Vanhana vammaiseksi

Eikä kuolematta kukaan jää.

Painoa on hyvä tarkkailla, ettei vaaka, lahjomaton, kuten Ynnämuu sanoi näytä yllätyslukemia. On yllättävää, että elimistö sopeutuu pienille kaloriamäärille.
On vain ujuttauduttava sen nälkäkapeikon läpi.
Vaikka lopetin kaloripitoiset välipalat, silti paino nousi. Muutaman päivän päästä painon nouseminen oli pysähtynyt.
Kaloreita kuluu niin vähän koneen hiljaa käydessä.

Voitin toistaiseksi vammautumisen.
Noin vuosi sitten iski iskias tuli kuin kirkkaalta taivaalta puuhastellesani aamupalaa.
Olen kerran leikkauksen yhteydessä sen saanut ja hakeuduin lääkäriin joka antoikin lääkityksen, eipä kuitenkaan auttanut.
Muutaman kuukauden kuluttua oli pakko ottaa yhteyttä lääkäriin, ei kuvattu vaan uusi lääkemääräys ja taas apteekin kautta.
Olin niitä sitten napsinut parisen viikkoa ja eräänä aamuna ei kumpikaan jalka pitänyt,
kokemus oli melkoinen.
Raahauduin koneelle kun tuli mieleeni että jospa ne uudet kipulääkkeet?
Sitähän se oli ja löysin useita kirjoituksia lääkkeen vaikutuksista, mutta en ainuttakaan myönteistä.
Osasin päätellä, oli pysähdyttävä käyttämään omia keinoja, mistä apu?

Pääsin valvottuun kunnalliseen kuntoutukseen, nyt kävelen jo normaalisti ja saan selkänikin suoraksi.
Soitin lääkärillekin näistä hyvistä kuntoutusuutisita, että sain samalla kertoa mitä kaikkea luin tuosta määräämästään lääkkeestä, voihan olla että tein väärin siinä mutta minun oli vain pakko.

Sisullani sauvakävelen joka päivä n 1000 askeleen verran aikaa menee ja joskus kastun kunnolla, kun täällä sataa vain vettä.
On vai sanottava ettei kaikki ole lääkärinkään hallinnassa, on käytettävä elämää ja sen antamia kokemuksia niinsanotusti toistamiseen.

En syytä lääkäriä, ei hän voinut tietää että se vaikuttaa niin kuin vaikutti.

Kukkahameella on ajattelun aihetta antava omakohtainen kertomus siitä, miten lääkkeisiin on suhtuduttava varauksella ja miten omatoimisuus ja oma päättely ovat aina tärkeitä sairauksien hoidossa. Saimme esimerkin myös sisukkuudesta ja itsensä kuntouttamisesta. Kävely ulkoilmassa on parhaita ennaltaehkäiseviäkin hoitoja, miksei se tepsisi paranemisvaiheessakin. Varsinkin kun saa kuin bonuksena vaihtelevat säät, ei koskaan pääse kyllästymään ainaiseen auringonpaisteeseen.

Hyvää joulun aikaa ! Saatkin toivottavasti pian laulaa : reippahasti käypi askeleet,äidin hommat on niin kiireiset...sen kiireen voi tietysti unohtaa.

Loppukesällä ponnistellessani verannan katolta kaiteen yli parvekkeelle takareisi venähti, Vasta myöhemmin suihkussa käydessä saippuoidessa huomasin, että pakarassa on kovettuma.
Netissä joku fysioterapiasta tietävä sanoi tuollaisen olevan lihaskovettuma. Vieäkin siihen vähän sattuu. Ei ole vaarallinen, mutta paranevat hyvin hitaasti ennalleen.

Vammautumisen vaara on olemassa.

Ennen silmieni kaihileikkauksia tipahdin alas 15 kiviaskelmaa.
Lasit silmillä ja kassi kädessä. Suojasin vapaalla kädellä päätäni ja tulin alas jotenkin pyörimällä.
Ei mustelmaakaan.

Sama toistui johtuen kantaremmittömistä sandaaleista ja rappujen poikkeavasta moduulista. Korkeus ja etenemä olivat omituisessa suhteessa.
Alastulo ei ollut yhtä tyylikäs kuin edellisessä mutta nytkään ei mustelmaakaan.

Viime syksynä molemmat jalkateräni takertuivat murentuneen jalkakäytävän reunan taakse ja kaaduin kuin honka, suorana, hieman vasenviistoisesti, jalkaterät jumissa. En pystynyt ottamaan yhtään korjausaskelta.
Ennen kasvojen iskeytymistä rosoiseen betoniin sain kädet lyödyksi eteen. Onneksi käsissäni ei ollut mitään.

Kasvot eivät käyneet lähelläkään betonia mutta nyt koski vasempaan ranteeseen hiivatisti. Ei murtumia.

Olen kokeillut onneani riittävän usein joten täytynee yrittää suurempaa varovaisuutta koska seuraava kämpsy voi olla vakavampi, vammauttava.

Joopa joo. mutta sille en mahda mitään että askel lyhenee huolestuttavasti. Tarvitsen rauhalliset yöunet ja päivätorkut vielä päälle.