medipamia oireisiin!:(

hei sulle..aika outoa että sulle on annettu pelkkää rauhoittavaa paniikki oireisiin ei ne loppu viimeks auta kuin vain sen hetken kuin otat..ei ne poista sun paniikki oireita koska se on sairaus..myös terapia on tärkeää.käyn itse terapiassa ja ne kännit on auttanu mua tosi paljon.tilaa ihmeessä aika itselles ja mene puhumaan ja pyydä itsellesi oikea lääkitys. itsellä sepram ja lisäksi mietoja rauhoittavia joita otan jos tulee pahoja oireita en edes joka päivä etten tule riippuvaiseksi..tsemppiä..

Ottasit pullon kaljaa päivässä, oireisiin! Ompa dorka lääkäri!

Hei, mäkin luulin pystyväni hallitsemaan paniikkihäiriöt mutta taas sitä ollaan tässä, kylläkin paljon viisaampana, kun jo osaan tulkita mistä ne johtuu. Alunperin 5 vuotta sitten kun psykosomaattisista oireista ryntäsin lääkäriltä toiselle niin ehdotettiin lopuksi psykiatria. En pystynyt käsittämään että ne mun vatsavaivat ja hengitysongelmat, flunssatl, huimaukset oli psyykkistä alkuperää, jotain burnouttyyppistä. Yks terveyskeskuslääkäri sitten pelotti mut kun kokemattomana näistä asioista kuuntelin häntä, sanoi että sinä et parane ilman näitä, joku valtava paketti erilaisia mielialalääkkeitä ja rauhoittavia, pitkäaikaisia ja lyhytaikaisia. Pelkästä pelosta aloin kuurin ja olo ei parantunut. Ajauduin myös kogn. psykoterapiaan joka auttoi heti, pystyin istumaan autossa ja toinen mikä auttoi kun tehtiin allergiatestit, oli antihistamiini, voimakas koivunsiitepölyallergia joka ilmeni voimakkaana väsymyksenä yms. Eli löytyi sekä psyykkistä että fyysistä. Vasta nyt olen ymmärtänyt toisaalta psykologin neuvot, kun otin kaikki maailman murheet niskaani, hän kehotti miettimään aina, että "kenen ongelma se on", ja se että hyväksyisin paniikkihäiriöni, sanoi että ei mikään ihme että sulla on paniikkihäiriötä. Musta tuntuu että paniikkihäiriöiden taustalla on usein joku voimakas läheisriippuvuus, voimakkaat vanhemmat ja sitten vielä työelämässä korreloi noita asioita voimakkaisiin ja hallitseviin työkavereihin. Pitäis muistaa ne omat vahvuudet ja hyväksyä itsensä, eikä verrata itseään muihin, vaan elää omaa elämäänsä. Ympäristön paineet, tai että ne ottaa sillä tavalla, haittaa sitä oman elämän elämistä. Nytkin huomasin että mun pitäis sitä ja pitäis tätä, opiskella uus ammatti ja taas revetä joka suuntaan auttamaan, vaikkei kukaan muakaan sen ihmeemmin muista. On tää vaikeaa tää elämänhallinta vaikka ikääkin on jo aivan riittävästi. Nytkin sain taas hätätapaukseen rauhottavia, mutta pyrin tositarpeeseen vain ottamaan. Mutta onko sitä ikuinen pentu, muitten vietävissä aina vaan?