Erityisesti homomiesten – tai laajemmin miestenvälistä seksiä harjoittavien miesten eli MSM-miesten – keskuudessa HIV on suoranainen kansantauti. Tämän vahvistavat useat viime vuosien tutkimukset, joissa on todettu HIV-infektion yhä olevan koko Euroopassa, myös Suomessa, MSM-ryhmässä yleinen (ks. taulukko). Suomessa eri tutkimukset osoittavat, että esiintyvyys on 2–4 % MSM-ryhmässä. Euroopassa uusien tapausten määrä tässä ryhmässä on pikemminkin kasvussa kuin laskussa ja tartunnan yleisyys monessa maassa lähentelee tai ylittää 10 %.
Euroopassa epidemian alkuaikoina ennen kuin taudista edes tiedettiin mitään, HIV-infektio pääsi leviämään laajasti MSM-ryhmään kymmeniä vuosia kestävän oireettomuutensa ja peräaukkoyhdyntään liittyvän korkeamman tartuttavuutensa takia. Koska infektio on krooninen ja sen hoito on nykyään onneksi erinomaista, esiintyvyys homomiesten keskuudessa tulee pysymään korkeana vuosikymmenien ajan.
Terveyden & Hyvinvoinninlaitos
Euroopassa epidemian alkuaikoina ennen kuin taudista edes tiedettiin mitään, HIV-infektio pääsi leviämään laajasti MSM-ryhmään kymmeniä vuosia kestävän oireettomuutensa ja peräaukkoyhdyntään liittyvän korkeamman tartuttavuutensa takia. Koska infektio on krooninen ja sen hoito on nykyään onneksi erinomaista, esiintyvyys homomiesten keskuudessa tulee pysymään korkeana vuosikymmenien ajan.
Terveyden & Hyvinvoinninlaitos
Vastaukset 11
Vanhimmat
"Still other men refuse to self-label as tops, bottoms, versatiles or even “gay” at all, despite their having frequent anal sex with gay men. These are the so-called “Men Who Have Sex With Men” (or MSM) who are often in heterosexual relations as well."
Eli, tämän määritelmän mukaan MSM on henkilö, joka ei koe olevansa homo, mutta harrastaa miesten välistä seksiä.
Moni homo ei halua edes olla homo, vaan kateellisena katselee heteroiden onnellisuutta ja normaaliutta. Sitten homo ostaa aseen ja seuraavana päivänä lukee lehdessä että Kymmenen ihmistä (heteroa) surmattu.
Onnelliset ja normaalit heterot menevät autolla rekan tai linja-auton alle koko perheen voimin. V*ttu, että varmaan olen kateellinen moisille :D on sulla fantasiat, höhöhöntti :D
Eikä ole asetta, paitti housuissa kuudestilaukeva :D ja sillä en ole vielä saanut ketään hengiltä vaikka voihke onkin ollut joskus melkoista :D
Mullakin on kuudestilaukeava housuissa. hihihihihihi
Enkä kyllä ummartanut ap-otsikkoa ja hiv-laskelman yhteyttä???
Pientä tarkkuutta, niin tiedetään, mistä aletaan kiistely. 5%:sta vai hiv:stä?
vain kuudestiko? eipä ihme ettet saa ikinä seksiä. minä haluan rakastajan, joka laukeaa joka kerta. onko aseesi myös semmoinen mini-impo? vai tarkoititko kenties peräaukkoasi joka rupsuttelee ripulia?
Tiiäksä että aseen voi aina ladata... ;)
Oot aika nolon miesmaku on eksklusiivinen :D kerran laukeava, pienikaluinen, ripulilla oleva.
Onnea hakuun :D
Nyt mä vissiin vasta tajusin (edes) tuon otsikon, mutta parempi edes joskus....
5% homopalstalle kirjoittajista on homoja :D
Olen minäkin saanut perseeseen homolta mutta koville otti. Kovaa hommaa on, kylmä hiki nousi, laukesin toki kun riittävästi kiusattiin. Aika sadomasohommaa. Olen tietenkin täysi hetero.
Taidat olla sama kuin erään toisen foorumin heteroisä?
Et kylläkään ole täysi hetero, kun just kerroit, että sut on tyhjennetty. Ehkä 5 % vähemmän täysi hetero olisi parempi määritelmä?
Atrappi-ass sitten seuraavaksi nimimerkiksi :D