Uutiset + viittomakieliset + venäjä

Mökinukko

Miksi ihmeessä ylellä pitää olla viittomakieliset ja venäjänkieliset uutiset normaalien suomenkielisten uutisten lisäksi? Esimerkiksi kyselytunti viitotaan laatikossa ohjelman alalaidassa, ja mainiosti toimii. Saman voisi aivan hyvin tehdä normaalien uutisten yhteydessä. Venäjänkieliset on lopetettava ja normaaliuutiset voidaan teksittää venäjäksi. Koko yle fem voidaan lopettaa ja ruotsinkieliset ohjelmat lähettää ylen tv2 kanavalla. Ruotsalaisella kanavalla ei ole kuitenkaan muuta katsottavaa kuin tanskalainen maajussi. Kaikessa pitää säästää ja nämä ovat helppoja kohteita.

14

86

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ...

      Mutta onhan venäjänkielisissä uutisissa maamme venäjänkieliselle vähemmistölle suunnattuja aiheita, joita ei tavallisissa uutisissa välttämättä ole. Ja onhan se eri asia kuulla omaa kieltä, kuin pelkästään lukea tekstityksenä.

      Venäjänkieliset uutiset on siksikin perusteltuja, että niissä on suomalainen eikä venäläinen näkökulma asioihin.

      Muutaman vuoden kuluttua Ylellä tulee olemaan taas vain kaksi televisiokanavaa, kun yhä enemmän materiaalia siirtyy verkkoon. Joku Yleltä kommentoi sitä taannoin. Kalliit digitan maksutkin vähenevät.

      • huono suuntaus

        Säälin vaan vanhuksia joilla ei kaikilla ole edes nettiä tai vaikka oliskin niin eivät osaa välttämättä netistä katsoa ohjelmia. Siksi on typerää että Yle siirtää yhä enemmän matskua nettiin. Ylen pitäis palvella kansalaisia ikään katsomatta, onhan se sentään verovaroin ylläpidetty!


      • a-talkkari

        "Venäjänkieliset uutiset on siksikin perusteltuja, että niissä on suomalainen eikä venäläinen näkökulma asioihin."
        Tätä pidän kaikkein tärkeimpänä suomalaisten kannalta.
        Mm. lapsiasiasta tuli uutisissa asiallista infoa Suomessa asuville venäläisille, kun eräs suomalainen dosentti mustamaalaa Suomea ja Venäjän mediassa hänen toimesta levitetään sontaa. Tällainen vääristymä saattaa olla jopa sodan tekosyy.


      • Saami & Ruotsi

        VENÄJÄNKIELISET EIVÄT OLE MIKÄÄN VIRALLINEN VÄHEMMISTÖ, EIKÄ HEILLE SILLOIN KUULU KUSTANTAA UUTISIA JA NETTIPALVELUJA IHMISTEN VERORAHOISTA!

        Suomalaiset voisivat valittaa EUhun siitä, että joutuvat venäläisille näitä palveluita verorahoistaan maksamaan.


      • loorti

        Haluatko sitten, että Suomen venäjänkieliset seuraavat uutisensa (ja muodostavat käsityksensä tapahtumista) ainoastaan Venäjän median uutisoinnin perusteella?


    • Isä

      Viitomakieliset uutiset toimii samalla myös selkokielisinä uutisina. Niitähän ei muuten televisiossa tule.

      Itse muuten (vaikka olenkin suomenkielinen) katson enemmän femmaa kuin ykköstä (enkä kyllä ole vilkaissutkaan tanskalaista maajussia).

    • ei venäjälle

      Venäjänkieliset voi ja pitää poistaa!! Käännän aina kanavaa kun ne tulee, ärsyttää niin! Ja samalla sitten jää toinen kanava päälle ja suomenkieliset uutiset unohtuu. -Eikä mitään venäjätekstityksiäkään.

      Jo omissa uutisissa on jatkuvaa venäjä-tarjontaa. Miksi ihmeessä ei löydy uutisistamme asiaa venäjän ulkopuolelta. Eurooppa on muutakin kuin venäjä. Ja Euroopan ulkopuolellakin on elämää ja tapahtumia!

      • muualtakin uutisoida

        Ja kyllä Ylellä muualtakin Euroopasta uutisoidaan ja muualtakin, uutisoidaan jopa ameriikoista.


    • BLOOD IS LIFE

      Jos uutiset häiritsee niin paljon niin paina ääni pois! Kyllä saa tulla viittomakieliset uutiset, novosti, tuleehan myös yle news, saamelaiset uutiset, ruotsinkieliset uutiset... Häiritseekö teitä myös ne?

    • Henkilökohtaisesti kuuntelen, mikäli mahdollista ensin venäjänkielisetuutiset ja siihen perään viittomakielenuutiset, sillä näissä on osin eri aiheet. Tämän jälkeen voikin sitten jo kääntää kanavaa ja lähteä Baijerin maisemiin.
      On totta, että femmalta on tullut hyviä pohjoismaalaisiasarjoja, kuten niistä norjalaisista sisarpuolista kertonut sarja kotikulmilla.

    • 131313131313131313131313

      Nyt tulee viiden aikaan neljät uutiset peräkkäin novosti, viittomakieliset uutiset, viiden uutiset, alueuutiset ja suunnilleen kaikissa on eri aiheet. Katon kaikkia eikä mua ainakaan ne häiritse

    • ollatäytyy

      Täytyy olla.

    • BLOODisLIFE

      Novostia oon kattonu ja mä oon kattonu niiden silmiä jotka lukee niitä uutisia ja sillä miehellä joka pitää joskus myös silmälaseja ja sillä naisella joka ei pidä silmälaseja on semmoset silmät joita on mun sukulaisilla ja mulla, semmoset vähän kun kissalla!

    • olensamaamieltä

      Olen aivan samaa mieltä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1827
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1699
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1524
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1213
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1204
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1192
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1156
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1131
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      8
      1129
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1124
    Aihe