Miten yllätät erämiehen?!

Erämies

Pienen ikäni metsällä kulkeneena on tullut koettua melkein kaikki mitä erämies voi kokea. Hanhenpudotuksineen, hirvenkaatoineen ja venestä tippumisineen :)

Luulin että kaikki on koettua mutta poikani onnistui järjestään minulle sellaisen harrastukseeni liittyvän isänpäiväyllätyksen että en voi olla suosittelematta muille erämiehille lahjaa suunnitteleville!

Olin nimittäin aiemmin syksyllä tehnyt yhdenlaisen ennätykseni pudottamalla 5 teertä samasta parvesta. Poikahan tietty digikameralla kuvas minua saaliineen jos minkälaisista kuvakulmista ;)
Isänpäiväaamuna sain häneltä itsetehdyn kortin lisäksi pienen laatikon jossa oli palapeli.

Minulla ei ollut luonnollisesti hajuakaan mitä siitä tulee koska mitää apukuvaa ei ollut. Sunnuntai aamupäivä sit kasailtiin peliä koko perheen voimin. En ollu uskoa silmiäni ku pelissä oli minä saaliineeni. Aikamoinen yllätys pojanklopilta!! Kävi vaan mieles et kaikkee ne nykyaikana pystyy tekeenki :)

Eipähän tarvi miettiä mitä kavereille ostaa lahjaksi :)) Poika ei suostunu sanomaan nimee mistä on tilannu mut googlen kautta löytyi ainaki http://www.paltik.com joka toimittaa vastaavia. Mitenkähän tätä voisi hyödyntää vaimolle..hmmm... naiset ideoita?? :))

13

2205

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • toimintaa

      "Olin nimittäin aiemmin syksyllä tehnyt yhdenlaisen ennätykseni pudottamalla 5 teertä samasta parvesta."
      Metsästyksellä ja saalistuksella on olemassa semmonen vivahde ero. Jos olisit metsästäjä, niin olisit tiputtanut parvesta yhden mustan ja lähtenyt etsimään pomppulintua.
      Toivottavasti pojastasi tulee metsästäjä.

      • Maukka

        Typerää toimintaa?? En oikein ymmärtänyt että miksi.. Kirjoituksestasi sensijaan jäi hieman sellainen maku suuhun..

      • Valikoiva metsästäjä
        Maukka kirjoitti:

        Typerää toimintaa?? En oikein ymmärtänyt että miksi.. Kirjoituksestasi sensijaan jäi hieman sellainen maku suuhun..

        Et tainnut oikein ymmärtää kun toi isä joka oli suurikin metsästäjä joka teki oman ennätyksen 5 teertä samasta parvesta. Kuinkahan monta haavakkoa sai lisäksi aikaan, meillä päin ei tuommoista tapahdu on sen verran fiksumpia metsästäjiä ei mitään parveen ampujia.
        Sattuis näyttämään palapeliä vielä oikein metsämiehelle, niin sais sitten oikein isän kädestä.
        Laittais nyt oikein jahtilehteen kuvansa ja nimensä niin sais oikein kunnolla julkisuutta.

      • Ihaa
        Valikoiva metsästäjä kirjoitti:

        Antoiko jahtikaverit aasinlakin , muuten vaan lahjaksi. Oli siinä varmaan hienoa yrittää koko perheen voimin sitten kasailla peliä, kun oli juhlakalulla oikein lakkikin päässä.
        Ja saatiin sitten pelikin oikein valmiiksi....

      • Metsästäjä myös
        Valikoiva metsästäjä kirjoitti:

        Et tainnut oikein ymmärtää kun toi isä joka oli suurikin metsästäjä joka teki oman ennätyksen 5 teertä samasta parvesta. Kuinkahan monta haavakkoa sai lisäksi aikaan, meillä päin ei tuommoista tapahdu on sen verran fiksumpia metsästäjiä ei mitään parveen ampujia.
        Sattuis näyttämään palapeliä vielä oikein metsämiehelle, niin sais sitten oikein isän kädestä.
        Laittais nyt oikein jahtilehteen kuvansa ja nimensä niin sais oikein kunnolla julkisuutta.

        Mielestäni outoa tyrmätä tuollainen juttu tietämättä itse tilanteesta. Millä aseella tms.

        Itse olen ampunut kiväärillä kolme teertä saman pellon laitaan eikä takuulla jäänyt ainuttakaan haavakkoa ;)

        Kateuden piru, otaksun.. ;)

      • Otso

        "Et tainnut oikein ymmärtää kun toi isä joka oli suurikin metsästäjä...
        ...meillä päin ei tuommoista tapahdu on sen verran fiksumpia metsästäjiä ei mitään parveen ampujia.
        Sattuis näyttämään palapeliä vielä oikein metsämiehelle, niin sais sitten oikein isän kädestä.
        Laittais nyt oikein jahtilehteen kuvansa ja nimensä niin sais oikein kunnolla julkisuutta"

        Oih.. valikoiva metsästäjä taitaa olla suuri metsämies. Metsien kuningas.*murrrr*
        Oikeenko sattuis KUNNON METSÄMIEHELLE näyttämään nii saisi isän kädestä. Tai sit OIKEEN suurten metsämiesten jahtilehteen..*murrrrrr*
        Karhu puraiskoon tuollaisia isiä *murrrrr*

      • myös mehtämies
        Metsästäjä myös kirjoitti:

        Mielestäni outoa tyrmätä tuollainen juttu tietämättä itse tilanteesta. Millä aseella tms.

