Siis se elokuva oli Ruotsalainen ja esitettiin telvisiosta kesällä 2013 olisko yle femmiltä? kesti n.20.30-23.00
JUONI:
- Elokuva kertoi perheestä jossa oli äiti, isä ja poika
- Perhe oli matkalla lomalle, mutta äiti jäi rekan alle avatessaan auton oven keskellä tietä.
- Isä ja poika jäävät kahdestaan, ja kaksikko on tulossa äidinsä hautajaisista he yrittävät tehdä pitsaa, mutta se ei onnistu joten ostavat pitsat.
- Isä rupeaa juomaan ja käy baareissa öisin, joutuu tappeluihin josta poika käy hakemassa hänet aina kotiin.
- Poika joutuu sijaiskotiin ensin väliaikaisesti, mutta sitten joutuu pysyvästi sinne.
HENKILÖT:
- ISÄ: Vähän tukeva, väkivaltainen n 30-45 v
- POIKA: pojan nimi oli joku Phål, hiljainen, omisti lukihäiriön, mutta oppi lukemaan ja luki isälleen sairaala sänyllä, vaaleat hiukset n. 13 v
- ÄITI: Pieni ja siro, usein nalkuttava n. 20-30v
MUUTA:
- Kun Phålin luokka kaverit kuulivat pojan äidin kuolemasta, piirsivät he kaikki osanotto piirrustuksen pojalle ja jakoivat ne yksitellen hänelle.
- Phål varasteli usein äitinsä haudalle kukkia.
- Isä sekosi ja masentui totaalisesti äidin kuoleman jälkeen.
- Isä saattoi lyödä poikaa.
- Poika karkaili sijaiskodista.
MIkä tän ruotsalaisen nimi on?
autakkeee
0
146
Luetuimmat keskustelut
- 1201501
- 50960
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r146774Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50746- 70676
- 67626
- 53617
- 59596
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.123563Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e119535Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20510- 5488
Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32488- 34487
- 55478
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118466- 49457
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 4429
Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.134420