Google lopettaa yhteistyön MPAA:n kanssa, välit poikki

http://muropaketti.com/googlella-paloi-kaamit-piratisminvastainen-yhteistyo-mpaan-kanssa-poikki

Google on tehnyt jo pitkään yhteistyötä useiden piratisminvastaisten järjestöjen kanssa, MPAA mukaanlukien. MPAA:n tovi sitten julkaisema lehdistötiedote sai kuitenkin Googlen kupin kaatumaan, jonka myötä yhteistyö on nyt historiaa.

Google poistaa viikottain miljoonia tekijänoikeuksia rikkoviksi väitettyjä linkkejä hakutuloksistaan. Linkit poistetaan usein vain tuntien viiveellä valituksesta, mikä on huomattavasti nopeampaa toimintaa kuin useimpien muiden tahojen kohdalla. MPAA:lle tämä ei kuitenkaan ilmeisesti riitä, sillä järjestön mukaan aina voisi tehdä enemmän ja paremmin.

Google julkaisi edelliskuussa uuden tavan vähentää piraattisivustojen näkyvyyttä yhtiön hakukoneen tuloksissa. Uusi menetelmä osoittautui heti menestykseksi ja se laski piraattisivustojen näkyvyyttä ja liikennettä kymmenillä prosenteilla. MPAA:n lehdistötiedote asian tiimoilta oli kuitenkin kaikkea muuta kuin positiivinen Googlea kohtaan. Käytännössä järjestö syytti Googlea suoraan tietoisesta piratismin tukemisesta.

Vuotaneiden sähköpostien perusteella Google näkee tehneensä paljon enemmän kuin laki vaatii tai kukaan voisi heiltä pyytää piratismin kitkemiseksi. MPAA:n lehdistötiedotteen myötä yhtiö onkin nyt lopettanut kaiken yhteistyön järjestön kanssa. MPAA:n sijasta Google tulee jatkossa toimimaan yhteistyössä suoraan elokuva- ja tv-studioiden kanssa piratisminvastaisessa työssään.

-Sillä lailla sai nenilleen ahne tekijänoikeusjärjestö oikein kunnolla. Toivottavasti Suomikin järkiintyy ja lopettaa piraattien jahtaamisen. Piraatit ovat jo voittaneet, ei piratismia koskaan saada kitkettyä ja se on jo sitäpaitsi laillistettu open sourcen alle. Libre Office on laiton kopio MS Officesta, mutta open sourcena laillinen. Gimp on laiton kopio maksullisesta Photoshopista, mutta open sourcena laillinen.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Älä sotke käsitteitä. Eivät GIMP tai LibreOffice ole laittomia kopioita mistään, ne ovat avoimen lähdekoodin vaihtoehtoja maksullisille ohjelmistoille. Piratismi käsitteenä liittyy ainoastaan maksullisuuteen. Kun puhutaan avoimesta lähdekoodista tai Creative Commons-lisenssin alla julkaistusta materiaalista (musiikki, elokuva, kirjallisuus jne.) ei piratismia voi olla. Eli avoin koodi ei ole millään tasolla "laillistanut" piratismia.

On pitkään jo tiedetty, että esim. musiikin hinnasta, oli kyseessä sitten fyysinen tai digitaalinen media, toistokorvaukset (Teosto, Gramex) jne. hyvin pieni osa itse asiassa päätyy artistin taskuun. Kohtuuttoman suuri valtaosa siitä menee erilaisille välikäsille jotka eivät ole suorasti tekemisissä ko. musiikin tuotannon tai edes jakelun kanssa.

Toinen esimerkki: kirjallisuus. On aivan selvä että kirjailijan kuuluu saada työstään arvostus. "Hei kirjotit hyvin" on mukavaa, mutta ei sillä leipää osta. Samoin kuin musiikin kohdalla, ei kirjan ostohinnasta kuitenkaan montaa penniä kirjailijan taskuun päädy. Kun kyseessä on painotuote, korkeahko hinta on ymmärrettävissä - paino- ja varastointikulut, logistiikka jne. - mutta e-kirjassa ei näitä ole. Miksi e-kirja sitten on yhtä kallis ellei kallimpi kuin painotuote?

Kolmas esimerkki: Hollywood. Robert Downey Jr. nettosi tänä vuonna 75 miljoonaa taalaa, Dwayne Johnson 52 miljoonaa. Millä perusteella? Onko hän niin paljon taitavampi näyttelijä kuin joku Royal Shakespeare Companyn jäsen? Vaikka Downey-fani olen, on sanottava että epäilen.

Vanhan sanonnan mukaan "ei se ole tyhmä joka pyytää, se on tyhmä joka maksaa". Piratismi, CC-lisenssit jne. ovat terve vastareaktio ylläolevan kaltaiselle kaupallisuudelle. Ihmiset äänestävät lompakollaan. Piratismista ei niinkään kärsi artisti - siitä kärsii artistien ympärille rakennettu koneisto.


Bits©

http://www.forbes.com/pictures/mfl45ekhem/the-highest-paid-actors/

Äänestä

Itse olen ollut Amigan ajoista asti piraatti ja tulen olemaan jatkossakin. En maksa softasta enkä viihtestä kenellekään mitään. Varastan omaan käyttööni, mutta en jaa eteenpäin. Kuulun myös jäsenenä Piraattipuolueeseen ja kannatan sen tekijänoikeuden vastaista politiikkaa henkeen ja vereen koko sydämelläni.

Googlen päätös on tervehenkinen ja hieno päätös, joka vahingoittaa mukavasti tekijänoikeusjärjestöä sekä maineen kannalta että rahallisesti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


piraateille voitto kirjoitti:

http://muropaketti.com/googlella-paloi-kaamit-piratisminvastainen-yhteistyo-mpaan-kanssa-poikki

Google on tehnyt jo pitkään yhteistyötä useiden piratisminvastaisten järjestöjen kanssa, MPAA mukaanlukien. MPAA:n tovi sitten julkaisema lehdistötiedote sai kuitenkin Googlen kupin kaatumaan, jonka myötä yhteistyö on nyt historiaa.

Google poistaa viikottain miljoonia tekijänoikeuksia rikkoviksi väitettyjä linkkejä hakutuloksistaan. Linkit poistetaan usein vain tuntien viiveellä valituksesta, mikä on huomattavasti nopeampaa toimintaa kuin useimpien muiden tahojen kohdalla. MPAA:lle tämä ei kuitenkaan ilmeisesti riitä, sillä järjestön mukaan aina voisi tehdä enemmän ja paremmin.

Google julkaisi edelliskuussa uuden tavan vähentää piraattisivustojen näkyvyyttä yhtiön hakukoneen tuloksissa. Uusi menetelmä osoittautui heti menestykseksi ja se laski piraattisivustojen näkyvyyttä ja liikennettä kymmenillä prosenteilla. MPAA:n lehdistötiedote asian tiimoilta oli kuitenkin kaikkea muuta kuin positiivinen Googlea kohtaan. Käytännössä järjestö syytti Googlea suoraan tietoisesta piratismin tukemisesta.

Vuotaneiden sähköpostien perusteella Google näkee tehneensä paljon enemmän kuin laki vaatii tai kukaan voisi heiltä pyytää piratismin kitkemiseksi. MPAA:n lehdistötiedotteen myötä yhtiö onkin nyt lopettanut kaiken yhteistyön järjestön kanssa. MPAA:n sijasta Google tulee jatkossa toimimaan yhteistyössä suoraan elokuva- ja tv-studioiden kanssa piratisminvastaisessa työssään.

-Sillä lailla sai nenilleen ahne tekijänoikeusjärjestö oikein kunnolla. Toivottavasti Suomikin järkiintyy ja lopettaa piraattien jahtaamisen. Piraatit ovat jo voittaneet, ei piratismia koskaan saada kitkettyä ja se on jo sitäpaitsi laillistettu open sourcen alle. Libre Office on laiton kopio MS Officesta, mutta open sourcena laillinen. Gimp on laiton kopio maksullisesta Photoshopista, mutta open sourcena laillinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu