Miten saada aikuinen ihminen ymmärtämään, että hän on vanhempiensa hovissa? Kellään kokemusta esim. omista vanhemmistaan, joita olisi puolustanut heidän teoistaan riippumatta? Mikä tapahtuma sai silmät avautumaan todellisuuden suhteen vai onko hoviin lapsena päätynyt siellä aina?
narsistivanhempien
aikuiset lapset
30303
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Jokaisella aikuisella on vastuu omista tekemisistään ja omista valinnoistaan. Kaikilla on myös vapaa tahto.
Joo mutta tollasessa tilanteessa joutuu valtavaan paineeseen, koska ainakin kutakuinkin kaikki narsismista tietämättömät sekä narsistit vastustavat vanhempiensa kritisoimista puhumattakaan välien katkaisemisesta, joten aikuinen lapsi voi joutua melkoiseen syntipukin rooliin noin laajemmin sosiaalisesti, jos ainoina tukijoina on enintään jotkut narsistien uhrit tai narsismispesialistit ja sitten hekin syyttää mahdollisesta hoviin kuulumisesta mahdollisesti.
Mielestäni vapaata tahtoa ei kyllä ole, jos sattuu narsistiperheeseen syntymään, vaan pitää tahtoa narsistin mielen mukaan. Jos näin ei tee, alkaa vanhemman manipulointi- ja syyllistämisyritykset, jotka yleensä lapseen tehoavat. Lapsi saadaan usein myös uskomaan, että tuo epänormaali käytös on normaalia ja "kaikki muutkin tekevät näin". Kun lapsi sitten aikuisena löytää esim. puolison, joka uskaltaa kyseenalaistaa appivanhempien toimintatapoja, puoliso saa vastaansa täysin käsittämättömät syytökset ja raivokohtaukset. Normaalin lapsuuden elänyt pitää tuollaista käytöstä omituisena, mutta narsistiperheessä kasvanut saattaa myös syyttää puolisoa siitä, että hän sanoi mitään appivanhempiensa käytöksestä. Lapsi on oppinut jo pienenä, että vanhempia ei kyseenalaisteta, vaikka he toimisivat kuinka väärin.
Niin ja sitten vanhempi voi lapselleen todeta: "Etkö ole jo oppinut miten epäreilu maailma on. Minä sentään tiedän, että väärää puuta haukkuvat. Kuuntelisit viisaita sanojani."
En usko, että ovat siellä aina... mutta helppoa ei taida olla heilläkään, puun ja kuoren välissä pyristellessä koko elämänsä.
http://narskulandia.blogspot.fi/2012/10/narsisti-perheen-roolit.html
On kovin epäluuloja herättävää puuttua perheen sisäisiin suhteisiin. Narsisteistahan tiedetään, että hajottavat uhrinsa perhesiteet ensitöikseen tai kaappaavat ainakin vallan. Miksi kukaan tahtoisi auttaa ketään eroon vanhemmistaan, jos tämä ihminen ei sitä itse tahdo.
Puolustelemisesta sanoisin, että ihan aina lapset ovat yleensä lojaaleja, tapahtuipa melkein mitä hyvänsä. Veri on niin paljon vettä sakeampaa. Olen sitä mieltä, että viisainta valita oma seuransa sellaisista ihmisistä, jotka voi hyväksyä edes jotenkin. Ei kannata eikä saa alkaa muuttamaan aikuisia ihmisiä mieleisekseen, jolta vanhemmista erottaminen kuulostaa.
Narsistivanhempien aikuinen lapsi saattaa hyvinkin olla muille narsisteille mieluinen kaveri. Ja miten sitten tullaan ulos kehästä kaksien eri narsistien välistä.
Siinä sitä onkin jo ulkopuolisilla ihmeteltävää niissä kuvioissa kun kahdet narsitit pelailevat toinen toisiaan vastaan, mutta yhteisenä ideanaan käyttää sitä kehän keskelle jäänyttä jalkapallona.
Niin, miksi se yksi ei tule sieltä pois? No kyllähän ne pelaajat tekevät kaikkensa, etteivät menetä palloaan. Peli menee piloille ilman sitä palloa kaikilta osapuolilta.
lisäys...
Tarkoitan, että voi hyvinkin huomata olevansa.
Huomaa, muttei lähde. Kannattaa narsismia ? Valitsee itse itselleen kurjan elämän ?
Ei niinkään.
Semmosesta pelistä ei välttämättä pääse ulos, jos ei onnistu luomaan vielä kekseliäämpää "pakosuunnitemaa", eikä se ole aivan yksinkertaista.
Sellaisen joko keksii, tai sitten ei....
Miksi kukaan ei ajattele, että välirikko omiin vanhempiin on valtava sosiaalinen vamma. Minä miettisin kyllä tosissaan, pitäisinkö narsistivanhemman kanssa välit vai lähtisinkö maailman tuomittavaksi sosiaalisen vamman vuoksi. Sosiaalisen vamman lisäksi asia hiertää uhrilasta tunnepuolella, jos hän ei itse ole narsisti. Yrittäisin tulla toimeen. Aikuisen on saatava riittävästi etäisyyttä. Jos asia vaatisi muuton, muuttaisin riittävän etäälle ja tekisin säännöt selviksi. Kaikki tarvitsevat rajansa, narsistivanhemmatkin. Mutta ei ulkopuolinen voi mennä eroon kampeamaan. Se on jo väärinkin.
Kyl minä ainakin ajattelen tuota ja olen puolittain viestisi kanssa samaa mieltä,
mutta...
voiko kaikille narsisteille tehdä "säännöt selviksi"? Vai saattaisiko olla utopiaa ajatella, että he alkaisivat noudattamaan yhtä ainuttakaan lapsensa asettamaa sääntöä tai edes kuuntelisivat sellaista kertaakaan ?
Kenties vanhempi poistuisi paikalta ennenkuin sellaista lausetta koskaan ehtisi sanoa loppuun ?
Minun mielestäni olisi kenties paras, että ulkopuoliset tukisivat tilannetta siihen suuntaan kuin narsistien lapsi toivoo, eli eivät syyttelisi kummastakaan...
(nyt kun käytäntönä on se, että syytellään kummastakin.)
Ei sitä välttämättä edes huomaa olevansa jalkapallona pelissä. Lapsesta saakka tietyn ideologian ympäröimä ihminen toimii systeemin tai joukkueen osana eikä aseta vältämättä kyseenalaiseksi mitään. Pakosuunnitelmaa ei voi keksiä koska ei ole mistä paeta.
Pakoon pääsee vain vahingossa tai sitten joku läheinen ulkopuolinen huomaa asiat ja järjestää paon vaikka itse uhri ei tiedä olevansa peliväline. Vasta myöhemmin uhri saattaa nähdä sen milsta pelastui...
Kokeilemallahan se selviää.
Ei kannata elää elämäänsä ja tehdä ratkaisujaan pelon kautta.
Rajojen asettaminen on aikuisuusriitti.
Jos hoviväkeen kuuluva henkilö on narsistin idealisoima ja toimii riittävän lähellä niin silloin hän huomaa. Hänen tulisi asua ja toimia koko ajan narsistin kanssa, mutta silloin hän olisikin auttamatta se uhri.
Samaistuin niin tuohon jalkapalloon narsistien välissä :D Kyllä on semmonen tunne ettei mulla ole omaa tahtoa, puoliso käskee tehdä toisin, vanhemmat toisin ja minä yritän tasapainotella nuoralla suututtamatta ketään vaikka niinhän se menee, kun miellyttää toista, toinen suuttuu. Siinä unohtuu oikeasti hyvien ihmisten miellyttäminen kun ei kerkeä kun tasapainotella pelon vallassa, ettei ne vihasimmat ja dominoivimmat ihmiset vaan suutu. Ja miten tästä pelistä pois? Saamatta kärsiä nahoissaan suurimpana pelkona toisten ihmisten viha. Jaa-a. Sitä en tiedä ja omillanikaan tuskin pärjäisin, kun ei ole pienintäkään omaa tahtoa enään. Taidan olla läheisriippuvainen ja valitettavasti se pahentaa vaan ongelmaa.
Mutta pohjimmilitaan tarvitseeko pelaajat enemmän palloa vai pallo pelaajia ?
Onko kenttä täysimittainen ja peliaika 2x45min?
pelaajat palloa tietenkin.
ja yhtä tietenkin narsistit yrittävät selittää ja oikeuttaa itselleen, että pallot tarvitsevat heitä potkimaan itseään.
Kun olin narsistimiesystävästäni päässyt eroon, kertoi hän lapsensa kaikki isälleen, mitä olin kertonut hänelle.
Luulin lapsen, joka oli jo aikuinen ja asui monen sadan kilometrin päässä isästään, olevan minun puolellani. Hän kuitenkin antoi ja antaa varmaan kaikkien muidenkin uusien naisten kärsivän isänsä kynsissä, Mielummin kuin, että pyrkisi kertomaan millainen hänen isänsä todellisuudessa on.
Olenkin ajatellut, onko lapsi itse myös narsisti vai pahasti koukkuun jäänyt hovin jäsen.
Olen kertonut minua kohtaan täysin epäluotettavalle vanhemmalle kaikki asiani yksityiskohtaisesti. Muiden ihmisten asiat pidän aina visusti omana tietonani enkä niitä koskaan juoruile, mutta jotenkin hän on saanut minut niitäkin kertomaan hänelle (vain ja ainoastaan hänelle.)
Mielestäni manipuloinnin tulosta, joka mahdollistaa manipuloinnin edelleen ja syntyy kierre. Opin lapesta asti sellaiseen käytäntöön, että kaikki kerrotaan hänelle, mutta hän ei kerro mitään itsestään.
Kaikesta on tullut painajaista. Ehkä nyt jouluaattoiltana päätän, etten puhu enää koskaan mitään hänelle.
Juurikin noin tuntuvat asiat selittävän.
Kun ovat potkineet pallon ryttyyn ja joku tulee paikalle, selitys luonnollisestikin kuuluu, että he jalosti yrittävät olla jättämättä surkeaa palloa oman onnensa nojaan, vaikka se on surkea ryttypallo, josta ei ole mihinkään...
Mutta minä en tiedä oikeasta jalkapallosta mitään :)
vaan tämä on erilainen pallopeli tämä
Aloin kirjoittamaan blogia narsismista ja aion kirjoittaa sinne myös kokemuksiani narsistin lapsena, tervetuloa lukemaan: http://kaikkinarsismista.blogspot.fi
"Aloin kirjoittamaan blogia narsismista ja aion kirjoittaa sinne myös kokemuksiani narsistin lapsena, tervetuloa lukemaan"
Kävin lukemassa, asiasi tuntui minusta äkkilukemalla minusta hyvinkin oikeanlaiselta, että varmasti käyn vilkaisemassa toistekkin...
Niin minustakin.
ToinenHännystelijä
Jäin miettimään nimimerkkiisi liittyen, että tulkitaanko täällä palstalla jokainen positiiviiseksi tarkoitettu palaute hännystelyksi.
Me ihmiset ny ollaan erilaisia, arvostetaan ja painotetaankin eri asioita. Itse ny tosiaan olen tuon linjan kannattaja, että ns. tunnistamalla/selättämällä lapsuutensa traumat pääsee omassa asiassaan eteenpäin, ei tarvitse enää toistaa niitä lapsuudessa opittuja malleja tai kuten tuon bolgin kirjoittajan tapaan ajautua narsistiperheen lapsena narsistin kumppaniksi, ns. kaksikertaiseksi uhriksi...
Että mun mielestä ny vaan kaikki tuon tyyppinen pohdinta jossa aikuisiällä huomoidaan se mahdollinen omakin osuus/taustalla vaikuttavat syyt on hyvinkin tervetullutta, siksi annoin ns. kannustavaa palautetta...
Kiva tapa tuo blogi tuoda nimenomaan oma asiansa esiin. Täällä palstalla ei onnistu selkeästi kuvaamaan omaa tapahtumaansa. Eikä tietenkään ole tarkoituskaan.
Kiitos kun jaat kertomuksesi ja näkemyksesi.
Hyvä että tulee näkökulmaa äiti-lapsisuhteeseenkin tässä asiassa.
Aikuinen, joka on sairaan vanhempansa hovissa ollut koko elämänsä ei omaa omaa tahtoa.
Se ei ole hänen oma valintansa pysyä alistetussa suhteessa ja hyväksikäytettävänä.
Oletko sinä se alistettu ja hyväksikäytetty, vai hänen holhoojansa, vai mikä?
olen samaa mieltä...