Huomasitteko

keiden naamat kokdemumedia veti esiin taistelussaan omaa kannatuspudotustaan vastaan?
Tietenkin Lehtomäen, Väyrysen ja Kääriäisen, joiden läpimeno vaaleissakin on hyvin epävarmaa, jos Keskustalaisten kantoja asiasta kyselee.
Oletavat vissiin, että noiden nimien esiinnostolla saa keskustan kannatuksen laskusuuntaan ja itselleen nousun.
Ei se noin mene, voihan se ehkä keskustan kannatusta hieman laskea, mutta tuskin se kokoomuksen ja Stubbin suosioa kuitenkaan yhtään nostaa.
Nuo nyt vedettiin esiin, vaikka he eivät ole ainakaan kansalaisten keskuuteen annettujen tiedotteiden perusteella mitenkään poikenneet yleisestä ja Presidentin linjasta, mitä Venäjään suhtautumisessa tulee.
Jos toiset Venäjän kanssa kauppaa tekevät maat saavat EU:lta korvausta viennin menetyksistä, niin tottakai suomalaistenkin tuottajien pitää saada. Jos tuosta asiasta on kysymys, niin silloin Lehtomäki ja Väyrynen kuin Kääriäinenkin ovat olleet täysin oikeassa.

Mutta nyt kannattaisi Stubbin pitää suutaan hieman soukemmalla, kun on muutenkin kovin niukasti kansamme suosiossa, jottei vain sanomisensa ja muiden moittimisensa kääntyisi itseänsä vastaan.

Mutta tuohan vielä oli pientä, mutta nyt ainakin lipsautti, että millä aseilla yrittää kepua kampittaa.
Ei tuollaisilla sanomisilla ole mitään tehoa, mutta kyllähän tuon ymmärtää, että nyt on alkanut meillä maan sisällä sekoomuksen aloittama kepulla peloittelu.
No nyt ei kukaan kuitenkaan taida olla kepussa niin pöljä kuin Lipponen, että menee horisemaaan tv-mainoksessa, böööö ei ole mitään pelättävää.
Tuo Lipposen örähdys nimittäin sai kansan heräämään, että helkutti vie, vielä alat valehtelemaan tuonkin asian itsestäsi.
Putki-Paavo oli Venäläisten hommissa oikein julkisesti, mutta eipä silloin kokdemuhurrit asiaa paheksunet ollenkaan.
Sitten anntetaan Venäjälle Helsingin telakka, hartwal-areena, ja viimeisimpänä uusi vielä rakentamaton atoomivoimalakin, ja sitten aletaan syyttämään kepua.
Eli että ketkähän ne oikein tuolla harmaalla alueella mahtanevatkaan liikuskella?
Niin ja ketkä ne niitä jäänmurtajia on antamassa Venäläisten ölynporausoperaatioonkin? Taitaa olla nyt demukkaministeri asialla tälläkin kertaa.
Yhtäkaikki, Kokoomus putoo ainakin niin kauan, kun Stubbi saa olla puolueen äänitorvena.

Yksi kysymys jäi silti mietityttämään. Miksi juuri nuo nimet halutaan nostaa parrasvaloihin juuri vaalien alla, ja miksi Lehtomäki ylensäkään työntää pärstäänsä jälleen esille, kun on vaalit tulossa. Pysyis nyt ämmä taka-alalla. Noo tuohan on kokoomusmedialta aivan harkittu veto, ja kun toinen luulee, että se on hyväksi itselleen, niin siksipä juuri.
Ei taida Paula asia noin olla, pudotat vain itsesi eduskunnasta tuolla systeemillä.
Ai niin sinähän oletkin Hesasta ehdolla, joten ehkäpä sinua siellä ymmärretään...
Vielä kun laitat parit selfiet ja nykäset karaoket sekaan, niin varmaankin hyvä tulee..
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

vähän tästäkin kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu