Iso-Britanniassa selvisi vajaa vuosi sitten, kuinka kuuluisat televisiostakin tutut tv-persoonat olivatkin olleet pedofiilejä ja käyttäneet alaikäisiä lapsia seksuaalisesti hyväkseen. Niin nyt jo eläkkeellä oleva Scotland Yardin etsivä Mark Conrad kertoi, kuinka Iso-Britanniassa poliitikot olivat syyllistyneet alaikäisten poikien raiskauksiinn sekä murhiin.
Tapaukset ovat sattuneet viimeisen 30 vuoden kuluessa ja Conradin mukaan osa syyllisistä ovat niin vaikutusvaltaisia, että heitä on vaikea saada oikeuden eteen.
Uusin shokeeraava todiste tässä pedofiili vyyhdissä on, kun yksi uhri kertoi nähneensä britannian parlamentin jäsenen murhaavan alaikäisen pojan.
Pedofiili tutkinta Iso-Britannian pedofilia ringistä sai alkunsa jo 80-luvulla, jolloin konservatiivikansanedustaja Geoffrey Dickens laati raportin, jossa kävi ilmi, kuinka nimekkäät poliitikot olivat olleet mukana salaisessa pedofilia-ringissä. Asiakirjat kuitenkin katosivat pian.
Aiemmin tänä vuonna Iso-Britanniassa suosittu tv-juontaja Rolf Harris tuomittiin alaikäisten tyttöjen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Televisiojuontajana tunnettu Jimmy Savilen pedofilia tausta tuli jo ilmi 80-luvulla, mutta 1979-1999 aikoina laaditut salaiset asiakirjat katosivat mystisesti.
Savile oli käyttänyt seksuaalisesti lukuisia alaikäisiä lapsia hyväksi mm. sairaaloissa sekä Britannian yleisradioyhtiö BBC:n tiloissa. Hän ehti kuitenkin kuolla, ennen kuin hänen pedofiilitaustansa tuli julki.
Tässä tuoreimmissa Iso-Britannian pedofiiili tapauksien tutkinnassa on ollut suora linkki Jimmy Savilen pedofiili rinkeihin, jotka ulottuvat aina Iso-Britannian parlamenttiin asti.
Poliisi on saanut uhriksi joutuneilta lapsilta todistuslausuntoja, jotka paljastavat sen, että kuinka parlamentin poliitikko tappoi yhden pojan heidän nähden.
Todistuslausuntoja ovat antaneet myös entinen poliisituomari Vishambar Mehrotra, joka epäilee että hänen 8 vuotias poikansa joutui vuonna 1981 tämän Westministerin pedofilia ringin uhriksi. Hänen poikansa katosi kyseisenä vuonna ja hänen ruumiin osiaan löydettiin myöhemmin West Sussexin, Woodlandin alueelta seuraavana vuonna.
Yksi Westimisterin pefodilia-ringin epäillyistä on entinen Britannian tiedustelupalvelu MI6:n johtaja Sir Peter Hayman.
Kuten näemme niin poliittinen johto ja pedofilia kulkevat niin varsin lähellä toisiaan, että nyt on aika näiden asioiden tulla julkisuuteen.
Lähteet: http://www.mirror.co.uk/news/uk-news/retired-scotland-yard-detectives-back-4678189
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288706816880.html
http://nwohavaintoja.blogspot.fi/2014/11/iso-britannian-pedofiili-skandaali.html
Iso-Britannian pedofiili skandaali syvenee entisestään
sirpe
2
394
Vastaukset
- Jimmy the king
Eihän sille Savilelle riittänyt edes mukulat, kun piti vielä ruumishuoneella käydä kuolleita ruumiitakin panemassa. Aika hyvä tietopaketti murha.infossa ja tais olla vanhemmat.comissakin tästä Top of the pops -sedästä.
- Kuis tää?
Kiitos huonon Englannin kielen taitoni, en ymmärrä kaikkea netin juttuja. Katselin tuossa tätä Savile sotkua netistä ja Youtubesta, niin mites tää heidän julkimo stara Freddie Starr? Oliko hänkin mukana hommailemassa, vai perätön juttu?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin lähti takki auki sotaan....
Luuli, että kolmessa päivässä hoidetaan, nyt on mennyt 3,5 vuotta eikä voitosta tietoakaan. Kaiken lisäksi putin luuli,1103622Näitä venäjä-faneja tuntuu edelleen vaan riittävän - kummallista
ja lähinnä siis ihan suomalaisia. Mitä hienoa ja hyvää he näkevät maassa joka on diktatuuri, maassa jossa ei ole sananv2822476Ulkoistin makuaistini Yleisradiolle
Nyt voimme luottaa siihen, että Virallinen Totuus tekee maistelutyön puolestamme. Me persulandiassa arvostamme priimaa,02150Sanna on pakottaja, domina
Pakotti sadistisessti työttömät hakemaan töitä, josta seurasi hirmuinen työttömyys. Näin on asia, jos uskomme Hesarin k431921Skodan hankintaan painostaminen toi potkut
Kylläpä on kovat keinot käytössä, kun on yritetty pakottaa hankkimaan Skoda painostuskeinoilla. Kyllä valinnan pitää oll91689- 1001162
Niinistö neliraajajarrutteli Natoon liittymistä vielä sodan alettua
Myöntää nyt itsekin, mikä jo aikaisemmin tiedettiin. Marin vei Suomen ja Ruotsin Natoon. "”Myönnän auliisti jarruttelle651047No onneks ei tartte sit olla
Mustis ku se ootki sinä itte 😂😂 Oon pelännyt että ehkä teille kehkeytyy jotain enemmän ku niin paljon yhteistä mut....5970Lahden kolarisuma ja automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä
Olisiko uudehkojen autojen automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä vähentänyt kolareiden määrää tuolla Lahden tiellä? Sumu77917- 51902