Valkoinen valhe

Kaksi määritelmää

-Viaton valhe, jolla tarkoitetaan pohjimmiltaan hyvää.

-Vakava valhe, jolla Suomessa on peitelty ja kaunisteltu ns. valkoisen osapuolen hirmutekoja sisällissodassa ja etenkin sen jälkeen.


Sitten on vielä sinivalkoinen valhe. Se oli eräs televisio-ohjelma, jossa käsiteltiin näitä urheilijoiden hemohessuiluja.

Pidän tuomittavimpana tuota valkoisen osapuolen valkoista valhetta, jonka yhdestä episodista on sanottu, että Urho Kekkonenkin tuomittaisiin teoistaan Haagin sotarikostuomioistuimessa nykykäytännön mukaan. Mutta silloinhan nuo teot haudattiin valkoisen valheen turvin niin, että Kekkonenkin säilyttii henkensä ja ehti vielä hyvinkin takkiaan kääntämään ja mainostamansa "rysssän viha" vaihtui suureksi rysssärakkaudeksi. Tai nuolennaksi, miten vaan.
1054
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Kun ei punaiset saaneet tappaa naisia ja lapsia rajoituksetta.

Se sua varmaan harmittaa.

Äänestä
  • Kepu ei ole ollut valkoinen puolue vaan lähinnä sosialisinen.
    Vanhassa maalaisliitossa oli valkoiset juuret

    Äänestä

  • http://fi.wikipedia.org/wiki/Harmoisten_sairashuoneen_joukkomurha

    Valkoisia ei näemmä rajoitukset koskeneet.



    En jaksa jauhaa tästä enempää, koska ajaudut asiassa heti henkilööni käyvälle linjalle. Opettele debatin alkeet ja yritä välttää valehtelussasi liian läpinäkyviä ylilyöntejä.


    ps. Aikoinaan täällä Seppo Hietanen (citykeskusta) väänsi Tarja Halosen "vappupuheesta", kun se oli todettu jo täysin huuhaaksi, oman versionsa.
    Siitä versiosta kokkarijäbä kirjoitti, että noin pitää valehdella, jos aikoo saada valheelle uskottavuutta.

    Äänestä

Kaikki 1918 teloitetu olivat murhaajia, jotka ansaitsivat tuomionsa.

Äänestä
  • Ei sitä myönnä edes historiankirjoitus. Ei edes valkoisten kaunistelemanakaan.

    Äänestä

KENEN SYY? SEN JOKA SODAN ALOITTAA.


Demarit aloittivat punakapinan ja sodan eduskunnan enemmistön luottamusta nauttivan hallituksen kumoamiseksi. Oli kysymyksessä sotilaallinen vallankumous.
Vallankumouksesta on yleisesti todettu, että se tarkoittaa tappamista ja tapetuksi tulemista.

Äänestä
  • Syylliset löytyy ja tuomitaan sen mukaan, kuka sodan voittaa.

    Äänestä

Jos olisi ollut ankarampi laki,kaikki punaiset olisi tuomittu kuolemaan.
Hyökkäys omaa maata vastaan,laki sallisi sen.
Tuhannet punaiset loikkarit menttikin Venäjällä henkensä.

Äänestä
  • "Jos olisi ollut ankarampi laki"


    Kerrotko, millainen se vähemmän ankarampi laki sitten oli?
    Kerropa tosiaan se. Kun on kyse oikein laista, varmaan et sitten turvaudu omiin mielipiteisiisi?

    Äänestä

  • Marskin käskykö? kirjoitti:

    "Jos olisi ollut ankarampi laki"


    Kerrotko, millainen se vähemmän ankarampi laki sitten oli?
    Kerropa tosiaan se. Kun on kyse oikein laista, varmaan et sitten turvaudu omiin mielipiteisiisi?

    Ei ole vastausta tullut.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lahtari-Urho kirjoitti:

Kaksi määritelmää

-Viaton valhe, jolla tarkoitetaan pohjimmiltaan hyvää.

-Vakava valhe, jolla Suomessa on peitelty ja kaunisteltu ns. valkoisen osapuolen hirmutekoja sisällissodassa ja etenkin sen jälkeen.


Sitten on vielä sinivalkoinen valhe. Se oli eräs televisio-ohjelma, jossa käsiteltiin näitä urheilijoiden hemohessuiluja.

Pidän tuomittavimpana tuota valkoisen osapuolen valkoista valhetta, jonka yhdestä episodista on sanottu, että Urho Kekkonenkin tuomittaisiin teoistaan Haagin sotarikostuomioistuimessa nykykäytännön mukaan. Mutta silloinhan nuo teot haudattiin valkoisen valheen turvin niin, että Kekkonenkin säilyttii henkensä ja ehti vielä hyvinkin takkiaan kääntämään ja mainostamansa "rysssän viha" vaihtui suureksi rysssärakkaudeksi. Tai nuolennaksi, miten vaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu