua....kuin myös onnesta?! Tunteiden näyttäminen..myös vihan..kannattaa räjäyttää ilmapiiri kunnolla välillä,se helpottaa! Ois kiva tietää kuin nyt jakselet siell? Viikonloppu takana itsekullakin ja arki alkaa..Mistä voimia uuteen päivään?!