Autismiliiton vanhusprojekti

K.E./Aspergerinfo

Voisiko Autismiliiton vanhusprojektin työntekijät ilmoittautua täällä. Mielestäni olisi tärkeää voida vaihtaa ajatuksia ja saada toteuttamiskelpoisia ideoita projektin viemiseksi eteenpäin nopeassa aikataulussa. RAYn tuet eivät todennäköisimmin tule olemaan ikuisia Autismiliitolle kuten ei monelle muullekaan liitolle tai yhdistykselle. Siksi olisi tärkeää saada vietyä tämä projekti kunnialla lävitse.

Tällä foorumilla on ollut paljon keskustelua RAYsta sekä Autismiliiton hallituksestakin sekä eri yhdistysten osallisuudesta toimintoihin, arvoista ja paljosta muusta. Paljon on saanut liitto aikaan, mutta myös paljon olisi vielä saatava aikaan. Myös aikuisten autisminkirjon henkilöitä tulisi pystyä tukemaan paremmin, niitä, ketkä tukea tarvitsevat, eikä kehenkään saisi suhtautua puolueellisesti tai kenenkään mielipiteitä pitää toisten mielipiteitä vähempiarvoisina.

Toivoisin asiallista keskustelua täällä aiheesta, tämä foorumi kun tällä hetkellä lienee suosituin ja luetuin muihin verrattuna.

Painottaisin myös, kuten moni muukin on tuonut toivomuksena esille, että näistä asioista voitaisiin Liiton arvojen mukaan keskustella avoimesti ja rakentavasti myös täällä eli asioiden eteenpäin viemisessä avoimmuus ja rehellisyys on kaiken a ja o.

12

99

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ..?

      Laitoitko palautelomakkeen kautta tiedoksi tuon liittoon?

      • <<<

        Sinne lähti viestiä, katsotaan tuleeko kommenttia.


    • työntekijä, liitto

      Kiitos aktiivisuudestasi projektin suhteen.

    • hallituksen jäsen

      KANNATETAAN ALOITTAJAN EHDOTUSTA.

    • mielipiteeni

      Olen sitä mieltä, että Autismiliiton toiminnot sujuvat parhaiten ilman toiminnanjohtajaa eli siten, että kaikki, myös liittoon kuulumattomat voivat vaikuttaa asioihin mm. eri medioiden kautta. Mitään auktorisointia ei siis tarvita, jotta autistien oikeuksia saataisiin edistettyä yhteiskunnassamme. Autististen lasten vanhemmat myös pystyvät aivan hyvin toimimaan itsenäisesti ilman kenenkään ohjeistusta; tähän ei paljoa vaadita. Toisaalta, jos ohjeistusta tarvitaan herää kysymys, ovatko vanhemmat kyvykkäitä muussakaan suhteessa huolehtimaan jälkikasvustaan.

    • F 84.5

      Kiitokset Asperger-info - foorumille. Olette edesauttaneet kaikkien autistien asioita peräänantamattomuudellanne erittäin tuloksekkaasti. Toivottavasti yhteistyö jatkuu.

    • jäsen

      kannatan aloittajan ideaa keskustella projektin toteuttamisesta täällä

    • omissa ajatuksissa

      Et ole sekoamassa, ei sellaista kannata alkaa pelkäämään. Autistiset piirteet lisääntyvät ihmisen vanhetessa ts.jos esim. on saanut autismidiagnoosin lapsuudessa tai nuorudessa, voi aika varmasti päätellä niiden olevan samahkon kaltaisen oloisia vanhuudessa. Autismissa ja aivojen degeneratiivisissa sairauksissa ilmenee myös usein paljon autisminkaltaista oireistoa.

      t. Aspergerinfo/vanhusprojekti

    • anonymous.

      Tein vanhusprojektin kokonaisuudessaan valmiiksi, missä sen voisi esitellä?

      Minulla on kuitenkin huomattavia ja kehityksellisiä neuropsykiatrisia vaikeuksia, joten tahtoisinkin siksi tietää, missä tällaiset projektit yleensä esitellään ja kuka päättää niistä menevätkö ne läpi sellaisenaan vai onko olemassa jokin työryhmä jossa sitten yhteisesti päätetään hyväksytäänkö ehdotus?

    • projektipäällikkö

      Olisin kiinnostunut, kuinka projekti on edennyt? Tietääkö joku antaa lisäinfoa vai onko projekti salainen?

      • samettinenn

        Liiton sivulla näytti olevan projektitiedotteita. Projektin työntekijät antavat varmasti mielellään lisätietoa jos heille kirjoittaa sähköpostia tai soittaa.


    • Toine jalk haudass

      Miks Infolaiset eivät perust omaa vanhusprojektii palstalleen?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 193
      2469
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      55
      2194
    3. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      193
      2154
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      172
      1722
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1354
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1277
    7. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      7
      1252
    8. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      18
      1222
    9. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1215
    10. Venäjän sissit lakkojohtajat

      Odottavat 'lisätä lakkoja' Toverit käskyttää. Eikä ensimmäinen kerta.
      Suomen Keskusta
      3
      1118
    Aihe