Olen surumielinen ja ahdistunut perheenisä. Pelkään vaimoa ja hänen julmia sanojaan, hän ei ymmärrä tätä hirveää ahdistustani mikä sisälläni on. Haluaisin olla toimintakykyinen ja pystyvä perheenisä vaimolleni ja lapselleni, mutta voimavarani ovat loppuneet. Lääkkeet eivät tunnu autavan. olen syönyt kaikenlaisia eri ssri-lääkkeitä, bentsoja yms ilman parannusta. Diapamia menee kauheat määrät päivässä, sillä en jaksa enää käydä näitä surun ja ahdistuksen tunteita läpi. Päivisin kun vaimo on töissä vaivaa kaamea ikävä. Ja kun vaimo tulee kotiin töistä, yritän vain olla hyvä ihminen, mutta vaimo on sanoissaan julma ja olemukseltaan kylmä. En lyö, enkä ole väkivaltainen. Rakastan vaimoani suunnattomasti. Jos häntä ei olisi en jaksaisi elää. Olen lopussa ja epätoivoinen. Mitä tehdä?
En tiedä haluaisinko kuolla.
Epätoivoinen
11648
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Älä hyvä mies tee mitään tyhmää ajattele lastasi ja miten hänen tulisi suru jos sinua ei enään olisi ja lopeta ihmeessä ne pillerien popsimiset ja ota joku mukava harrastus tilalle jossa voisit olla lapsesi kanssa.
Oletko mahdollisesti ajatellut, että moisessa tilanteessa "uuden harrastuksen löytäminen" ei ehkä enää auta? Jos ihminen on täysin lopussa, hänen on pakko ajatella joskus itseäänkin. Ja sitä paitsi "pillereiden popsiminen" on joillekin ihmisille ainoa keino selviytyä pahimman yli arkielämässä. Koko loppuelämää niitä ei tarvitse "popsia". Erilaisten voimavarojen vuoksi ehkä sinunkaltaisellesi riittää elämänhalun löytäminen harrastuksen parista, mutta todellisten vaikeuksien keskellä ei moista jaksa edes ajatella. Nimim.kokemusta on.
Vaikka vaimosi olisi minkälainen ole sinä hänelle hellä ja kysy hänen tunteistaan ehkä häntä painaa jokin! Mutta yritä elää silti täysillä elämä on vaan liian lyhyt ja kaikki hetket ovat tärkeitä vaikka ei siltä tuntuisikaan!!!
että se on vaimosi tapa reagoida sinun omaan käytökseesi. Myös oma puolisoni käyttäytyi samanlailla, kun kietouduin omaan kurjuuteeni..
hei..
miksi syöt lääkkeitä?oletko hakenut itsellesi apua?Älä luovuta, jos haluat muuttaa itseäsi,pystyt siihen.
Ehkä vaimosi on myös väsynyt.
Oman itsesi sekä perheesi tähden etsi itsesi ja elä!Olet varmasti kultainen ihminen. Mutta kokemuksestani tiedän että pamit muuttavat ihmisen ja siihen toinen väsyy.Pitäisikö harkita ehkä toista hoitomuotoa?Olet riippuvainen niistä, aloita siitä!
Kaikkea hyvää sinulle ja voimia elämään.
kannattaisi jutella asiasta vaikkapa terveyskeskuspsykologin kanssa. Masennus on sairaus siinä missä muutkin ja siihen tarvitaan oikeanlaista apua. Ei auta, että tuttavat vaan käskevät ottaa niskasta kiinni ja ryhdistäytyä. Kirjoituksesi perusteella sain myös sen kuvan, että olisit mahdollisesti läheisriippuvainen. En tiedä, itse varmaan tiedät paremmin. Voi olla, että haet vaimoltasi sitä lapsuudessa puuttuvaa rakkaussuhdetta ja näinollen vaimon julmat sanat satuttavat sinua kuin julman äidin sanat satuttavat lasta.
Joka tapauksessa on tärkeintä, että alat itse ottamaan vastuuta omasta elämästäsi jonkun ulkopuolisen, esim. psykologin avustuksella. Ja todellakin, toivoisin, että lapsesi voisi viettää vielä monta vuotta isänsä kanssa...älä siis vie lapseltasi isää.
Ja vaikka nyt on vaikeaa, lupaan sinulle, että tulevaisuus tuo vielä tullessaan valoisampia päiviä!
Voimia sinulle!
Viestisi oli synkkää luettavaa eritoten kun kerroit että teillä on myöskin lapsia. tiedän, koska kerroit, että olet käyttänyt kaikenlaisia psyykelääkkeitä, ja näin ollen tottakai käynyt psykiatrilla(eihän niitä muuten saa), etkä ole saanut apua vaivaasi, niin kysympä. Oletko ajatellut menneisyyttäsi, oletko miettinyt mitä silloin lapsuudessasi tapahtui. Oletko antanut anteeksi niille jotka ovat sinua joskus loukanneet. Oletko ystävä hyvä menettänyt itsetuntosi kokonaan asioiden seurauksena joita sinulle on joskus tapahtunut ja tapahtuu vieläkin.
nyt ensiksi sinun olisi syytä hiukan vähentää lääkitystä sillä sellainen lääkemäärä jota popsit, ei voi tehdä hyvää kenellekään. Sen jälkeen sinä toteat olevasi ihminen niinkuin kaikki muutkin, toteat olevasi kunnon perheenisä ja vieläpä hauskan näköinenkin. Tyytyväisenä itseesi menet iltaisin nukkumaan etkä lainkaan pohdi sellaisia että olisit jotenkin poikkeava ja huono ihminen. sitten ostat itsellesi suht paksun vihkosen johon kirjoitat tuntojasi olkoot ne sitten millaisia tahansa ja pidät vihon tiiviissä valvonnassasi ettei muut sitä lue. Otat vihon joka paikkaan mukaasi ettei vain mitään oleellista jäisi kirjoittamatta. Joka aamu kun katsot peiliin näet siellä entistä ehomman miehen ja suoristat selkääsi etkä edes kuuntele jos vaimosi sanoo sinulle jotakin negatiivista, sillä sillä ei ole mitään merkitystä elämässäsi koska olet erillinen yksilö tässä maailmassa kuten me kaikki. Huomaa itselläsi paljon hyviä puolia sillä kyllä sinulla niitä on koska kaikilla ihmisillä on hyvät ja huonot puolensa.
tässä aluksi hiukan ohjeita kuinka tulla toimeen masennuksen kanssa elleivät lääkkeet ja psykiatrit auta. Kirjoita, jos sinulla olisi vielä jotakin kysyttävää sillä minä tahdon auttaa sinua.
..veit "sanat suusta" -M...mulle tuli kans mieleen
läheisriippuvuus. Siinä vaiheessa, ku pino bentso-
ja ei enää auta suurenakaan määränä - ja itse tie-
dostaa, että ei jaksa, ni ois hyvä suunnata mtt:n
suuntaan tai tiukassa paikassa polille(stadissa
hesperia)..ja ottaa pieni aikalisä?
Kuka tahansa lääkäri voi määrätä lääkkeitä, ei tarvitse olla psykiatri. Ja vaikka jonkun psykiatrin luota ei olisi saanutkaan apua, kannattaa kääntyä toisen psykiatrin - tai psykologin puoleen....
Minun isäni teki itsemurhan ollessani 5-vuotias eli melkein 20 vuotta sitten. Olen surrut sitä jollakin tavalla koko ikäni, vaikken ole sitä kenellekään näyttänyt. Tunteet ovat vaihdelleet vihasta ja raivosta suruun. Minulla oli rakas, muistan hänestä joitakin pieniä asioita ja hän riisti minulta koko elämäni ajaksi hänet, jota tarvitsin ja jonka olisin halunnut tuntea.
Tuntemuksiani kuvaa mielestäni lausahdus, joka joskus lipsahti huuliltani:
"Jos faija eläisi, niin mä tappaisin sen sen takia, mitä se teki."
(Sillä vihoissani vihaan häntä yhtä paljon kuin vihaisin "ulkopuolista" murhaajaa, joka olisi hänet tappanut.)
masentunut ja pakko-oireinen siinä sivussa. Koin traumaattisen lapsuuden ja nyt olen myös läheisriippuvainen...