EI vieraiden miesten mukaan

Älkää LUTKAilko!!

Syksyllä kasiluokalle menossa ollut tepe tapasi treenimatkalla miehen, tämän pojan ja pojan kaverin.

Tepe lähti viettämään iltaa niiden kanssa ja ryyppäämään.

Ilta päättyi asuntoon, jossa tepe oli pojan kanssa yhdynnässä. Parin kuukauden päästä tepe kertoikin että poika raiskasi hänet.

Pojat löytyivät nopeasti tepen tietojen avulla. Poliisit tekivät tepestä lastensuojeluilmoituksen seksuaalisen hyväksikäytön takia.

Tepe alkoi käyttää enemmän alkoholia, karkaili ja jätti koulun väliin, josta syystä joutui kiireelliseen sijoitukseen perhetukikeskukseen.

Tepe karkaili, ja poliisit kävivät yhä uudelleen hakemassa hänet ronskein ottein takaisin.

Tepe liftaili, ja sossun papereissa luki, että tepe oli tarjonnut seksiä autokyydistä.

Tepe joutui 600 kilometrin päähän kotoaan koulukotiiin.

Tyttöjen erityisyksikössä odotti kaksi naistyöntekijää kumihanskat kädessään.

- Heidän edessään pienessä vessassa minun piti riisuutua alasti, pörröttää hiuksia, pomppia, mennä kyykkyyn, pyllistää. Siitä tuli tosi likainen ja nöyryytetty olo.

Teinit tekivät pihatöitä neljä tuntia päivässä.

- Leikattiin nurmikkoa saksilla, pestiin asvalttia ja autoja, purettiin vanhaa maakellaria.

-·Minut kaadettiin maahan, käärittiin vilttiin ja vietiin betoniputkaan. Siellä oli valvontakamera, joka kuvasi kaikkea, vessanpönttöäkin. Sain pitää t-paidan ja alushousut. Makasin peiton alla, kunnes se vietiin aamulla pois. Pyysin housuja ja sain isot miesten kalsarit.

Tepe kyseenalaisti toimintaa ja luki ruokalassa lakikirjastaan otteita muille nuorille, kunnes kirja otettiin pois.

Vasta puolentoista vuoden huostaanoton jälkeen, tepe kotiutettiin hallinto-oikeuden päätöksellä ja yrittää suorittaa peruskoulua loppuun iltakoulussa.

Kysymys kuluu, olisiko mitään tälläistä tapahtunut jos alunperin tepe EI olis lähteny (vieraiden?) miesten mukaan?

Miksi lapsi ylipäätään lähtee vieraiden miesten mukaan?

Millainen äiti kasvattaa lapsensa siten että se lähtee vieraiden mukaan?

En voi kuvitellakaan että kukaan normaali kasvatuksen saanut lapsi tai nuori lähtisi ryyppäämään ventovieraiden sattumalta tapaamiensa tyyppien mukaan?

Kannattiko lähtee?

2

285

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ojjoj

      Olisko kannattanut jättää koko Tepe eli lapsi tekemättä jos ei osannut siitä pitää huolta? Vaikka kersa olisi miten raiskattu, niin jos koti olisi kunnossa, tuskin tulisi tarvetta karata kotoa.

      Et voi tosissasi kysellä että kannattiko jonkun LAPSEN tehdä sitä tai tätä. Kyllä tämä menee vanhempien piikkiin, joku sillä taholla mättää pahasti.

      Mutta tarkoituksesi oli tietysti pelotella muita lapsia.

    • Ne on vastuussa

      Ymmärrätkö että "lapsi" sana tarkoittaa 0-17,99 vuotiasta?

      Kyllä teini-ikäiset "lapset" ovat vastuussa teoistaan. 15-vuotiashan on jo rikosoikeudellisessa vastuussa teoistaan ja sitäkin nuoremmat rahallisessa korvausvastuussa.

      Vanhempi voi joutua korvaamaan vahingot, vain jos katsotaan, että hän on laiminlyönyt lapsen valvonnan.

      Voidaankin kysyä että mikä ikäistä "lasta" vanhempien pitäisi valvoa jottei tämä lähtisi ryypään ja bilettään vieraiden miesten kanssa?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      80
      2137
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      368
      1293
    3. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      32
      1220
    4. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      141
      1058
    5. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      155
      935
    6. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      876
    7. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      63
      759
    8. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      45
      747
    9. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      61
      726
    10. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      692
    Aihe