Pakkoruotsi heikentää poliisin toimintaedellytyksiä

http://www.hameenkaiku.fi/viikko-hame/kunta-ja-palvelut/kaikki/26602-luku-ja-kirjoitustaito-riittaa-pakkoruotsi-heikentaa-poliisin-toimintaedellytyksia


- Poliiseilta vaaditaan ruotsin kielen taitoa alueilla ja tehtävissä, jossa ruotsin kielen taidolle ei ole todellista tarvetta. Lisäksi poliisien kielitaitoon kohdistuu kehittämispaineita lisääntyvän EU:n sisäisen liikkuvuuden ja maahanmuuton seurauksena.

Eerolan mukaan Suomen kaksikielisyyteen vetoaminen ei ole peruste edellyttää jokaiselta poliisilta ruotsin kielen taitoa, sillä usein on saatavilla vähintään yksi ruotsia taitava poliisi.
1475
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Poliisikoulussahan on opiskelija kiintiö ruotsinkielisille. Poliisikoulussa kuten muuallakin korkeakouluissa ruotsinkielisille on varattu omat kiintiöt jotta ruotisnkieliset palvelut turvataan. Käytännössä kiintiöillä on vain mahdollistettu tyhmempien suomenruotsalaisten pääsy korkeakouluopintoihin.

Äänestä
  • Miksi pitää olla poliiseilla pakkovirkaruotsi, jos kerran suruja koulutetaan kiintiöillä poliiseiksi? Tai päinvastoin? Luulisi toisen ehdon riittävän.

    Tyypillistä svekoilua: Ensiksi etuillaan ja sitten vielä vaaditaan päälle!

    Äänestä

Hyvä juttu!

Äänestä
  • Jos poliisinttö minut pysäyttää ratsiassa kerron ensimmäiseksi, että en osta mitään koska en käytä. Huumausaineita siis! Enkä varmasti puhalla, vaikkka en olisi vuoteen maistanut. Poliisilla ei ole mitääb oikeutta puhalluttaa eikä edes pysäyttää, ellei ole perusteltu oikeus epäillä ajovirhettä. Näihin oikeusvaltioden periaatteisiin Suomikin on sitoutunut, mutta poliisit elävät edelleen entisten itäbllokkilaisten poliisivaltioiden elämää, jossa ei ole mitään sijaa länsimaisissa demokratioissa. Poliisivaltion piirteisiin kuuluu luonnollisesti korruptoituneisuus, lahjusten vastaanotto ja huumausainekauppa. Juuri niin kuin Aarnio on todistanut. En todellakaan luota pätkääkään poliisiin. Mitä korkeampi herra, sitä vähemmän. Paateroon en yhtään.

    Äänestä

  • Ei wnää poliisivalti kirjoitti:

    Jos poliisinttö minut pysäyttää ratsiassa kerron ensimmäiseksi, että en osta mitään koska en käytä. Huumausaineita siis! Enkä varmasti puhalla, vaikkka en olisi vuoteen maistanut. Poliisilla ei ole mitääb oikeutta puhalluttaa eikä edes pysäyttää, ellei ole perusteltu oikeus epäillä ajovirhettä. Näihin oikeusvaltioden periaatteisiin Suomikin on sitoutunut, mutta poliisit elävät edelleen entisten itäbllokkilaisten poliisivaltioiden elämää, jossa ei ole mitään sijaa länsimaisissa demokratioissa. Poliisivaltion piirteisiin kuuluu luonnollisesti korruptoituneisuus, lahjusten vastaanotto ja huumausainekauppa. Juuri niin kuin Aarnio on todistanut. En todellakaan luota pätkääkään poliisiin. Mitä korkeampi herra, sitä vähemmän. Paateroon en yhtään.

    Minäkään en tule puhaltamaan, vaikka polvillaan kerjäisi. Poliisipöntöllä ei todellakaan ole mitään oikeutta pysäyttää ellei ole syytä epäillä selvää virhettä. Poliisilaitos elää edelleen totalisaarisessa neuvostotasavallassa.

