Nykyajan hössötys

Nykymaailmasta

miks nykyaikana hössötetään? Pitää pullot tutit sun muut keittää ja pestä, pitää olla kaiken maailman talkkeja ja rasvoja, pitää olla tietyt rytmit jne. Kaiken pitää siis mennä jonkun oppikirjan mukaan. Mä en ole keittänyt lapseni uusia tuttipulloja sun muita. Kyllä, meillä on rasvoja sun muita, mutta en niitä yleensä käytä, ennenvanhaankin pärjättiin ilman, en myöskään pidä tiettyä rytmiä lapseni kanssa, vaan menen sen mukaan miltä lapsesta tuntuu, milloin lasta väsyttää, nälättää jne.

13

253

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Isä

      Onhan se noinkin.

      Mulle oli hyvä kun sain puolivuotiaalle "käyttöohjeen" eli aikataulun. Aika jännä miten kellontarkasti vauvalla oli nälkä, väsy tms.
      Lapun avulla sit jonkin aikaa elelin, kunnes se tietysti parin viikon jälkeen hävis jonnekin. Sitten oppikin paremmin lukemaan mikä vauvalla on hätänä, enkä minä ainakaan olis osannut aikatauluja kellekään kirjoittaa. Sitä vaan tunsi mikä toisella oli ongelmana.

      Tunteella ja vaistolla.

    • Vanhanajan tapa

      Kyllä tutit ja pullot on Suomessa keitetty viimeiset 85 vuotta, jos ne ovat olleet alle ½-vuotiaan käytössä.

      Toki jotain korpikyliä on maassamme tuolloinkin 85 vuotta sitten ollut, jonne hygieniasta tieto ei ole kulkenut. Sinä olet varmaan tuollaisen korpikylän asukas, joka ei sukupolvesta toisee ole kyennyt vastaanottamaan minkäänlaista oppia ja sivistystä?

    • vanha äiti

      Ei ennen vanhaan ollut tuttipulloja ollenkaan. Jos äiti ei kyennyt imettämään, yritettiin lapsen suuhun tuputtaa maitoa esim. lehmänsarven kautta. Tai sitten mummo pureskeli leipää suussaan pehmeäksi mössöksi, se pantiin rievun kulmaan ja annettiin lapselle imettäväksi.
      Et tietystikään käytä valmisvaippoja, vaan käärit lapsesi riepuihin ja tiukkaan kapaloon. Ja heilutat sitä kehdossa niin kovaa, että varmasti nukkuu.
      Neuvolat ja lääkärit ovat nykyajan kotkotuksia. Puhumattakaan lapsen ulkoilusta talvisaikaan.
      Kyllä monet lapset silläkin hoidolla henkiin jäivät ja aikuisiksi kasvoivat. Eivät tosin yhtä monet kuin nykyopeilla hoidetut.
      Pikkuvauvoilla on omat arvaamattomat rytminsä, joita tulee luonnollisestikin noudattaneeksi. Vähitellen niitä kannattaa kuitenkin yrittää mukauttaa muun perheen rytmiin.

      • Vanhanajan tapa

        Herra isä, sun lehmänsarvines! :)
        No, onneksi itse olen sen verran vauraasta suvusta, että lasisia tuttipulloja on ollut käytössä jo isoisoäidilläni 1800-1900 lukujen vaihteessa! Ja tosiaan, kyllä niitä keitettiin, eikä lapsikuolleisuutta esiintynyt.


      • vanha äiti
        Vanhanajan tapa kirjoitti:

        Herra isä, sun lehmänsarvines! :)
        No, onneksi itse olen sen verran vauraasta suvusta, että lasisia tuttipulloja on ollut käytössä jo isoisoäidilläni 1800-1900 lukujen vaihteessa! Ja tosiaan, kyllä niitä keitettiin, eikä lapsikuolleisuutta esiintynyt.

        Maitosarvia eli siis vauvan ruokkimiseen tarkoitettuja lehmänsarvia käytettiin yleisesti vielä 1700- ja 1800-luvullakin. Sarvi pantiin kehdon laitaan kiinnitettyyn telineeseen, josta lapsi ulottui itse imemään, ja äiti vapautui imettämisestä muihin tehtäviin.
        Noin 20 prosenttia lapsista kuoli ensimmäisen ikävuotensa aikana.


      • Vanhanajan tapa
        vanha äiti kirjoitti:

        Maitosarvia eli siis vauvan ruokkimiseen tarkoitettuja lehmänsarvia käytettiin yleisesti vielä 1700- ja 1800-luvullakin. Sarvi pantiin kehdon laitaan kiinnitettyyn telineeseen, josta lapsi ulottui itse imemään, ja äiti vapautui imettämisestä muihin tehtäviin.
        Noin 20 prosenttia lapsista kuoli ensimmäisen ikävuotensa aikana.

        Juu, juu sun ennen vanhaan on 1700-1800 lukua. :)

        Eiköhän nämä nykyiset pullojen keittelyt ja vauvojen ulkoiluttamiset ole vakiintuneet Arvo Ylpön ajoilta, joten hiukan hymyilyttää nuo avaajan "nykyajan hössötykset". :D


      • vanha äiti
        Vanhanajan tapa kirjoitti:

        Juu, juu sun ennen vanhaan on 1700-1800 lukua. :)

        Eiköhän nämä nykyiset pullojen keittelyt ja vauvojen ulkoiluttamiset ole vakiintuneet Arvo Ylpön ajoilta, joten hiukan hymyilyttää nuo avaajan "nykyajan hössötykset". :D

        Ennen vanhaan on pitkä aika. Niin minun kuin muidenkin.


    • käytännön sanelemaa

      Pullojen keittäminen yms on tullut kokemuksen kautta kun on huomattu että niin lapset pysyvät terveempinä ja hengissä. Päivärytmeihin on totuteltu siksi kun on huomattu että sillä tavalla koko perhe pääsee helpommalla. Rasvaamalla estetään ihon ärtyminen kosteudesta. Nämä ovat siis kokemuksen tuomia tapoja, joilla vauvan kanssa pärjää paremmin, ja näitä on noudatettu myös "ennen" eli viimeiset noin sata vuotta. Voit tietysti myös hankkia omat kokemuksesi ihan itse ja kantapään kautta yrityksen ja erehdyksen menetlmällä

    • oma valinta

      Kuka käskee? Ei kukaan, jokainen tekee oman perhe elämnsä omalla tavalla, ei hössöttämiseen kukaan kehoita.

    • 8+8

      Nykyajan hössötystä on myös lapsen tarpeiden huomioonottaminen. Ennen noudatettiin tarkkoja ruokinta-aikoja, syliin ei pitänyt totuttaa eikä mennä vauvan ehdoilla.

    • Oikeasolet

      En oo minäkään aina kaikkia keitelly taik tehny just ohjeiden mukaa, ja siltikään muksu ei oo ollu kipeenä kertaakaan.

      • Vanhanajan tapa

        Tuurilla ne laivatkin seillaa.:)
        Jotkut taas välttävät riskejä, kun on niin kallisarvoisesta asiasta kuin omasta lapsesta kyse.


    • kohtuus kaikessa

      Sanoisin hössötykseksi vain sellaista toimintaa, joka on turhaa ja haitaksi lapselle tai vanhemmille. Pullojen keittäminen tai rasvaaminen ei ole haitaksi kenellekään, mutta jos sitä tehdään pikkutarkasti uupumukseen asti, sitä voi sanoa hössötykseksi. Vauvan ehdoilla eläminen on ok niin kauan kun siitä ei uuvuta liikaa tai lapsi ei opi liian vaativaksi. Jos lapsen ylenpalttisesta huomioimisesta seuraa että lapsi vaatii huomiota koko ajan tai vanhemmat tuntevat nääntyvänsä lastenhoitoon, os kyseessä turha hössötys.

      Sopivaa on sellainen hoito, että huolehditaan vastuullisesti lapsen kaikinpuolisesta terveydestä, mutta rennon joustavasti ja myös omia voimavaroja huomioiden.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      248
      2831
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      3
      1584
    3. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      101
      1164
    4. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      123
      1141
    5. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      1015
    6. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      1012
    7. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      64
      974
    8. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      927
    9. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      132
      868
    10. Mitä toivoisit

      Välillämme vai toivoisitko mitään näiden vuosien jälkeen?
      Ikävä
      63
      861
    Aihe