        Itse olen ampunut kiväärillä kolme teertä saman pellon laitaan eikä takuulla jäänyt ainuttakaan haavakkoa ;)

        Kateuden piru, otaksun.. ;)

        En oo ennen näin kommentoina van pakko o nyt sannoo. Jokkainen tos mehtämies tekköö piätökset ihtensä kansa sekuntin murto-osassa ja ellää niihen kansa aina.Jossai on lintuja ja jossai ei, se on vakta. Ja sualis jos sitä sua kannattaa jakkoo vain akkasa kansa ruokapöyvvässä. Ja ampuu vain sen verran jotta jiä jäläkipolovelle ja nuapurillekki eräksi asti. Eikä piä unohtoo Herra Haukkoo eikä Mikko Repolaista koska niille se muru tulloo tos tarpeeseen. Mie ite otan vain sen yljiävän pienen siivun JOS äit mua sen antaa ja tuuri/taito riittää sen ottajaks. Mutta se siivun koko vaihtellee eikä sitä kenenkää tekoviisaantietäjän oo vara arvostella, koska kukkaan meistä ei voi sitä varmaksi sannoo!!!!
        Totta se on jos mehälle lähtöö ja aseen laukoo nin tappamistarkotuksessa se on tehtävä, ei siksi jotta saisi viiliksijä tahi hienoja laukauksia. Noppee ja tuskaton poislähtö on tarkotuksena oltava sillon kun kortiitti ruppee palamaan, ja kiskkoo pitkin ukkomehtoo yläsiiventynkään sihataan!
        ei muuta. ja anteeks kauheesti jos jonkun varpaat jäi tukkireen jalaksen alle...

      • mik
        Maukka kirjoitti:

        Typerää toimintaa?? En oikein ymmärtänyt että miksi.. Kirjoituksestasi sensijaan jäi hieman sellainen maku suuhun..

        Jaa miksikö typerää.., itse ainakin pitäisin tuota viiden teeren saalista sellaisena kahden syksyn yhteis-saaliina. En metsästä siksi että saisin perheelle ruokaa tai tykkäisin tappamisesta. Se on harrastus jonka tuloksena teeripaistilla herkutellaan muutamia kertoja vuodessa.

    • Hunter

      Käypänen idea! Joskus miettinytkin vastaavaa.

    • yllättäjä

      Kysymykseen vastaus. Ylläkköä kannattaa tehdä aina takaa. Siis takaapäin yllätys on taattu.

    • Fotoliikkeestä

      Palapelejä valokuvista saa miltei joka valokuvausliikkeen kautta.

      • Semko

        Fotoliikkeistäkin saa todella, mutta niissä siirretään siirtokalvosysteemillä valmiille blanco aihiolle. Nimimerkillä kokemusta on näistä siirtokalvosysteemeistä, eihän niitä palasia saa irti toisista ilman väkivaltaa, ja kuvan laatu on aivan onneton. Voitte kuvitella, että ensin sulla on valkoinen kasassa oleva palapeli, jonka päälle liimataan sitten kalvo..

        Siis tämä siirtokalvosysteemi on sama, millä kuvia siirretään esim. mukeihin. Mutta tämä Paltik tekee ihan oikeita palapelejä, ei mitään krääsää. Laatua voi verrata hollantilaisiin aivan täysillä ja palavaihtoehtojakin on useampia. Fotoliikkeestä saa jotain A4 kokoisia lipareita. Palapelien harrastajana ja kerääjänä on tullut tietojeni mukaan tähän mennessä kaikki tiedossa olevat valmistajat tutuksi. Kokemusta on myös palamääräisesti suurimmista palapeleistä, joten ihan sattumalta tiedän mistä puhun.

    • Sarianne

      Iha kivalta kuullostaa! :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      51
      2274
    2. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      26
      1117
    3. Aavistatko että moni tietää

      Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut
      Ikävä
      83
      998
    4. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      55
      922
    5. Yritin saada

      Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.
      Ikävä
      11
      914
    6. Onko vielä

      mahdollista nähdä?
      Rakkaus ja rakastaminen
      68
      883
    7. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      127
      867
    8. Kronikat..

      Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu
      Imatra
      10
      783
    9. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      22
      783
    10. Täällä istun ja mietin

      Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu
      Ikävä
      49
      769
    Aihe