Minulla on haaveena omakotitalo kasvukeskuksien vierestä kuten Nurmijärvi, Vihti tai Tuusula voisivat olla hyviä paikkoja. Miten omakotitaloon pääsee käsiksi kolmekymppinen, kannattaako se yrittää ostaa suoraan vai säästellä hiljalleen? Tulot on ihan normiluokkaa AMK-tutkinnon Tradenomille, noin 3t kuukaudessa.
Unelmana omakotitalo Nurmijärvellä
tradenomix
46484
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 46
Vanhimmat
Ei noilla tuloilla mitään ostella. Pieni vuokrakämppä Kontula, Kurkimäki tai jopa Vuosaari voisivat sopia sinulle.
Jos ei noilla tuloilla niin millä sitten? Kysykää ihmiset sieltä pankista näitä asioita.
Toki tuloihin kuuluu myös avopuoliso joka valmistuu keväällä, eiköhän sitä ole sitten 5000 tulot.
ja se avopuoliso sitten äitiys- ja hoitovapailtakin makselee sitä yhteistä 25-30 vuoden lainaa?
Se on niin lyhyt pätkä ettei siitä tarvitse välittää jos korot ovat matalalla.
Sanoisin, että jos pankilta irtoaa lainaa riittävästi, ja hyvällä marginaalilla, että pystytte kaupan tekemään niin omaan käsiksi mahd. pian. Vuokralle ei kannata jäädä liian pitkäksi aikaa, se kun ei hyödytä kuin vuokra- isäntää/emäntää.
Mitä nuorempana oman talon maksun aloittaa, sitä nuorempana talo on kokonaan maksettu.
Ja isäntä tulee perimään vuokran tietänette mitä tarkoitan!.
0 vai 50000 euroa?
No mitä arvelisit työt aloittaneena jolla on vähän opintolainaa =)
Tradenomit ei ole nyt kovassa kurssissa pankkien lainatiskeillä.
Eli vastavalmistunut ja opintolainaakin niskassa. Ei tule asuntolaina irtoamaan ainakaan syrjäseudun ok-taloon. Liian suuri riski pankille. Kaksio hesan lähiöstä, ehkä pankki on siinä myönteisempi.
Niin mutta eikös se nyt kannata ostaa kun saa valtiolta ensiasunnon ostajan takauksen? Vakuuksien hankkiminen on nyt helppo tehtävä. Tämä olisi yksi mahdollisuus päästä omaan kotiin.
Kyllä, jos pystyy lyhentämään lainan myös työttömyyden sattuessa. Jos kuvittelee, että työttömyyden sattuessa muuttaa toiselle puolelle maata ja myy nurmijärveltä ok-talon pois, on realiteetit pahasti hakusessa. Nurmijärvellä on kova sana, jos asuntonäytölle edes tulee joku. Jos sieltä talon ostaa, pitää varautua siihen että se on sitten se lopullinen koti, tai hyvässä rahatilanteessa jättää sen kesämökiksi. Aloittajan rahatilanne ei vaikuta olevan kovin hyvä, kun on opintolainaakin niskassa. Nykyajan myöhäisteinit haihattelee. Kyllä se ikä tuo sitten sitä harkintaa näihin asioihin. Joskus on hyväkin mennä pеrse edellä puuhun ja tulla sieltä leuka edellä alas.
http://m.etuovi.com/kohteet/9849105?searchId=9&index=25&store=true
http://m.etuovi.com/kohteet/7180745?searchId=2&index=82&store=true
http://m.etuovi.com/kohteet/9531087?searchId=9&index=26&store=true
Siinä olisi jotain jotka voisivat lähteä edullisesti.
Ensimmäisestä saattaisi joku maksaa 160 000, mutta ei niin yhtään yli sen.
Toisesta ehkä jopa 180 000, mutta toisaalta, miksi?
Kolmas siihen väliin, max 170 000.
Mitä ihmettä noilla taivaisiin vedetyillä hintapyynnöillä luullaan voitettavan? Nythän ne eivät edes tule näkyviin potentiaalisten ostajien nettihauissa, alle 200 000 hintaluokassa.
Mihin oikein perustat arvion 160 000€? Kaksioistakin pyydetään enemmän. Meinaatko että myisivät kaksion hinnalla?
Palstan ääliö se siinä jakeli taas vain näitä omia mielipiteitään, millä ei ole mitään tekemistä todellisuuden tai oikean elämän kanssa.
"Ensimmäisestä saattaisi joku maksaa 160 000"
Repesin jo tuon ensimmäisen lauseen liettuani :D
Mutta sitten:
"Nythän ne eivät edes tule näkyviin potentiaalisten ostajien nettihauissa, alle 200 000 hintaluokassa. "
Anteeksi nyt vain hyvä idiootti, mutta mitähän VIITTUA?!?!?! Miksi ihmeessä 300ke talon pitäisi näkyä alle 200ke maksavien haussa?!?!?!
