Mikä on normaalia suhteissa?

Olen ollut sinkkuna viisi vuotta, ja olen nuori nainen.

Olen ihan sotkussa, kun en tiedä miten suhteessa ''pitää'' olla. Ei varmaan pitäisi edes harkita. Kaikki aina hokee, että jos et rakasta itseäsi, et voi rakastaa muitakaan.
Olen oppinut hyväksymään itseäni pala palalta, mutta minun ''virheet'' ovat aika tiukassa. Yritän olla vertailematta itseäni muihin, mutta silti. Olen kyllä kaunis, mutta ankara itselleni.

Toinen on se, että osaan olla mustasukkainen ja kateellinen. Olen nykyään tajunnut, että en edes näytä sitä. Tällähetkellä löysin erään tyypin, jonka kanssa olen jutellut puoli vuotta (tinder) kaikki oli ok, kunnes tajusin että on tunteita siihen.

Epävarmuus ja huono itsetunto ovat kamalia ongelmia, ja senkin takia yritän hyväksyä itseni. Myös tyhmät epäluulot ja itsensä kiduttaminen joillain asioilla ''auttaa''
Olen tullut siihen johtopäätökseen, että en anna itseni olla onnellinen. Kidutan itseäni, etsin miehiä jotka ovat ei-tavoiteltavissa (paitsi tämä)
Nytkin kehitän ongelmia. Olen seurustellut aiemmin, minun luottamus on petetty ihmissuhteissa ja parisuhteissa. Olen kääntänyt asian voitoksi, mutta jotkut pelot on tiukassa.

Miten voin luottaa uudestaan? Ja tämä mies, kaikki meni aluksi niin helposti, kunnes tajusin että on tunteita. En ole jaksanut pelata mitään leikkejä, ja olen ollut oma itseni. Nämä mustasukkaisuuden tunteet tulevat, jos hän ei vaikka ole jutellut pariin päivään. Mietin heti että mikä on vialla? Onkohan hänellä joku uusi? valehteleeko hän?

Ongelmani on, että uskon kyllä miehiin. Mutta ehkä en lähde mihinkään enää 100%.
kerrottakoon, että perhesurun vuoksi menin 2013syksyllä terapiaan ja olen kääntänyt jokaisen kiven. Suhteen, ihmissuhteet, epäluottamus, vanhempien avioero, omat toistuvat suhdekaavat... Olen kirjoittanut päiväkirjaa, vuoden ja käsitellyt tunteita, lpettanutkin sen jo koska samat asiat tulee vastaan aina;

Huono itsetunto, jonkintapainen rakkausaddiktio (mutta osaan kyllä elää yksin)
mustasukkaisuus, kateus kavereille. Jättämisen pelko, se on ehkä hälventynyt.

Ja miksi teen tämän? Koska tunteet pitää käsitellä. Ja koska, en halua että minulle käy joskus niinkuin vanhemmille... Oikeastaan pelottavaa, että nyt vasta olen tajunnut miten huono itsetunto on, ja millainen olen.

Itsensä rakastaminen ei ole helppo prosessi. Vai?