Osaisiko joku antaa neuvoja?!

Olen aikuinen Asperger-henkilö enkä saa mistään mitään tukea mitä tarvitsisin päivittäin. Pääasialliset ongelmani liittyvät toiminnanohjauksen vaikeuksiin, ihmisten kanssa kommunikointiin sekä herkkyyteeni tarpeeseeni olla tietoinen jatkuvasti asioista, jotka eivät varsinaisesti kosketa minun tämänhetkistä elämääni, mutta jotka vaikeuttavat lähes kaikkien ympäristössäni elävien ihmisten elämää sillon jos niistä ei ole minulle kerrottu riittävän selkeästi.

Välillä tuntuu, että olen umpikujassa, mutta toisaalta toivoisin uskoa pääseväni pois jonnekin hyvin kauas näistä ahdistusta jatkuvasti tuottavista ajatuksistani, jotka mitä todennäköisimmin ovat VAIN ja AINOASTAAN minun ajatuksiani.
282
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tuskin vaikeutat muiden elämää yhtään sen enempää kuin kukaan muukaan. Kullakin meillä on omat ongelmamme kommunikoinnissa, olipa kuinka ulospäin - tai sisäänpäin kääntynyt.

Äänestä

Maassa maan tavalla tai maasta pois.

Itselleni on ollut apua siirtolaisuudesta. Ulkomailla voi hakeutua johonkin oman harrastuksensa pariin. Akankin saanti on ollut helpompaa - ei ihmetystä - jos muukalainen ei osaa maan tapoja.

Muualla siedetään muukalaista paremin kuin omassa maassaan :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mielipiteitä? kirjoitti:

Olen aikuinen Asperger-henkilö enkä saa mistään mitään tukea mitä tarvitsisin päivittäin. Pääasialliset ongelmani liittyvät toiminnanohjauksen vaikeuksiin, ihmisten kanssa kommunikointiin sekä herkkyyteeni tarpeeseeni olla tietoinen jatkuvasti asioista, jotka eivät varsinaisesti kosketa minun tämänhetkistä elämääni, mutta jotka vaikeuttavat lähes kaikkien ympäristössäni elävien ihmisten elämää sillon jos niistä ei ole minulle kerrottu riittävän selkeästi.

Välillä tuntuu, että olen umpikujassa, mutta toisaalta toivoisin uskoa pääseväni pois jonnekin hyvin kauas näistä ahdistusta jatkuvasti tuottavista ajatuksistani, jotka mitä todennäköisimmin ovat VAIN ja AINOASTAAN minun ajatuksiani.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu