Juha sipilä on usein sanonut, että hän ei inhoa polikan tekemisessä mitään muuta niin paljon, kuin vastustajan antamien lausuntojen vääristelyä.
Törkeää vääristelyä pääministeriltä on esim. se, että pääministeri Tv-uutisten mukaan syyttää keskustaa erilinjaisuudesta, eu- asettamien ja hallituksen hyväksymien venäjä-pakotteiden suhteen.
Taisihan lausunto olla nin sanottui hätäpaska vastustajan mustaamiseksi tilanteessa, jossa päministerin suosion-ja puolueen kannatuksen laskulle
ei ole vielä pohjakosketusta näkyvissä.
Törkeää vääristelyä pääministeriltä on esim. se, että pääministeri Tv-uutisten mukaan syyttää keskustaa erilinjaisuudesta, eu- asettamien ja hallituksen hyväksymien venäjä-pakotteiden suhteen.
Taisihan lausunto olla nin sanottui hätäpaska vastustajan mustaamiseksi tilanteessa, jossa päministerin suosion-ja puolueen kannatuksen laskulle
ei ole vielä pohjakosketusta näkyvissä.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Vääristelyyn eli hätäpaskaan syyllistyi myös lamasta valehdellut Vanhanen (kesk), kun Kataisen kanssa valehteli lamasta. Syytä Vanhasen ja Kataisen valehtelulle ei vieläkään tiedetä.
Rako kasvaa,eikä kannatuksen laskulle loppua näy.
Olisiko liikaa vaadittu, että pysyttäisiin avauksen aiheessa.
Pääministerin vääristelevistä väitteistä, koskien Suomen yhtenäistä Venäjä/ Eu- politiikkaa.
Keskustapolitikot ovat kilvan ylistäneet tasavallan presidentin Sauli Niinistön kannanottoja, Eu-pakotteista, sekä siitä kuinka Niinistö pitää yllä keskusteluyhteyttä Venäjän johtoon. Presidentillä näyttää olevan kaikkien puolueiden tuki takanaan.
Ainoa ristiriitainen särö yhtenäisyyten kuvaan tulee pääministeri Stubilta ja hänen neuvonantajiltaan.
Stubb esittää erilinjaisuutensa Niinistön Venäjä politiikkaan, leimaamalla varauksetta NIINISTÖÄ TUKEVAT:Väyrysen, Lehtomäen ja Kääriäisen oman ja pääministerin vastaisiksi toimijoiksi.
Ikään kuin päämnisteri oli synnynnäistä RYSSÄFOPIAA poteva NATO-INTOILIJA.
Kyllä Suomen kansa ansaitsee paremman pääministerin.
Kärsimys näytelmää, tai niin kuin DONNER sanoi, Leharin operetin henkilöhahmon roolia vetävää polvihousu sankarin edesottamuksia, meidän pitää kestää vielä puoli vuotta.
Taas tuli hauskoja kirjoitusvirheitä.
Media on uutisia myöten mukana kokoomuksen kieroakin kierommassa kansalaisten ääntenkalastuksessa ! . Kokoomuksen politiikkaan on aina kuulunut valtavan suuri röyhkeys ja valehtelu he pitävät kaikkia muita ihmisiä vain heidän pilkan ja petkuttamisen kohteina koska ovat omasta mielestään siihen oikeutettuja ! .