Ensilumi aiheutti peltikolareita
Keskiviikon ja torstain välisenä yönä pääkaupunkiseudulla satanut ensilumi on heikentänyt ajokelejä ja tehnyt teistä vaarallisen liukkaita.
Tiehallinnosta varoitetaankin, että ajokeli voi torstaina olla paikoin erittäin huono, sillä odotettavissa on lisää lumisateita ja lämpötila jää pakkasen puolelle.
-------------
Eli, varokaa lisää tulee "aiheuttajia". Kesällä sitten muu kuin lumi aihettajana
Nyt "sadetansseja", jotta ilmat lämpenisi olisi aina enimmäkseen 10 talvellakin, johan muutamia "povareita", vai olisko "ennustajaeukkoja" kuten Pr.Koivisto aikanaan sanoi , muussa yhteydessä,
ainakin Ilmatieteenlaitoksen johdossa pari löytyy, "ennustajia", luulevat ilmojen lämpiävän piankin(taas buumi tulossa, kunhan lämpenee ilmat ensin, jos pakkasella tuomoisia höpöttää..., niin no, voi silloinkin olla oma kuulijakuntansa

Vastaukset 2
Vanhimmat
- " -
(Kertaus menneiltä vuosilta.)
Ei ole on ihan uutta tarinaa