Hajoon :DDDD
Kaksion osto onkin paljon fiksumpi liike nyt kuin kulahtanut okt.
Niin no, itse ne omistajat kai ne talonsa ovat myyntiin laittaneet ja syistä, joita me emme tiedä. Emme myöskään tiedä heidän kipurajojansa. Noin ostajan kantilta katsottuna nuo esittämäni hintatasot kestävät myös muutaman rommin jatkovuoden, eli olen hinnoitellut osan rommista jo niihin sisään. Se on ihan pakko ymmärtää tehdä, mikäli voimakkaan laskun aikana aikoo myynnin tehdä.
No jos joku nyt yleensä hakee Nurmijärvelle 1975 rakennettua taloa pikkutontilla niin ei kait hän sitä hae 300 tonnin hintaluokasta?. Kahtasatkua tuollaisista taloista ei tarvitse maksaa, ei enää kuuna päivänä. Voi olla ettei juuri tuo yksilö lähde niillä hinnoilla, mutta joku toinen aivan varmasti lähtee.
Klaukkala on luonnollisesti kallis sijaintinsa takia.
Hetkinen. Miten kaksio voi olla fiksumpi liike, tai ylipäätään vaihtoehto sille jolla on tarve omakotitalolle tai isolle asunnolle? Esimerkiksi meille ei kaksio ole vaihtoehto, mutta sinusta kaksio on fiksumpi liike... mitä tekee asunnolla joka ei ole tarpeeseen sopiva.
Ei tee mitään. Pitää ostaa sellainen, mikä on itselle sopiva. Whoknowswhowins ilmeisesti ajattelee asuntoa sijoituksena, ei kotina.
Kaveri ei ymmärrä keskustelun pointtia alkuunkaan.
Kiinnostaa.
Lähetä sille välittäjälle välittömästi ohje myydä 160tuhatta, Laupias on kiinnostunut.
Ja aloittajalle:
"Minulla on haaveena omakotitalo kasvukeskuksien vierestä kuten Nurmijärvi, Vihti tai Tuusula voisivat olla hyviä paikkoja. Miten omakotitaloon pääsee käsiksi kolmekymppinen, kannattaako se yrittää ostaa suoraan vai säästellä hiljalleen? "
Palstan perussäännön mukaan vastaus menee näin:
Odota vuosi tahi pari, jopa kolme tahi neljäkin.
Talo tippuu syliin kun Q5 rommauttaa hinnat.
Todellisuudessa en usko että ilman omarahoitusta enää saa, joten jos ei vanhemmat takaajina, niin tiukka säästökuuri eka pari vuotta. Siinä voi käydä niinkin, että pyynnit ei nouse yhtään vaan pysyy samanakin.
Jos puhutaan asuntojen hinnasta, niin kai silloin mietitään sijoitettavan pääoman säilymistäkin? Jos puhutaan jonkin projektitalon hankinnasta, pitää kädentaidot olla kohdillaan, aikaa saneerauksiin tai rutosti varaa budjetissa teettää ne. Mieluummin jokainen asuu valmiissa asunnossa, kuin rahapulan vuoksi ikuiseksi projektiksi jäävässä vanhassa omakotitalossa.
Mikäli olet varma että okt on sinun juttusi, osta sitten alle 10 v vanha talo joka on ajantasalla ja kunnossa. Sellaisenkin saa noilla hinnoilla varmasti, mitä noissa esimerkeissä oli pyyntihintoina.
Ainakaan oma tajuni ei sallisi velkaantua korvia myöten, jotta saisin 100 000 vielä rempparahaa vaativan saneerauskohteen. Ensimmäinen oli rempattu vuosituhannen vaihteessa. Siitä on jo 15 vuotta aikaa! Silti hintaa on kuin uudessa, enemmänkin.
Kakkostalo on orkkiskondiksessa vuodelta 1978. Hintaa silti kuin uudessa. Ilman muuta satku pois, ehdottomasti.
Kolmas on parhaiten ajantasalla, mutta sen hinta ei, ei vielä. 265 pyynti, pitää lähteä alle 200 tonnin.
Tuo jäi vähän epäselväksi sinun vastauksessa, että miksi kukaan myisi omakotitalon vanhan rivarikolmion hinnalla? Perusteita lienee turha pyydellä.
Sijainti, sijainti,sijainti, no Klaukkala ei kuulu joukkoon.
Miten muuten on, pitävätkö ilmoitusten tiedot paikkaansa? Kertovatko ne esimerkiksi vesivahingoista tms? Vai voiko olla, että niistä ei ole pakko mainita?
Kyllä niistä pitää mainita, piilovirheethän on eri juttu.
Tämäpä sattuma.
Ainakin tuossa Klaukkalassa olevassa Eevantie 8 kohteessa on ollut kaksi vesivahinkoa, joista ei mainita ilmoituksessa mitään.
Minulla on unelmana sukupuolitauti, johon ei ole parannuskeinoa. Neliraajahalvauskin kävisi yhtenä vaihtoehtona. Olemme siis samoilla linjoilla ajatuksinemme...
Ymmärrän, että pysyt vuokrapesanttina koko elämäsi.
Otan osaa :(
Kuka hullu maksaa tuosta ekasta 270000euroa,näkemättäkin se on alle 150000euron tässä lamassa.
toinen hullu pyytää samaa he-levistä saakka,hulluja.
kolmas pyytää ja 1973 ja jossa on öljylämmitys .
Lainatkaa muilta aivoja,ne on niitä joita ei myydä tässä lamassa noilla hintaan enään.
Viimeisessä oli tontti johon vain pykätty talo,600m2 kyllä on vitsit kaukana,minen en maksaisi senttiäkään.
Hullut ne vaan maksaa tuolta korvista noita hintoja,ei ei ei ajat on ihan toiset.
No jos omakotitalo on alle 150 000€ tontteineen lähellä hesaa, niin paljonko on kolmio samalta alueelta? Ei taida tästä palstasta apua olla.
Tekee hyvää kehyskuntien onneloista haaveileville ostaa vanha läävä rumaan ylihintaan. Onpahan hyvä opetus, jossa riittää katumista lähes loppuiäksi.
Hei, me ostimme 10v.sitten Helsingistä omalla 1000m2 tontilla sijaitsevan 200m2 OK-TALON hintaan 300000€. Ja ei olla hetkeäkään kadut, koko perhe on viihtynyt ja viihtyy edelleen. Tarpeen ja tulojen mukaan se koti hankitaan,sijainnin ollessa usein tärkein kriteeri,sitten koko ja muut ominaisuudet. Onnea etsintään. T:tylsiä, kohta taas vuoden lähempänä velanmaksun loppumista
Osta se eka hintaan 150tuhatta näkemättä, se on oikea hinta koska Luki tuossa ylempänä sanoi.
Pankki antaa sinulle korkeintaan 75% lainaa asunnon hinnasta. Mites loput?
Itse asun täällä Nurmijärvellä Klaukkalassa. Rauhallisella alueella ja olen todella tykännyt paikasta. Ennen asuin Espoossa ja välillä Helsingissä, mutta en oikein viihtynyt.
Kuten ylempänä mainitaan, jotain pitää olla säästössä / takaajat ja sillä ei ole väliä oletko muuttamassa Utsjoelle vai kerrostaloyksiöön Hkiin. Lisäksi asunnon valintaa kannattaa katsoa sen mukaan osaatko tai pystytkö itse tekemään jotain. Jos olet ns. uusavuton peukalo keskellä kämmentä ei ainakaan kannata ostaa vanhempaa taloa -> sellaisen remppaaminen täysin ulkopuolisen voimin maksaa ja paljon. Normaalia ylläpitoa varten saat varata 1-2h aikaa Joka päivälle (keskimäärin). Eli oletteko molemmat valmiita tuohon. Muuten on vaarana lusikoiden jakaminen melko lyhyen omakotitalo oleskelun jälkeen. Valitettavaa, mutta harvinaisen totta.
Tuossa haaveiltavaa:
http://www.etuovi.com/myytavat-asunnot/tulokset?haku=M30069644
http://www.etuovi.com/myytavat-asunnot/tulokset?haku=M30068821
Klaukkala on näistä enemmän kasvava, ja itseasiassa, Nurmijärvi on kyllä kokonaisuudessaan laskettavissa kasvukeskukseksi.
"Nurmijärvi on kyllä kokonaisuudessaan laskettavissa kasvukeskukseksi."
Tätä tukee se iltalehden artikkeli palkansaajien mediaanituloista, jotka kunnittain menivät järjestyksessä:
1. kauniainen
2. espoo
3. kirkkonummi
4. nurmijärvi
Raideyhteys puuttuu, jos sellainen olisi, vetovoimaa olisi enemmän.
Jos raideyhteys olisi, aika moni ok-velkainen menisi sinne makaamaan...
Siksihän ne kerättiin Forssastakin jo 70-luvulla pois, ettei porukka hetken mielijohteesta tappaisi itseään ankeassa asuinpaikassa.
Ota neukkukuutio, niin minullakin on sellainen, tosin ei oma.
Taitaa Reino kirjoittaa nyt Loordin nimellä, Loordi on kirjoittanut omalla nimellään monta vuotta ja Loordi asuu velattomassa omakotitalossa ja toimii johtavassa lääkärin virassa.
Hiertääkö aunustappi Reinoa, vai mistä moinen?
Neukkukuutio.
Itsekin ostin noilla tuloilla täysin peruskorjatun omakotitalon mieheni kanssa Tuusulasta. Tosin nyt olen myymässä elämäntilanteiden muututtua (perhettä ja työtarjouksia ulkomailta) Jos tradenomix haluaa omakotitalon niin laita privaa, jutellaan :) Kerron samalla kaikki ihanuudet/kamaluudet, jotka liittyvät tähän elämän tyyliin.