    Äänestä

  • Poliisipöntöt pihall kirjoitti:

    Minäkään en tule puhaltamaan, vaikka polvillaan kerjäisi. Poliisipöntöllä ei todellakaan ole mitään oikeutta pysäyttää ellei ole syytä epäillä selvää virhettä. Poliisilaitos elää edelleen totalisaarisessa neuvostotasavallassa.

    Poliisit tyhmenevät entisestäänkin ja kohta meillä on pelkästään muslimipoliiseja , jos ei edes ruotsin kielen vaatimusta ole. Mutta toisaalta muslimit oppivat helposti kaiken sekä ruotsin että muutkin kielet ja saadaan sitten parempaa poliisipalvelua. Eli Eerola taitaakin olla ihan järkimiehiä.

    Äänestä

Kyllä Se kaksikielisyys edellyttää aivan liikaa. Keinotekoisesta kaksikielisyydestä pitääkin päästä eroon. Kuin myös virkamiesruotsista.

Äänestä

Poliisien, palomiesten ja sairaanhoitajien kielitaitovaatimukset on asetettu siksi, että yritetään estää ruotsin kirjoittajien loppuminen kokonaan yo-kirjoituksissa. Todellista käytännön kaksikielisyyttä ei järjestelmä tuota eikä ole tuottanut koskaan. Valheellisella mielikuvalla kaksikielisyydestä varmistetaan ylempien virkojen pysyminen todellisilla kaksikielisillä riippumatta heidän muista hengenlahjoistaan tai jopa lahjattomuudestaan.

Äänestä

Oliko tuo otsikon ensimmäinen lause toimittajan piruilua?

Eihän Eerola noissa kommenteissaan puhunut mitään kirjoitus- ja lukutaidosta!

Äänestä

Ainakin ennen oli ruotsinkielisiä päällystökursseja, joihin oli pääsykokeet. Samaan aikaan, samoilla kysymyksillä oli suomenkieliset pääsykokeet. Suomenkieliselle kurssille heikoimilla pisteillä päässeen pistemäärä oli selvästi korkeampi kuin parhaan ruotsinkieliselle kurssille päässeen. Asian voinee tarkistaa oppilaitoksen arkistosta. Siinä on raaka totuus. Eli etuilu pelasi jo silloin.

Äänestä

Tuo on hyvä tietää ja muistaa, vaikka se ei ollutkaan mikään yllätys.

Äänestä

MIelestäni Suomi kun on virallisesti 2 kielinen maa kummallakin kielellä on virkamiesten töitään hoidettava sujuvasti. Se on sitten eriasia onko Suomi käytännössä 2 kielinen maa? Niin pitkään kun maa on 2 kielinen poliisitkin voivat ottaa oppia lisää toiseen kotimaiseen kieleensä elleivät jostain kumman syystä tässä kaksi kielisessä maassa jo kumpaakin osaa. :)

Äänestä

Ohoh! Miten ruotsi heikentää poliisin toimintaedellytyksiä? Onko se pois luku- vai kirjoitustaidosta?

Äänestä

Jos ruotsinkieli on ainoa edellytys, voi se olla pois luku- ja kirjoitustaidosta sekä yleensä asioiden ymmärtämisestä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Erinomainen aloite kirjoitti:

http://www.hameenkaiku.fi/viikko-hame/kunta-ja-palvelut/kaikki/26602-luku-ja-kirjoitustaito-riittaa-pakkoruotsi-heikentaa-poliisin-toimintaedellytyksia


- Poliiseilta vaaditaan ruotsin kielen taitoa alueilla ja tehtävissä, jossa ruotsin kielen taidolle ei ole todellista tarvetta. Lisäksi poliisien kielitaitoon kohdistuu kehittämispaineita lisääntyvän EU:n sisäisen liikkuvuuden ja maahanmuuton seurauksena.

Eerolan mukaan Suomen kaksikielisyyteen vetoaminen ei ole peruste edellyttää jokaiselta poliisilta ruotsin kielen taitoa, sillä usein on saatavilla vähintään yksi ruotsia taitava poliisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu