ADHD

Olen ollut samanlaisessa tilanteessa. Minulla on 2 ADHD lasta ja meno on ollut sen mukaista. Nyt toinen lapsistani on huostaanotettu eli sijoitettu perhekotiin. Ratkaisu ei ole ollenkaan niin huono kuin luullaan. Minun on ollut pakko myöntää, etten enää olisi jaksanut. Nyt olen miettinyt, mitä olisin voinut tehdä toisin. Minäkin huusin, voi hitto. Mutta kun olin totaalisen väsynyt, yksin, mies aina töissä, nuorempi lapsi aina sairas, en jaksanut mitään muuta kuin huutaa. En saaut mistään apua. Voi hitsi, jos olisin joskus saanut nukkua muutaman yön, jos mieheni olisi vähänkin tajunnut olla tukena eikä olla sairaaloisen mustasukkainen,ehkä minäkin olisin huutanut vähemmän. Ei se huutaminen mitään apua tuonut, ehkä loi vaan kotiin vieläkin rauhattomamman ilmapiirin ja laittoi vilkkaisiin lapsiin lisää virtaa. Etsi tietoa ADHD:stä. Jos lapselle esitetään erityisluokkapaikkaa, ota se vastaan. Vaadi, taistele lapsesi puolesta. Jätä lapset miehellesi ja käy vaikka lenkillä. Muista huolehtia itsestäsi. Puhu neuvolassa asiasta ja vaadi tietoa. Hyvää jatkoa.

Eihän sitä jaksakkaan ja sen kun myöntää itselleen, on yhden askeleen ylittänyt. Itselläni on 4 lasta joilla 3:lla ADHD, tyttö se hidas, hiljainen, toisaikainen haaveilija jne., yksi kömpelö, lievä tarkkaavuudenhäiriö yms., yhdellä tosi hankala tarkkaavuudenhäiriö, vaikea lukihäiriö jne. Kielelliset erityisvaikeudet jotka aiheuttavat eritasoisoa oppimisvaikeuksia. Kolmella syntymästä lähtien ns. valuvikoja, joita leikattu, lääkitty, hoidettu = sairaalakierre.

Lapset pienillä ikäeroilla (90, 92, 94, 95), tuskin olisikaan noin monta jos olisin tiedetty mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta on päästy jo näinkin pitkälle. Ydinperheenä meni ekat reilu 10 v ja sittemmin olen ollut yksin lasten kanssa. Työttömänä ollessa oli helpompi sovittaa lasten hoito-, terapia-, poli- ja palaveriaikoja. Mutta työttömänä ollessa kaatuivat myöskin seinät, eli tuli loppuunpalaminen.

Kolme lapsista käy erityiskoulussa Emu-opetuksessa, yksi siirtyi 2:lla norm. opetukseen. Yhdellä oma avustaja koulussa- ja koulumatkoilla. Itse pääsin töihin jne. mutta nyt lyhensin työaikaani osa-aikaiseksi juuri lasten hoito-ongelmien vuoksi, tämä hankala ADHD-poika kun on 24 tunia oltava aikuisen valvonnassa. Vaihtoehtona oli että jään työttömäksi kotiin tai osa-aikaiseksi, rahallisesti se on yksi-sama, mutta oman jaksamisen kannalta olen mielellään edes osa-aikaisesti töissä, sen ajan kun poika koulussa. Meillä on myös hoitotahon ja sos.toimen kanssa jo mietitty perhekotiin sijoittamista, mutta...aika näyttää. Pojalla lääkityksenä Concerta ja Anagranial, toimintaterapia 1 x viikossa.

Tää on ollu hirvittävän vaikea ja pitkä taival, poika vasta 10 v ja varmaan vielä vuosia joudutaan hänen kanssa tekemään töitä. En mielellään edes muistela lasten vauva- ja lapsuusaikoja, siellä on parisen vuotta jopa sumussa ja pimennossa - muisti on ihmiselle jopa armollinen. Nykyisin on helpompaa kun on lopultakin hyvä ja asiantunteva hoitotaho.

Heips! Halusin vaan kertoa ettet ole yksin! Itselläni on 5-vuotias tyttö, jolla todettiin adhd dysfasia noin vuos sitte. Me ei oltu varsinaisesti psykiatrilla vaan tytön tutki psykologi, toimintaterapeutti, fysioterapeutti, puheterapeutti ja lääkäri. Oltiin 3 päivää osastolla. Mulla on sama "vika" -tuntuu et meiän katon alla ei muuta tehdä välillä ku huudeta ja räyhätä. Mutt, mä olen vaan lähteny siit tilanteest pois, mulla keino on mennä tupakalle ja kerätä itses kasaan. Mutt mun mielest voi ihan yhtä hyvin mennä vaikka vessaan ja sulkea ovi. Kannattaa myös kysyy oman kunnan perhekasvatusneuvolasta apua. Sieltä me ainakin saatiin paljon apua. Ihan keskustelu-apua ja sitten holding-ohjausta. Mulla oli sama juttu alussa et mua katsottiin syyttävästi kun laps vaan meni ja teki melkeen mitä lystäs. Mutt, itse olen ainaki sitt joko niitten antanu vaan kytätä tai sitt olen ihan selittäny et mikä homman nimi on. Enkä mä ainakaan usko et se kurinpito tai sen puuttuminen olis asiaan vaikuttanu, meilläkin on aina ollu tarkat säännöt ja kuri tietyissä asioissa. Kyllä se sosiaalityöntekijä tai ne ihmiset siellä perheneuvolassa keskustelevat mielellään myös sun miehen ja sukulaisten kanssa ja informoivat heitä yleensäkin adhd:stä jos tuntuu et itse ei saa asiaa menemään perille! Meilläkin anoppi on edelleen "kieltolinjalla", mutt sieltä olen itse saanut voimia käsitellä asiaa. En juuri nyt keksi muita neuvoja mutt, toivottavasti näistä oli edes jotain apua! Kysy siitä holdingista sieltä perheneuvolasta, meillä ainakin oli todella hyödyllistä! Koita jaksaa!

Aivan tuttua tekstiä.
Itse kirjoitin tuonne "sairauksia" puolelle pari minuuttia sitten omasta tilanteestani.
En plärännyt sitten kunnolla, enkä huomannut että täällä onkin aivan oma lokero keskittymishäiriöisille...

Kyllä meilläkin välillä desibelit nousee niin, että naapurit varmaan pitää seinäryijyistään kiinni.
Olemme esikoisen kanssa molemmat niin jääräpäitä -> kaksi kovaa vastakkain -> kumpikin on oikeassa...

Se on hankalaa, tulee tunne, että mitä mä teen väärin? Mitä mun pitää tehä, et tää koti alkaa tuntuakin kodilta eikä miltään eläintarhalta.

Apua on heti haettava, kun siltä alkaa tuntua.
Keskustelette myös ahkerasti aikuisien kesken, koska AD/HD ei ole mikään pikku asia, se on iso asia, varsinkin, kun esikoiseni aloitti nyt todellakin koulun ja kaikki menee nyt alaspäin.

Jake opetteli itse lukemaan, kirjoittamaan sekä laskemaan ennen koulua, (5v) ja nyt hän on luokkansa paras, mutta hänen keskittyminen häiriintyy ja opiskelusta ei tule mitään...

Haen juuri Jakelle pienryhmäpaikkaa -> ehkä jo tokaluokka alkaisi siellä?

Toivon sinulle jaksamisia!
Ja muista, et ole yksin tämän asian kanssa. AD/HD on nykyään jo todella yleinen "sairaus".