jota surutta tallataan. Kuin puistinpenkki, jolle istahdan, sen kaiverrukset elävät tunteitaan. Kuin lähtevä juna, joka hyvästit huiskuttaa., joka hyvästit huiskuttaa. Kuin ohikulkevien nauru, josta en tiedä, mille nauretaan.
Ja ihmisten kiireiset eleet, joilla on vielä jokin, jonka vuoksi yrittää.
Liikennevalot, jotka muistuttavat, että kuulut vielä joukkoon.
Sekä katujen mainokset, jotka yrittävät vaikuttaa meihin olemassa oleviin.
Onko lupa tuntea, pelätä, olla väärässä.
Ennen maaliviivaa pysähtyä katsomaan lintuja taivaalla ja nähdä maailma niiden silmin. Onko lupaa olla ihminen, joka tuntee, jää paikoilleen ollakseen ihminen.
Ja ihmisten kiireiset eleet, joilla on vielä jokin, jonka vuoksi yrittää.
Liikennevalot, jotka muistuttavat, että kuulut vielä joukkoon.
Sekä katujen mainokset, jotka yrittävät vaikuttaa meihin olemassa oleviin.
Onko lupa tuntea, pelätä, olla väärässä.
Ennen maaliviivaa pysähtyä katsomaan lintuja taivaalla ja nähdä maailma niiden silmin. Onko lupaa olla ihminen, joka tuntee, jää paikoilleen ollakseen ihminen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kauniisti kuvailtu.
Mutta ei ennen maaliviivaa voi himmata.
Tarkoitin elämässä pysähtymistä sen Ihmettelemistä. Luovuttamista kilpailusta. Kauneuden näkemistä.
niin..olen sen löytänyt. Mutta pelottaakin...
Sitä tässä mietin, kera kiellettyjen tunteineni. Tulisipa joku, joka rohkaisi jatkamaan.
Maaliviiva lähesttyy, mutta jäänkö maahan makaamaan?
Usein sekamelskan keskellä jää kauniit asiat ja ihmiset huomaamatta. Joskus onni on siinä vieressä ja sitä ei kykene näkemään. Sen huomaa usein kun sen on halpana paiskannut pois. Kuitenkin onnen edestä pitäisi kyetä tekemään kompromissejakin ja sitten sen löytää.