Hyväntekeväisyys hekutukset jo yli hilseen ns.

Meille sivistyneille on aina ollut itsestäänselvää että autetaan siinä lähellä joita tiedetään lämintä leipää ja pullaa kuin kaikenlaista apua on totuttu antamaan ilman että olisivat jääneet kiitollisuudenvelkaan Vaatetta ja verhoja jos vaikka mitä on aina meiltä löytynyt jos tarvetta kellä on jne. jne. jne.. On tehty pitkää päivää ilman palkkanlisijä kuin ei niin tarkoja oltu vapaapäivistä kuin muistakaan joista niuhottavat jne. jne. jne. Meille on turha hehkuttaa minkäänlaista hyväntekeväisyys kampamjaan jos kaikki olisivat tuttaviaan kuin kavereitaan olleet yhtä reiluja josta en kehtaa edes mainita kun tästäkin pilkataan miten näin hyvä ihminen voikaan olla. Sanokaas muuta :) sitä olen itsekin joskus ihmetellyt mutta ei ole tarvetta ollut liiaksi itseeni priosoida Työ on aina viennyt menessään ja elokuvat kuin kirjat esim.

Jos sitä vaan tulee mitta täyteen toisilla helposti meillä pitkämielisellä riittää mittaa senkin jälkeen Tulee vaan siihen pisteeseen että nyt riittää ns. kivirekien vetäminen Eiköhän tämä yhden ihisen osalta ole tehty niin että vähempikin olisi riittänyt Yhtään kunniamerkkiä tästä ei ole haettu kuin mainostettu...


Tai sitten ihmisiin joita on kaiella lailla yritetty saada harrastuksiin kuin ikäistensä seuraan kuin että itsekikin alkaisivat katsomaan peiliin kun mitään ei puutu mutta aina kasvot happamina vaikka kaikkea tarpeelista on ja lopusta se on vain kiinni itsestä kuin siitä miten itse on elänyt ja käyttätynyt Ei ketään jaksa ja jos jaksaakin niin En ole halukas kuolemaan työni ääreen :) vaikka jokin aika siltä näyttikin mutta opiskelin lisää ja sain akateemista sivistystä oppia ajattelemaan jo itseänikin. Kiitos
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


"meni hermot " kirjoitti:

Meille sivistyneille on aina ollut itsestäänselvää että autetaan siinä lähellä joita tiedetään lämintä leipää ja pullaa kuin kaikenlaista apua on totuttu antamaan ilman että olisivat jääneet kiitollisuudenvelkaan Vaatetta ja verhoja jos vaikka mitä on aina meiltä löytynyt jos tarvetta kellä on jne. jne. jne.. On tehty pitkää päivää ilman palkkanlisijä kuin ei niin tarkoja oltu vapaapäivistä kuin muistakaan joista niuhottavat jne. jne. jne. Meille on turha hehkuttaa minkäänlaista hyväntekeväisyys kampamjaan jos kaikki olisivat tuttaviaan kuin kavereitaan olleet yhtä reiluja josta en kehtaa edes mainita kun tästäkin pilkataan miten näin hyvä ihminen voikaan olla. Sanokaas muuta :) sitä olen itsekin joskus ihmetellyt mutta ei ole tarvetta ollut liiaksi itseeni priosoida Työ on aina viennyt menessään ja elokuvat kuin kirjat esim.

Jos sitä vaan tulee mitta täyteen toisilla helposti meillä pitkämielisellä riittää mittaa senkin jälkeen Tulee vaan siihen pisteeseen että nyt riittää ns. kivirekien vetäminen Eiköhän tämä yhden ihisen osalta ole tehty niin että vähempikin olisi riittänyt Yhtään kunniamerkkiä tästä ei ole haettu kuin mainostettu...


Tai sitten ihmisiin joita on kaiella lailla yritetty saada harrastuksiin kuin ikäistensä seuraan kuin että itsekikin alkaisivat katsomaan peiliin kun mitään ei puutu mutta aina kasvot happamina vaikka kaikkea tarpeelista on ja lopusta se on vain kiinni itsestä kuin siitä miten itse on elänyt ja käyttätynyt Ei ketään jaksa ja jos jaksaakin niin En ole halukas kuolemaan työni ääreen :) vaikka jokin aika siltä näyttikin mutta opiskelin lisää ja sain akateemista sivistystä oppia ajattelemaan jo itseänikin. Kiitos

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu