OPELLE LAHJA! STRESSIN PAIKKA!!!!

Tuttavani, jolla on samassa koulussa lapsi kuin minullakin, kertoi minulle eilen miten vaikeaa on keksiä lahjaa opettajalle. Hän oli kierrellyt lähikuntien ostospaikoissa ja todennut, ettei pysty valitsemaan mitään sopivaa ja koska omille sukulaisillekin pitää hankkia lahjoja niin lahjan valitseminen opettajalle, jota ei henkilökohtaisesti hyvin edes tunne, tuntui varsinaiselta stressin aiheelta.

Tiedän, että saan haukut niskaani tästä kirjoituksesta, mutta antaa tulla vaan!!! Ja kirjoitan nyt koululaisen huoltajana (en ole opettaja).

Minulla on sellainen käsitys, että opettajat EIVÄT odota lahjoja oppilailta. Paras lahja minkä opettaja voi saada koululaiselta on oppilaan panostus koulutyöhön, koulurauha, hyvät käytöstavat jne. Se, että opettaja kokee tehneensä hyvin työnsä ja oppi on mennyt perille oppilaille. Se on paras lahja opettajalle. Uskallan sanoa näin.

Nimittäin. Jotkut huoltajat ovat sanoneet, että jos opettajalle ei osta joulu-ja kevätlahjaa niin miten käy oppilaan arvosanojen seuraavana vuonna jos on sama opettaja opettamassa.

Minäpä kerron: eivät opettajat ole lahjottavissa. Minä en ole ikinä hankkinut lahjoja opettajille. Ja lapset ovat menestyneet hyvin koulussa. Ja voinpa vielä sanoa, että monien lasten vanhemmat, jotka ostavat kalliita lahjoja opettajille, ovatkin sitten olleet ihmeissään siitä että heidän oppilaansa eivät ole menestyneet yhtä hyvin.

Uskokaa nyt, huoltajat, että eivät ne hyvät arvosanat tule opettajille jaetuista joulupaketeista vaan OPPILAAN OSAAMISESTA tunneilla.

Arvatkaapas miltä opettajasta tuntuu kun pienituloinen perhe satsaa säästönsä opettajille annettaviin lahjoihin ja kituuttavat sitten tulevan joulun viimeisillä roposillaan.

Olisi mukava saada tähän opettajan kommentti. Kieltämättä itselläni on vähän huono omatunto katsellessani opettajanpöydän lahjapaljoutta tietäessäni, että yksikään paketeista tai kirjekuorista ei ole minulta.
1189
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Alakoululaisen huoltaja antoi opelle lahjaksi 200 euron arvoisen lahjakortin urheiluvälienliikkeeseen,tämä tapahtui pääkaupunkiseudulla.Lapsen todistuksen keskiarvo oli sanallisin arvosanoin ensisijaisesti hyvää,muutama erinomainen ja muutama heikompi arvosana.Toisen oppilaan perhe ei antanut mitään ja silti samalta opettajalta seuraavassa todistuksessa kaikki arvosanat erinomaisia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lahjatonko kirjoitti:

Tuttavani, jolla on samassa koulussa lapsi kuin minullakin, kertoi minulle eilen miten vaikeaa on keksiä lahjaa opettajalle. Hän oli kierrellyt lähikuntien ostospaikoissa ja todennut, ettei pysty valitsemaan mitään sopivaa ja koska omille sukulaisillekin pitää hankkia lahjoja niin lahjan valitseminen opettajalle, jota ei henkilökohtaisesti hyvin edes tunne, tuntui varsinaiselta stressin aiheelta.

Tiedän, että saan haukut niskaani tästä kirjoituksesta, mutta antaa tulla vaan!!! Ja kirjoitan nyt koululaisen huoltajana (en ole opettaja).

Minulla on sellainen käsitys, että opettajat EIVÄT odota lahjoja oppilailta. Paras lahja minkä opettaja voi saada koululaiselta on oppilaan panostus koulutyöhön, koulurauha, hyvät käytöstavat jne. Se, että opettaja kokee tehneensä hyvin työnsä ja oppi on mennyt perille oppilaille. Se on paras lahja opettajalle. Uskallan sanoa näin.

Nimittäin. Jotkut huoltajat ovat sanoneet, että jos opettajalle ei osta joulu-ja kevätlahjaa niin miten käy oppilaan arvosanojen seuraavana vuonna jos on sama opettaja opettamassa.

Minäpä kerron: eivät opettajat ole lahjottavissa. Minä en ole ikinä hankkinut lahjoja opettajille. Ja lapset ovat menestyneet hyvin koulussa. Ja voinpa vielä sanoa, että monien lasten vanhemmat, jotka ostavat kalliita lahjoja opettajille, ovatkin sitten olleet ihmeissään siitä että heidän oppilaansa eivät ole menestyneet yhtä hyvin.

Uskokaa nyt, huoltajat, että eivät ne hyvät arvosanat tule opettajille jaetuista joulupaketeista vaan OPPILAAN OSAAMISESTA tunneilla.

Arvatkaapas miltä opettajasta tuntuu kun pienituloinen perhe satsaa säästönsä opettajille annettaviin lahjoihin ja kituuttavat sitten tulevan joulun viimeisillä roposillaan.

Olisi mukava saada tähän opettajan kommentti. Kieltämättä itselläni on vähän huono omatunto katsellessani opettajanpöydän lahjapaljoutta tietäessäni, että yksikään paketeista tai kirjekuorista ei ole minulta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu