Otapa, Jyrki Katainen, kantaa laittomaan lakkoon

Valtionvarainministeri on juuri todennut, ettei hallitus puutu AKT:n lakkoon, koska se on "työmarkkinajärjestöjen välinen kysymys".

Minusta tässä olisi kokoomukselle hyvä sauma tehdä julkinen kysymys vaikka jotenkin tähän tapaan:

Onko valtionvarainministerin lausunto tulkittavissa siten, että hallitus antaa tukensa AKT:n laittomille lakoille, joiden laittomuutta on laajennettu joka kerta kun työtuomioistuin on ne tuominnut?

Katsooko hallitus, että työntekijäjärjstöillä on oikeus laittomuuksiin ilman että he murentavat suomalsieen sopimusjärjestelmän perustaa siten, että jatkavat törkeällä tavalla laittomaksi jo tuomittuja toimenpiteitä.

Ottaisiko hallitus saman kannan työmarkkinajärjestön laittomaan toimintaan, jos kyseessä olisi nyt työnantajajärjestön laiton toiminta?

Lienee helppo kuvitella, että siinä tapauksessa hallitus vaatisi koko arvovallallaan työnantajapuolen keskusjärjstöä puuttumaan asiaan ja palauttamaan laittomuuksiin sortuneen jäsenensä takaisin ruotuun.

Miksi hallitus ei siis nyt kehoita SAK:ta puuttumaan asiaan, koska tilanne on hyvin selvä: mikään neuvottelku ei voi tulla työnantajan puolelta kysymykseen niin kauan kuin laittomat painostoskeinot jatkuvat eivätkä tupo-neuvottelutkaan jatku, jos yksi työntekijäjärjestö niiden aikana laittomasti painostaa työnantajajärjestöä.

Noista asioista kannattaisi Jyrki kataisen nyt tehdä kalliomäelle kysmyksiä.

Siinä ohessa voisi tietysti kysyä myös onko pääministeri Vanhasella, puheenjohtaja Vanhasella tai keskustapuolueella mitään omaa kantaa asiaan, vai odottaako se tässäkin asiassa, mitä SDP sanoo ensin.
4243
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

..josko eduskunnan kyselytunnilla asia tulee esiin ?

Äänestä

Pääministeri Vanhanen vastasi eduskunnan kyselytunnilla, ettei hallitus aio puuttua lakkoon.

Äänestä

..Jaakonsaari otti kantaa, niinkuin hänen "reilu siivoja" image antaa kuvitella.
Tuhannet äänet ropisivat taas hänelle. "hänhän on työväestön puolella", maininta kokoomuslaisista kumiukoista tehosti demarin kannanottoa.

Tässä meillä jälleen ongelman ydin, kokoomus ottaa kantaa laillisuuden ja kokonaisuuden puolesta. Niin tekee demarikin hallituksessa, mutta antaa valheellisen kuvan kannustavilla kannanotoilla. Muistakaa, suomalainen, tavallinen duunari maksaa taas vasemmisto porukan laskun...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jaba_43 kirjoitti:

Valtionvarainministeri on juuri todennut, ettei hallitus puutu AKT:n lakkoon, koska se on "työmarkkinajärjestöjen välinen kysymys".

Minusta tässä olisi kokoomukselle hyvä sauma tehdä julkinen kysymys vaikka jotenkin tähän tapaan:

Onko valtionvarainministerin lausunto tulkittavissa siten, että hallitus antaa tukensa AKT:n laittomille lakoille, joiden laittomuutta on laajennettu joka kerta kun työtuomioistuin on ne tuominnut?

Katsooko hallitus, että työntekijäjärjstöillä on oikeus laittomuuksiin ilman että he murentavat suomalsieen sopimusjärjestelmän perustaa siten, että jatkavat törkeällä tavalla laittomaksi jo tuomittuja toimenpiteitä.

Ottaisiko hallitus saman kannan työmarkkinajärjestön laittomaan toimintaan, jos kyseessä olisi nyt työnantajajärjestön laiton toiminta?

Lienee helppo kuvitella, että siinä tapauksessa hallitus vaatisi koko arvovallallaan työnantajapuolen keskusjärjstöä puuttumaan asiaan ja palauttamaan laittomuuksiin sortuneen jäsenensä takaisin ruotuun.

Miksi hallitus ei siis nyt kehoita SAK:ta puuttumaan asiaan, koska tilanne on hyvin selvä: mikään neuvottelku ei voi tulla työnantajan puolelta kysymykseen niin kauan kuin laittomat painostoskeinot jatkuvat eivätkä tupo-neuvottelutkaan jatku, jos yksi työntekijäjärjestö niiden aikana laittomasti painostaa työnantajajärjestöä.

Noista asioista kannattaisi Jyrki kataisen nyt tehdä kalliomäelle kysmyksiä.

Siinä ohessa voisi tietysti kysyä myös onko pääministeri Vanhasella, puheenjohtaja Vanhasella tai keskustapuolueella mitään omaa kantaa asiaan, vai odottaako se tässäkin asiassa, mitä SDP sanoo ensin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu